viimeyönä näin unta että kävelin portaita ystäväni nykyistä asuntoa kohti. (Ystävälläni ja minulla ei ole enää mitään yhteistä, en olekaan nähnyt häntä kuukausiin). kun tulin kyseiseen kerrokseen, tunsin ahdistusta, kuin en olisi saanut olla siellä. Sitten näin ulko-oven, siinä oli jokin luukku, josta huomasin ihmisen vilauksen. Meinasin perääntyä, kunnes huomasin ettei kyseinen ihminen ollut kaverini vaan tuntematon. Katsoin asuntoon sisälle, ovi oli auki. Siellä oli muuttopuuhat menossa, tajusin että kaverini oli saanut häädön asunnostaan, uusi asukas oli siivoilemassa. Kaverini ei ollut sanonut että hänet on heitetty ulos kämpästään, vaikka puhummekin joka viikko puhelimessa. Tunsin outoa turvattomuutta. Myöhemmin äitini tuli saman rappukäytävän kerhohuoneeseen (?) (talossa ei oikeasti ole kerhohuonetta eikä äitini tunne ystävää).
Samassa unessa kävelin tämän kaverin kanssa jokirannalla nurmikolla.
Samassa unessa kävelin tämän kaverin kanssa jokirannalla nurmikolla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkä olet tuntenut alitajuista syyllisyyttä siitä, että teidän olisi pitänyt pitää yhteyttä toisiinne mutta ette ole pitäneet.No, ystävyyssuhde lieneekin jo melkein kuollut, mutta ajattelet häntä kuitenkin vielä. Olette kyllä jo vieraantuneet toisistanne niin paljon,että et oikeastaan enää edes tunne häntä. Mutta alitajuisesti kai koet, että sinun pitäisi ottaa yhteyttä. Miksi et tekisi sitä?