Nyt on sitten Antti Rinteen, Jussi Halla-ahon, Lii Anderssonin ja Pekka Haaviston vuoro kertoa äänestäjille miten he aikovat kansalaisten oloja parantaa. Enää ei riitä hallituksen haukkuminen.
Uusi eduskunta istuu 4 vuotta ja sitten arvioidaan tulevan hallituksen aikaan saannokset eli pidettiinkö vaalilupaukset.
Uusi eduskunta istuu 4 vuotta ja sitten arvioidaan tulevan hallituksen aikaan saannokset eli pidettiinkö vaalilupaukset.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Olihan ne jo neljävuotta sitten hallituksessa ja tekivät täyvellisen pannukakun äänestivät omia esityksiäkin vastaan, katasroofipuoluita ovat!
Hyvä ja reilu oikeus käytäntöä vahvistava toimenpide olsi Nillittäjen erikoiskohtelu lopetus tuomioissa. Nämä jotka käyvät normi miesten päälle ylivoimalla. Ovat sitten veromaksajien erikois rasitteena omalla vankila toiminallaan joka johtuu heidän omista geeneistään Sýytön veromaksaja on uhri kun annetaan suoja joka estää hyökkäykesn uhria puolustautumasta.
Poliisin perus tutkintoon tulee kuulua teito kysyettäessä missä asuu täten estää Nillitäjien pääsy virkoihin veromaksajen rasitteeksi.
On se onni, että meillä on pätevä ja aikaansaava keskustapuolye. Mitä kaikkea on saanutkaan aikaan näille raukoille rajoille.
Niin, mitä kaikkea ..hui kauhea. Sellainen kauhukertomus.
Sipilä lähti nyt sitten vaalityöhön.
On se koijari
Ensiviikolla tulee kuulemma kepun Sote-ehdotuskin ja tämä ei ole vitsi.
Alustavasti kepu lupasi laittaa vanhusten asiat, sairaanhoidon ja muuta mukavaa, kohdalle. Mitä helekuttia ne tekivät hallituksessa.
Kurjistivat kaikkia, niin on niin valtavasti kuntoon laitettavaa.
Keskustan vaalilupauksiin uskoo, ken uskoo
Oletko kuuro ja sokea. Tämän neljän vuoden aikana väheni työttömyys n. 150.000:lla ym . Velka pieneni jne.
Ja se EI OLE YHTÄÄN HALLITUKSEN ANSIOTA. suhdanteet... (9 euron pakko-orjuus) Simputuskurssit.
Joo verrataan tämän ja edellisen hallituksen tekoja keskenään ja äänestetään sen perusteella, sote asiassa on aikalailla taspeli ,mutta kaikessa muussa tämä hallitus voittaa selvästi, joten äänet menee Sipilän puolueelle!
Keskusta on tyhjentänyt Haapaveden asukkaista, samoin koko Pohjois- Suomen , ihmiset kaipaavat etelän avarampaan elämään ja sinne he ovat lähteneet: on valinnanvaraa kaikessa, toisin kuin tunkkaisella Pohjois-Pohjanmaalla.
Määki äänestän tulevis vaaleis vertaamalla edellistä ja nykyistä hallitusta niiden saavutuksia keskenään!
Lampaat määkii ja menee, kuten paimen ohjeistaa.
On meillä ny hyvä pääministeri äänestän hänet jatkoon, lauantain pääministerin ykkösaamun haastatelu vahvisti sen!
Parempi on nyt äänestää muita puolueita. Nähtiin jo että nykyinen kokoonpano oli täysin kelvoton. Huonommaksi ei voi enää laittaa.
Edellinen punavihreä enmmistöläinen hallitus oli suomenhistorian huonoin kaikilla mittareilla, niitä ei enää äänestetä hallitukseen!
Ei yksi ääni Papukaijalta paljon uppoavassa laivassa paina ,pohjaan painuu ja pysyy vaikka Kapteeni yrittää sinnitellä vaalikentillä valehtelemassa niinkuin kepuleilta on tapana.!
Viher vasemmiston konnuuvet ja kieroilut nähtiin Viime hallituksessa. Kierous ja viekkaus ei kansalta unohdu tuumi Veikko vainaa.
Mahtaa sua kirvellä, kun kokoomus kuitenkin oli päällepäsmärinä, siis Stubbi pääministerinä, tässä sinun vihervasemmistohallituksessa.
Ei ihme että homma kusi, kokomusta yritti ajaa konnuuksiaan läpi, mutta aina tuli järki vastaan muiden toimesta. Ajatella jos kokomusta olisi päässyt tekemään pahuuksiaan vapaasti, me puhuttaisiin jo jotain muuta kieltä, sillä koko suomi olisi myyty eniten tarjoavalle tolkuttoman leveän pepsodenthymyn saattelemana. Elä ikinä luota ylileveään hymyyn missä naama on hammasta täynnä, sillä se on pedon merkki! Eurooppaanhan tämä suhari oli matkalla koko ajan, suomi ei ollut kuin ponnahduslauta.
Sipilä koitti myydä suomea uudestaan, mutta kun kaikki eivät vain halua myydä kotimaataan.
Eipäs yritetä peitellä Viher vasemmiston kieroilua
Siis kepuloiden ja kokomusta tuhovimman hillintäähän se on ollut.
Kepuloilla ja kokomustalla on järjetön vimma myydä kaikki mikä irti lähtee, ja lisäksi kaikki mikä on naulattu kiinni.
Jos on ennen kyetty rakentamaan suomi hyvinvointivaltioksi, mutta nyt ei kyetä edes ylläpitämään sitä, on jotain mennyt pahasti pieleen. Kepulit ja kokomustat ovat johtaneet suomea jo vuodesta 2003 asti ja homma vaan kusee ja kusee.
Olen monesti tuonut selväksi missä mennään 2007-2011 Oli edellinen Kepu ja Kokoomushallitus eli Vanhanen ja Katainen joka.sai hirvittävän Valtionvelan kasvun aikaan .Maailmantaloudessa alkoi lasku ja mitä teki tämä edellinen "Oikeistohallitus" laski rikkaiden verotusta ja Mainitsivat että Suomella menee niin hyvin että tällaiset heilahdukset ei paljon Suomea heilauta ja lisäksi saivat Paskalaki Paulan jätevesiasetuksen ansiosta myytyä maaseudun vanhuksille toimimattomia Ekulaattoreita jätevesipuhdistukseen ja jossa oli tämä Sipilä mukana Bisneksenteossa eli kyllä on "Karmeeta tämä jälki tällä porukalla "
Se menee yleensä niin, että porvarihallitus pistää köyhät kyykkyyn.
