Suomen rikoslaki uudistettava kokonaan

Suomessa suunnitellaan raiskautuomioiden ankaroittamista. Jos niin tehdään, toivottavasti tuomiot nousevat kunnolla. Nykyisin useampi kuib joka toinen raiskaaja selsiää ehdollisella tuomiolla tai jopa sakoilla.

Pelkkö raiskaustuomioiden kiristäminen ei riitä. Suomen rikoslaki pitää uudistaa kokonaisuudessaan. Suomessa on maailman lyhimmät tuomiot, joten kiristämisen varaa on. Kansalaisia voi parhaiten suojella rikoksia vastaan pistämällä rikolliset vankilaan.

P.S. Anna vaaleissa ääneni ehdokkaalle, joka uskottavalla tavalla lupaa toimia tuomioiden kiristämiseki.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ns. punaisella 1970 luvulla asetettiin edistyksellisistä lakimiehistä yhteensä kolme rikoslakikomiteaa uudistamaan senaikaista rikoslakia. Pienin paloin näin tehtiinkin komitean ehdotusten mukaan.
Uudistukset olivat pelkästään lievennyksiä. Muutamia esimerkkejä uudistuksista.
Varkaudesta voitiin tuomita maksimissaan 4 vuotta vankeutta, uudistuksen jälkeen 1 v. 6 kk. Törkeästä varkaudesta 6 vuotta, uudistuksen jälkeen 4 vuotta.
Eniten pieleen meni auton varastaminen. Ennen uudistusta maksimi oli 4 vuotta vankeutta, uudistuksen jälkeen autoa ei voinutkaan enää varastaa, vaan siitä tehtiin luvaton käyttö, sakkoa - 1 v. vankeutta. Moka jouduttiin korjaamaan niin , että siitä tehtiin nyt voimassa oleva moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, sakkoa - 1 v. 6 kk. vankeutta. Törkeä tekomuoto kuitenkin unohtui ja taas korjattiin niin, että törkeästä teosta tuomitaan nykyään vankeutta 4 kk - 4 vuotta. Samalla säädettiin lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, vain sakkoa. Eli, auton voi varastaa lievästikin.
Myös poliisilta vietiin valtuuksia. Vangitsemisoikeus poistettiin kokonaan ja entinen 21 vrk:n pidätysaika muuttui nykyiseksi 3 vrk:ksi.

Äänestä
  • Tuomiot lyhenivät, mutta mikä pahinta, korkeimman oikeuden vasemmistolaiset tuomarit ovat ohjeistaneet alemmat tuomioistuimet käyttämään rangaistusskaalan alimpia tuomioita, Niinpä esimerkiksi rikoksesta, josta voi saada 1-8 vuotta vankeutta, tuomio on yleensä 1 vuosi (tai vähän enemmän) ja sekin ehdollisena. Vankilaan joutuu vain hyvin pieni osa tuomituista rikollisista. Eduskunnan pitää ryhdistäytyä ja muuttaa lakeja niin, etteivät oikeusistuimet voi vesittää tuomioita omilla ihmeellisillä käytännöillään.

    Äänestä

Suomen rikoslai tulkinta on oikeusistuimissa ihan perseestä, henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista saa vain ehdollista, näin jopa kuolemaan johtavista. Muutaman nuuskapukin salakuljetuksesta saa sitten kyllä kovaa häkkiä ja älyttömät taloudelliset seuraukset

Äänestä
  • Samaa mieltä. On vaikea ymmärtää, miksi useampi kuin joka toinen raiskaaja selviää ehdollisella tuomiolla, ja nekin jotka joutuvat vankilaan, selviävät kansainvälisesti hyvin lyhyillä tuomioilla. Vaikea on myös ymmärtää, että väkivaltarikolliset selviävät usein mitättömillä rangaistuksilla. Esimerkiksi tapon yritykset tulkitaan tuomioistuimissa pahoinpitelyiksi.

    Äänestä

Suomalaiset ovat tottuneet hyvin pieniin rangaistuksiin. Kun suomalaiset tekevät sitten rikoksia ulkomailla, he ihmettelevät, miksi tästä tuli näin ankara rangaistus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikostuomiot kirjoitti:

Suomessa suunnitellaan raiskautuomioiden ankaroittamista. Jos niin tehdään, toivottavasti tuomiot nousevat kunnolla. Nykyisin useampi kuib joka toinen raiskaaja selsiää ehdollisella tuomiolla tai jopa sakoilla.

Pelkkö raiskaustuomioiden kiristäminen ei riitä. Suomen rikoslaki pitää uudistaa kokonaisuudessaan. Suomessa on maailman lyhimmät tuomiot, joten kiristämisen varaa on. Kansalaisia voi parhaiten suojella rikoksia vastaan pistämällä rikolliset vankilaan.

P.S. Anna vaaleissa ääneni ehdokkaalle, joka uskottavalla tavalla lupaa toimia tuomioiden kiristämiseki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu