SOTE -kaatui, nyt juhlitaan!!!

Onnenpäivä on tänään. Viikonloppu on alkamassa ja paras uutinen tässä maassa on se, että pitkään hallituksen väkisinkin runnomalla aiottu sote on kaatunut. Tänään ei menty Amerikan sosiaali- ja terveysmalliin ja valtio säästi miljardeja. Tämä olisi kostautunut meille köyhille joko palvelumaksujen nousuina, leikkauksilla tai veroina.
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Herra Jippii todennäköisesti juhlisi joka tapauksessa. Nyt hän ottaa juhlimiselle tekosyyn aiheesta, josta ei ymmärrä mitään: politiikasta. Juhliminen lie hänelle tutumpi alue.

Voi olla että hoidon ja huolenpidon organisointia pitää uudistaa. Sipilän Orpon Bernerin hallitus otti kuitenkin lähtökohdaksi hoitamisen siirtämisen kokonaan markkinoitten armoille. Sillä menolla hoito olisi muuttunut samanlaiseksi kuin Englannin junaliikenne: vain laskutus toimii.
Mitä siitä tulee, että yksityiset äkkiä kyhätyt firmat rahastavat niin kauan kuin saavat ja hoidon valvonta ja järjestämisvastuu kuitenkin jää yhteiskunnalle, suunnitellussa mallissa maakunnille, joitten hallintoa ei ole vielä olemassakaan.

Sipilän suunnitelma oli päästä eroon suurista ikäluokista jättämällä hoito retuperälle. Orpon suunnitelma oli hankkia maahan ulkomailta halpaa työvoimaa, joka ei osaa kielitaidottomana edes puoliaan pitää. Soinin suunnitelma on jo täyttynyt: hän sai istua ministeriaudissa sen neljä vuotta mihin oli laskenutkin.

Ei tämä ole mikään onnen päivä, vaikka on naisten päivä. Kippis vaan - herra Jippii!

Äänestä

Siinäpähän jippijiippiii juhlii kun Suomen luottoluokitus putoaa ja hukumme valtionvelan korkoihin.

Äänestä
  • Ja rahan lapioiminen veroparatiiseihin olisi parantanut luottoluokitusta?

    Äänestä

Soten kaatuminen ei ole suomalaisille hyvä uutinen eikä varsinkaan juhlimisen aihe paitsi jos haluaa viivästyttää välttämätöntä uudistusta. Nyt kulut karkaavat, valtio velkaantuu, kunnat velkaantuvat, hoitoon pääsee, jos pysyy hengissä, edelleen tuskastuttavan hitaasti. Minullakin on lääkäriaika toukokuussa kolmen kuukauden jonotuksen jälkeen. Kun seuraavan kerran yritetään sotea, niin elämme vuotta 2020 ja parhaassakin tapauksessa joitain päätöksiä saadaan aikaan 2023-2024 ellei perutuslaki niitä estä. Perustuslakimme on eduskunnan säätämä ja nyt on jo usein nähty, että se tai sen tulkinta estää eduskuntaa päättämästä uudistuksista. Perustuslaki myös antaa oppositiolle aseet uudistuksien viivyttämiseen ja sitähän nyt oppositio käytti menestyksellisesti ja onnistuivat estämään eduskuntaa päättämäästä hallituksen esityksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Viherpuna-oppositio varmaan kuvittelee voittavansa vaalit kun sote kaatui mutta jos niin onnettomasti kävisi, niin sitten he saavat edelleeen korjaamattomat ongelmat syliinsä. Kun tiedetään heidän edellisen yritelmänsä kaatuneen niin perustuslakiin kuin omiin suhmurointeihinsa, niin odotukset eivät ole korkealla, joten kansalaisille on tarjolla edelleen hikeä, verta ja kyyneleitä - ja pitkiä jonoja.

Äänestä
  • No kulut olisi nimenomaan paisuneet täydellisesti turhan uuden hallintoportaan vuoksi eikä missään näy lukuja edes paljonkun maakunnat olisivat tulleet maksamaan. Maakuntia ei tarvita. Eikä soteakaan muuten, olemassaolevaa systeemiä kehitettävä. Nytkin voi käydä yksityisellä ja saada siihen Kela-korvauksen. Julkisella puolella on paljon turhia lääkärikäyntejä, yksityiselle ei mennä vain huvikseen ja varmuuden vuoksi. Ja jos nimimerkillä on aika toukokuussa lääkärille, johtuu varmaan siitä että kyseessä ei ole kiireellinen eikä mikään akuuttitapaus. Keuruulla toimii päivystys hienosti ja henkilökunta on ensiluokkaista!

    Äänestä

  • Eikepulle kirjoitti:

    No kulut olisi nimenomaan paisuneet täydellisesti turhan uuden hallintoportaan vuoksi eikä missään näy lukuja edes paljonkun maakunnat olisivat tulleet maksamaan. Maakuntia ei tarvita. Eikä soteakaan muuten, olemassaolevaa systeemiä kehitettävä. Nytkin voi käydä yksityisellä ja saada siihen Kela-korvauksen. Julkisella puolella on paljon turhia lääkärikäyntejä, yksityiselle ei mennä vain huvikseen ja varmuuden vuoksi. Ja jos nimimerkillä on aika toukokuussa lääkärille, johtuu varmaan siitä että kyseessä ei ole kiireellinen eikä mikään akuuttitapaus. Keuruulla toimii päivystys hienosti ja henkilökunta on ensiluokkaista!

    Maakunnat olisivat suurelta osin poistaneet ne kulut, jotka nyt muodostuvat kun yli 300 kuntaa virkamiehineen suhmuroi asiassa, jota eivät ymmärrä. Kulut ovat tähtitieteelliset, joten jo pelkästään yli 300 kunnan supistuminen 18 ehdotettuun maakuntaan olisi tuonut valtavat säästöt. No, maahan kaatunut maitoa ei kannata surra mutta nyt tuli jälleen vuosien odotus ja kulujen kasvu kun vaalein jälkeinen hallitus jotain yrittää tehdä soten eteen. Tietenkin lähtökohta on nyt monella tapaa helpompi kuin neljä vuotta sitten sillä alla on mahtava määrä perussuunnittelutyötä, josta uusi yritys ilman muuta hyötyy jos politikot ymmärtävät sen ottaa. Lisäksi maassa on nyt reilusti parempi työllisyys, valtion velkaantuminen on lähes pysähtynyt ja verotulot ovat kasvussa. Mikäli kohta valittavat politikot tekevät sen mitä varten heidät on valittu, niin meillä on ainakin jotenkin kelvollinen sote-ratkaisu valmiina v. 2021-2022. Ellei ole, niin se on poliittisen päätöksenteon täydellinen epäonnistuminen ja niinpä vuoden 2023 vaaleissa tapahtuu (toivottavasti) veretön vallankumous.

    Äänestä

  • Unohdat sen, että kunnat eivät poistu mihinkään, vaikka maakunnat tulisivatkin. 18 maakuntaa on typerä ehdotus, jota keskusta ajaa jääräpäisesti. Ja virkamiehiä palkattaisiin maakuntiinkiin , montako, siitäpä ei ole kerrottu lukuja. Sitäpaitsi läänit aikanaan poistettiin juuri säästösyistä. Virkamiehet kylläkin ymmärtävät asioita paremmin kuin poliitikot, eikös se juurikin todistettu :) Politiikot eivät vain ymmärrä vaikka rautalangasta väännetään faktat.

    Äänestä

Vanhusten huollon "sote" toimii toimii hienosti!
Siitähän on ollut juttuja lehdistä
nimim. Attendo

Äänestä
  • Olen jo vuosia käyttänyt Viron tomivia terveydenhoito palveluja.

    Äänestä

  • Miten se vanhustenhuollon sote toimii jo kun se vasta eilen kaatui. Vanhustenhuollon ongelmat ovat pitkän kehityksen tulos, johon syypäänä olemme koko yhteiskunta.

    Äänestä

Sotesta puhutaan vaikka tässä yritettiin rakentaa maakunnat kepulaisille

Äänestä

Rakennetaan sotea vielä toiset 15 vuotta niin tämä vaikuttaa ihan ay hommailulta, eli rahat pois valtiolta ja suositaan yhteiskunnan järjestämiä palveluja. Tehottomia palveluja.

Äänestä

Vaikuttaa ihan siltä että monta kepulaista jää nuolemaan näppejään kun hyvät Maakuntahommat tuloineen karkasi kuin tuhka tuuleen.