Selitellään, selitellään.
Sitten kun kannatus on mitä on, tulee inhimillisempi hallitus, joka pyrkii korjaamaan räikeämmät epäkohdat.
Sipiläkin kulkee nyt niin kuin messias ja selittelee, mitä pitää tehdä. No, mitä hän teki!
Sosiaalinen ja alueellinen epätasa- arvo olisi voitu laittaa jollain tapaa kuntoon, mutta yhtä soteahan se oli ja siellä Kepun agendalla maakuntahallinto.
Miksi ihmeessä tällainen politiikkaa?
En usko pätkääkään
Edellinen punavihreä enmmistöläinen hallitus oli suomenhistorian huonoin kaikilla mittareilla, niitä ei enää äänestetä hallitukseen!
Kyllä nämä kaks edellistä Oikeistohallitusta on pilanneet Suomen edellinen aikaansai Hirvittävän Valtionvelan kasvun ja nyt tämä Sipilän Hallitus keskitti ja Autioitti Maaseudun ja lisäksi aiheutti eriarvoisuuden lisääntymisen kansakuntaan ja Sekoitti lähes kaiken toimivan systeemin.!
Se oli Stubbin hallitus ja jonkun piti hillitä kokomustien tuhovimmaa, ei jäänyt aikaa muulle.
oon sammaa mieltä, ei palata punavihreään valtaa
"Edellinen punavihreä enmmistöläinen hallitus"
Ja mitäs trolli koitat sanoa? Milloin tuollainen punavihreä enemmistöhallitus viimeksi oli?
Edellissä hallituksessa oli sossuilla, kommareilla ja viheliäisillä selvä enemmistö kokomukseen nähen!
No mitenkäs nyt oli eikö Kokoomuksella ja Persuilla ja myöhemmin Sinisillä Aisankannattajilla ollut enemmistö olikohan tässä syy kun hallitus kaatui Orpo kyllä sanoi että Sipilä päätti näin.!
Punavihreävaltaa ei ole ikinä suomessa ollutkaan, joten vaikea siihen on palata. Kepua ei saisi päästää ikinä enään valtaan.
Viimeksi kokoomus oli valtapuolue, ja melkein jo saivat suomen tuhottua, onneksi oli edes sen verran vastustajia mitä oli, mutta eihän siitä mitään käytännössä tullut kun joutuivat koko ajan tappelemaan kokomustan ryöväysyrityksiä vastaan.
Sipilä ei ollenkaan informoinut omiaan. siitä, että aikoo erota. Ei ihme, että kanki- kaikkonen on ha harmissasn. Eduskunnan Puhemies, joka on pääministerinkin yläpuolella ja jok vastaa koko organisaatiosta, sai tiedon tekstiviestinä Sipilältä kesken puhemmiesneuvoston kokousta. Tämäkö on selkärankaista toimintaa?
Sellaisia ne kepulit ovat.
Sipilältä kertakaikkiaan erinomainen veto tuo hallituksen ero, nyt joutuu punavihreäpersut muuttaa ropakantasa muotoa, kun ei ole hallituksen esitystä sotesta mitä vastusta ja haukkua!
Tuosta mää pidän, Sipilä sähköisti kerralla politiikan, saa meidätkin uurnille jotka meinasimme nukkua!
Vaalitaktiikkaa+koko+ero+,Vaan+kyllä++Sutki+on+kyntensä+näyttänyt++Ei+ollut+ukosta+mihinkään.Ja+Niinhän+se+Veikko+vainaa++sanoi+että+kyllä+kansa+tietää+ja+tietäähän+se+,oisko+jo+seuraavassa+Gallupissa+Vihreät++ohittanut+kepulistit+joiden+kannatus+tuskin13%+ja+hyvä+niin.!
On nämä aatesokeat kyllä hauskoja tapauksia - Keskustan johtama hallitus nurin, sote- ja maakuntamalli kaatui = jippii...??
Hauskin kaikista Pekkarinen joka ohjeisti hiukan aikaisemmin Sipilän jengiä pitämään tunkkinsa kehuu vuorostaan Sipilää hyvästä johtajuudesta sen jälkeen kun tämän suuren johtajan hallitus kaatui?? Suosio historiallisen alhaalla alkion vaihtuessa kokoomuspolitiikkaan, valtava joukkopako eduskuntavaali ehdokkaissa yms. yms. merkkejä hyvästä johtajasta. Sattuu nimenomaan olevan se pääasiallisin syy, johtamistavat miksi Pekkarinen on SIpilän yksi suurimmista vihamiehistä. Nyt ihan pokkana seisoo miehen takana todellisuuden ollessa ihan toinen. Kunhan keskusta vaalien jälkeen potkii Sipilän pihalle mm. Pekkarinen polttaa paksun sikarin ja nauttii lasillisen shamppanjaa. Vuosia sitten vastusti suuresti Sipilän puheenjohtajuutta ja lukuisia kertoja sen jälkeenkin. Aina puolue hiljentää mikä on keskustan ainoa ihailtava piirre. Tappelut käydään kulisseissa millä luodaan mielikuva yhtenäisestä puolueesta mitä se ei todellakaan ole.
Sipilä jää historiaan epäonnistumiseen kaatuneen hallituksen pääministerinä. Onhan se juhlan paikka joo..Mikäs sen helpompaa lähteä eduskuntavaaleihin kuin ihmisen johdolla joka heitti pyyhkeen kehään ja kaatoi hallituksen syyttäen hallituksen kaatumista tällä kertaa oppositiota? Oppositio siis tällä kertaa syypää sitä ennen mm. kokoomus, sitä ennen perustuslait milloin kukakin mutta ei koskaan se ihminen jolle kunnia kuuluu. Nyt sitten juhlivat vastuunkantona sitä, kun ao. ei kanna vastuuta tapahtuneesta syyttäen siitä kaikkia muita.
Maakuntamalli kakkosella vaaleihin joka sattuu olemaan se sama malli joka iskee pahiten maalaiskuntiin leikaten niiden kuntademokratiaa. Samasta syystä 23:sta ulkoistaneesta kunnasta 20 on kepukuntia. Siitä vain vaaleihin kärkihankkeella jossa noin 300:n kuntaa korvataan 18:sta.
Rinne vastaavasti tarjosi jo sotemallia mistä on karsittu kokoomuksen ja keskustan lehmäkaupat eli ei sotemarkkinoita auki yksityisille eikä suomen jakamista osavaltioihin. Rinteen versio on siis sote edellä ei kuten kepu hallinto edellä. Maakuntien sijaan tyytyy edelleen esim. 18:sta itsemääräämisalueseen kutsutaan niitä vaikka maakunniksi mutta ero keskustaan on se, että valtio pysyy puikoissa eikä kuntademokratiaa leikata kuten kepujen versiossa esim. ehdotuksella että kunnat voi tuottaa palveluja jatkossakin. Jos nämä maalaisjuntit ymmärtäisi yhtään mitään yhtään mistään ymmärtäisivät kuinka jopa Rinteen malli on maalaiskunnille sekä niiden demokratialle parempi vaihtoehto kuin keskustan. Keskustan versio kun on paljon radikaalimpi maakuntien vahvemman roolin kautta mikä vie kaiken päätäntävallan maalaiskunnilta maakunnille. Sitten nämä juntit vaatimalla vaatii että viekää meiltä rahat ja valta vaikka ovat selän takana tehneet jo lähes kaiken pahan maakuntamallin vaikutuksien vesittämiseksi esim. ulkoistamalla ja avaamalla ovet pörriäisille. Juuri niillä keinoin joita keskustapuolue vastustaa. Järjettömin puolue siis kaikista aatetta julistetaan tehden kaikki kuitenkin puolueen hankkeita vastaan. Aatesokeuden se toinen idioottimaisuus. Ensin julistetaan aatetta sokeasti kieltäen faktat ja samalla soditaan oman puolueen hankkeita vastaan kuntapolitiikan kautta.
Elämä landella on niin henkisesti köyhää että kepulaiset kaipaa jännitystä elämäänsä jatkaen Sipilän johdolla. Odottavat jo jännityksestä piukeina minkälaisen lehmäkaupan se tällä kertaa tekee jos pääsee hallitukseen? Se suurin ihmetyksen aihe kepulaisissa Sipilän johtamistyylin ollessa em:n kaltainen kuten myös se, että tv:ssä lestakeput taivaan herraan tukeutuvat vaalien alla (!?!?!) kumartaen johtajaa joka on haudannut alkion korvaten sen kokoomuspolitiikallsa ja nämä piruparat vain edellistä palvoo vaikka on susi lampaan vaatteissa. Noin siinä käy kun politiikkaan sekottuu ääriuskovaisuus. Yhtä pelottavaa jengiä kuin äärioikeistolaiset sen puolesta mitä pään sisällä liikkuu - Ei niin yhtään mitään. Puolue bisnesmiesten ja llestojen näpeissä ja hyvin kaukana alkiosta se ihmeellisin asia kaikessa. En hirveästi lähtisi vaalivoittoa juhlimaan koska äänessä on pääasiassa lestakeput muut kun ovat jo ilmoittaneensa etteivät jatka Sipilän keskustassa.
miten ne lestat esiintyi prisman vaalitilaisuudessa tv-kameroille vaikka eivät saa katsoa televisiota? Edelleen some ahkeruus tietokoneiden kautta on hämmästyttävän suuressa suosiossa lestapiireissä? Siitäkin huolimatta että tietokone sattuu suoltamaan paljon pahempaa k-18 materiaalia kuin televisio? Mummoillakin joilla olohuoneesta ei löydy televisiota löytyy makkarista tms. tietokone mistä katsovat mm. televisiota. Jospa se jeesus ei näe makuuhuoneen puolelle?
Lestat seuraa kehitystä hoitokokouksetkin hoidetaan nykyisin suurelta osin somen kautta.
Halla-ahon syrjäyttäessä Soinin syyttivät puolueen valtaamisesta mitä seurasi puolueen hajoittaminen. Vastaavasti Sipilän ja lestojen vallatessa keskustan kukaan ei sano mitään lähtevät vain kävelemään eivätkä lähde enää edes ehdolle eduskuntavaaleihin. Varmaan riitti 4 vuotta seinäruusuna Sipilän ja hänen lähipiirinsä alaisuudessa? Sitä ennen keskusta oli nöyrä alkiolainen nykyään rahaa palvova uskonnollinen lahko joka todellisuudessa palvoo mammonaa ajaen alkion sijaan kokoomuslaista bisnespolitiikkaa. Keskittymä missäs muuallakaan kuin pohjoispohjanmaalla. Ainoa lestakepu alue ja koko valtio sen näpeissä. Tai siis oli Sipilähän meni juuri sen kaatamaan.
Mukavia väkkäröitä nämä keskustalaiset. Ensimmäisen maakuntamalli hankkeen kaatuessa tilalle tarjotaan maakuntamalli kakkosta joka ei poikkea alkuperäisestä. Alkuperäiseenkään versioon kun ei kuulunut valinnanvapautta mutta joka siihen tuli Sipilän ehdottomine aikataulurajoituksineen joilla ajoi itsensä nurkkaan ja uhaten kaataa hallituksen joiden seurauksena oli pakotettu lehmäkauppoihin (kokoomukselle sotemarkkinat auki yksityisille kepuille maakunnat).
Keskusta tarjoaa siis toistamiseen "soteuudistusta" joka on pääasiassa valtavan suuri kuntademokratiaa leikkaava kuntauudistus. Muut tarjoaa tilalle soteuudistusta keskustan jatkaessa hankkeen ajamista joka palvelee yksinomaan keskustapuoluetta maakuntien hallintojen kautta ei maalaiskuntia kepuineen jotka uudistus potkii hiekkalaatikon ulkopuolelle. Maakuntamalli kun tarkoittaa käytännön tasolla sitä, että kuntien määrä tippuu noin 300:sta 18:sta. Se, liittyykö edelliseen valinnanvapaus tai ei, sillä ei ole mitään merkitystä sille, kuinka paljon maakuntamalli kuntademokratiaa leikkaa = Kuntauudistus.
No mitä tekee kepulaiset? No juhlii hallituksen, sotemaakuntamallin kaatumista sekä sitä, että pääsevät uudestaan ajamaan maakuntamallia joka vie vallan ja rahat maalaiskunnilta?? Jos keskustan suosio lähtee taas nousuun sillä, että se lupaa tehdä valtavan suureen kuntauudistuksen joka iskee pahiten kepulaisiin maalaiskuntiin se heille suotakoon. Yhtälönä järjenvastainen mutta sitä se aatesokeus teettää. Äänestetään puoluetta lopputuloksella missä se kääntyy itseä vastaan. Voitto joka käytännön tasolla on suuri häviö. Keskusta on aina pannut halvalla äänestäjiään yrittäen taas samaa temppua pitäen kannattajiaan niin tyhminä että kaikki menee läpi ja niinhän ne menee. Keskustassa kaikki menee läpi jopa maakuntien demokratiaa leikkaavat uudistukset. Ensin keskusta liitti kuntia ja lampaat seurasi perässä, Ei tuottanut kuntaliitokset toivottua tulosta joten tilalle tuli kuntayhtymät. Ei toiminut sekään minkä jälkeen tilalle tuli maakuntamalli joka on vain valtavan paljon suurempi kuntayhtymä kuin nykyiset minkä lisäksi kunnilta menee valta sekä rahat. Ja keput äänestää kerta toisensa jälkeen johtajiaan vaikka ne potkii joka kerta päähän. Ilmankos johtoon nousee kaiken maailman vatuloilijoita kun päät on potkittu pehmeiksi?
ps. Kokoomukselle olisi riittänyt 12 itsehallintoaluetta (maakuntaa). Ei kelvannut kepulaisille piti olla 18. Se taas ei kelvannut kokoomukselle mitä seurasi lehmäkaupat (maakunnat vs. valinnanvapaus). Mitä opimme tästä? No sen, että keskustan hyväksyessä kokoomuksen esittämän kompromissin maakuntamalli 12:sta maakunnalla olisi jo tosiasia. Nyt käteen ei jäänyt mitään lähdetään vain pohjamudista uusintakierrokselle lopptuloksella missä ehtoja hallitukseen pääsemiseen asettaa ihan muut kuin keskusta. Se taas tarkoittaa sitä, että keskusta luopuu vaikka maakuntamallistaan jos se siten hallitukseen pääsee.
Viittauksella kaikkeen edelliseen "kepu pettää aina" sanonta, sille on perustelunsa olemassa. Niin historiassa kuin tulevaisuudessakin.
Nillitäjälle korvan taakse. Julistat taas kepua kuten aikaisemminkin ja jos Orpo tai Rinne keskustan hallitukseen nostaa, keskusta luopuu maakunnistaan jos edelliset sen vaatii = Keskusta pettää aina = Kannattajansa.
Pistä korvan taakse keskustan lähtiessä kalastamaan ääniä maakuntamallilla ilman valinnavapautta. Jos Orpo vetää pisteet kotiin keskusta pyydettäessä lähtee hallitukseen ajamaan valinnanvapautta uudestaan. Ilman maakuntia. Jos Rinne vie pisteet kotiin keskusta hylkää maakuntamallin hallitukseen päästäkseen valinnavapautta Rinne ei kelpuuta. Sipilä on jo seuraava Soini tehden kaikkensa hallitukseen päästääkseen vaikka se edellyttäisi puolueen linjojen hautaamista minkä Soini jo teki.
Keskusta jatkaa taas riskipeliä keskusta kun kelpaisi hallituskumppaniksi vaalituloksista riippumatta mutta ehtona on ettei siihen kauppaan kuulu Sipilä. Vaarantavat siten kaiken jatkamalla Sipilä johdossa. EI tosin ihme keskustan joukkopaon takia ei ole oikein ketään toista tarjota tilalle.
"keskusta luopuu vaikka maakuntamallistaan jos se siten hallitukseen pääsee"
Vanhanen käytti vähän aikaa sitten edellisen kaltaisesta toiminnasta termiä kompromissi.
Minusta ukon kans tuli nyt keskustan äänestäjä , Sipilä on näköjään sanojensamittainen mies tekee mitä lupaa, niiku tuokin työlistämisen lupaus 100000, jonka ylitti reippaasti vielä lähes 50 prosentilla, yli 140000 työtöntä sai työpaikan
Ei siinä kahden "haamuäänen "ropina paljon paina kun kansa puhuu aivan toista E"i Sipilän teatteri enää tehoa". Alas alas alaspäin suunta.!
Mieki muorin kaans ny huomattiin kuin sanojensa mittanen on Sipilä, kyllä tulee muitaki ääniä ja paljon, näyttää siellä punavihreissä olevan hätä ku ei pystykkää vain ropakoimaa, pitää esittää vaihtoehtoja!
Huomattu on, peukalo edellisen hanurissa.
Olet sinä hauska poika. Sukupuolikin vaihtuu päivän aikana useita kertoja isännästä emäntään yms. ja kun kukaan ei trollin kanssa leiki tappelet itsesi kanssa mielikuvituskavereiden välityksellä monologien muodossa. Suomi 24 sivujen SE sairain ja ehdottomasti ahkerin poika joka tuottaa valtavia määriä avauksia ja viestejä päivittäin eri palstoilla. Noin siinä käy kun mielenterveyspotilaat sysätään oman onnensa nojaan istuvat sitten somessa trollaamassa 7:nä päivänä viikossa vuodesta toiseen aamusta iltaan. Helposti 18h vuorokaudessa
Taasen tää rollienruokkija heräsi vaikka aikoi olla pois näiltä palstoilta, antaa ihmisten kirjoittaa rauhsaa vaikka kaikki ei meekkää sinun nuottien mukaa!
Et taaskaan ymmärtänyt kuinka heitin sinulle säälistä armopalan jota taas kerjäämällä kerjäsit siitä myös suuresti riemuiten kuten edellä totesit saaden siitä nauruhepulin ja seisokin.
Oleppa nyt kiltti poika niin käyn ehkä toisenkin kerran sinulle kepin heittämässä minkä perään voit taas häntä heiluen juosta kuola suupielestä valuen.
ps. Älä vain missään nimessä poistu koneen ääreltä menee pian palkinto ohi. Onneksi on älypuhelimet että pääset esim. paskalle ilman hetkenkään eroa suomi 24:sta mitä et kestäisi nettiriippuvaisena. Ennen älypuhelimia hädän hetkellä jouduit tyytymään vaippoihin.
Heitä trolli vaan , voisit itse tehdä isellesi ton mitä sekavaa sepustat, etkö pysty oikeisiin faktoihin perustaan juttusi
antaa ihmisten kirjoittaa rauhsaa vaikka kaikki ei meekkää sinun nuottien mukaa! Älä vähämielinen mökötä vaikka sinulla meneekin aina jauhot suuhun sitä se sisäsiittoisuus teettää. Voithan sinä kirjoittaa...massapostata tuhannen kerran ne samat viestit joita olet tässä vuosien aikana toistellut? Sitä se teettää kun ei päässä liiku mitään pitää sitten tyytyä massapostittamaan saman päivän aikana samat viestit 70 kertaa kuten sitä edeltävinä päivinä ja huom. tulevinakin.
Olethan sinä tosiaan melkone trolli kun luulet ja kiertelet kaikki palstat ja yhdistelet kirjoittajia tietämättä vaikka ovat eri kirjoittajia, tuo on luulotautia!
Suomi 24:lla on tasan yksi NILLITTÄJÄ ja se olet sinä. Poloinen jäät aina kiinni koska jauhat aina yhtä ja samaa samoilla kirjoitus- ja asiavirheillä. Samat pakkomielteiset viestit vakiotoistoineen sekä -kohteineen joka päivä uudestaan usealla eri palstalla. Kun sama toistuu päivittäin vuosien ajan henkilöstä ei voi erehtyä. Ensin itkit vuosia persujen perään edellisten potkiessa kepulaiset oopositioon vikisemään kunnes Soinin työnsi päänsä Sipilän perseeseen salkussa pysyäkseen persuista tuli kansallissankareita. Siihen asti kun tulivat potkituiksi hallituksesta sen takia ettei Soinilta mene salkkua. Sitten kohteeksi vaihtui vasurit jne. joita olet viimeisimmät vuodet nälvinyt itse "asiakokonaisuuden" pysyessä aina samana. Kun kaikkeen edelliseen yhdistää käsittämättömän yksinkertaisuutesi ja nettiriippuvaisuutesi päädytään siihen, että tulet myös jatkamaan edellisen parissa kuten tähänkin asti. Vaalien jälkeen vasta vaihtuu paskasateidesi kohde siihen asti jauhat sitä yhtä ja samaa vasurilevyä mitä olet jo vuosia jauhanut. Kun hallituksen kokoonpano siis selviää jaat sinä taas hyvikset ja pahikset sen mukaan kuka keskustan sylissä istuu ja kuka paskoo niskaan. Siinä sinun maailmasi viholliset ja ystävät määräytyvät vallitsevan tilanteen mukaan ja politiikan ollessa sitä mitä se on, vaihtuu rollit parhaassa tapauksessa yhdessä yössä. Eilisen päivän vihollisista tulee ylimpiä ystäviä ja toisinpäin ja sinä muilta faktoja olet vailla asioiden perusteluksi.
KOSKA harrastat häiriköintiäsi useilla eri palstoilla vittuilu on osoittautunut ainoaksi hiljentämiskeinoksesi luotsien vähät välittäessä päivittäisiä sääntörikkeitäsi. Valitettavasti koska kyseessä on sairas ihminen herättyäsi psykoosista sama lallatus ja häiriköinti jatkuu kuten on jo vuosia jatkunut. Ylläpito seuraa katseella vierestä koska tuotat valtaosan usean palstan viestiliikenteestä massapostauksinesi koska sääntörikkeistä huolimatta olet juuri niitä hulluja joiden valtavilla viestimäärillä myydään palstan mainostilaa mainostajille. Samasta syystä suomi 24:n taso on mitä on koska kaltaisesi hullut saa huutaa estoitta. Samasta syystä juuri näille sivuille ovat eksyneet kaikki kaltaisesi joiden toimintatavat ovat kanssasi identtiset. Irrallaan olevia hulluja kaikki.
Jokaiselta palstalta löytyy minimissään yksi nillittäjän kaltainen massapostaava sekopää parhaalta useita. Ahkerimmat hyppii sitten muilla palstoilla kun oman palstan viestiliikenne on hiljainen. Sitten hyppivät pyydykseltä toiselle kokemaan saalista aamusta iltaan tappaen aikansa edellisen kaltaisen toiminnan parissa. Yksinäisiä elämästä syrjäytyneitä piruparkoja. Yhdistävä tekijä mielenterveysongelmat. Hulluimmat keskustelee itsensä kanssa eri mielikuvituskavereiden kanssa jos ei saalis ui pyydyksiin.
Ihan hyvä kysymys koska opposition vaatimukset parlamentaarisesta uudistuksesta mm. keskusta heiltä eväsi.
Neljä vuotta aivan suotta joten ymmärrän kyllä miksi keskustalaiset kysyy oppositiolta kuinka sote hoidetaan koska he siinä epäonnistuivat. Herää vain kysymys olisiko kannattanut kysyä 4 vuotta sitten kun oppositio pyysi päästä mukaan soten läpiviemiseksi? Olihan se ihan järjetöntä sulkea ovi oppositiolta koska se ei olisi missään välissä vastaan sanonut jos olisi ollut mukana soteuudistuksessa. Nyt sitten kipataan paska opposition niskaan kun omat hankkeet meni perseelleen ilman opposition osallisuutta ja nimenoman sen takia. Hyvänä puolena keskustan tunnustus etteivät he tiedä kuinka sote hoidetaan joten päättivät turvautua opposition apuun. Ajankohdassa missä se on aivan liian myöhäistä mutta sitä se teettää kepulaisten käydessä muutenkin hitailla. Palstan papukaijakin ihan avauksen kirjoitti pyytäen oppositioa avuksi kun Sipilä ajoi karavaanin kivikkoon.
Jos tarkoitat esim. demareita niin järkevään kuin petosmies Rinteen poissulkemista ei voi tehdä.
Kannattaa muistaa Rinteen olevan vain pikkurikollisen.
Neljä vuotta sitten yrittivät ja oppositio oli sillon mukana, silloinkin perstuslakiin tyssäsi!
Niin tyssäsi kuten lakien vastaisilla esityksillä tapana on ja kun sama nyt toistui Sipilä kertoi yrityksen kaatuneen perustuslaillisiin tulkintaeroihin ei perustuslakien vastaiseen esitykseen mikä oli se todellinen syy. Tiesi maakuntamallin kaatuvan juoksupojat sotevaliolautakunnassa pistettiin jauhamaan soten sijaan paskaa muista asioista jotta Sipilä kerkiää erottaa hallituksen maakuntamallin kaatuessa ennen kuin muut sen kerkiää tekemään. Sitten asia uutisoitiin yllätyksenä vaikka se oli kaukana siitä, Jopa niin kaukana että infotilaisuuskin missä erosta kerrottiin kääntyi ennalta kirjoitetuksi keskustan vaaliavaukseksi. Nyt juhlivat maakuntamallin kaatumista vastuun kannon nimissä vaikka ne vastuut tarkoittaa vain sitä, että Sipilä kaatoi maakuntamallin ennen muita koska tiesi sen kaatuvan saman päivän aikana joten tuli pirunmoinen kiire ettei joudu syntipukiksi.
Aivan oikei persutsulakia tulkittii aina vain uudelleen, tulkinta kysymys jota vatvottiin eduskunnassa Zyskvitsi sanoi ettei aina ollu edes yksimielin ylen haastettelussa
Kuten Terho asian ilmaisi väittelyssä Li Andersonin kanssa kertoen kuinka omat asiantuntijat kertoivat esityksien olleen lakien mukaisia minkä jälkeen meni kauan aikaa ja vitutti kun toiset perustuslakivaliokunnassa TULKITSI samat esitykset lakien vastaisiksi. Siinä kohtaa Li kertoi kuinka hallituspuolueiden omat asiantuntijat kertoi edellisille asiakirjoissaan kuinka esitys on lakien vastainen monilta osin. Eli ne niistä lakien tulkinnoista tiesivät alusta asti kuinka hanke törmää lakeihin mutta uskoivatko? No ei ajettiin kuin käärmettä pyssyyn ja kun sotevaliokunta aikoi tuoda perjantaina julki torstaina valmiiksi saamansa raportin uudistuksen kaatumisesta, Sipilät laittoi edustajansa sotevaliokunnassa jauhamaan paskaa muista aiheista jotta Sipilä kerkiää marssia pressan luo ja kaataa hallituksen ennen kuin sotevaliokunta julistaa sanomansa maakuntamallin kaatumisesta.
Miksi sinä vajakki yleensä pyrit pätemään asioissa joista et tajua hevon persettä? Yrittäisit nyt edes ymmärtää kuinka jokainen viestisi luo kuvaa kepulaisista kuolaavina vihanneksina kuten sinä ja niitä keskustaa halventavia viestejä ja avauksia sinä poloinen kirjoitat järkyttävän lukuisia määriä.
Persuissa samanlaisia vajakkeja jotka joka kerta avatessaan suunsa somessa tms. jakaa maailmalle kuvaa persuista vajaa älyisten puolueena kuten tämä Sipilän kumartajakin. Lopputulos päinvastainen kuin yrittää. Luulee tekevänsä hyvää työtä keskustan eteen kuvitellen tulevansa palkituksi työstään taivaspaikalla mutta kun tulee antaneeksi kuvan kepulaisista kiihkouskovaisina joilla ei nouse hissi ylös asti. Mitä he toki ovatkin.
Kauhea on hätä "vasemmisto-petti", "kooma-Antti", parasta-sipilää" ja paljon muilla nimimerkeillä kirjoittavalla. Aivan kauhea hätä panetella muita ja nostaa Sipilän "hiehoja" saavutuksia.
Ei ns. hallituksen eroaminen tee mitenkään Sipilän toimista erinomaista. Päin vastoin. Vaikka tulos ja ulos, niin eihän noin voi menetellä. Jos jotain ei saa aikaiseksi, niin sittenkö aina pitää luovuttaa. Ei tätä maata näin rakenneta.
Nyt on aivan älytön tehtävä MUILLA korjata Sipilän hallituksen vääryydet. Ei siinä tarvita SDP:täkään jos niikseen tulee.
Nyt koittaa kepu tehdä vaalityötä. Mitäs, tehköön vain. Sehän on nähty, mitä se on.
Tuossakin yksi punavihreäpersu itkee hallituksen perään, hyvä kun Sipilä yllätti noi itkuiikat housut kintuissa, joutuvat nyt isekin esittään asioihin ratkaisuja, eikä vain vastustaa kaikkia hallituksen esityksiä. Niiku tuossakin työllisyysasiassa ovat halunneet täysin päinvastaista politiikkaa, olisivat vissin halunneet, tehä taasen yli 100000 työtöntä lisäää niiku edellisessä hallituksessa tekivät!
Älä ruoki trollia vittuile hyppii aina seinille ollen lopulta se joille kaikki nauraa. Onneton edes tajua olevansa palstan pelle. Trolleihin toimi muu kuin provot aina hajoavat kun aikansa heillä leikkii. Poikkeuksetta. Tämä tollo on vain niin yksinäinen että saa seisokin vaikka vittultaisiin on siitäkin kiitollinen. Tyhjää parempi tuonkaltaisille pari muutakin löytyy
Itselle sattui rokulipäivä ja mielenkiinnolla seuraan.
Onko tuo vihervasemmistoeliitti joku palkattu trolli, kun päivästä riippumatta välittömästi samaa mantraa toitottaa.
Ja me kun ollaan huolissaan tuon itäisen valtion trollaamisesta. Heh, taitaa olla maksettuja lähempänäkin.
Pitäähän hänen muistuttaa ettei totuus unohtuisi!
Jollainhan sitä on päivänsä täytettävä työkyvyttömänkin, kun ei kunto enää työhön riitä. Antaa papan piipittää.
Mielenterveysongelmista eläkkeellä kuten moni muukin kaltaisensa jotka istuu suomi24lla 18h päivittäin.
Kukin saa "piipittää" sitä ei ole kukaan estämässä mutta kun toiminta menee tarkoituksen mukaiseksi häiriköinniksi useilla palstoilla silloin homma ei ole enää terveellä pohjalla. Esimerkkinä tämä åiruparka joka useilla palstoilla useiden avauksien voimin "työskentelee" sanavaraston ollessa äärettömän köyhä massapostaa samaa paskaa päivästä ja vuodesta toiseen. Täysin kykenemätön ajatuksien vaihtoon pelkkää provoa provon perään kun ei pää ole ihan terve. Kaukana politikoinnista tekee vain vahinkoa kepulaisille huutamisellaan missä ei ole koskaan pienintäkään järkeä
Sinähän näytät itse tekevän juuri tuota mitä kirjoitat, kyttäät ja paimennat vuodesta, pävästä ja tunnista toiseen ihmisten kirjoituksia ja luulottelet ja yhdistelet eri kirjoittajien juttuja!
SDP:n Sotemalli perustuu 18 vastualueeseen eli maakunnat tulevat.
Maakunnat käyvät SDP:lle, jos niiden vastuulle ei liitetä sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi muita palveluita yms. mutta keskustan ajamalle maakuntamallille Rinteen kanta on jyrkkä ei. Tarkoittaa sitä, että itsemääräämisalueita voi Rinteen mukaan olla vaikka sen 18 neuvottelukysymys onko jako sitten maakuntien pohjalta tms. Nimikin edellisille saa olla Rinteen mukaan vaikka maakunnat mutta ero keskustan malliin on kuin yö ja päivä. Kyseessä kun on lähinnä sotealueista joiden nimike joka voi olla esim. maakunnat mutta puikoissa pysyy valtio ei maakunnat kuten keskustan mallissa. Maakunnille astetta parempi versio kuin maakuntamalli mutta riippumatta hallituskokoonpanosta varmaa on tässä vaiheessa vain se, että järjestämisvastuu menee kunnilta "leveimmille hartioille" kuten myös se, ettei maakuntamallia mitä keskusta ajaa tule. Siihen tarvittaisiin keskustan vaalivoitto mitä ei tule maks. kolmas sija mikä tarkoittaa joojoon roolia hallitusneuvotteluissa. Keskusta kun hylkää vaikka maakuntamallinsa jos se on hinta hallitukseen pääsystä. Nimike voi toki olla maakunnat mutta keskustan versiota siitä ei tule.
No niin. Nyt kun on faktat nostettu esiin voit palata vinkumaan SDP:n perään.
12 sotealuetta kuten asiantuntujat esitti 2015 ja johon kokoomus olisi tyytynyt esim. ilman valinnanvapautta mutta kun ei, piti saada 18. Jos olisi riittänyt 12 maakuntamalli 12:sta maakunnalla olisi suurella todennäköisyydellä mennyt läpi ongelmaksi kun muodostui pääasiassa juuri se valinnavapaus.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/lahteet-kokoomus-tavoittelee-edelleen-12ta-sote-aluetta/52373058-d48d-3c4a-994b-6b8c0ff6928c
Itse veikkaan edellämainittua 12:sta valtiovetoista sotealuetta nimikkeestä viis. Julkinen edellä yksityiset tukemaan ja se on siinä.
Kataisen versiokin kaatui yksinomaan kuntien itsehallintoon ilman että kokoomuslaiset ymmärsi korjata puutetta minkä keput poisti niinkin yksinkertaisella asialla kuin maakuntavaaleilla vaikka se olisi sulkenut pikku kunnat maakunnan hallinnon ulkopuolelle ainakin oppositioon. Niin että on ne aikaisemmatkin hallitukset mokailleet yksinkertaisten asioiden kanssa ja raskaasti. Em. 12;sta sotealueen malli on paitsi asiantuntijoiden suosittelema myös kaikkien puolueiden hyväksyttävissä paitsi kepujen osalta joiden ainoa tavoite on jakaa suomi kepuvetosiin osavaltioihin soteuudistuksen nimissä. Tällä kertaa kelpaa kyllä jos sillä pääsevät hallitukseen. Ilman keskustan maakuntamallia mitä toki ajavat kuin käärmettä pyssyyn koska maaseutu autioituu sekä keskustan äänestäjät sen mukana. Siksi keskusta ajaa maakuntamallia joka saattaisi kehäkolmosen ulkopuolen maailman tappiin kepujen käsiin vaikka puolue vaipuisi marginaaliin. Siksi ehdottomuus mistä esimerkkinä hallituksen kaataminen kun ei tällä kertaa onnistunut uusi yritys alkoi välittömästi vaikka sitä ei kannat edes kepujen äänestäjät koska se on valtava kuntauudistus jossa n.300 kuntaa korvataan 18:sta. Muiden puolueiden ehdotuksissa käy samoin mutta kunnat säilyy jos ovat säilyäkseen. Kuntien asema kun on ihan toinen valtion alaisuudessa kuin maakuntien jotka voi ajaa kuntien palvelut alas niin halutessaan tai talouden niin edellyttäessä. Sitä taas valtio ei voi tehdä muutoin kuin kriisikuntien kohdalla eikä sekään auta persaukisten velkaisten kuntien yhteen liittäminen.
Keskustan vuosikymmeniä haaveileman maakuntamallin yksi suurimmista ongelmista oli se, ettei keskustalla ollut mitään hajua kuinka ne toteutettaisiin pelkkä ilmaan heitetty ajatus mitä ei oltu edes ennalta suunniteltu toteutuksen osilta sen enempää kuin sisällön puolesta. EIvät olleet edes miettineet siksi se meni vituiksi kun olisi pitänyt alkaa toteutus alkoikin miettiminen miten se toteutetaan. Auki jäi vieläkin esim. rahoitus yms yms. mutta sama levy lähti uudestaan pyörimään. vaikka kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Ja siitäkin huolimatta että keskusta on edelleen ainoa puolue joka haaveilee maakunnista koska se palvelee pääasiassa keskustan valtapyrkimyksiä hällä väliä esim. kuntademokratian leikkauksista jotka kohdistuu kepuvetoisiin kuntiin.
"Kuntien asema kun on ihan toinen valtion alaisuudessa kuin maakuntien jotka voi ajaa kuntien palvelut alas niin halutessaan tai talouden niin edellyttäessä"
Jos ihan tarkkoja ollaan, keskustan versiossa maakunnille olisi annettu sotepalveluihin könttäsumma jonka tulee riittää uhkauksena maakuntaliitokset. Asiakkaiden hoidoista kun ei voi juurikaan säästää mikä olisi tarkoittanut palveluverkoston karsimista eli pienistä kunnista terveyskeskukset kiinni jne. Pelkissä vuokrakuluissa kuten myös palkkauskustannuksissa maakunta olisi säästänyt valtavasti sulkiessaan terveyskeskuksia. Se taas olisi ollut pienten kuntien loppu väestön muuttaessa palvelujen perässä kasvukeskukuksiin.
Edellisiin liittyi se, ettei kunnat joiden terveyskeskukset maakunta olisi lakkauttanut olisi kunta saanut edes korvauksia sijoituksista rakennuksiin jotka pohjautui lakien mukaisiin kuntien tehtäviin. Yhtä kuin pahimmassa tapauksessa tyhjän terveyskeskuksen, oli se vaikka uusi velalla rakennettu, olisi suljettu ja kunta olisi maksanut rakennuksen saamatta valtiolta korvauksia. Siihenkin olisi tullut kenties loppumetreillä perustuslakivaliokunnan toimesta muutoksia mutta auki jäi sekin kuten moni muukin yksityiskohta. Ihmeellisintä kaikessa keskustalaisten uskollisuus vaikka maakuntamalli olisi paitsi keskittänyt palvelut kasvukeskuksiin olisi se pitkässä juoksussa autioittanut maaseutua em:sta syistä. Moni kepuvetoinen kunta on jo ulkoistanut sotepalvelunsa kuten myös vanhusten hoivapalvelut kiinteistötkin on jo palvelukotien suhteen pääasiassa yksityisten näpeissä eli markkinat on jo siltä osin vallattu. Maakuntien pelossa edellisestä ei puutu kuin että myyvät vielä terveyskeskuksensa yksityisille sitten on kaikki mahd. paha maakuntamallin vesittämiseksi tehty. Jos seuraavassa versiossa kuntien asemaa ei heikennetä ulkoistamisaalto ei räjähdä käsiin kiinteistökauppoineen koska silloin siinä ei ole enää järkeä kuten nykyisin maakuntien pelossa. Jossittelua ilman että kukaan tietää mitä tapahtuu hall. vaihtuessa vai tapahtuuko mitään? Kaikkien kiintiö koko asiaan kun on ollut täysi jo vuosia. Lähes sama vaikka seur. hallitus julistaisi suomen kuningaskunnaksi soteuudistuksen nimissä läpi menisi niin väsyneitä kaikki ovat vatulointiin.
Suomen ongelma, tai yksi niistä on nimenomaan se, että muutaman kymmenen kilometrin välein pidetään osin jopa valtionvelalla pystyssä kaiken palveluiden kuntia jotka eivät itse kykene kulissejaan pystyssä pitämään ilman avustuksia. Itsemääräämisoikeudet toki heitä koskee vaikka ilman valtionavustuksia valtaosa kunnista olisi entisiä kuntia hyvin nopeasti koska ovat todellisuudessa elinkelvottomia kuntia. Siksi se keskusta yritti ensin liitoksilla saada elinkelvottomat kunnat pyyhkäistyä historiaan viimeisimässä versiossa maakunnilla. Likaisen työn vain antoivat maakuntien tehtäväksi juurikin määrittelemällä summat joiden täytyy riittää muuten seuraa maakuntaliitokset. Ensin kuntaliitoksilla pelottelivat sitten maakuntaliitoksilla. On se kumma jos ei maaseutu hiljene ja on se ihme miksi keskustan kannattajat eivät ymmärrä minkälaista puoluetta äänestävät? Ei edes siinä vaiheessa kun maaseudun etuja ajava puolue muuttui porvaripuolueeksi. Kokoomuskakkoseksi. Ei ihme onhan maaseutu katoavaa kansanperinnettä ainakin kuntademokratiaan pohjautuva. Väki ikääntyy syntyvyys laskee ja kaikki palvelut muutaman kymmenen kilometrin välein pidetään pystyssä vaikka valtionvelalla. Onneksi maakuntamalli kaatui koska sen mukana olisi aukaistu miljardimarkkinat kansainvälisille pörssipelureille minkä seurauksena valtavia summia esim. suomen sotemenoihin suunnattuja verovaroja olisi valunut ulkomaalaisten pörssikeinottelijoiden tileille. Yhdistettynä edelliseen maakuntamalli joka olisi kasvattanut sotemenoja ja tämä maa olisi ollut nopeasti EU:n määräysvallan alaisuudessa. Sitä se on kohta joka tapauksessa koska viimeksi se vältettiin soteuudistuksella. Sillä joka juuri kaatui.
Siis..hyvä kun maakuntamalli kaatui koska siihen olisi kuulunut valinnanvapaus joka olisi avannut sotemarkkinat attendoille jne.
Huono homma maakuntamallin kaatuminen valtion talouden kannalta koska nyt se kuntauudistus ei toteudu mitä maakuntamalli olisi tarkoittanut. Sitä kun olisi seurannut palveluiden keskittämiset kasvukeskuksiin elinkelvottomien kuntien häipyessä pikku hiljaa historiaan valtion hyötyessä edellisestä taloudellisesti. Maakunnat kun olisi päättäneet pienten kuntien kohtalon ja kun vaakakupissa oli uhka maakuntaliitoksista ei liene epäselvää kumman maakunnat olisivat valinneet? Edes sitä maakuntamallissa ei määritelty miten kaukaa esim. haapavetisten sotepalvelut täytyy löytyä. Ottaen huomioon lapin ei rajoituksia matkojen suhteen. Nyt säilyy terv.keskus omalla paikkakunnalla ainakin muutaman, lähemmäs 10 vuotta. Menetys valtiolle kun ei mennyt läpi maakuntamalli joka olisi ollut pääasiassa valtavan suuri kuntauudistus. Asia mitä ei monikaan kepulainen tunnu ymmärtävän tai ainakin kieltävät sen olemassa olevaksi. Ainakin sen perusteella miten juhlivat hallituksen kaatumista vaikka se tarkoitti että samaa kuntademokratiaa suuresti leikkaavaa maakuntamallia lähdettiin ajamaan uudestaan. Ymmärrys ei riitä, miksi keskustalaiset äänestäjät haluaa maakuntamallia joka iskee heidän omiin kuntiinsa pahiten?
"Maakunnat kun olisi päättäneet pienten kuntien kohtalon ja kun vaakakupissa oli uhka maakuntaliitoksista ei liene epäselvää kumman maakunnat olisivat valinneet?"
Kunnat valitsi pörriäiset välttääkseen maakuntamallin heihin kohdistuvia vaikutuksia. Esim. vanhusten hoivapalvelut myytiin kuten aikoinaan huutolaiset huutokaupattin halvimman tarjouksen perusteella säästöjen saamiseksi. Sillä seurauksella että nyt niitä suljetaan kun voittojen maksimoimiseksi vanhuksia makuutettiin lattioilla paskoissaan yms. Ja näille olisi pitänyt sotemarkkinat avata että keskusta saisi jaettua suomen pääasiassa keskustan johtamiin pikkuvaltioihin. Toivottavasti siinä onnistuvat koska ilman kuntauudistusta valtion köyhänapu persaukisiin kuntiin ei ihan heti lopu.
Maailmantalous kävi huipussaan Sipilän hallituksen aikana. Oli kuka tahansa seur. hallituksessa ajankohta on sellainen missä maailmantalous taas hiipuu. Riippumatta ketkä hallituksessa istuu EU uhkailee kohta uudestaan ottavansa määräysvallan suomessa soteuudistuksen kaatuessa minkä toteutumisella siitä täpärästi vältyttiin. Sipilä ei tehnyt muuta kuin leikkasi seuraavan hallituksen on pakko leikata lisää koska Sipilältä jäi uudistukset toteuttamatta sekä sen takia että maailmantalous kohta notkahtaa yms. Seuraava hallitus on paljon suuremmassa kusessa kuin nykyinen, siis entinen. Pakko tehdä mm. sote- sekä sosiaaliturvauudistus. Rinteestä ei siihen ole