Ollaan keski-ikäinen pariskunta. Jo parikymmentä vuotta mua on häirinnyt mieheni tapa juoda. Hän juo salaa ja piilottelee viinipulloja mitä omituisimpiin paikkoihin. Taannoin ehdotin, että juo avoimesti mitä juo, mutta se ei ole sopinut. Ilmeisesti salailu tuo asiaan oman viehätyksensä. Nyt en enää siedä koko juomista. Sikäli hän ei voi salaa juoda, että lopputulos eli humala on heti havaittavissa, vaikka ei kaatokänniin itesään juokaan. Hän on luvannut sen sata kertaa kertaa lopettaa juomisen kokonaan, mutta... Taannoin hän sai jopa ostaa kalliin erikoisvarustellun auton, joka oli aivan yli varojemme. Ehtona oli juomisen lopettaminen. Kuinkahan monta kertaa silläkin autolla viinakaupassa käytiin?
Hän ei kuitenkaan ole alkoholin suurkuluttaja määrien suhteen. Riippuvuus kuitenkin on olemassa, vaikkei itse sitä myönnäkään. On todella kurjaa, kun joskus on suunnitellut illaksi jotain erityistä tai on ajatellut puhua jostain tärkeästä asiasta, ja huomaa, että toinen on tööt. Ja vielä kieltää ilmiselvän asian.
Toki jo tiedän ne tavanomaisimmat riskikohdat: auton pesu, pihatyöt (joista ei koskaan valmista tule), polttopuiden haku, silitys ja mankelointi sekä ulkoilu. Jos ei muuta keksi, täytyy tarkistaa tuliko auton ovet lukkkoon. Näistä hommista ei yleensä selviä selvänä.
Aikuistuvat lapset myös ovat kärsineet tästä ikänsä, vaikka ei nykyään enää ole niin aggressiiivinen humalassa kuin nuorena. Tytär syystäkin loukkaantui kun oli viimeistä iltaa kotona ennen muuttoaan lapsuudenkodista ja totesi isän olevan jälleen humalassa. Yksi lapsi on vielä pari vuotta kotona ja asiasta puhuttaessa on todennut jaksavansa vielä loppuajan. Ongelma on se, että en enää jaksa itse.
Aikaa myöten juominen ei ole pysynyt erillisenä asiana. Siihen liittyy salailu, valehtelu, lupausten pettäminen, itsekeskeisyys ja laiminlyönnit jne... Väliltämme on kadonnut kaikki hyvät asiat.
Tuntui hyvältä kirjoittaa tätä ulos. Tyypillistä: asiasta ei perheen ulkopuoliset tiedä.
Olisi mukavaa, jos joku kommentoisi asiaani tai kertoisi omista kokemuksistaan. Tuntuu, että en enää jaksa odottaa muutosta. Naurettavaahan siihen olisi enää kaiken jälkeen uskoakaan.
Hän ei kuitenkaan ole alkoholin suurkuluttaja määrien suhteen. Riippuvuus kuitenkin on olemassa, vaikkei itse sitä myönnäkään. On todella kurjaa, kun joskus on suunnitellut illaksi jotain erityistä tai on ajatellut puhua jostain tärkeästä asiasta, ja huomaa, että toinen on tööt. Ja vielä kieltää ilmiselvän asian.
Toki jo tiedän ne tavanomaisimmat riskikohdat: auton pesu, pihatyöt (joista ei koskaan valmista tule), polttopuiden haku, silitys ja mankelointi sekä ulkoilu. Jos ei muuta keksi, täytyy tarkistaa tuliko auton ovet lukkkoon. Näistä hommista ei yleensä selviä selvänä.
Aikuistuvat lapset myös ovat kärsineet tästä ikänsä, vaikka ei nykyään enää ole niin aggressiiivinen humalassa kuin nuorena. Tytär syystäkin loukkaantui kun oli viimeistä iltaa kotona ennen muuttoaan lapsuudenkodista ja totesi isän olevan jälleen humalassa. Yksi lapsi on vielä pari vuotta kotona ja asiasta puhuttaessa on todennut jaksavansa vielä loppuajan. Ongelma on se, että en enää jaksa itse.
Aikaa myöten juominen ei ole pysynyt erillisenä asiana. Siihen liittyy salailu, valehtelu, lupausten pettäminen, itsekeskeisyys ja laiminlyönnit jne... Väliltämme on kadonnut kaikki hyvät asiat.
Tuntui hyvältä kirjoittaa tätä ulos. Tyypillistä: asiasta ei perheen ulkopuoliset tiedä.
Olisi mukavaa, jos joku kommentoisi asiaani tai kertoisi omista kokemuksistaan. Tuntuu, että en enää jaksa odottaa muutosta. Naurettavaahan siihen olisi enää kaiken jälkeen uskoakaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tehän ootte jo ehtoopuolen ihmisiä, rupeat ottaan vaan ukkos kans napanderia sinäkin, saattaa ne seksiasiatkin alkaa luistamaan ...
Koskaan ei tiedä milloin elämä loppuu kenenkin kohdalla, mutta keskiarvojen mukaan vielä noin puolet elämästä elämättä...
Olis mukava saada asiallisiakin viestejä
Minun pikkusisko, joka on jo kans ihan lähellä eläkeikää,tuntuu ottavan napanteria aika usein.Hänen miehestään en tiedä, koska en puhu hänen kanssaan puhelimessa ja silloin kun olen käynyt heillä ei miehellä tunnu ongelmaa olevan.Siskoni on ilmeisesti kaappijuoppo ja salailee sitä perheeltään. Minä kyllä huomaan sen puhelimessa heti. Toistelee samoja asioita ja unohtaa soittaneensa ja kertoneensa samat asiat edellisillan puhelussa. Olen joskus sanonut asiasta hänelle, mutta hän kieltää sen jyrkästi ja naureskelee.Töissä hän käy ja ilmeisesti siellä ei asiasta tiedetä.Tämä naukkailu tuntuu olevan jokapäiväistä. Todella surullista, sillä pelkään, että hänen miehensä ei pian enää jaksa katsella sitä ja silloin se on siskoni alamäki aivan varmasti.
Auttaa..tarinasi on tyypillinen alkoholisti perheen ongelma.Et ole yksin.Laitan tähän linkin josta voit hakea apua.
http://www.al-anon.fi/
Meillä joi mies ennen olutta ja viinaa, rälläten kylillä useita päiviä, mutta ympäristön ansiosta hänet saatiin ymmärtämään olevansa alkokolin suurkuluttaja.
Jonkun aikaa meni hyvin, vain olutta silloin tällöin, kavereiden kanssa.
Sitten tulivat viinit "harrastukseksi". Pitää ostaa erilaisia viinejä ja "maistella sekä arvioida" niitä, niin että lähes aina lipsahtaa humalan puolelle.
Ainoa etu asiassa on se, ettei viini sovi oikein makaroonilaatikon tai makkarasopan kanssa, joten mies alkoi itse laittamaan meidän perheen ruoat.
Nykyään syödään joka päivä pihviä, kanaa, kalaa tai pastaa, sillä niiden kanssa voi "maistella" pullon tai pari viiniä.
Haittana on se, että ennnen ei tarvinnut niin paljon sitä kännäämistä katsella kun pyöri kylillä, mutta nyt aina tönössä kotinurkissa.
meillä samat sävelet.Välillä naurattaa noi onnettomat salailuyritykset.En viitsi enää edes niihin takertua ja mies on onnellinen,kun luulee etten huomaa mitään.Muutaman kaljapullon takia,että voi aikuinen mies olla lapsellinen.Hänellä on kyllä se huonopuoli,ettei sais sairautensa takia juoda.on kaikenlaisia lääkkeitä.
Näissä kaikissa viesteissä lymyää tyypillinen suomalainen mies ja perhe!
Ette todellakaan ole yksin "ongelmanne" kanssa ,niitä on tässä maassa tuhansittein,oikeastaan voisi puhua tyypillisestä elämäntavasta joka on kaikissa länsimaissa on yleinen.
Jos tälläiseen elämäntapaan liittyy vielä keski-iän kriisi( Akka on kyllästynyt mieheensä) ongelma koetaan vielä ¨vaikeammaksi joka usein johtaa 40-50-kymmpisten eroon.
onpa "lohdullista" kuulla, että tämä(kin) on näin yleistä. Lohtu se on pienikin..Puteleita löytyy milloin mistäkin; viimeksi kumisaappaasta ja puukasan alta. Sen oon todennut, etten minä voi tätä piilottelutaipumusta saatikka juomahimoa sammuttaa,aikani yritin puhua asiasta,mutta se on sama kun tuuleen huutasi. En räyhää, en tosin kiitäkkään, totean vaan että näin on vaikka näin ei tahtoisikaan.
Meiltä löytyi keskikaljapulloja pianon sisältä,vessankaapista,pihan puskista,takasta,ilmastointiputkesta,halkopinosta,saappaista.....
Tervehdys! aika tutulta kuulosti tuo juttus.Ja saitpahan näköjään tyhmän vastauksen heti alkuunsa...
Mun mies on tuurijuoppo,salajuoppo,juoppojuoppo...joo,mulla on hermot menny viinan suhteen,alan olla aika tuikea vähäistäkin alkoholin käyttöä kohtaan.n.20vuotta oon nyt katellut enemmän ja vähemmän runsasta viinan kanssa läträilyä.
Pulloja on piilossa millon missäkin:patjan alla,tyynyliinan sisällä,siivouskomerossa,autotallissa,pyykkikorissa,pihalla puskien juurella,kompostin päällä(sinne se joutaisi itekkin).Tämän lisäksi oli höhlä oli laittanut viinat vanhaan mehukannuun!Luojan kiitos kukaan ei mennyt niitä sieltä vahingossa ottamaan(oli mehun siis lantrannut viinalla)
Huh,alkoipahan jo tämänkin kertominen rasittamaan.Minusta on tullut kärttyisä ja epäluuloinen/epäileväinen.Suoraan sanoen v....tuttaa että olen näin kauan tälläisessä epäluottamuksen ilmapiirissä elänyt,parhaat(ko)vuodet hukkasin tälläseen paskatouhuun....
Sanovat että nelikymppisenä se elämä vasta kunnolla alkaakin...mistähän sais voimia temmata ittensä tästä irti?! Ja löytäisi paikan ettei ikinä enää tarvitsisi tuota nähdäkkään!
Kun lähdet heti, kerkeät tehdä elämälläsi vielä vaikka mitä esim. nauttia siitä!!!!
ukko lipittelee päivät (on eläkkeellä), lopettaa hieman ennen töistä tuloani ja luulee, etten huomaa hänen juoneen.
Teeskentelen etten huomaa, sillä näin pääsen helpommalla, koska näin hän yrittää esittää mahdollisimman selvää etten huomaisi.
Kun menemme juhliin hän on aina selvinpäin, kieltäytyy tarjotusta alkoholista kertoen olevansa kuski, jotta minä voin ottaa (juon sen yhden shamppanja lasillisen), mutta muille jää mielikuva ukko parasta, jonka täytyy olla kuskina vaimolleen ... että näin meillä
Hei vaan,
en todellakaan taida olla yksin.
Jotkut saa vaiettua asiasta, multa se ei onnistu. Ulkopuolistakin apua on haettu, mutta se jäi kesken muista syistä. Mies myöntää käyttäytymisensä olevan typerää eikä missään nimessä haluaisi esim. tyttärensä joutuvan kokemaan vastaavaa kuin minä. Mies toivoo, ettei poikansa koskaan ole yhtä typerä kuin hän on. Jne.
Välillä hän vähättelee asiaa. Hän ei juo määrällisesti kovin paljoa... Ei tee kenellekään mitään kun annetaan olla rauhassa...
Hän haluaa avioliiton jatkuvan, mutta olen sanonut, että näin tämä ei jatku. Vaadin ratkaisua: joko erotaan tai menee hakeen apua ja lopettaa juomisen.
Omat voimat alkaa loppua. Olen mieluummin yksin yksin kuin avioliitossa yksin. Vain itseänsä voi muuttaa. En ole oppinut hyväksymään mieheni juomista (harjoitteluaikaa on kyllä ollut!), minä en voi juomista lopettaa, joten vaihtoehdot on todella vähissä. Jos vuosia on perusolotilani ollut hirvittävä väsymys.
eli niin vaikeaa kuin se onkin, älä vain uhkaa vaan toteuta ero. Kuulostaa kuluneelta, mutta meillä on vain yksi elämä ja täytyy pitää itseään niin paljon arvossa, ettei hyväksy tuollaista parisuhdetta jäytävää käyttäytymistä. Olen itse suunnitellut jo pitkään meneväni Al-Anon ryhmään, mutta en ole vielä saanut koottua tarpeeksi rohkeutta siihen.
Oletko lukenut Raimo O. Kojon kirjan "Irti viinasta", siinä oli ajattelemisen aihetta paljolti myös lähesille. Asia, jonka opin oli se ettei kannata kytätä, tutkia, haistella tms, sillä se ei auta yhtään.
Oma lähtöni ajoittuu ensi kesään, surullista, mutta ainoa keino selviytyä, itse.
Voimia ja muista huolehtia itsestäsi ja yritä löytää niitä omaa hyvinvointiasi tukevia asioita mahdollisimman paljon.
Totta puhut.
Itse en etsi pulloja tai muita vihjeitä. En nuuski, en kyttää, en vahdi. Vaikka mies siitä syyttääkin. Ei tarvitse. Riittää kun näen miehen, tai kuulen askeleet, tai puheen. Vaikka mies istuisi tuolilla hiljaa paikallaan selkä päin, näen yhdellä silmäyksellä onko hän juonut.
Pullokätköt lyötyy hakemattakin.
Erokin tuntuu vaikealta. Tarkoitus oli vanheta yhdessä. Tytär on menossa naimisiin. Haluaisin, että hän saisi nauttia onnestaan ilman tätä varjoa. Ehkä meillä on joskus lapsenlapsiakin, tuntuu pahalta ajatus, ettei näitä asioita voikaan jakaa. Lapset on meille molemmille tärkeitä ja toisaalta haluttaisiin, että heillä olisi ehjä tausta. Tunnistan myös itsessäni ajatuksen, että jos nyt erotaan, kaikki taistelu on mennyt tavallaan hukkaan! Toisaalta, yritetty on ja yrittämiselläkin on rajansa.
Päällimmäisenä tunteena on lamaannuttava väsymys, joka haittaa jo jokapäiväistä elämää.
Hei olen samanlaisessa tilanteessa elävä viisikymppinen vaimo, kaikista pelottavainta mitä tänään tunnen on keino minkä avulla jaksan haen syitä itsestäni eli hoen itselleni olevani huono vaimo syitä koetan löytää vaikka niin ei ole, eli ainoa selviytymiskeino ja kaikista kehnoin onko tämä oikein näinhän tasoitan tietä mieheni juoda, mutta kun ei ole voimia muuhun.
puolelta katsottuna minä olin juuri tuollainen...siis minä alkoholisti ja vaimoni kärsi siinä vieressä..luin suurinpiirtein kaikki viestit mitä tässä ketjussa on ja löysin sieltä entisen elämäni, en oikeastaan voi "sanoa" muutakuin että olen kiitollinen vaimolleni siitä hän laittoi avioeropaperit vireille..se oli viimeinen kova isku minulle joka herätti minussa tunteen että en halua enään itsekkään tätä..löysin tieni AA:han ja sain uuden elämän..olen kirjoittanut samantapaisen kirjoituksen jo aikaisemminkin mutta halusin kuitenkin kirjoittaa sen vielä kerran...en kehoita tai neuvo teitä mihinkään mutta minun kohdallani se toimi.
Kun mies lopettaa juomisen ,voi sekin johtaa eroon eli lopputulos voi olla sama, tekee sitä tai tätä!
renttu on oikeassa: Kun mies raitistuu, tarkoittaa se käytännössä, että poika alkaa kasvaa aikuiseksi ja "hylkää äitinsä".
Juova mies niin kuin tietysti nainenkin on jäänyt tunne-elämältään lapsen tasolle ja riippuvaiseksi kumppanistaan.
Raitistuminen on hurja prosessi. Siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu...
Edellä kuvattu ei tietenkään ole sääntö, mutta harvoin juoppo pystyy tasapainoiseen parisuhteeseen/rakkauteen. Toki poikkeuksiakin on!
tuttu juttu. Tuntuu koomiselta lukea näitä juopon pullokätköjä, pensaan juuresta ja ilmastointikanavasta patjan alle, nämä niitä helppoja piiloja. Kaikki niin tuttuja paikkoja minullekin kun kätkin mielenrauhaa itselleni. Mistähän vielä löydänkään vanhoja unohtuneita kätköjäni.
Itse parikymmentä vuotta runsaasti juoneena ja vaimon paasaamista kuunnelleena luulen tietäväni mistä puhun. Ulkoisesti onnistuin elämään jokseenkin normaalia elämää aivan viime metreille asti. Viimeiset juomakuukaudet kuitenkin ajoin itseni haudan partaalle.
Ensimmäinen kunnon yritys lopettaa juominen oli johtaa karmeaan lopputulokseen. Yritys lopettamiseen lähti eräänä perjantaina siitä kun vaimo odotti kotona pitkästä aikaa iloisena ja ystävällisenä. Seuraava viikko meni juomatta ja valvoen lähes koko ajan rankoissa vieroitusoireissa. Näin ja kuulin omiani koko ajan. Kuuloharhat olivat ällistyttävän toden mukaisia. Kuitenkin koko ajan valmistauduin parin päivän päästä alkavaan kertausharjoitukseen. Lauantaina, isänpäivän aattona psyykkeeni oli ajautunut nollaan ja kuvittelin jo sisuskalujeni oikeasti poksahtaneen ja soitin itselleni ambulanssin. Kun hoiturit totesivat ettei vaaraa olekaan saivat he puhuttua minuun sen verran järkeä että hain itselleni viikon sairaslomaa. Mitä olisikaan tapahtunut jos olisin harhoineni saanut aseen käteeni.
Kuivaa jaksoa kesti pari kuukautta, mutta jo ennen Joulua olin taas juomakierteessä. Jouluaattona en kyennyt mihinkään vaan makasin sängyssä. Tällä tavoin sain isäni katkaisemaan suhteet perheeseeni, koska hän luuli ettemme halunnet osallistua normaaleihin yhteisiin toimiin.
Kesällä onnistuin sitten lopulta jäämään kiini törkeästä rattijuopumuksesta, kotinurkillani ohikulkijoiden käräyttämänä. Lukemat reilu 3 promillea. Pari vuotta aikaisemmin oli läheltäpiti tapaus, mutta usean yrityksen jälkeen saatiin mittari jäämään 0,49 lukemaan. Tästä lähti tieto ongelmistani leviämään ilman että pystyn tilannetta itse hallitsemaan.
Alkusyksystä oli sitten vuoro työpaikalla puhaltaa seurauksena vakava, viimeinen varoitus. Tämäkään ei vielä riittänyt vaan meno senkun kiihtyi. Ajo katsastamattomalla, seisonta-ajalla olevalla autolla ilman ajo-korttia lapseni harrastuksia seuraamaan ei tuntunut mitenkään ongelmalliselta, hyvässä humalassa kun olin. Jatkuva pikku tissuttelu hilasi promilleja hiljalleen ylös ilman että puhe ja liikkuminen juurikaan häiriytyivät.
Kaikken aikaa vaimoni ja lapseni huomauttelivat juomisestani, mutta jaksoivat olla kanssani. Välillä vaimo yritti puhua järkeä päähäni mutta turhaan. Eihän alkoholisti komentelua kuuntele, äityy vaan entistä rankempaan juomiseen.
Jotain kuitenkin ajatuksissani loksahti paikolilleen ja suostuin lähtemään hoitoon. Olin hetken psykiatrisessa hoidossa suljetulla osastolla, hieman outo tapa lopettaa juominen mielestäni, mutta se toimi, koska olin itse halukas ja motivoitunut hoitooni. Tämän jälkeen pääsin kuntoutukseen tarkoituksena irrottautua alkoholista. Kuuden viikon laitoshoidon jälkeen olin valmis palaamaan siviiliin perheeni luokse.
Tällä tiellä olen nyt kulkenut ilman alkoholia muutaman kuukauden. Suhteet perheeseen ovat hyvää vauhtia normalisoitumassa, samoin on työpaikan kanssa. Ajokortinkin sain juuri takaisin, vielä kärsin kuitenkin rangaistusta yhdyskuntapalvelun muodossa, samoin ajoittaista morkkista koska en tiedä kulkiessani kuka vastaantulija näkee minussa rattijuopon leiman.
Vaikka vaimoni ja perheeni ovat joutuneet kärsimään tekosistani, ovat he kuitenkin tuellaan auttaneet minua selviämään ja estämään vielä pahemmat seuraamukset. Vaikka näyttäisikin, ettei paasaaminen ja tukeminen auttaisi vaikka kuinka yrittää, koskaan ei voi tietää etukäteen onnistumista. Toivottoman tuntuisessakin tilanteessa apu voi olla merkittävä, oli apu kuinka pientä tahansa. Kannattaa siis yrittää eikä luovuttaa turhan helpolla. Yritys minun tapauksessani palkitaan tervehtymiselläni (kop,kop,kop) sekä perheen kohdalla hyvän isän ja aviomiehen takaisin saamisella.
Lopuksi palautan mieleen kuitenkin karun totuuden: ei kuntoutumista tapahtu toisten sanojen ja tekojen avulla ovat ne kuinka hyviä tai pahoja tahansa. Kaikki lähtee minusta itsestä ja ensisijaisesti vain minulle itselle. Toivotan hyvää jaksamista itselleni.
toivotan hyvää jaksamista sinulle ja perheellesi. Tuntuu mukavalta kuulla selviytymistarina. Ei sulla varmastikaan ole ollut helppo tie, mutta toivon että jaksat etkä anna periksi, jos joskus vielä tulee vaikeitakin kohtia elämässäsi.