Siilinjärven päiväkodeista ...

Halssi1

Haluaisin kuulla vapaita mielipiteitä Siilinjärven päiväkodeista, ja niitten nykytilasta, yleisesti ja yhtäläisesti, vaikka ns.valtakunnallisiin tilanteisiin verraten. Siilinjärven väestöpohjahan on yleensäottaen nuorekasta, ja uudet sukupolvet ovat olleet pitkään suhteellisen isoja.

Itse olen muutamia ongelmia kuullut toistettavan. Yksi on tietenkin tämä homeongelma, joka tuntuu vaivaavan kunnan rakentamista jo monien vuosikymmenien ajalta. Mikä syy siihen lopulta lieneekään, niin ei siitä sen enempää. Toinen keskustelua herättänyt juttu on tuo yksiköitten suurentamiset. Ne on tietenkin organisaation kautta ymmärrettäviä, eikä varmaan haittaavia muutenkaan, mikäli yksiköitten sisällä hommat on järjestelty oikein ja käytännöllisesti itse lasten kannalta.
Sinänsä tietenkin tulee monesti esille ensimmäisenä se kysymys, että pitääkö lapsuudesta saakka yksiköitten olla mahdollisimman isoja, mutta kyse on myös siitä paljonko esim.henkilökuntaa on suhteessa hoidettaviin, ja niin edelleen. Muita mm.tiloihin liittyviä kysymyksiä unohtamatta.

Sitten kolmannen seikan kuulin tuossa hiljattain. Se on mielestäni kaikkein mietityttävin syiden ym.osalta. Eli kuulemma hoitajilla menee päiväkodeissa nykyisin aikaa kovin paljon tietokoneella istuessa. Eli käytännössä lapsien vanhemmat kertovat lähes kaiken sähköpostilla, mikä olisi monesti yksinkertaista kertoa suullisestikin. Ja muutenkin on viestintä vanhempien ja hoitohenkilöitten välillä kuulemma vähentynyt kovasti, siitä lähtien kun sähköposti ym.viestintä on lisääntynyt.
Itsellä ainakin (vaikka en kuuluu kys.päiväkotien henkilökuntaan) laittaa kovasti mietityttämään, et onko tämä miten paikallinen vai valtakunnallinen suuntaus (veikkaisin jälkimmäistä, koska näin on monellakin alalla). Kovin arveluutavaksi se sitten vetää, jos suoraa keskusteluyhteyttä ei hoitohenkilöitten ja vanhempien välillä enää ole kuin minimaalisen vähän. Se todellakin mietityttää kovasti itseäni, varmaan monia muitakin mietityttänyt. Joku lasten vanhempi voisi tätä valaista omana näkökohtanaan. Sillä mielestäni se on kovin huono syy viestiä sähköpostin kautta asioita, joille olisi suorempiakin tapoja, kun lisäksi se vieroittaa vanhemmat ja henkilökunnan toisistaan. Kun kysymys ei kuitenkaan liene siitä, että aikaa ei suoraan viestintään kenelläkään olisi. Miten lienee sitten niitten "perinteisten" kuulumisten laita, joissa kerrotaan miten "Villellä" tai "Kaisalla" tänään meni (kotona tai hoitopaikassa), onko tälläistä viestintään enää juurikaan edes olemassa(hoitohenkilöiden ja vanhempien välillä), ja mitä tämä kertoo kokonaisuudessaan kasvatuksesta näinä päivinä?!

Valaiskaa siis mm.näistä kohdista että asiat selviäisi mm.minulle. Voi olla etta tuossa viimeisessä kohdassa kyse on nykyajan ilmiöstä, sillä tuskin se niin on vain Siilinjärvellä noin. Mutta käytännön kokemuksia jos edes joku viitsisi kertoa, etenkin tuosta viimeisestä kohdasta kuulla tahtoisin???!

25

532

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kulzzi

      Minä muistan lapsuudestani erään päivän päiväkodissa kun kaverini oli metsässä tarpeillaan ollessa huomannut lapamadon kurkistelevan.Hän sitoi madon puuhun ja juoksi kymmenen metriä ennen kuin mato tuli ulos kokonaan.Elettiin juhannuksen aikaa.

    • mäkkäkyriäläinen

      "Minä muistan lapsuudestani erään päivän päiväkodissa kun kaverini oli metsässä tarpeillaan ollessa huomannut lapamadon kurkistelevan.Hän sitoi madon puuhun ja juoksi kymmenen metriä ennen kuin mato tuli ulos kokonaan.Elettiin juhannuksen aikaa. "

      Minä en muista mitään tuommoista. Ei meillä sitä paitsi saanut lemmikkejä kuljettaa matkassa. Aina täitkin pestiin pois jos jollakin niitä oli, eläinrääkkäystä sanoisivat nyt. Ja niinhän se olikin jo silloin, että parempi täi pivossa kuin kymmenen oksalla, kuten vanhakänsä jo valitelleen voivotteli ...

    • sfjklsfjkl

      Hieno teksti Sinulta tämän keskustelun aloittaneelta!

      Kiitos!

      Olet arvioissasi, tai tekemissäsi havaitsemissa todennäköisesti aivan oikeassa.

      Täällä ei vain saa mitään kritisoida, eikä arvostella.

      Tässä kunnassa on paljon idio*tteja. Ainakin edellä kirjoitettujen teksteistä tehtyjen huomioiden perusteella.

      Monien sivistyneisyys ja älykkyys, tämän kunnan asukkaiden tietäen, onkin täysi n*lla.

      • Halssi1

        Kiitos. Kriittinen ajattelu perustuu lapsuuden traumoihini kun alkoholisti isäni kasvatti minut yksinään äitini kuoltua aivokasvaimeen. Isäni hakkasi minua aina kännissä ja hoki miten meidän kaikkien tulee äänestää oikeistoa jotta saataisiin Pohjois-Savo nousuun. Tämän takia suhdaudun kaikkeen kriittisesti ja äänestä ainoastaan Kepua.

      • sfjklsfjkl

        Kiitos. Samaistun täysin sinuun. Minunkin isä oli alkoholisti ja äidillä oli psykoosi. Ei ollut minulla helppo lapsuus ja minua kiusattiin aina. Nyt minä kiusaan muita kun vedän letkaa traktorillani vanhalla viitostiellä 30 km/h ja en päästä muita autoilijoita kiusallanikaan ohitse. Minäkin muuten äänestän Kepua.

      • Kaikesta_päätellen
        Halssi1 kirjoitti:

        Kiitos. Kriittinen ajattelu perustuu lapsuuden traumoihini kun alkoholisti isäni kasvatti minut yksinään äitini kuoltua aivokasvaimeen. Isäni hakkasi minua aina kännissä ja hoki miten meidän kaikkien tulee äänestää oikeistoa jotta saataisiin Pohjois-Savo nousuun. Tämän takia suhdaudun kaikkeen kriittisesti ja äänestä ainoastaan Kepua.

        Mene ihmeessä sitten hoitoon!

        Koska näytät olevan sen tarpeessa.

    • Halssi1

      "Kiitos. Kriittinen ajattelu perustuu lapsuuden traumoihini kun alkoholisti isäni kasvatti minut yksinään äitini kuoltua aivokasvaimeen. Isäni hakkasi minua aina kännissä ja hoki miten meidän kaikkien tulee äänestää oikeistoa jotta saataisiin Pohjois-Savo nousuun. Tämän takia suhdaudun kaikkeen kriittisesti ja äänestä ainoastaan Kepua."

      Yhyyhyy, siinä vaiheessa kun kaunot keväämmällä sinne äänestämään päin, niin voisit miettiä että saako kaunomisesi mitään todellakaan aikaan, paitsi valhetta parit rivit lisää. Parempi siis olisi jos vaikka tyhjätoimittajuuden sijasta jatkasit sen kepulin vemputtamista siellä ahterissa vieläkin ...

      • Vähääkään_

        Äänestä mitä haluat. Ei kiinnosta. Nk. et sinäkään.

    • Hassiaa

      Jos ensimmäisen vastauksen teen aloitukseen: Eli netti, sähköposti ja kännykät eivät aikoinaan tullessaan suinkaan parantaneet suomalaisten viestintää (toisilleen), vaan toivat sen yhä epäsuoremmaksi, josta ylhäällä varmasti kerrotaan vain yksi esimerkki. Kyse ei ole siis yhden kunna sisäisestä ilmiöstä (yhdellä alalla),vaan kertoo vain siitä että viestintä on eri tavoilla myös yhä epäsuorempaa eri tavoilla, eri ammateissa.

      Tämä ei suinkaan ole suoraan pahasta, mutta valitettavaa on jos asioista ei voi suoraan keskustella, vaan täytetään vaan pakolliset lehdet netissä, ja siellä istuessa sitten mietitään, että miksi ei "puhuta enemmän". Hohhoijaa, ja miten se on yhä vaikeampaa sitten tutustua, kun monta vuotta on sanottu omien lasten hoitajille korkeintaan pakolliset "päivää" ja "näkemiin"?! Joopa näin !!

      • Halssi1

        minulla on köntsä housussa!!

    • Halssi1

      "minulla on köntsä housussa!!"

      So what?! Minulla näet ei ole !!

      • Huomioiden_

        Mene hoitoon!
        Olet todellakin sen ja jonkinlaisen lääkityksen tarpeessa.

        Kommenttiesi perusteella. omaat aika vähäisen älykkyysosamäärän.

      • Halssi1

        " Mene hoitoon!
        Olet todellakin sen ja jonkinlaisen lääkityksen tarpeessa.

        Kommenttiesi perusteella. omaat aika vähäisen älykkyysosamäärän."

        Hoidossa on toki jo pitkään oltu, mitenkäs sitä muuten nykymaailmassa hei?! Lääkitystäkin on ties minkälaista, mutta ne vaan villitsee yhä enemmän ja enemmän tuomaan epäkohtia esille kantaisillesi pikkunilviäisille. Älykkyysosamääräni oli edellisen kerran mitattaessa 155, jos se sinulle jotain muka kertonee ...

        Anteeksi kun sekoilen lääketokkurassa. Siis minun verenpaine oli edellisen kerran mitattaessa 155 ja syönkin verenpainelääkkeitä joka sitten aiheuttaa erektio-ongelmia ja se harmittaa. Älykkyyteni mitattiin vuonna 1996 ja olen kuulemma simpanssin tasolla.

    • G_B

      Niin, täällä ei saa koskaan kritisoida, analysoida, eikä sanoa omia mielipiteitään.
      - Ei vaikka ne olisivat kuinka hyvin kirjoitettuja, perusteltuja, tai analysoituja.

      - Ei etenkään, jos kritisoit omaa paikkakuntaa, ja siellä havaitsemiasi epäkohtia.

      Vaikka nimenomaan kyseenalaisemisesta syntyy ja kehittyy jotakin kehitystä, toivottavasti edistyksellisempään ja parempaan tulevaisuuteen päin!

      Parempaa, todella vuorovaikutuksellista, älykästä, neutraalimpaa ja positiivista keskustelua toivoen tulevaisuudessa.

    • Halssi1

      Olen tämän ketjun oikea aloittaja. Kiinnosti tietää kun pariltakin taholta aloituksessa kertomia juttuja olin kuullut, että millaista viestintää Siilinjärven päiväkodeissa todellakin tänäpäivänä tapahtuu.

      Mutta tuntuu totisesti olevan viestintä vaikeata kaikkialla, luulin että edes joku olisi jotain aiheesta ollut kirjoittanut, kun vastauksia kuitenkin ihan kohtuullisesti tullut. Ilmeisesti tässä käy ainakin jotakin kovin ikävää ja surullista sitten yleisestä vietintä kulttuurista ilmi.

      Ylläpito voi minun puolestani poistaa koko tämän ketjun, koska tekstit ovat pääasiallisesti ala-arvoista, ja aloitukseen mitenkään liittymätöntä p....kanjauhamista. Toivon siis että koko tämä ketju poistetaan, koska kunnon vastauksia ei näköjään valitettavasti osata kirjoittaa ! !

    • Anonyymi

      Siellä on tosi hyvä meininki. lapselle sattui ja tapahtui, työntekijöillä näytti olevan hyvät välit yms. Muutettiin ja vaihdettiin päiväkotia. Nyt on asiat hyvin =)

    • Anonyymi

      Minua ihmetytti lukea, että joku toivoo lisää puhetta hoitajien ja vanhempien välille. Mitä hän mahtaa siltä puhelemiselta odottaa?

      Oman näkemykseni mukaan nykyään työpaikoille nimenomaan palkataan pääasiassa puhetyöläisiä, jotka puhumalla peittelevät tekemättömyyttään.

      "Puhe on kuin keitetystä lampaanpäästä", sanoi vanhakänsä. Päiväkotien pihalla näkeekin usein laajoja rupattelurinkejä, kun hoitajat haastelevat keskenään samalla kun lapset leikkivät valtoimenaan missä sattuu. Ja sattuuhan sitä. Päivähoidon johtotaso vapauttaa itsensä vastuusta kertomalla millaisia koulutuksia työntekijöille on järjestetty ja millaista ohjausta heille on tarjottu.

      • Anonyymi

        Eikös tämä ole ongelma alalla kuin alalla? Viimeiset parikymmentä vuotta on etsitty joka hommaan eteen-, ylös- ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, jotka osaavat tuottaa taukoamatonta puhetta, vaikka ilman sisältöä, ja tykkäävät pitää itseään esillä.

        "Hyvät tyypit" muodostavat jokaiseen työyhteisöön keskinäisen selkääntaputtelun ja kehumisen kerhon, joka kertoo kysyjille, että hienosti meillä menee, vaikka "haasteitakin" on. Jostain ruohonjuuritasolta löytyy sitten ihminen tai pari, jotka keskittyvät työhön ja joilla luultavasti olisi parhaat näkemykset oikeista ongelmista ja kehityskohteista. Näitä ihmisiä tosin pidetään helvetin ikävinä ja tylsinä, joten heitä ei kuunnella. Sellaista elämä vaan on tänä aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea sanoa ovatko asiat olleet joskus toisin, kun en ole elänyt kuin näinä aikoina ja vain hieman niinä edeltävinä aikoina, jolloin minulta puuttui kerrassaan vertailukohta niihin aikoihin, jolloin en ollut elänyt lainkaan. Luulisin kuitenkin, että niitä jotka laistavat työnteosta puhumalla on aina ollut ja tulee aina olemaan. Mediaani voi vaihdella.

        Mutta mitä päiväkoteihin tulee, kun kerran niistä tässä vitjassa alunperin on puhetta ollut, niin on mainittava, että kyllä tämä Suomi24 on sellainen foorumi missä työmoraali on keskustelijoilla kunnossa. Täällä voi luottaa siihen, että alakohtainen yleisalennustila tulee säilymään jatkossakin. Kansanradio on toinen luotettava toimipiste.

        Aivan, neitsyt voi olla minkä ikäisenä tahansa. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä minun mielestäni. Mutta jos haluaa nuoren naisen, niin silloin varmasti kannattaa yrittää etsiä sellaista ja kaksikymppisillä ei välttämättä ole vielä ollut parisuhteita, niin ei ole sitten "käytetty". Ja tämä oli sinulle, tiedät kyllä.,

        Kyllä kansa tietää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tämä ole ongelma alalla kuin alalla? Viimeiset parikymmentä vuotta on etsitty joka hommaan eteen-, ylös- ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, jotka osaavat tuottaa taukoamatonta puhetta, vaikka ilman sisältöä, ja tykkäävät pitää itseään esillä.

        "Hyvät tyypit" muodostavat jokaiseen työyhteisöön keskinäisen selkääntaputtelun ja kehumisen kerhon, joka kertoo kysyjille, että hienosti meillä menee, vaikka "haasteitakin" on. Jostain ruohonjuuritasolta löytyy sitten ihminen tai pari, jotka keskittyvät työhön ja joilla luultavasti olisi parhaat näkemykset oikeista ongelmista ja kehityskohteista. Näitä ihmisiä tosin pidetään helvetin ikävinä ja tylsinä, joten heitä ei kuunnella. Sellaista elämä vaan on tänä aikana.

        Tuo on niin totta..osuit ytimeen..

    • Anonyymi

      Herää kysymys, miksi ketju sotkettiin aiheeseen kuulumattomilla tarinoilla.

      Osuiko aloitus arkaan paikkaan?

    • Anonyymi

      tarkoitatko neitsyttä vai lapamatoa vai neitsyt lapamatoa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe