Valmistusmaahuijaukset tähän päivään mennessä

Saksalainen on saksalainen... DDR oli tavallaan Saksaa ja myi sotien jälkeen BMW:tä, siitähän kaikki alkoi.

Fiat taisi tehdä parhaat huijaukset markkinoillamme, suurin osa 600, 850 ja 127 -malleista olikin espanjalaista alkuperää, Seat. 125p ja 126 puolalaisia, edellinen tosin erosi alkuperäismallistaan liikaa. 128 ja varsinkin 128z olivat jugoslavialaisia, Zastava, jossa tehtiin myös ensimmäisenä mainittuja malleja. Ilmankos ruostuivat käsiin jo myyntihetkellä, mutta Hankkija möi niitä luotettaville kumppaneille. Maajusseille.

Renault. Niitä koottiin autotalleissa ympäri Eurooppaa, mutta malleista 4 ja 5 alkoi systemaattinen hajautus, huippuna taisi olla 12, jotka kaikki valmistettiin Romaniassa, eli Dacia.

Ford teki jossain vaiheessa rehellisesti mallisarjojaan Saksassa ja Englannissa jälkimmäisen pudotessa hiljaa pois, mutta mainoslause "Fordit tulevat Saksasta" ehti killua pari vuotta Fiestojenkin takaikkunalla kunnes selvisi, että ne tehtiinkin Espanjassa ja hups Escortit Belgiassa.

Saab kusetti jenkkejä myymällä ruotsalaista autoaan siellä. Menestystuote 900 cabrio ei ollut edes ruotsalaista suunnittelua, aito suomalainen.

Volvo oli ruotsalainen. Tai no joo. P1800 tehtiin alkuunsa Jensenillä Englannissa, 200- ja 700- sarjan coupet Italiassa. 55, 66 ja 3xx -sarjoja ei koskaan tehty Ruotsissa, ne olivat Hollannin DAF-kaupan peruja. Daf 77 muuntui Volvo 343:ksi ulkoisella kosmetiikalla sekä ratin, mittariston ja etupenkkien vaihdolla. Pienoismalli Volvo 242:sta. Rellun jurassisella 1,4 tappikoneella ja takapenkin alla lymyilleellä variaattorivaihteistolla. Tuosta tuli melkeinvolvo 345 GLS-mallissa, pellin alla B19 ja ylläripylläri M45 kova laatikko tasauspyörästössä kiinni, rakenne ennennäkemätön, eli kardaani pyöri moottorin kierrosluvulla. Niinhän se oli jo 55:ssakin, mutta muisti on lyhyt kun uutta esitellään...
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Johan oli melkoinen historiikki pläjäys. Nyt olemme valmistuneet, siitä suuri kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

3-6 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu