Mikäli vähääkään välittää hyvinvointiyhteiskunnasta, niin kannattaa antaa ääni kokoomukselle. Kokoomus on saanut aikaan valtavan nousun. Maamme velkaantuminen on pysäytetty ja työllisyys on erittäin hyvällä tasolla.
Aina kokoomuksen ollessa vallassa, maamme tilanne on ollut parempi kuin vasemmistohallituksen aikoina.
Aina, kun sdp, vasemmistoliitto ja vihreät ovat olleet hallituksessa, niin maamme velka on kasvanut järkyttäviä summia.
Ei kannata äänestää perussuomalaisia. He ovat pelkkiä populisteja vailla mitään muuta teemaa kuin pakolaiset. He eivät oikeasti ole kansan puolella. Mikäli esim. he saisivat vaaleissa yli 50 prosentin kannatuksen, niin maastamme poistettaisiin demokratia. Pakolaiset ajettaisiin ulos maasta, mutta mitä hyötyä siitä olisi, koska Eu mätkäisisi Suomelle sellaiset sanktiot, että täällä hinnat nousisi 50% ja tulisi massa työttömyys.
Ääni kokoomukselle
18
59
Vastaukset
- kokoomusonsontaa
Miten Puolassa, Unkarissa ja Itävallassa. Eu ei uskalla mitään, sillä se pelkää hajoamista. Britit lähtee jo. Mikäli pari kolme muuta lähtisi vielä, niin se tietäisi loppua EU:lle
- Juhani55
Pääasia on ettei äänestä: virheitä, demareita, vasemmistoa, ruattalaisia tahi kommareita.
Kepu/Kok/Ps valitkaa noista kolmesta saadaan Suomi pidettyä jaloilla. - cemweov
Kyllä Kokoomus. Pienen rikkaan ihmisen asialla.
Miten huonopalkkaiset kapiaiset, poliisit ja sairaanhoitajat voivat äänestää kokoomusta???
Ei koskaan ole heidän asioitaan ajanut,,,Persaukisella väärä aate. - vanhojamuistelen
Ennen Harri Holkerin hallitusta Suomen presidentti oli Urho Kekkonen Ja kokoomus ei hänen aikanaan koskaan päässyt hallitukseen . Suomen kehitystä rakensivat maalaisliitto / keskusta ja vasemmistopuolueet . Rakennustyö onnistui hyvin sotavelat maksettiin ja 1980 luvulla Suomi oli käytännössä velaton valtionvelasta ja maassa oli työtä kaikille jotka sitä halusivat tehdä . Sitten tuli presidentiksi Mauno Koivisto joka valitsi pääministeriksi kaverinsa pankkiajoilta , Harri Holkerin , heidän unelmansa oli "vahva markka" ja valuuttamarkkinat vapautettiin . Suomeen saapui USA:sta bisnesmiehiä jotka alkoivat tehdä täällä omaisuuksia "nurkanvaltauksilla" ostamalla ja pilkkomalla suomalaisia yrityksiä ja maa suistui katastrofiin ja velkaantui rajusti . Tämä meno on jatkunut aina kun KOKOOMUS on ollut hallitusvastuussa kumppaneineen , kohta kaikki suomalaiset valtionyritykset on myyty viimeinen myynti taisi olla Caruna jonka tulos virtaa ulkomaille veroparatiiseihin kuten myös terveydenhuollon yritysten esm: ESPERI ym: sinne menevät KELAN maksamat korvaukset jotka kerätään verovaroista . Näin ei voi jatkua jotain on tehtävä, tavallisilla suomalaisilla ei ole tähän varaa , se on kansan elintasosta pois ja menee KOKOOMUSLAISTEN taskuun veroparatiiseihin ,tästähän saatiin jo näyttöä ns: "panaman papereista" jotka hakkerit vuosivat julkisuuteen . Ensimmäinen teko on älä äänestä KOKOOMUSTA se ei ole pakko . Suomi on vielä demokraattinen valtio , toistaiseksi ainakin .
- näinonnn
Täyttä asiaa. Asiat on juurikin näin. Kyllä tulee ikävä 80-luvun kulta-aikaa Suomessa.!
- Valkoisiavalheita
Kokoomusta en äänestä enkä persuja molenmat ovat porvaripuolueita.
- jounivaan
Enkä demareita nekin ovat piiloporvareita ratsastavat ay-liikkeen siivellä
- jopvjwepojv
Vasemmisto taas työläisen asialla. Ilmentymänään ex-päällikkö Suvi-Anne, joka ei itseään markkinavoimille syytänyt.
Lisäksi politiikka "omat ensin vasta sen jälkeen kunniakansalaiset" on omiaan nostamaan pisteitä suomalaisen duunarin edessä...
- kokoomusperhe
Kokoomusta äänestetään niin kuin ennenkin. Ainoa puolue, joka saa talouden nousemaan. Nousu tulee yksityistämällä ja myymällä valtio-omisteiset yritykset. Vasemmisto ei hyväksy, koska ovat kommunismin kannalla, joten haluavat valtion omistavan kaiken. Terveydenhoito vanhuspalveluineen tulisi yksityistää koko maassa. Hoitajat saavat aivan liikaa palkkaa työhönsä nähden. Pienempikin riittäisi.
- täystuhokokoomus
Kokoomuksen keinot nostaa taloutta on vain valheellinen illuusio.
Otetaan enemmän valtionvelkaa ja työllistetään ja koulutetaan ihmisiä aloille jotka eivät tuota mitään vaan ovat tyhjänpäiväistä työtä. Kuten byrokratiaan liittyvät kymmenettuhannet turhat virat. Lähinnä naisille suunnattuja työpaikkoja.
Kokoomus onkin naisten äänillä ratsastava katastrofi, jonka politiikka on justiinsa naisen logiikkaa. Kun maailmasta loppuu leipä niin ei väliä. Tilataan pizzat.
Kekkosen aikaa kaivataan. Silloin oli politiikantekijöitä, nyt on vain vastuuttomia suunpieksäjiä, jotka luo itselleen nopeasti uran yritysmaailman johtokunnissa ja sitten nopeasti pois politiikasta ennenkuin vastuu tavoittaa kelvottoman viranhaltijan.
Reittä myöden mennän ministeriksi, kun käydään ensin isojen poikien kabineteissa koeajossa.
Lopettakaa naisten ja ennen kaikkea kokoomuksen äänestäminen. Siinä eväät terveempään yhteiskuntaan.
Katainen on hyvä esimerkki. Häpäisi itsensä. Poika hävisi vuosiksi eurooppaan johonkin kokoomuksen nimelliseen suojavirkaan ja nyt haistelee ilmapiiriä joko kehtaa palata ja näyttää naamaansa suomessa. - niin.makaa.kuin.petaa
Kokoomuslaiset ovat itsekkäitä omaa etuaan ajavia ihmisiä , mitenkä he voisivatkaan olla koko kansakunnan yhteisiä tavotteita ymmärtäviä kansalaisia ?
- Reittämyötenhuh
Täystuhokokoomukselle; vaikken itse kokoomusta äänestäkään, niin pikkasen harmittaa tuo tyyli millä puhut naisista. Lopettakaa naisten äänestäminen - naurettavaa höpinää!
- silmätauki
Kannattaisi hieman tutustua lähi historiaan. Kataisen kausilla 2007-eteenpäin mitä oli valtionvelka ennen sitä ja mitä sen jälkeen kun äijä häippäs maasta..
- vasenlaita
Juu ja kannattaa myös katsoa mitä valtionvelka oli ennen kuin kokoomus pääsi pannasta ja tuli hallituskelpoiseksi Kekkosen poismenon jälkeen . Vieläkään en ymmärrä miksi yritystukia maksetaan ulkomaalaisomisteisille laivavarustamoille Siljalines , Finlines ja telakalle Mayer siis saajina Eestiläiset , Italialaiset ja Saksalaiset mukana myös Viking Line ja paljon muita yrityksiä , summa on valtava satoja miljoonia . Suomen valtio on pelkkä lypsylehmä ja rahat häipyvät veroparatiiseihin ja mikä pahinta maksajina ovat työttömät , eläkeläiset , vähävaraiset lapsiperheet ja opiskelijat . Saajina taas osakkeenomistajat ja keinottelijat ja rikkaat porvarit ja pankit , kuten varmaan viimeaikoina olette uutisia seuraamalla huomanneet .
- kokoomusthebest
Entäs sitten. Markkinatalous se kannattaa. Vasemmiston kommunismi ei toimi nykypäivänä. Kaikki tulisi yksityistää, ulkoistaa tai myydä ulkomaille.
- järkikäteenvasurit
Mikäli yritystukia ei maksettaisi, niin tulisi tuhansia työttömiä. Heidän elättäminen tulisi paljon kalliimmaksi kuin yritystuet.
- vasenlaita
Vanha sananlasku sanoo "Ei kannettu vesi kaivossa pysy" sama pätee yritystukiin . Kyllä jokaisen yrityksen ensisijainen tehtävä on olla kannattava ja elättää itsensä ja henkilökuntansa omalla työllään . Avustukset yhteiskunnassa kuuluvat sosiaalitoimen puolelle . Yrityksille suunnatut lainat ovat toinen juttu ja silloin pitää olla myös vakuuksia niiden takaisinmaksuun . Liikepankit myöntävät lainoja se on niiden bisnestä siihen ei valtion pidä sekaantua ihmisiltä kerätyillä verovaroilla . Sama koskee myös valtionyrityksiä jokunenhan vielä jäljellä on esm: Finnair ei kerinneet Islantilaiset ostamaan , ja hyvin tuntuu nyt menevän .
- piensijoittaja
järkikäteenvasurit kirjoitti:
Mikäli yritystukia ei maksettaisi, niin tulisi tuhansia työttömiä. Heidän elättäminen tulisi paljon kalliimmaksi kuin yritystuet.
Kylläkai se niin on että yritystuet ovat sosialismia ja kuuluvat siihen järjestelmään . Kapitalistisissa maissa taas on pörssiyhtiöitä , ne keräävät rahaa osakeanneilla ja myymällä osakkeitaan pörssissä . Jopa Kuubassa on pienimuotoinen yksityisyrittäminen ja pörssitoiminta aloitettu Fidelin poismenon jälkeen ja hyvin tuntuvat kapitalismia oppivan .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631503Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271365Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701308Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2171181- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271027- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että282946IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel307943