Täälläkin on ollut puhetta siitä, että myös kirjoitettu synninpäästö käy, kunhan sen on siihen paperille kirjoittanut joku vanhoillislestadiolainen.
Kun luen Päivämiehen netti-versiota, ja siellä lukee jossain kappaleessa että "synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", ja uskon tuon lauseen todeksi, niin olenko saanut parannuksen armon, eli onko minusta tullut vanhoillislestadiolainen?
Kun luen Päivämiehen netti-versiota, ja siellä lukee jossain kappaleessa että "synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", ja uskon tuon lauseen todeksi, niin olenko saanut parannuksen armon, eli onko minusta tullut vanhoillislestadiolainen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
käy vaan se pitää olla kuultu saarna, jos jumala on pehmittänyt tunnon ja ihminen etsii rauhaa ja tulee jumalanlasten / lapsen yhteyteen ja haluaa uskoa omalle kohdalleen, kun hänelle saarnataan epäusko ja kaikki synnit anteeksi ja hän tallettaa sen sydämeensä on hän uskovainen.
tämän jälkeen on sielunvihollinen voimakkaana ja yrittää monin keinoin harhauttaa ihan ihmistenkin ja ihmisen oman viisauden ja järjen kautta.
vaikka voi siinä tulla se uskonvoiman tunne jos saa palaamisen armon.
niinkuin on sanottu: sai parannuksen armon mutta tuli järkiinsä; eli menetti omilla päättelyillään tuon kalliin armolahjan uskon ja elävän taivastoivon.
jos haluat uskoa synnit anteeksi, voi sen näinkin nyt sinulle saarnata. Saat aivan etulahjana uskoa kaikki synnit ja epäuskon anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä -saarnataan sitä kuuroillekin tekstiviesteitsi anteeksiantamusta. Ja jos tämän haluat uskoa nyt saat sen uskoa omalle kohdallesi. Ja kyllä se vaikuttaa sen että haluat kuulla sen ääneenkin ja tulla mukaan uskovien pariin.