Isisvaimot

Englanti ottanut kahdelta isisvaimolta pois kansalaisuuden. Vaikka joku väitti ettei voi niin tehdä.
8854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Englantilaisten isisvaimojen kansalaisuudet eivät kuulu Lieksan kunnan palstan keskusteltaviin asioihin. Sen pitäisi olla kaikille ihan selvää. Ehdotan pikaista poistoa sääntöjen vastaisena.

2Äänestä
  • Joku ns. Asian tuntia väitti lieksan sivuilla jotta näin ei voi tehdä. Olisi pitänyt sekin poistaa. Ja yksi poistaa joka toisen väittämän. Jos se vähäkin on sitä vastaan ja on jopa väittämä on totta.

    Äänestä

  • Totuusko kirjoitti:

    Joku ns. Asian tuntia väitti lieksan sivuilla jotta näin ei voi tehdä. Olisi pitänyt sekin poistaa. Ja yksi poistaa joka toisen väittämän. Jos se vähäkin on sitä vastaan ja on jopa väittämä on totta.

    Ottihan asian tuntia kantaa Helsingin puukotukseen. Eikä se ole lieksaa. Väitti vielä senolevan kanta suomalainen. Harvassa ne suomalaiset jotka eivät osaa kirjoitaa eikä lukea. Tämä ei osannut kumpaakaan. Pommivyötä ylpeästi kuitenkin kantoi.

    Äänestä

  • Jokoriitää kirjoitti:

    Ottihan asian tuntia kantaa Helsingin puukotukseen. Eikä se ole lieksaa. Väitti vielä senolevan kanta suomalainen. Harvassa ne suomalaiset jotka eivät osaa kirjoitaa eikä lukea. Tämä ei osannut kumpaakaan. Pommivyötä ylpeästi kuitenkin kantoi.

    Rakkautta se vaan oli mutta kannattaa kuitenkin muistaa tämä totuus.

    Tässä on kokeneen lääkärin mielipide sekä painavaa asiaa islamista ja islamistien sopeutumisesta muihin kulttuureihin.

    Savonlinnalainen lääkäri Eero Timgren tuntee islamin uskoa tunnustavien ajattelutavan. Hän on hoitanut kahdeksan vuoden aikana noin 40 000 muslimia ja asunut useassa eri otteessa Saudi-Arabiassa, Arabiemiirikuntien liitossa ja Kuwaitissa.
    Hän on seurannut hieman hämmentyneenä turvapaikanhakijoiden Suomeen tullutta vyöryä ja ennen kaikkea sitä, keitä nuo turvapaikan hakijat ovat. Me suomalaiset olemme Timgrenin mukaan jopa hieman naiiveja turvapaikan hakijoiden motiiveista hakea turvapaikkaa Suomesta.
    -Monelta taholta saamani tiedon mukaan Suomeen tulleista nuorista miehistä monet ovat sotilas- tai poliisikoulutuksen saaneita. Se on minusta vähän huolestuttavaa, Timgren sanoo.
    Viime aikoina on paljon julkisuutta saanut tapaukset, joissa turvapaikan hakijoiden on väitetty ahdistelleen ja ”kosketelleen” suomalaisia naisia. Tätä on selitetty muun muassa sillä, että erilaisesta kulttuurista tulevat nuoret miehet eivät tiedä tapojamme ja sitä, että esimerkiksi naisen katsekontakti mieheen ei tarkoita sitä, että hän on miehille ”vapaata riistaa”. Eero Timgren ei alkuunkaan usko tähän tietämättömyyteen. Islamilaisissa maissa kontaktit, jopa keskustelut,  perheen ulkopuolisiin musliminaisiin ovat kiellettyjä ilman ”esiliinaa”.
    -Kyllä nämä nuoret miehet tietävät, ettei tuollainen ahdistelu Suomessakaan ole sallittua, mutta osa heistä ei tästä välitä, koska suomalaiset eivät yleensä ole muslimeja. hän sanoo. Islamilaiset avioliitot ovat sukujen välisiä sopimuksia, joihin sisältyy myös morsiamen hinnan määrittely. Muslimilla saa olla korkeintaan neljä vaimoa samanaikaisesti.
    Vuosien työskentely arabimaissa on tutustuttanut Eero Timgrenin hyvin esimerkiksi arabien suhteeseen työhön, johtamiseen ja kaupankäyntiin. Monet heistä ovat eteviä diplomaatteja ja liikemiehiä ja  saavat muut tekemään helposti työt puolestaan.Fyysisen tai muun kärsivällisyyttä vaativan työn tekeminen saattaa olla heille vaikeaa.
    Myöskään niin sanotulle vääräuskoiselle valehteleminen ei ole väärin, jos se palvelee islamin etua. Islamilaisessa maassa riitatapauksen sattuessa vääräuskoisen kanssa muslimi on yleensä ”oikeassa”, vaikkapa liikenneonnettomuuden selvittelyssä.
    -Perheet ja suvut keräävät varoja vanhimman tai lahjakkaimman pojan lähettämiseksi opiskelemaan tai vaikkapa etsimään turvapaikkaa paremman elämän toivossa. Pojalle syntyy samalla velvollisuus huolehtia lähettäjistään eli häneltä odotetaan, että muu perhe ja suku voi seurata häntä esimerkiksi Suomeen. Suomalainen kuvittelee, että työ ja opiskelu ovat ensisijaisen tärkeitä maahantulijalle, kun taas muslimin agendalla ovat kärjessä hyvä elämä sekä perheen ja suvun etu, Eero Timgren korostaa.
    Hän myös muistuttaa, että muslimille islam on samanaikaisesti uskonto, yhteiskuntajärjestelmä ja laki. Shariaksi kutsuttu laki, joka perustuu Koraaniin, poikkeaa täysin meidän länsimaalaisten tavasta ajatella miksi lait ylipäätään ovat olemassa. Länsimaissa lain tehtävänä on suojella ihmistä, sharia säätelee muslimin kaikkia elämänalueita ja suojelee muslimijohtajaa, eli kalifia, jonka tehtävänä on islamin levittämiseksi käydä pyhää sotaa eli jihadia ei-muslimien alistamiseksi islamille.
    Sharian mukaan yksijumalaisten uskontojen tunnustajille, eli kristityille ja juutalaisille, voidaan antaa itsehallinto, jos he 1. tunnustavat muslimien ylivallan, 2. maksavat veroa muslimeille ja 3. eivät tee käännytystyötä.  Muina vaihtoehtoina ovat kuolemantuomio tai kääntyminen muslimiksi. Muslimi voi saada kuolemanrangaistuksen islamista luopumisesta, toisen muslimin murhasta ja homoseksuaalisuudesta.
    Islamilainen yhteiskuntajärjestelmä on siis hyvin kaukana länsimaisesta demokratiasta, tasa-arvosta ja oikeusvaltiosta. Demokratian vieminen islamilaisiin maihin niin sanotun arabikevään avulla on Eero Timgrenin mukaan osoittautunut hyväntahtoisten hölmöjen aiheuttamaksi tragediaksi.
    -Siitä me suomalaisetkin joudumme kantamaan seurauksia oman arvomaailmamme ja sitoumustemme vuoksi. Mitä riskejä esimerkiksi massiivisesta maahanmuutosta meille aiheutuu, pystymmekö hallitsemaan nuo riskit ja ovatko omat arvomme riittävän lujia, että pystymme sopeuttamaan tänne tulleet suomalaiseen yhteiskuntaan, Timgren pohtii vakavana ja toivoo, että ihmiset tiedostaisivat entistä paremmin sen, että aivan erilaisesta kulttuurista tulevien ihmisten sopeuttaminen osaksi suomalaista elämänmuotoa on pitkäaikainen ja vaativa työ, jossa pää on pidettävä kylmänä.

    Äänestä

Kuulehan Einaroinen, Ängervöinen, Uuninpankko ja Pääpumppu. Ei millään uskoisi, kuinka nimeltä tunnetulla trollilla pitää pokka jatkaa öyhöttämistään trollaamalla ja solvaamalla milloin mitäkin ihmisryhmää. Esimerkkeinä vapaamuurarit, ministerit, presidenttipari, "perikset" ja "rasset", aikuisviihdetähti Anssi Viskari ja nyt viimeksi Perussuomalaiset. Oma menneisyys on tavallisen kansalaisen mittakaavassa todella outo omien lasten pahoinpitelytuomioineen ja sekä skitsofrenian että raivon hallinnassa selkeästi pahoja puutteita havaittavissa. Etkö ole nolannut itseäsi jo tarpeeksi Mäntyharjun ja nykyisin näköjään myös Lieksan palstalla.

Tämä oli ystävällisessä hengessä annettu vinkki palstojen pahimmalle trollille ja sekopäälle.

Äänestä

Syyte: mies surmasi ystävänsä ja paloitteli tätä päivä­kausia – selitti oikeudessa tekoaan Suomen vierailla tavoilla

43-vuotiaalle irakilaiselle miehelle luettiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa syytteet taposta ja hautarauhan rikkomisesta. (KUVA: Poliisi, Outi Salovaara)
Julkaistu: 11.3. 16:42

Jaa110Twiittaa
Syyttäjä ja syytetty eri mieltä: vaikeroiko asunnossa kuoleva vai sureva ihminen?

Kuuluiko kotkalaisesta kerrostaloasunnosta viime elokuisena sunnuntai-iltana pahoinpidellyn ja kuolevan miehen tuskanhuutoja ja korahtelua vai ystävänsä kuolemaa surevan miehen vaikerointia?

Oliko 43-vuotias irakilaistaustainen mies syytön ystävänsä kuolemaan ja pilkkoiko hän yllättäen kuolleen ystävänsä ruumiin vähintään 47 palaan vain siksi, ettei tuntenut Suomen oikeusjärjestelmää?

Kihlakunnansyyttäjä Hannele Aho luki maanantaina Kymenlaakson käräjäoikeuden istuntosalissa Kouvolassa 43-vuotiaalle syytteen taposta ja hautarauhan rikkomisesta.

Syyttäjä ja syytetty ovat eri mieltä siitä, mitä miehen asunnossa tapahtui elokuun 26. päivänä viime vuonna ja mikä johti poikkeukselliseen ruumiin hävittämiseen.

Syytteen mukaan 43-vuotias syytetty vietti kotonaan rauhallista sunnuntai-iltapäivää 36-vuotiaan ystävänsä kanssa musiikkia kuunnellen ja isännän laittamaa ruokaa nauttien, kunnes heidän välilleen syntyi suukopua ja tappelu.

Syyttäjän mukaan isäntä tappoi vierailulle tulleen ystävänsä lyömällä ja potkimalla niin, että hänen on täytynyt käsittää väkivallan johtavan todennäköisesti ystävän kuolemaan.

Todistajana olevat kaksi naapuria kertoivat kuulleensa asunnosta tappelun ääniä sekä vaikerointia ja korahtelua.


Syytetty oikeudessa Kouvolassa. (KUVA: Outi Salovaara)

Syytetty: ystävä kaatui ”suorilta jaloilta” kuolleena maahan
Isäntä sanoo parhaan ystävänsä menehtymisessä olleen kyseen äkkikuolemasta, eikä hänellä olisi ollut mitään syytä tai halua tappaa tätä.

Isännän mukaan ystävä kaatui yllättäen kuolleena maahan ”suorilta jaloilta” ystävän olohuoneessa sen jälkeen, kun miehet olivat hetken aikaa riidelleet ja olleet toistensa rinnuksissa kiinni.

Havaittuaan ystävänsä kuolleen 43-vuotias sanoi menneensä sokkiin ja kulttuurinsa mukaisesti ryhtyneensä lyömään itseään kasvoihin ja vaikeroimaan kovaäänisesti. Miehen mukaan tätä jatkui melko pitkään.

Naapurit siis kuulivat 43-vuotiaan puolustuksen mukaan asunnosta surevan, eivät kuolevan miehen ääntelyä.

Riidan motiivina oli isännän mukaan se, että ystävä oli alkanut puhua isännälle ikävästä ja arkaluontoisesta asiasta eli tämän perheen hajoamisesta.

43-vuotias oli pahoinpidellyt vuosikausia rankasti lapsiaan ja vaimoaan, mikä kesällä 2018 oli johtanut lähestymiskieltoon ja avioeroon. Isäntä oli halunnut vieraan lopettavan kiusallisen keskustelun ja poistuvan asunnosta, mitä tämä ei hänen mukaansa ollut tehnyt.

Vetosi kulttuuriin
43-vuotias syytetty kertoi, ettei kulttuuritaustansa vuoksi tuntenut Suomen oikeusjärjestelmää eikä tiennyt, että oikeuslääkäri olisi voinut tehdä kuolinsyytutkinnan.

Mies sanoi olettaneensa, että häntä automaattisesti pidetään syypäänä 36-vuotiaan kuolemaan, koska tämän ruumis oli hänen asunnossaan. Sen vuoksi mies päätti hävittää ruumiin.

Heti maanantaiaamuna mies kävi Tokmannilla ostamassa jätesäkkejä ja uuden sahan entisen lisäksi. Hän aikoi laittaa ruumiin säkkiin ja haudata sen maahan jossakin Langinkosken tienoilla, mutta maa osoittautui kovaksi ja hautaaminen mahdottomaksi.

Niinpä mies ryhtyi päiväkausia kestäneeseen pilkkomisurakkaan. Poliisi löysi vain osan kymmenistä kätketyistä ruumiinkappaleista.

Mies muun muassa kätki luita muovipusseissa keittiönsä sokkeliin, pakastimeen ja uuniin. Pusseihin hän laittoi mustapippuria ja pesuainetta hajujen estämiseksi.


Syytetty osti puukkosahan. Oman kertomansa mukaan siitä lähti niin kova ääni, ettei hän uskaltanut käyttää sitä paloitteluun. (KUVA: Poliisi)

Tällä sahalla syytetty kertoi pilkkoneensa uhrin luita. (KUVA: Poliisi)

Katoaminen vaihtui henkirikostutkinnaksi
Aluksi 36-vuotiaan oletettiin kadonneen, kunnes poliisi alkoi epäillä henkirikosta ja ryhtyi tutkimaan 43-vuotiaan asuntoa.

Asunnosta löytyi runsaasti uhrin verijälkiä muun muassa huonekaluista ja tekijän pienempiin osiin leikkaamasta matossa, jonka päällä ruumiin pilkkominen oli tapahtunut.


Poliisi teki verijälkitutkimuksia surma-asunnossa. Tässä selvitellään veriroiskeiden suuntaviivoja. (KUVA: Poliisi)

Syytetty paloitteli ruumiin persialaisella matolla, jonka hän sitten silppusi kappeleiksi. Poliisi kokosi esitutkinnassa maton uudestaan tutkiakseen verijälkiä. (KUVA: Poliisi)

Joissain kohdissa veri oli imeytynyt koko maton läpi. (KUVA: Poliisi)

43-vuotias oli aikonut pestä verisen maton, mutta se ei ollut mahtunut pesukoneeseen. Sen vuoksi hän oli leikellyt sen osiin, joita oli asunnossa.

Syyttäjän mukaan asunnon verijäljistä voi päätellä, että ne eivät ole peräisin ruumiin pilkkomisesta, vaan tappelusta ja väkivallasta.

Äänestä
  • Laittomasti kopioidussa tekstissä viitataan kuviin (KUVA: Poliisi). Missä ne ovat?

    Äänestä

BURKA päällä ja välillä varpaat näkyy, aika kiva homma. Mitä siellä Burkan alla sitten on sitä en kerro.

Äänestä
  • Minä kerron. Siellä on ihminen. Yllätyitkö?

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Minä kerron. Siellä on ihminen. Yllätyitkö?

    Mutta noita kokonaan kaavutettuja musuakkoja ei pyöri Lieksassa, mutta tässäkin hesan lähiössä pari sellaista pyörii. Pitäis kieltää tuollaiset kaavut.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Minä kerron. Siellä on ihminen. Yllätyitkö?

    Minä en ylläty sinun jutuistasi. Valehtelet ja vääristelet niin useaan. Enemmän sinun juttusi kuuluu satukirjojen puolelle. Kuten tuhat ja yksi yötä. Sulla vaan useampi yö. Valehtelevan ja vääristely todella useasti. Miksi näin? Tosiasia on sulka on mieliala häiriö. Onhan moni sanonut sen. Esim Mikkeli, Savonlinna,Mäntyharju.Ja Lieksa. Sulla on todettu mielialahäiriö ja lapsetkin otettu pois. Joten hölää hieman.

    Äänestä

Suomi ottaa kyllä ilomielin takaisin.
Ottihan suomi takaisin myös koko pohjois-suomen tuhonneiden saksalassotilaiden mukaan lähteneet suomalaiset naiset, asetelmahan on suunnilleen sama.
Aina yhtä tyhmä ja sinisilmäinen suomi...

Äänestä

Kaikki nuo jotka on olleet isis toiminnassa mukana heti vankileirille josta ne voitaisiin pikkuhiljaa hävittää jonnekkin ja sanoa,,,ei ole näkynyt!

Äänestä

Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin ja heidät on syytä pelastaa. Britannian ministeri joka vei Isisvaimon kansalaisuuden on muuten nyt aika kuumassa liemessä ja syytösten kohteena. Isisvaimon lapsi kuoli hänen takiaan pakolaisleirillä koska ei päässyt kotiin isovanhempien luokse.

Äänestä
  • Taas vääristelee. Miksi teet sitä. Vei siskoksilta . Eli kahdelta. Miksi aina valehtelet. Esiinnyt kuitenkin joka alanasiantuntiana. Kuitenkin valheita tulee solkenaan.

    Äänestä

  • Olisko vähän omaa syytäkin. Olihan se ihanne yhteisö minne meni. Jo kaksi aikaisempaa lasta kuollut. Ihanne yhteisössä olisi lääkärit,sairaalat ja hoitoa. Eivät keränneet tehdä näitä. Tärkeämpää oli siviilien,lasten,naisten tappaminen,raiskaaminen. Joten peiliin katsomisen paikka. Miten pakko olisi pelastanut lapsen?. Sitäpaitsi yhteiskunnat voi rajoittaa piirijärjestöjen saapumisen maahan. Pankko lupasi jottei kansalaisuutta voi perua. Peruivat ne eivät kuunnelleet sinua. Onneksi.

    Äänestä

  • Yleistäen toiveesi sellaista huuhaata, jotta täys teoreettinen mahdottomuus. Vihaksi pistää yksinkertaisyytesi yhä enemmän ja enemmän. Sinäkö ne lapset lähdet pelastamaan johdattaen koko maailman kansakunnat isislapsia pelastamaan?
    Aivan järkyttävää yksisilmäisyyttä.

    Äänestä

  • Isien pahat teot kostetaan pojille.

    Vieläkö euroopanmaihin tarvitaan lisää sodassa traumasitoituneita kun ollaan jo aiemmin tulleista saatu mitta täyteen.

    Se on voi voi, jos joku vie lapsensa mukanaan. Sinnehän jäävät. Olkoon varoittavana esimerkkinä seuraaville lähtljöille, isis-morsiamille.

    Äänestä

Yksinkertaista. Niin kauan kuin Lieksan palstalla on hulttiohumanismiin tai hulttiomaahanmuuttomyönteisyyteen perustuvia kommentteja, niin vastavuoroisesti on oleva myös niitä mielipiteitä jotka eivät ole sen kummemmin tarpeetonta törkyä kuin edellä mainitutkaan. Ihmisen tervemuotoinen itsekkyys ei ole paha itseisarvo joka pyyhittäisiin suvaitsevaisuuden näennäisarvoilla pois. Äärisuvaitsevaisuus on syöpä. Ilman sitä tulevaisuus olisi monin verroin turvallisemman tuntuinen monessa Euroopan maassa. Lieksalaisillakin on oikeus arvioida asemaansa oman tilansa ja asemansa kautta. Emme me ole kaiken maailman pelastajia. Tarvitaan siihen muutakin globaalia tahtoa.

Äänestä

Sipilän syy, kun ei saanut sotea toimimaan Irakissa asti.

Äänestä

Ninulla on nyt fuha. Nihussa ei ei pitäisi fiiskuttaa niiaksi. Nutta fun hoi inkonhanto aiha fist kaihe tavahta ifastukst aste nii fäk räknää siin sitte sifä niinku niiskut. Metholninääsdyykiä kyl pitäs ny saata.

Äänestä

Nuo isis-vaimot ovat itse täysin syypäitä, siihen jos heidän kakaransa kuolee.

Äänestä
  • Saksalaisten lapinpolttajien suomimorsiamia on yhä keskuudessamme ja heidän kakaroitaan myös. Mitä haittaa heistä on ollut? Enempää kuin isis vaimoista ja lapsistakaan?

    Äänestä

  • ydak kirjoitti:

    Saksalaisten lapinpolttajien suomimorsiamia on yhä keskuudessamme ja heidän kakaroitaan myös. Mitä haittaa heistä on ollut? Enempää kuin isis vaimoista ja lapsistakaan?

    Kuulehan Einaroinen, Ängervöinen, Uuninpankko ja Pääpumppu. Ei millään uskoisi, kuinka nimeltä tunnetulla trollilla pitää pokka jatkaa öyhöttämistään trollaamalla ja solvaamalla milloin mitäkin ihmisryhmää. Esimerkkeinä vapaamuurarit, ministerit, presidenttipari, "perikset" ja "rasset", aikuisviihdetähti Anssi Viskari ja nyt viimeksi Perussuomalaiset. Oma menneisyys on tavallisen kansalaisen mittakaavassa todella outo omien lasten pahoinpitelytuomioineen ja sekä skitsofrenian että raivon hallinnassa selkeästi pahoja puutteita havaittavissa. Etkö ole nolannut itseäsi jo tarpeeksi Mäntyharjun ja nykyisin näköjään myös Lieksan palstalla.

    Tämä oli ystävällisessä hengessä annettu vinkki palstojen pahimmalle trollille ja sekopäälle.

    Äänestä

  • ydak kirjoitti:

    Saksalaisten lapinpolttajien suomimorsiamia on yhä keskuudessamme ja heidän kakaroitaan myös. Mitä haittaa heistä on ollut? Enempää kuin isis vaimoista ja lapsistakaan?

    ISIS-vaimo tai SS-vaimo, mitä eroa? Kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti!

    Äänestä

Isis tyypit pitäisi sulkea loppuelämäksi mielisairaalaan, ellei jotain muuta keinoa yhteiskunnasta poistamiseen ole;-)

Äänestä
  • Anter ei ole muslimi.

    Äänestä

Kysykää pöntönpankolta. Sehän joka alanasintuntia. Ja äärisuvakki . Ja Skitso. Onhan siitä jopa tuomio. Lapset otettu huostaan. Joten se kertoo tosiasiat.

Äänestä
  • Vaikea ottaa huostaan lapsia joita ei ole, mutta jatka sinä vaan kuvitelmissasi. Tosiasiat ei niin paljon merkkaa teille Mv:n ystäville.

    Äänestä

Tähän on tultu meidän länsimaisessakin yhteiskunnassa,.että "tervehenkistä itsekkyyttä" arvostetaan. Ennen vanhaan naiset ja lapset olivat erityissuojeluksessa, nykyään heidät jätetään ensimmäisenä kuolemaan kun itsekkyys on niin tervehenkistä.

Äänestä
  • Miten sinun lapset? Ja nykyaikana isis tappoi,orjuutti,raiskasi ,naisia sekä lapsia. Näitä sankareita on jo Suomessakin. Sinävielä haluat niitä lisää.

    Äänestä

  • Bensaondieseliä kirjoitti:

    Miten sinun lapset? Ja nykyaikana isis tappoi,orjuutti,raiskasi ,naisia sekä lapsia. Näitä sankareita on jo Suomessakin. Sinävielä haluat niitä lisää.

    Ei ole mulla lapsia.

    Siksi juuri pitää pelastaa naiset ja lapset isixiltä eikä jättää heitä tervehenkisen itsekkäästi tapettavaksi ja raiskattavaksi.

    En halua ketään enempää tai vähempää, mutta pikkulapsi ei ole ketään tappanut, orjuuttanut tai raiskannut. Lapsi on syytön eli pitää siksi pelastaa.

    Äänestä

  • Mitäs menivät sinne. Oma vika. Synnyttäköön itseään.

    Äänestä

  • Kenenvika kirjoitti:

    Mitäs menivät sinne. Oma vika. Synnyttäköön itseään.

    Ei ole lapsen vika että äiti meni synnyttämään sinne.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Ei ole mulla lapsia.

    Siksi juuri pitää pelastaa naiset ja lapset isixiltä eikä jättää heitä tervehenkisen itsekkäästi tapettavaksi ja raiskattavaksi.

    En halua ketään enempää tai vähempää, mutta pikkulapsi ei ole ketään tappanut, orjuuttanut tai raiskannut. Lapsi on syytön eli pitää siksi pelastaa.

    Miksi sinä Pia valehtelet? Kyllä Olga ja Helmi ovat yhä lapsiasi vaikka ovat huostaanotettuina turvallisempaan kasvuympäristöön. Alkavat olla jo siinä iässä että ymmärtävät äitinsä olevan sairas ja ehkä senkin, miksi heitä kiusataan koulussa hullun äitinsä takia.

    Äänestä

Mitä näille aivopestyille äideille suunnittelut? Nehän on vaarallisia.

Äänestä
  • Tämä suomalainen Isisvaimo oli nimestä päätellen kantis. Eli häneen on alunperin jo lapsesta asti juurtunut suomalaisen elämäntavan malli. En tiedä miksi on sitten haksahtanut ja lähtenyt tuollaisiin touhuihin mukaan. No alkaahan jotkut uusnatsiksikin ja ovat ihan yhtä vaarallisia ja asuvat hekin Suomen rajojen sisällä.

    Äänestä

  • Eikös jumalan sano: minä olen kiivas ja kiukkuinen. Kostan kolmanteen polveen. Joten saavat mitä ansaitsivat. Ei kannata hyysätä. Ovat oman valintansa tehnyt. Kärsiköön siitä. Miksi lähtivät? Ja nyt huudetaan apua. Miksi nyt? Koska tämä murhaajien ja raiskaajien kalifaatti sortui. Ei ollut aikaisemmin hätää. Vaikka lapsia kuoli ja ryöstettyjä naisia raiskattiin ja murhattiin. Nämä isis vaimot jopa nytkin väittävät jos koraani sannoo se on ok. Haloo suvakit , missä myötätunto, näitä viattomia kohtaan?

    Äänestä

Parasta terapiaa noille tappajille on se vastapuolen vankileiri jossa on aikaa ajatella kannattiko ruveta islamistihörhöksi! Siellä leirillä voivat opettaa lapsille oikeaa mielipide kasvatusta jossa kitketään tppohommat pois mielestä!

Äänestä
  • Näin on. Siinäväiheessa kun on paskat housussa,turha huutaa apua. Onhan tehnyt valintansa. Elämä on.

    Äänestä

niistähän saisi Lieksan vanhatpojat topakoita akkoja.

1Äänestä

On meillä kaupassa jätesäkkejä, ei tarvitse tuoda enää ulkomailta!

Äänestä

Lieksalaiset on hieman änkyrä sakkia, ISIS vaimot tasapainottas kovasti.
Sitten olis kaksi tummaa peiton alla.

1Äänestä

Pidä vaan isis mätisäkkisi oman peittösi alla jos niitä niin himoitset, mutta varo ettei leikkaa tiitiäsi irti siellä peiton alla!

Äänestä

Aika hyvä idea hankkia lieksalaisille sinkkumiehille omat Isis-vaimot. 😃 Lieksassa on paljon vanhoja poikia, ja leireillä on paljon leskeksi jääneitä Isis-vaimoja. Lapsetkin on monesti valmiina niin ei tarvii sen asian kanssa tuhrata. Ainoa huolen aihe on vaan se että pärjääkö lieksalainen näin topakan eukon kanssa.

Äänestä
  • Voi tokkiisa kyllä Lieksalainen pärjää ISIS vaimon kanssa, ei ole hätä päivää. Hän käy ensiksi Korva lääkettä hakemassa ja sen jälkeen puidaan riihtä.
    Topakoita ovat molemmin puolin.

    Äänestä

Jos muslimit olisivat tehneet terrori-iskun kirkkoon, rasset pomppisivat jo seinillä. Nyt ei jaksa kiihottua kun ei sovi agendaan.

Äänestä

Miksi muslimit osoittaa nyt mieltään ympäri maailmaa kun oli tuo terroriteko heitä vastaan? Miksei ne osoita mieltään jos kristittyä tapetaan, kuten nuo Euroopan terrori iskut mitä yleensä on ollut, kuten Ranskan terroriteot ja Espanjan junapommi!
Kiihottuuko suvakit?

Äänestä

Kovaa tekstiä Australian maahanmuuttoministeriltä. Hän sanoo,.että terrori-isku moskeijaan oli "silkkaa pahuutta" rauhanomaisesti uskontoaan harjoittavia ihmisiä kohtaan.

Äänestä
  • Vitsikäs ministeri muka RAUHANOMAISTA USKONTOA tappajauskonto se on tosi asissaa

    Äänestä

Australia onkin heti perunut viisumin amerikkalaiselta kiihottajalta joka olisi tullut maahan levittämään vihasanomaansa muslimeja vastaan.

Äänestä
  • Minä ottasin näitä heti vaikka kolome kun on nuita säkkijäki tullu ostettuu moaliman pelastamiseksi . Mutta vaen sillä eholla että soan ite poisttoo tikit. Toivottavasti ee tarvvii ite käättäää kalapellii tae muita puututusaineita. Soapihan ite ottoo kokoroato puututusta eli alkomahoolia? Toivottavasti kukkaan ee kiihottunut tästä höpinästä.

    Äänestä

Juutalaiset keräävät rahaa moskeijaiskun uhrien omaisille, ja kristityt vievät kukkia moskeijoihin eri puolella maailmaa. Juuri tällaista solidaarisuutta tarvitaan. Vihalle ei anneta periksi.

Äänestä

Jos nämä terroristit kuvittelevat teoillaan jotakin saavuttavansa, he vain yhdistävät ihmisiä vahvemmin rakastamaan ja vastustamaan yhdessä pahuuden voimia.

Äänestä
  • Oon sammoo mieltä. Kahelijahan tuommoset immeiset on. Meijän pittää hyväkssyy kaikki immeiset. Ainut ehto pittää olla ettee tie mittään pahhoo toiselle immeiselle. Sannoo pittää soaha kun ee voan tie mittään pahhoo toeselle. Tuommoset kahelit pitäs laittoo raatoloehen loppuijäkseen. En kuitenkkaan tappasi tuotakkaan voan antasin kittuu loppuelämäsä.

    1Äänestä

kyllä minä suomalaisena naisena en halua antaa latiakaan ulkomaalaisten elättämiseen omallatyöllä ansaitusta palkasta,ne on mun lasteni koulutukseen ,ruokaan ym.hankittuja.ne on mun ja lapsilleni ne taalat.haluaako se tämä h...valtio lyödä minun perheen polvilleen.ei onnistu.

Äänestä
  • Mites on? Järkkyjä lukemia nyt pukkaa. Keskivertosuomalainen tekee töitä vain 5 kk vuodessa, ja työllisyyden kasvu on nyt kokonaan ulkomaalaisten mamujen varassa.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Mites on? Järkkyjä lukemia nyt pukkaa. Keskivertosuomalainen tekee töitä vain 5 kk vuodessa, ja työllisyyden kasvu on nyt kokonaan ulkomaalaisten mamujen varassa.

    Tottakait kaikki koneinsinöörit pusekee töitä, eihän ne mitään vaadi! Hyvä niin että lapsiemme eläkettä varten on noin terhakoita veronmaksajia!
    Kukahan tuon pankon tappaisi, on semmoinen perkeleen valehteleva riesa!

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Mites on? Järkkyjä lukemia nyt pukkaa. Keskivertosuomalainen tekee töitä vain 5 kk vuodessa, ja työllisyyden kasvu on nyt kokonaan ulkomaalaisten mamujen varassa.

    Matematiikka on ihmeellistä. Tässä luvussa on mukana osa-aika työntekijöitä ja esim. työttömät työnhakijat,jotka ovat kursseilla, aikuisopiskelijat kesätöissä. Joten taas asiantuntijalta viisauksia javalhetta .

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Mites on? Järkkyjä lukemia nyt pukkaa. Keskivertosuomalainen tekee töitä vain 5 kk vuodessa, ja työllisyyden kasvu on nyt kokonaan ulkomaalaisten mamujen varassa.

    Mitä paskaa jauhat? Minä tein töitä 35 vuotta päivisin, usein öisinkin, myös lukemattomia viikonloppuja ja juhlapyhiä. Kuukauden kesälomani pidin kyllä ihan hyvällä omalla tunnolla, samoin kuin tilinikin kuittasin. Myöskään eläkkeestäni en nyt osaa tuntea huonoa omaa tuntoa enkä koe olevani siitä kenellekään velkaa, etenkään kaltaisellesi keskivertolorvijalle joka tekee 5 kk vuodessa töitä, tuskin sitäkään kun jatkuvasti joudat lätkyttämään sontaa pitkin keskustelupalstoja. Kaikkea se kela viitsii elättää!

    Äänestä

mistä maasta tulit p...lätkyttämään.tääl suomalaiset tekee työtä,lätkyttäjä.taitaavat sun mistälietullu takias poistaa perheenäidin kirjotuksen.

Äänestä

Niimpä keskimäärin makujen varassa??? Millaisilla ne saataisiin tekemään töitä,kerro oi pönttö kuntiedät kaikesta kaiken? Täällä Helsingissä lessilatikanoja palkkasi 10 nuorta mamuja töihin. Aamulla yksi (1) soitti eikerkiä. Lopuista ei ole kuulunut mitään. Ja äläkä vääristelee tosiasioita. Olet jäänyt kinni huolestuttavan montaita kertaa suorista valheista kiinni.

Äänestä
  • Mitkäs lapset on viety kun ei ikinä edes ole ollut lapsia? 😅

    Äänestä

Suomi otti 40 luvulla takaisin myös äsäs-morsiamet, miksi ei siis nyt isis-morsiamia...?

Äänestä

SS naiset teki edes jotain Suomen hyvkäksi, mutta nuo isiksen vosut ei tee mitään Suomen hyväksi!

Äänestä
  • SS-joukoissa ei varmaankaan ollut naisia, suomalaisia varsinkaan.

    Äänestä

  • Jos annettaisiin mahdollisuus, voisi isiksenkin vosut tehdä jotain Suomen tai kenen tahansa hyväksi.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Jos annettaisiin mahdollisuus, voisi isiksenkin vosut tehdä jotain Suomen tai kenen tahansa hyväksi.

    Eikös yksi pommivyö sankari yrittänyt laskea viideltä verenpaineet nolliin. Jota väitit kantasuomalaiseksi. Nykyisillä muurilla on ollut aikaa sopeutua yhteiskuntaan. Miten on käynyt? Ei tietokaan sopeutumisesta. Vedotaan aina omaan kulttuuriin. Jos minä esim raiskaisin lapsen Irakissa lähtisi pää irti. Täällä
    Pienetsakot,ehdollinen tuomio. Joka ei ole rangaistus. Tai vankeus. Joten ei enää
    Isisen porukkaa,eikä muitakaan sotilaskarkureita. Täällä jo liikaa.

    Äänestä

  • Bensaondieseliä kirjoitti:

    Eikös yksi pommivyö sankari yrittänyt laskea viideltä verenpaineet nolliin. Jota väitit kantasuomalaiseksi. Nykyisillä muurilla on ollut aikaa sopeutua yhteiskuntaan. Miten on käynyt? Ei tietokaan sopeutumisesta. Vedotaan aina omaan kulttuuriin. Jos minä esim raiskaisin lapsen Irakissa lähtisi pää irti. Täällä
    Pienetsakot,ehdollinen tuomio. Joka ei ole rangaistus. Tai vankeus. Joten ei enää
    Isisen porukkaa,eikä muitakaan sotilaskarkureita. Täällä jo liikaa.

    Ei ole mamujen syy jos Suomi on näin raiskaajamyönteinen maa. Itse me ollaan lait säädetty, tai miehet ovat itseään suosivat lait säätäneet.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Ei ole mamujen syy jos Suomi on näin raiskaajamyönteinen maa. Itse me ollaan lait säädetty, tai miehet ovat itseään suosivat lait säätäneet.

    Ja sinä halut hyysätä ja puolustaa kaiken tavoin mamuja. Vaikka menisi muinaiset eurot niille. Herää todellisuuteen.

    Äänestä

  • Merilästä kirjoitti:

    Ja sinä halut hyysätä ja puolustaa kaiken tavoin mamuja. Vaikka menisi muinaiset eurot niille. Herää todellisuuteen.

    En ymmärrä miksi pitäisi puolustaa ihmistä joka ei ole tehnyt mitään pahaa. Maahanmuutto ei ole rikos.

    Äänestä

  • Asia sama, vivahde eri. Toiset antoi pimppaa lapin polttajille, toiset allahin sotureille, jotka muuten eivät ole polttaneet lappia...

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    SS-joukoissa ei varmaankaan ollut naisia, suomalaisia varsinkaan.

    Pankkoko ei tunne suomen historiaa? Kuten ei paljon muutakaan...

    Äänestä

  • Niin mitäs ne sakujen mukaan lähteneet suomalaisakat sitten muka tekivät suomen hyväksi? Hässivät saksalaisten kanssa samaan aikaan kun omat miehet taisteli puna-armeijaa vastaan!
    Kylläpä olikin isänmaallisia naisia!

    Äänestä

  • fydsa kirjoitti:

    Niin mitäs ne sakujen mukaan lähteneet suomalaisakat sitten muka tekivät suomen hyväksi? Hässivät saksalaisten kanssa samaan aikaan kun omat miehet taisteli puna-armeijaa vastaan!
    Kylläpä olikin isänmaallisia naisia!

    Miksei olisi saanut olla saksalaisten kanssa kun Saksa oli Suomen liittolainen? Entäs suomalaiset SS-miehet jotka hässivät saksalaisia naisia Saksassa? Kyllä nyt on taas kova halu pakottaa suomalainen nainen nyrkin ja hellan väliin.

    Moni suomalainen nainen rakastui myös Suomessa olleisiin venäläisiin sotavankeihin. Hyvä niin, koska aina on parempi rakastaa kuin sotia.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Miksei olisi saanut olla saksalaisten kanssa kun Saksa oli Suomen liittolainen? Entäs suomalaiset SS-miehet jotka hässivät saksalaisia naisia Saksassa? Kyllä nyt on taas kova halu pakottaa suomalainen nainen nyrkin ja hellan väliin.

    Moni suomalainen nainen rakastui myös Suomessa olleisiin venäläisiin sotavankeihin. Hyvä niin, koska aina on parempi rakastaa kuin sotia.

    No nainen nyt on aina ollut vain sodankäynnin väline jota on hässineet niin omat, viholliset kuin sivullisetkin. Oikeastaan naiset kuuluvat sodan huoltoon tyydyttämällä sotilaiden tarpeita, sanottiinhan lottiakin kenttäpatjoiksi.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Miksei olisi saanut olla saksalaisten kanssa kun Saksa oli Suomen liittolainen? Entäs suomalaiset SS-miehet jotka hässivät saksalaisia naisia Saksassa? Kyllä nyt on taas kova halu pakottaa suomalainen nainen nyrkin ja hellan väliin.

    Moni suomalainen nainen rakastui myös Suomessa olleisiin venäläisiin sotavankeihin. Hyvä niin, koska aina on parempi rakastaa kuin sotia.

    Miksikö ei olisi...? Sulle se varmaan on ihan normaalia että jos sun ukkosi on sotimassa isänmaan puolesta niin sinä jaat sillä aikaa kotirintamalla peppua aseveljille...? Eiku, ai niin, eihän sulla nyt voi olla ukkoa, eikä koskaan tulekaan...

    Äänestä

  • pumbapimbo kirjoitti:

    Miksikö ei olisi...? Sulle se varmaan on ihan normaalia että jos sun ukkosi on sotimassa isänmaan puolesta niin sinä jaat sillä aikaa kotirintamalla peppua aseveljille...? Eiku, ai niin, eihän sulla nyt voi olla ukkoa, eikä koskaan tulekaan...

    Etkö tajua,.että kaikki naiset eivät ole naimisissa eivätkä ole kenenkään miehen omaisuutta. Saavat siksi seurustella kenen kanssa haluavat.

    Äänestä

  • gisd kirjoitti:

    Pankkoko ei tunne suomen historiaa? Kuten ei paljon muutakaan...

    Suomen historiaa käsiteltiin Sirola-opistossa neuvostoliittolaisesta näkökulmasta totuus sivuuttaen. On vielä eri asia kuinka skitsofreniaa sairastava kaiken käsitti.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Etkö tajua,.että kaikki naiset eivät ole naimisissa eivätkä ole kenenkään miehen omaisuutta. Saavat siksi seurustella kenen kanssa haluavat.

    Vaikka vihollisen sotilaiden? Sinulla ei siis ole moraalia eikä isänmaallisuutta, mitä täällä vielä teet?

    Äänestä

pankko älä mustaa vääristelemllä suomalaisia. tuo 5 kuukautta on keskimäärä kun otetaan mukaan kaikki vauvasta vaariin. ehkä jossain ihailemassasi pohjois-koreassa on vauvatkin töissä ja vanhat niin kauan että kuolee työnsä ääreen.

Äänestä
  • Se on justiisa nuin .Oli hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Pankko vääristelee ja jopa suoraan valehtelee. Kun on jäänyt kiini valheesta ei myönnä valehdelleensa. Vaan yrittää kaikin keinoin kiemurrella irti siitä. Ja sanoo Suomea raiskausmyönteiseksi maaksi. Eli on suomalaisten vika jos mammut raiskaa lapsia.

    Äänestä

  • Minä en mustamaalaa vaan totean vaan että asiantuntijan mielestä on karmea noin alhainen työllisyysluku.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Minä en mustamaalaa vaan totean vaan että asiantuntijan mielestä on karmea noin alhainen työllisyysluku.

    Ethän sinä Pia ole itsekään elämäsi aikana oikeaa työtä tehnyt. Työelämään tutustumista Itä-Savo lehdessä tai Savonlinnan seurakunnan toimistossa ei lasketa oikeaksi työksi. Meni musiikin maisterin tutkinnot ja muut hukkaan, ja se apurahaharmooni.

    Äänestä

  • Kuka tahansa tämä ihminen onkaan ketä sinä kuvittelet solvaavasi, hänessä on 100 kertaa enemmän ihmistä kuin mitä sinussa tulee ikinä olemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sotaanko kirjoitti:

Englanti ottanut kahdelta isisvaimolta pois kansalaisuuden. Vaikka joku väitti ettei voi niin tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu