vasemmalla?????

opetin ainkoinani koiran kulkemaan pientareen puolella kun sille taajaalueella tuli tarve ei menty postilootien vireeen vaan ojan pohjalle. toinenkin koirani oppi vuoden iässä samanettä hakeuttui tarpeilleen sinne pohjalle näkymättömiin eikä tehnyt mihinkään tikun/tolpan kylkeen. talutus aina ojan puolella ja meillä kyllä käveltiin kevytväylillä oikeeta reunaa eteenpäin TOISIN kuin nykyään täällä etelämpänä tullaa kuka mitäki reunaa vastaan ja viisain väistää. ollaan niin tosissaan ja oikeassa, pompitaan vimeistään kun tulen kohdalle, oikeaan reunaan. koirahihnassa keskellä väylää euireunassa. JOS JATKOSSA älyätte yhtään huomioida kaikki muutkin kuin itsenne ja elukkanne kulkekaa oikeassa reunassa. teidän päälle ei luistella kävellä ajeta. se ei ole selitys. koira siis penkan puolella. oikea kätisiä suurin osa vielä....teistä
6191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä tarkoitta "taajaalue?"

Äänestä

Tiellä kuuluis jalankulkijan kulkea oikeeta reunaa,mutta on huomioitava myös turvallisuus.Ettei tarvitse ylittää vilkasta tietä.Ja luki lehessä,et vasen puolikaan ei oo väärä.
Jalkakäytävällä kulen oikeella,kun joku tulee vastaan Muuten ihan missä vaan
Ja kun kohdataan ollaan kaikki usein keskellä jalkakäytävää,kun koirat leikkii ja painii.Jos joku ärhäkkä epäsosiaalinen tulee vastaan,silloin pysyy koira oikealla,enkä päästä vietasta vastaantulevaa räyhää sen luo. Monesti joutuu jalalla plokkaamaan pois päin,kun ihmisillä vaan vahingossa ne koirat pääsee liian liki tai fleksit venyy ja pettää.
Kehässä koiraa juoksutetaan aina vasemmalla,et koiran on kuljettava miten omistaja vie.

Äänestä

Minun kulkee missä sattuu. Tämä pieni yksilö ei oikein tajua että pitäisi vaan toista puolta. Mutta koskaan kukaan vastaantulija ei joudu vuoksemme puolta vaihtamaan. Me kyllä teemme sen. Koirani ei hauku eikä räksytä vaikka pieni onkin mutta on kyllä ilman muuta valmis kohtaamaan lajitoverinsa, oli iso tai pieni. Ei ole vihainen ollut koskaan (on nyt 1,5 vuotta vanha) sen enempää ihmisille kuin muille eläimillekään. Hyvässä yhteisymmärryksessä olemme tämän taipaleen tähän asti taivaltaneet.

Äänestä

Yleensä kuljen vasemmalla, koska se nyt vaan on niin normaali tapa. Koira tietysti kulkee vasemmalla, koska palveluskoirana on siihen pennusta asti tottunut, enkä ole kokenut että oltaisiin mikään valvottu ryhmä.


Tieliikenneliassa 43 §
Jalankulkijaryhmät ja kulkueet

Valvotun jalankulkijaryhmän sekä järjestäytyneen kulkueen on käytettävä piennarta tai kulkusuunnassa ajoradan oikeaa puolta.

Äänestä
  • Parasta on siirtää koira aina niin,et ite on vastaantulijan ja koiran välissä.Meidä osaa kulkea molemmilla puolilla ohituksissa.

    Äänestä

Jalankulkijan paikka ajoradalla on muuten vasen reuna ihan lain mukaankin. Pyörä ja jalankulkuteillä taas oikea reuna eli kannattaa opettaa koira kulkemaan molemmilla puolilla tarpeen mukaan. Koirat kyllä koulutetaan ja tottelevaisuuskokeissakin koiran mentävä sivulle kutsusta aina vasemmalle puolelle. Poliisikoirat ja sotakoiratkin kulkee aina vasemmalla puolella sillä asekäsi pitää oll avapaana eli yleensä se oikea käsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


monikulkija kirjoitti:

opetin ainkoinani koiran kulkemaan pientareen puolella kun sille taajaalueella tuli tarve ei menty postilootien vireeen vaan ojan pohjalle. toinenkin koirani oppi vuoden iässä samanettä hakeuttui tarpeilleen sinne pohjalle näkymättömiin eikä tehnyt mihinkään tikun/tolpan kylkeen. talutus aina ojan puolella ja meillä kyllä käveltiin kevytväylillä oikeeta reunaa eteenpäin TOISIN kuin nykyään täällä etelämpänä tullaa kuka mitäki reunaa vastaan ja viisain väistää. ollaan niin tosissaan ja oikeassa, pompitaan vimeistään kun tulen kohdalle, oikeaan reunaan. koirahihnassa keskellä väylää euireunassa. JOS JATKOSSA älyätte yhtään huomioida kaikki muutkin kuin itsenne ja elukkanne kulkekaa oikeassa reunassa. teidän päälle ei luistella kävellä ajeta. se ei ole selitys. koira siis penkan puolella. oikea kätisiä suurin osa vielä....teistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu