Osaisiko joku kertoa? Virkatodistuksia on noin 20 kpl liittyen vainajan avioeroihin, entisten aviopuolisoiden kuolemiin, naimattomien lasten kuolemiin ym. Täytyykö virkatodistusten kopioissa olla todistajat? Vainajalla on varoja noin 11 000e yhteensä useammassa pankissa. Muuta omaisuutta ei ole. Tarvitseeko myös verotoimisto koko nivaskan virkatodistuksia vaikka periaatteessa veroa ei mene, koska osakkaita on useampia? Perukirja on tarkoitus tehdä itse sekavasta sukuselvityksestä huolimatta.
Perukirjan virkatodistukset
9
108
Vastaukset
- PaprutVireeseen
Jopa Verotoimistokaan ei nykyään välttämättä halua edes kopioita Perukirjaan liittyvistä virkatodistuksista tai sukuselvityksestä - pyytävät tarvittaessa. Tuossa mielessä kopioiden todistaminen lienee turhaa työtä.
Pankkiin voi ottaa ensikäynnillä aidot kopiot, jolloin heille tod.näk. riittää, kun ottavat todistamattomat kopiot haltuunsa, kun omin silmin näkevät myös aidot versiot. Aiemmin pankit omatoimisesti tekivät itselleen kopiot aidoista - ja näin voi yhä jossain pankissa olla.
Vakuutusyhtiöthän vaativat Perukirjan, jotta saa sopimuksia poikki - tähän kuitenkin piisaa se asiakirjan runko-osa.
Tuonne kantsii myös vilkaista ja lukea rauhassa:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/perinto/perunkirjoitus_ja_perukirj/ - anttos
Kiitos tiedosta. Ohjeita on ahkerasti luettu netistä mm. veroviraston, mutta ne sanamuodot on vähän outoja maallikolle. Perukirja on helppo laatia, jos verotettavaa omaisuutta tai varallisuutta ei ole. Sukuselvityksessä tulee vähän vaivannäköä, kun vainaja on elämänsä aikana muuttanut paikasta toiseen ja seurakunnista siviilirekisteriin ja päinvastoin. Sitten on vielä virheitä esim. lasten syntymäajoissa jopa nimissä. Ne virheet on tapahtuneet 60-70-luvuilla kun vanhemmilta kyseltiin unohdettujen lasten tietoja. On tapauksia, joissa vanhemmat ei ole olleet edes tietoisia, että alaikäiset lapset on muuttaneet 'kodista'. Taivasalla asuneet lapset ei näy sukuselvityksessä.
- Nolo123
Nythän sukuselvityksissä pääsee helpolla, kun verottaja ei niitä perukirjaan liitteeksi enää vaadi. Ainakaan siinä tapauksessa, että pesä on niin pieni, että mahdollisten lähimpien perillisten perintöosuudet jäävät alle 20.000 tuhannen euron, verottaja tuskin niitä (sukuselvityksiä) myöhemminkään kyselee. Ja jos kyselisi, niin voisihan ne sitten jälkikäteen hankkia. Miksikäs niitä siis turhaan hankkimaan, niissä kun saattaa olla aikamoinen urakka - ja hintaakin niille voi kertyä!
Ennen vanhaan perukirjat arkistoitiin liitteineen, ml. sukuselvitykset, käräjäoikeuden arkistoon, mistä ne myöhemmin on siirretty maakunta-arkistoihin. Näistä arkistoista on sitten voinut tarpeen mukaan (helposti ja työtä säästäen) tilata jäljennöksiä sukuselvityksistä jotain myöhempää perunkirjoitusta varten - mutta ei siis enää, kun sukuselvityksiä ei perukirjan liitteinä arkistoida.
Sukuselvitykset nykyäänkin tarvitaan esim. pankkia tai osakkeiden rekisteröintiä tai lainhuudon hakemista varten. Mutta jos tällaisia ei perintöön liity - niin miksikä ryhtyä sukuselvitysurakkaan laisinkaan? - Oikkari
Milläs luulet, että ne rahat pankeista ulos saadaan, jos virkkareita ei ole?
Verottaja ei niitä kysele, vaikka olisi miljoonapesä, mutta kaikki muut tahot kyllä (pankit, maanmittaustoimisto, isännöitsijät). - Nolo123
Oikkari kirjoitti:
Milläs luulet, että ne rahat pankeista ulos saadaan, jos virkkareita ei ole?
Verottaja ei niitä kysele, vaikka olisi miljoonapesä, mutta kaikki muut tahot kyllä (pankit, maanmittaustoimisto, isännöitsijät).Oikkarilla näkyy olevan todella huono luetun ymmärtämisen kyky. Koetapa tämä oikein hitaasti ja ajatuksella uudelleen lukea ja ymmärtää:
"Sukuselvitykset nykyäänkin tarvitaan esim. pankkia tai osakkeiden rekisteröintiä tai lainhuudon hakemista varten. Mutta jos tällaisia ei perintöön liity - niin miksikä ryhtyä sukuselvitysurakkaan laisinkaan?"
- njtushs
Saahan sen sukuselvityksen tilatuksi maistraatilta. Vähän toki maksaa,
- Nolo123
Maistraatissa ei ole (enää) sukuselvityspalvelua. Ennen 1.10.1999 olevalta ajalta kirkkoon kuuluneista sukuselvitykset on tilattava kustakin seurakunnasta (mitä siis ei maistraatti tee).
"Kenestä maistraatti voi antaa sukuselvityksen?
Mikä tahansa maistraatti voi antaa sukuselvityksen hyväksyttävää käyttötarkoitusta varten 1.10.1999 edeltävältä ajalta Suomessa vakinaisesti asuneesta =>siviili- ja väestörekisteriin kuuluneesta henkilöstä<= kaikkien maistraattien aineistosta. Sukuselvityksiä ei tarvitse enää tilata erikseen muista maistraateista.
Maistraatista saa myös 1.10.1999 jälkeiseltä ajalta sukuselvityksen kaikista Suomessa vakinaisesti asuneista henkilöistä, myös seurakuntaan kuuluneista.
=>Evankelisluterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat antavat edelleen sukuselvitykset omista jäsenistään, mikäli selvitys koskee aikaa ennen 1.10.1999.<=
https://maistraatti.fi/fi/Palvelut/Vaestotietojarjestelman-todistukset/sukuselvitykset/
- Sukuselvityksiä
Nololle semmoinen, että kannattaahan siihen sukuselvitysrumbaan sen takia ryhtyä, että saa varmuudella tietää perilliset. Joskus voi esimerkiksi olla lapsi, jonka olemassaolo on jäänyt sukulaisilta piiloon (esimerkiksi adoption vuoksi) mutta käy ilmi sukuselvityksestä.
Ja vaikkei lapsia olisi jäänytkään unohduksiin, voi olla virkatodistukset tilattuaan varma siitä, että kaikki perilliset ovat tiedossa.
Siksi. - Hehhehehe
Hehhehee, Nolo123 ei ole selvästikään hoitanut elämässään yhtä ainoaa kuolinpesää. TIETYSTI ne ne virkatodistukset on hankittava!! Eihän muuten edes tiedetä, kuka on oikeutettu pesän asioista päättämään.
Ja mikähän ihmeen ajatus tässä oli?!
"Sukuselvitykset nykyäänkin tarvitaan esim. pankkia tai osakkeiden rekisteröintiä tai lainhuudon hakemista varten. Mutta jos tällaisia ei perintöön liity - niin miksikä ryhtyä sukuselvitysurakkaan laisinkaan?"
Ai kuolinpesä jossa ei ole mitään rekisteröitävää omaisuutta? Aika harvoin taitaa tulla vastaan tällaisia kaikesta omaisuudestaan luopuneita, joilla ei ole edes pankkitiliä.
Ei se, ettei verottaja enää virkatodistuksia halua tarkoita sitä, ettei niitä tarvita. Eihän verohallinto ole mikään kuolinpesien tarkastusviranomainen!!
Unohtakaa siis Nolon nolot ohjeet, ongelmiin vain joudutte niiden takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264178Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993554TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292461Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372399- 1392091
- 551926
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81525Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21403Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi191310