Löytyisiköhän täältä kohtalotovereita?
Jo 5kk ajan olen sairastanut migreeniä keskimäärin 8pv/kk. Ennen tätä minulla oli migreenityyppistä päänsärkyä 2kk välein jo vuosia. Pidin sitä silloin jännityspäänsärkynä, mutta nyt tiedän toisin. Migreenini diagnosoitiin tämän vuoden puolella.
Minulla on hyvä neurologi, joka on erikoistunut migreenipotilaisiin. Silti vielä ei ole selvinnyt mikä migreenini taustalla on. Ainakaan tämä ei johdu näöstä (tutkittu), magneettikuvassa ei näkynyt mitään huolestuttavaa ja jännityspäänsärkyäkään tämä ei ole.
Migreenijakso alkoi kuin tyhjästä. Minulla ei ollut silloin stressiä eikä mitään muuta erityistä tapahtunut juuri silloin. Pimeää vuodenaikaa tuo toki oli ja ajelin iltaisin pimeässä asiakkaalta kotiin vastaantulevien valojen häikäistessä. Ensimmäinen kunnon migreenikohtaus liittyy juuri tuohon pimeällä ajoon.
Nykyään tunnistan esioireista migreenin ennen kuin päänsärky alkaa ja pääsen huomattavasti vähemmällä kivulla onnekseni.
Minulla migreeniin liittyy selkeästi verenpaineen nousu. Verenpaine nousee jo hivenen migreeniaamuna vaikka varsinaisesta migreenistä ei vielä olisi merkkiäkään ja kohtaus tulisi vasta vaikka iltapäivällä.
Ennen tätä jaksoa verenpaineeni on ollut aina matala. Edes raskauksien aikana verenpaine ei ole ollut erityisen koholla. Nyt verenpaineeni nousee huomattavasti siihen mitä se normaalisti on. Sain tästä syystä verenpainelääkityksen estohoidoksi. Lääkityksen ansiosta verenpaine kyllä nousee kohtausten aikana, mutta ei enää niin korkeaksi kuin aiemmin.
Kohtauslääkkeitä minulla on vino pino testattavana. Sumatriptan esimerkiksi kyllä auttaa kohtaukseen, mutta sivuoireet ovat niin valtavat, etten pysty sitä käyttämään enää. Burana samoin auttaa kyllä muuten, mutta nostaa verenpainetta jolloin päänsäryn sijaan kärsin kovasta huimauskohtauksesta joka kestää tunteja.
Minulla kohtaukset tulevat muutaman päivän sarjoina. Ne eivät suoraan osu kuukautiskiertoon vaan ajankohta tuntuu vaihtelevan.
Juuri nyt kun olen herkistynyt tälle migreenille se tuntuu laukeavan päälle ihan kaikesta mahdollisesta: äänistä, hajuista, väsymyksestä, alkoholista, stressistä. Normaalioloissa näistä vain voimakkaat hajusteet aiheuttavat minulle migreenityyppistä särkyä.
Minulla ei ole auraoireita, mutta esioireita löytyy.
Hormoneista sen verran että epäilin vuosi sitten että minulla on vaihdevuodet alkamassa, mutta gynekologi tyrmäsi ajatuksen tutkittuaan minut. Epäilin tätä koska vuoto ja vuotopäivät on vähentyneet huomattavasti viimeisen 2v aikana (olen yli 40v).
Kellään muulla tällaista?
Sitkeä migreeni
Migreeninoviisi
0
138
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501