Ahdistava uni

Juhlija

Viime yön uni oli ahdistava. Olin koulussa joka sijaitsi pienessä kylässä. Minulle sanottiin koska kaupungin koulussa ei ole tilaa on opiskeltava keskellä korpea. Koulupäivän päätteeksi tulee pihan tilataksi tai pienoislinja-auto. Se on täysi ja kuski tuhahtaa ei mahdu. Kotiin on päästävä ja matkalle menen junalla. Sitten huomaan menneeni aseman ohi jossa olisi pitänyt jäädä pois. Huomaan että vasta päätä istuu paras kaverini. Kaivan kännykän taskusta ilmoittaakseni läheisilleni että myöhästyn mutta en löydä numeroa puhelimesta. Kaveri ei varoita että seuraava asema on kohta. Tulee kiire junan ovelle. Sitten herään.

Kylä on tuttu tosielämästä. Siellä asui mummoni kun olin lapsi. Unessa nähtyä koulua siellä ei ole. Juna ei nykyisin pysähdy kylän kohdalla vaan linja-autolla pääsee nykyisin sinne. Koulumatkat kuljin lapsena taksilla. Tällä hetkellä on haastava elmäntilanne. Ns. Monta rautaa tulessa.

2

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotenkin tässä on asetelma pikku kylä / suuri kaupunki. Koetko jääneesi ilman kaipaamaasi tukea (uusissa ympyröissä tms.) Tähän viittaisi se, että puhelinta ei löydy ja kaveri ei varoita asemasta.

    • Mitämätäälläteen

      Joskus piinasi armeijauni, kun kukaan ei kuunnellut jo käyneeni sen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen noin mustis musta

      Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t
      Ikävä
      91
      7465
    2. Sen kerran kun siellä käyn

      Voisit olla paikalla💚💛☘️
      Ikävä
      37
      3967
    3. Kumpa tietäisin. Miehelle.

      Vieläkö toivot jotain viestiä, vai suutuitko taas...kun...🤔
      Ikävä
      45
      3510
    4. Joel Harkimo ja Janni Hussi eroavat

      Tämä on ilon päivä 😊
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      2803
    5. Kauan säkin jaksoit

      Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐
      Ikävä
      40
      2652
    6. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      45
      2482
    7. Sä olet nainen kuuluisa..

      ..etkä mitenkään hyvällä tavalla.
      Suhteet
      132
      2401
    8. Miksi kaipaat

      Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?
      Ikävä
      29
      2279
    9. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      20
      2228
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      1972
    Aihe