Haluaisin tietää, että onko joku selvinnyt masennuksesta ns. omin avuin, eli siis ilman ulkopuolista apua? Ja jos on, miten?
Olen itse 19-vuotias tyttö ja kärsin ajoittain pitkistäkin masennus-kausista (masennus-sanan käyttö tuntuu oudolta, sillä se on vain oma diagnoosini). Alunperin uskoin tilanteen olevan vain jotain pientä normaalia alakuloa, hormonit jne, mutta nykyään jokainen kausi tuntuu edellistä rankemmalta. Ja se pelottaa, kun ei tämän ikäisenä näe elämällään mitään tulevaisuutta, vaikka siihen ei ole mitään realistista syytä.
Pelkään, että jonkin kauden aikana tilanne menee niin huonoksi että päätän lopullisesti luovuttaa. En osaa enkä halua puhua olostani ääneen, koska ongelmani tuntuvat niin mitättömiltä verrattaessa tälläkin palstalla esiintyviin kokemuksiin. Haluaisin siis kuulla teiltä selviytymistarinoita ja onnellisia loppuja, tietääkseni, että hyvinkin voi käydä.
Kiitos.
Olen itse 19-vuotias tyttö ja kärsin ajoittain pitkistäkin masennus-kausista (masennus-sanan käyttö tuntuu oudolta, sillä se on vain oma diagnoosini). Alunperin uskoin tilanteen olevan vain jotain pientä normaalia alakuloa, hormonit jne, mutta nykyään jokainen kausi tuntuu edellistä rankemmalta. Ja se pelottaa, kun ei tämän ikäisenä näe elämällään mitään tulevaisuutta, vaikka siihen ei ole mitään realistista syytä.
Pelkään, että jonkin kauden aikana tilanne menee niin huonoksi että päätän lopullisesti luovuttaa. En osaa enkä halua puhua olostani ääneen, koska ongelmani tuntuvat niin mitättömiltä verrattaessa tälläkin palstalla esiintyviin kokemuksiin. Haluaisin siis kuulla teiltä selviytymistarinoita ja onnellisia loppuja, tietääkseni, että hyvinkin voi käydä.
Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Masennuksen kokeneena voin sanoa et "yritin"tosissaan parantua,ns.ilman mitään...mut kyllä se on niin ainakin minun kohdalla,et ainoa apu joka "paransi"masennuksesta joka kesti ainakin 5v oli oikea lääkitys ja terapia!!kun sai puhuttua sen ahdistuksen ja pahan olon ULOS,niin pikku hiljaa alkoi elämän halu palata.Toivon sinulle voimia!!ei nykyaikana ole mikään häpeä jos sairastaa masennusta,ja uskaltaa myöntää sen itselleen.Se on sairaus siinä missä joku muukin,mut ehkä siinä erinlainen et yksin miettimällä murheitaan se ei ainakaan parane.
Itse henkilö kohtaisesti suosittelen että menet vaan rohkeasti puhumaan jollekin ammatti ihmiselle asiasta. Vaikka asia todennäköisesti sinusta tuntuu todella vaikealta(kuin aikoinaan mustaki) niin usko pois se on paras ja helpoin keino kuitenkin tehdä asialle jotain. Ja kun kerran olet jonkun asian tuntian kanssa puhunut kynnys sinne ei enään tunnu juurikaan miltään... Itsellä tosin menin.kolme vuotta aikaa ennen ku rohkaistuin apua hakea ja sekin tuli kaks vuotta liian myöhään omast mielestä, sillä asia hauti jo todella pahaksi... Mutta näin neljä vuotta asian jälkeen voin sanoa että KYLLÄ KANNATTI KÄYDÄ!!!!! Vaikka joskus tuntui että tulevaisuutta EI OLE....niin kyllä olin täysin väärässä, sillä unelmaani tällä hetkellä elän!!! Rohkeutta ja kärsivällisyyttä vain asioiden hoitoon! Luota muhun, KYLLÄ SE VIELÄ SIITÄ! =o)