Äänestä

Tänään on kerrottu sote-valmisteluihin kuluneen 200 miljoonaa euroa. Kuten aina hallinto valehtelee ja summa on paljon suurempi.
Mihin sitten on mennyt tuo 200 milliä?
Ahneitten juristien taskuihin. Rahalla on ostettu jonninjoutavia lausuntoja puolueellisilta muka asiantuntijoilta. Mitä hittoa me teemme professoreitten käsityksillä asioista, jotka koskevat MEITÄ?
Sipilä ruokki sukunsa valtion sijoituksilla, Orpon eukko tekee migrille loputtomia selvityksiä matuista ja Soini lentelee pitkin maailmaa oman uskonnollisuutensa perässä.
Meitä on kusetettu.

Äänestä

Niin makaa kuin petaa

Äänestä

Lopputulos ei varmasti ollut yllätys kenellekään, joka tuota sote-soppaa on 15 vuotta seurannut.
Liiian suuri pala haukattiin kerralla, eihän siitä mitään voi tulla.

Uutisten mukaan prosessin aikana on kuultu yli 2000 asiantuntijaa. Jo pelkästään tuo 2000 asiantuntijan kuunteliminen osoittaa, että päättäjät eivät itse tiedä miten pitäisi edetä tai mitä pitäisi tehdä, ts. pallo on ollut täysin hukassa alusta asti. Päättäjät ikäänkuin odottivat, että jollain noista "asiantuntijoista" olisi taskussaan viisasten kivi, johon tarttua.

Ei ollut!

Eikä, muuten, nyt ole juhlapäivä. Veronmaksajien rahoilla tuota sotkua on pyöritelty - turhaan!

Äänestä
  • Niin, nyt herääkin se kysymys, kuka on vastuussa siitä, että aloitettiin massiiviset valmistelut, vaikka lainsäädäntö ei ollut valmista! Miksi tästä ei puhuta? Julkisen puolen rahan käyttö pitää aina perustua voimassa olevaan päätökseen, missä tämä päätös on ja kuka sen teki? Kuka on syyllinen tähän satojen miljoonien tuhlaukseen?
    Ja lisäksi: vastuuseen myös poliitikot, jotka vielä viime viikolla puhuivat eduskunnassa soten puolesta ja pilkkasivat vastustajia, vaikka tiesivät että sote olisi laiton, mm. Saarikko. Olisi kiva katsoa nyt jälkikäteen hänen puheensa, vaikka se olikin vastenmielisistä jo ensimmäiselläkin kerralla.

    Äänestä

Voi voi! Taas meidän Neuvostoliiton rakentaminen tökkäsi. Surkeaa kun siinä ei voi onnistua? Akitaatorithan lipasivat maakuntaSo-Tessa meille vain hyvää!
Olihan asiaa valmisteltu kolminkertaisella palkalla vuosi tolkulla.

Äänestä

Voi+hönötettävien,+hönötettävät!Sote+uudistus+ei+kaatunut,+sen+tekeminen+estettiin!++TAAS!Soteuudistus+jäi+taas+tekemättä!"Sote+paketti+oli+liian+iso+viedä+kerralla+läpi".+No,+seliseli,+kykenemättömiä+ministeriössä+ja+valiokunnissa+tehdä+asia+kerrallaan.+katsoa+valmiiksi+vaihtoehdot+läpi.+Kykenemättömiä+kansanedustajia+tekeemään+päätöksiä+kansan+hyvinvoinnin+eteenPoliittisella+pelillä,+yksi+halusi+enemmän+sotealueita+(ettei+kaikki+valu+Etelä-Suomeen),toinen+halusi+valinnanvapauden+(+vapaasti+yksityiselle)+ja+kolmas,++tarkoitus+oli+vain+estää+koko+uudistus+(kauna)+jatkuvalla+älämölällä+ja+muut+opposition+apupuolueet+tuki.Puolueista+on+tullut+oman+edun+tavoittelijoita,+kuka+on+suurin+ja+saa+enemmän+valtaa.+Kansa+on+selvästi+vain+vaalikarjaa,+jolle+luvataan+ennen+vaaleja+sitäsuntätä+ja+sitten+vaalien+jälkeen+unohdetaan.+100%+varmaa+on,+että+vaalien+jälkeen+ei+puhuta+vanhuksen+huonosto+hoidosta,+kotouttamisen+epäonnistumisesta,+pakolaisaallon+tuomista+ongelmista+jne....vaan+ilmastonmuutoksen+pelastamisesta+ja+Suomen+EUn+puheenjohtaja+kaudesta.Mikään+ei+muuttunut.+Kunnilla+on+päätösvalta+ja+vastuu+hoitaa+sotepalvelut.+Kunnilla+ei+ole+edelleenkään+varaa,+päinvastoin+vähemmän.+Varaa+palkata+lääkäreitä,+henkilökuntaa,+kustantaa+ja+ylläpitää+vanhusten/vammaisten/hoitopaikkoja.Eli+yksityisten+suurten++yritysten,+siis+voittoa+sijoittajilleen+tuottavien,++osuus+kasvaa+soten+valtion+mailjardi+potista.+(nyt+jo+1/4+osa+yksityisten+tuottamia).+Eikä+sotemenot+pienene.+Mitä+vähemmän+julkista+palvelua,+sitä+enemmän+yksityinen+voi+nostaa+hintaa.+Koska+palvelut+on+lakisääteisiä.Julkiselle+puolelle+on+jo+nyt+vaikea+päästä+lääkärille,+saada+hoitoa,+vanhusten+päästä+palvelutaloon,+lapset+tarhaan...Ja+koko+soteuudistuksen+raha-automaatti+pyörähtää+uudelleen+käyntiin,+Samat+asiantuntijat....Ja+rahaa+ei+edelleenkään+ole+vuosittain+yli+5%+lisääntyviin+sotemenoihin!Eli+mitä+tyhmä+riemuitsee!!!!!+Sitäkö+kun+kalikka+kalahtaa+koko+ajan+köyhien/sairaitten/lasten+ja+vanhusten+nilkkaan.

Äänestä

Aivan naurettavaa touhua.Kauhealla kiireellä tämmöinen läpi.Tosi tyhmää touhua.Minusta tähän pitäisi luoda työryhmä.Ei todellakaan näitä politiikkoja-pois nämä.Vaan lääkäreitä(esim.eläkkeellä olevia joilla on aikaa ja kokemusta),hoitajia,lähihoitajia,talouspuolen ammattilaisia,kela lääkäreitä ,omahoitajia ym.ym.Nämä voisi valmistella rauhassa,pienemmällä palkalla(kiva eläkehomma)-tähän menee nimittäin vuosia,puhutaan n.5-10 vuotta.

Äänestä

Suomi on aina mennyt eteenpäin kuntapohjaisella järjestelmällä ja niin pitää edetä nytkin.

MaakuntaSoteen käytetyillä panoksilla olisi moneen kertaan saatu hoidettua niiden muutaman ongelmakunnan asiat kuntoon, jotka eivät itse selviä. Näille ongelmakunnille tiedoksi, että huuto ei auta kun on tehtävä jotain.

Tottakai on sellainen tilanne, että joissakin kunnissa on vaan niin tyhmää porukkaa johdossa, että he eivät pysty tekemään oikeita ratkaisuja, eivätkä anna valtaansa toisille oman kunnan päättäjille. Nämä kunnat on silloin liitettävä toisiin kuntiin. MaakuntaSo-Tessa tällaisten kuntien asukkaiden So-Tepalvelut kuitenkin lopetettaisiin ja siirrettäisiin toisten kuntien alueelle.

Miksi kyykyttää kaikkia suomen kuntia näiden muutaman rupukunnan vuoksi, myös niitä jotka pystysivät itse hoitamaan tehtävänsä ja alistaa kaikki kunnat maakuntakeskusten maakuntahallinnoille. Meillä Keski-Suomessa ei ole kovinkaan mairittelevaa näyttöjä maakuntahallintomme onnistumisista edes niistä vähäisistäkään tehtävien hoidosta, joita sille on tähän hoitoon annettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jippijiippiii kirjoitti:

Onnenpäivä on tänään. Viikonloppu on alkamassa ja paras uutinen tässä maassa on se, että pitkään hallituksen väkisinkin runnomalla aiottu sote on kaatunut. Tänään ei menty Amerikan sosiaali- ja terveysmalliin ja valtio säästi miljardeja. Tämä olisi kostautunut meille köyhille joko palvelumaksujen nousuina, leikkauksilla tai veroina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu