Olemme mieheni kanssa tulleet lapsettomaksi jääneinä positiivisen mutta hämmentyneenkin yllätetyiksi tuntemamme yksinhuoltaja-äidin taholta. Vaikeassa elämäntilanteessaan hän oli herännyt ajattelemaan asioita vakavasti ja esitti meille tahtovansa meidät lapsen vanhemmiksi, mikäli hänelle itselleen sattuu jotakin - siis mikäli meistä ajatus tuntuisi hyvältä.
Tarkoitus tietysti on pitää hieman tiiviimmin yhteyttä lapseen, että hän tutustuisi meihin perinpohjin, ikään kuin lapsen elämässä mukana olevina kummitätinä ja setänä, mutta muuten elää tavallista elämää äidin ystävinä toivoen sydämestämme, että äiti ja lapsi saavat elää yhdessä aikuisuuteen asti.
Korostan, että tilanne ei missään nimessä meistä tunnu yllättävältä mahdollisuudelta "saada lapsi", sillä me odotamme lasta adoption kautta, vaan enemmänkin suurelta luottamuksen osoitukselta, osoituksena äidin rakkaudesta ja vastuullisuudesta.
Lapsen isä ei ole milloinkaan osoittanut mitään kiinnostusta lastaan kohtaan. Kummankaan puolen isovanhemmat eivät ikänsä ja sairauksiensa tähden tule kysymykseen, mikäli alaikäisen lapsen äiti todella esimerkiksi menehtyisi. Sukulaiset ovat hyvin etäisiä ja sen laatuisia ihmisiä, että äiti ei omien sanojensa mukaan halua altistaa lastaan heille.
Äiti on valmis tekemään tahtonsa selväksi kirjallisessa muodossa. Kysyn lähinnä, että onko kenelläkään kokemusta tai tietoa, millä tavalla tosipaikan tullen tällaisiin järjestelyihin suhtauduttaisiin viranomaispuolella?
Onko yksinhuoltajaäidin tai lapsen omalla tahdolla merkitystä vai annettaisiinko lapsi juopolle ja luultavasti edelleen vastentahtoiselle miehelle, jonka osuus isyydestä on siinä, että juuri hänen siittiönsä hedelmöitti munasolun?
Tarkoitus tietysti on pitää hieman tiiviimmin yhteyttä lapseen, että hän tutustuisi meihin perinpohjin, ikään kuin lapsen elämässä mukana olevina kummitätinä ja setänä, mutta muuten elää tavallista elämää äidin ystävinä toivoen sydämestämme, että äiti ja lapsi saavat elää yhdessä aikuisuuteen asti.
Korostan, että tilanne ei missään nimessä meistä tunnu yllättävältä mahdollisuudelta "saada lapsi", sillä me odotamme lasta adoption kautta, vaan enemmänkin suurelta luottamuksen osoitukselta, osoituksena äidin rakkaudesta ja vastuullisuudesta.
Lapsen isä ei ole milloinkaan osoittanut mitään kiinnostusta lastaan kohtaan. Kummankaan puolen isovanhemmat eivät ikänsä ja sairauksiensa tähden tule kysymykseen, mikäli alaikäisen lapsen äiti todella esimerkiksi menehtyisi. Sukulaiset ovat hyvin etäisiä ja sen laatuisia ihmisiä, että äiti ei omien sanojensa mukaan halua altistaa lastaan heille.
Äiti on valmis tekemään tahtonsa selväksi kirjallisessa muodossa. Kysyn lähinnä, että onko kenelläkään kokemusta tai tietoa, millä tavalla tosipaikan tullen tällaisiin järjestelyihin suhtauduttaisiin viranomaispuolella?
Onko yksinhuoltajaäidin tai lapsen omalla tahdolla merkitystä vai annettaisiinko lapsi juopolle ja luultavasti edelleen vastentahtoiselle miehelle, jonka osuus isyydestä on siinä, että juuri hänen siittiönsä hedelmöitti munasolun?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielenkiintoinen kysymys, johon toivottavasti joku osaa vastata.
Sen voin sanoa ettei lasta anneta juopolle isälle, mutta niin, mitkä ovat isän oikeudet ?
Itse olen kanssa tilanteessa jossa toivon että olisi tiedossa joku joka huolehtisi lapsesta Jos jotain tapahtuisi,nyt jo ehdotettiin asuinolojen johdosta lastenkotipaikkaa, ehkä pääsimme siitä kun saimme uuden asunnon.
Itse haluaisin myös tietää, mikä on minun oikeuteni lapseeni, jäänkö aina toiseksi kun mukaan tulee viranomaiset, minulle ei ole koskaan sanottu että lasta olisin laiminlyönyt, lähinnä köyhyys on syy, eli olen joutunut käymään sossunluukulla, silloinhan alkaa tuleen niitä "kostotoimenpiteitä".
Lapsen äiti ei varmaan lasta saa koska juopottelee, eli sitten kun minulle jotakin sattuu, lapsi on yhteiskunnan.
Tuota olen usein miettinyt, kenen "omaisuutta" lapsi on.
Jos yksinhuoltaja menehtyy niin viime kädessä viranomaiset päättävät kuka jatkossa huolehtii lapsen asioista ja kenen luona lapsi asuu. YH-vanhempi voi ilmaista tahtonsa etukäteen tekemällä ns "huoltotestamentin" - siis ihan vapaamuotoinen paperi missä kerrotaan minkälaisen ratkaisun hän näkee että olisi parasta lapselle. Tällainen ei ole sitova mutta otetaan kyllä huomioon. Samoin lapsen oma tahto otetaan huomioon - riippuen lapsen iästä.
Usein lähiomaiset sopivat näistä ihan keskenään - ja sitten haetaan huoltajuutta viranomaistietä. Jos tulee riita kumpi "saa" lapsen niin käräjäoikeus ratkaisee - ja silloin sos.toimi tekee selvityksen mikä olisi lapsen etu siinä tilanteessa.
Ketään ei hulvita dillä siisti. 040 omg kokkola pulveri
Valvoin yöllä monta tuntia, mistä noin hyvää pulveria saa, Timo76.
Eikös sellaisen oheishuoltajuus-sopimuksen voi tehdä ihan virallisestikkin?Olen kuullu/lukenut jostakin ja se astuu voimaan sitten jos äidille tosiaan tapahtuisi jotakin ikävää.Tietoa saattais löytyä lastensuojelun keskusliitosta ja eroperhe.netistä.
Ja aika usein itsaria suunnitteleva on alkavasta jakomielitaudista kärsivä henkilö.
ps.naisilla puhkeaa jakomielitauti yleensä n.27vuoden ikäsenä, siis niillä joilla tauti on tulollaa..
Oletkos koskaan kuullut sellaisesta sairaudesta kuin syöpä..? Se pistää miettimään asioita hiukan eri malliin kuin muuten olisi ajatellut. Minulle ainakin tuli ensimmäsenä mieleen aloittajan tekstistä paljon pelottavampi sairaus kuin skitsofrenia (joka on muuten mainitsemasi sairauden nykymuotoinen nimi ja johon on olemassa lääkitys, joka tuo useimmille avun).
Aloittajalle. En tiedä pykälistä ja muista, mutta sen tiedän, että välillä on todella vaikea saada viranomaiset uskomaan, että vanhemmat ovat loppuun saakka miettineet lapsen huoltajuuden. Joskus tuntuu jopa siltä, että läheisillä verisiteilläkään ei ole merkitystä, jos joku homma ei satu kaikkia osapuolia miellyttämään. Mutta yleensä oikeus voittaa tässä maassa (ei kyllä aina, valitettavasti).
olen tuota oheishuoltajuutta miettinyt,enkä suinkaan siksi että olisin sairas tai hautoisin itsaria.Mulla on 2 vuotias poika,jonka biologinen isä ei ole meidän kanssa missään tekemisissä,ei edes tunnustanut lasta.Nykyinen avokkini kuitenkin pitää lasta aivan kuin omaansa ja lapsi myös kutsuu häntä isäksi,mietin usein mihin lapsi joutuisi jos mulle tapahtuisi jotain ja olen nähnyt painajaisia kyseisestä asiasta.Käytännössä vaikka avokki on nyt isä lapselle,mutta kun häntä ei mainita missään papereissa niin ei hän lasta saisi,jos sellainen tilanne tulisi.Oheishuoltajuudesta saa tietoa paikoista jotka Mirakin aiemmin mainitsi ja myös lastenvalvojalta.Meillä mies on kyllä jo ehdottanut naimisiin menoa,sillon hän voisi adoptoida lapseni..aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.
jo ennen eroa pohdimme exän kanssa oheishuoltajuutta
jos meille tapahtuisi jotain minne lapset joutuisivat
kummit isovanhemmat vanhempien sisarukset lastenkoti jne
kumpi meistä oli sairastumassa?
Sitä lääkitystä ei ole niillä joilla on alkamassa skitsofrenia, lääkkeet saa vasta jos hakeutuu hoitoon.
Ei se sairaus tule yhtäkkiä, se kehittyy pikkuhiljaa. Sen taudin yksi oire on itsetuhoiset ajatukset, on oireita muitaki esim. joistaki tuntuu normaalilta esiintyä alastomana..
... jos jotain sattuisi.
Mikäli äidillä ei ole yhteishuoltosopimusta lapsen isän kanssa, hänen toivomuksensa otetaan kyllä huomioon. Eräs tuttu asianajaja kerran puhui juuri tästä mahdollisuudesta ja kertoi yh-äidistä, joka testamentissaan esitti toivomuksen, että mikäli hänelle sattuu jotain, hänen siskonsa olisi lapsen huoltaja. Asianajajan mukaan tällä toiveella olisi "erittäin suuri merkitys ja painoarvo" päätettäessä lapsen uudesta sijoituspaikasta ja uusista huoltajista.
Joten uskon että kirjallisesti ilmaistulla tahdolla olisi vaikutus!
Mikäli lapsen isällä ja äidillä on yhteishuoltosopimus, asia on mutkikkaampi. Mutta jos isä toisaalta on kykenemätön lapsen huoltajaksi, uskoisin että lapsi siinäkin tapauksessa määrättäisiin teille.
Todennäköisintä tietysti on, että lapsi elää äidin kanssa. Mutta onpahan teillä nyt ikioma kummilapsi, jonka elämään voitte joka tapauksessa tiiviisti kuulua. Tavallaan kuin adoptiolapsenne serkku. Uskon että te sen adoptiolapsennekin saatte.
Ottakaa tämä kummilapsi vaikka kesäisin viikoksi mökille hoitoonne. Ilo on varmasti molemminpuolinen. Rikastutatte lapsen elämää, ja lapsi aivan varmasti rikastuttaa teidän elämäänne. Olette lapselle joka tapauksessa aikuiskontakti, turvallisia ihmisiä joilta saa rakkautta, ja lapsi on teille joku josta huolehtia ja jolle antaa rakkautta. Äidillä on ihmisiä joihin voi turvautua, jos tulee kiperä tilanne.
Varmasti olette hienoja ihmisiä, kun teihin luotetaan noin tärkeässä asiassa! Teidänlaisianne saisi olla enemmän!
Kiitos sinulle ja kaikille asiaan jo vastanneille.
Lisääkin saa mietteitä tulla. Olemme ihan tavallisia ihmisiä omasta mielestämme, kiitos vain. Äiti on yksin lapsen huoltaja eikä todellakaan ole miettimässä itsemurhaa vaan on ilmeisesti nyt vakavasti sairastunut. Asiat elävät vielä. Toivon sydämestäni, että hän paranee.
Tunnen erään YH:n jolle lääkäri sanoi ettet näe joulua, mutta yh sai viettää joulun lastensa kanssa,
haluaa myös ennen kuolemaansa järjestää lapsille hyvän kodin.
Jokaisen pitäisikin jo eläessään miettiä minne lapset JOS jotain tapahtuu, ehkä itselläkin on poislähtö paljon helpompaa kun tietää lasten saavan hyvän kodin. Mietitäänpä samaa asiaa, "me terveet", ja tehdään jokainen oma testamenttimme.
Totta, kyllä tollaset asiat pitää hoitaa kuntoon silloin, kun kaikki on vielä hyvin ja mahdollista. Se on aika turhauttavaa alkaa jälkijunassa ja pakon edessä pohtimaan paperitöitä.