Vanhainkodit

Muslimit ovat Tanskassa ja Norjassa alkaneet vaatia islamin uskoisille omia vanhaikoteja.

Siis kielestä ei ole kysymys,sen ymmärtäisin jos palveluja halutaan elämän ehtoopuolella omalla äidinkielellä,siinä ei mitään ihmeellistä ole.

Ruotsissa järjestetty jo mm.Suomalaisille vanhuksille palveluja Suomeksi koska iän myötä kielitaito ehkä rapistuu jonkin verran.

Mutta jos vanhustenhoito tai mitä tahansa verovaroilla rahoitettavaa palvelua vaaditaan perusteella USKONTO sitä vaikea hyväksyä.

Henkilökunnan siis pitäisi olla muslimeita ja puhua urdua,farsia tms.Tv.ssä satuin näkemään kun aiheesta pyydettiin mielipidettä noin 20 muslimivanhukselta.Suurin osa vastasi että hoitohekilökunnan täytyy olla muslimeita.

Noin puolet heistä oli naisia eikä kukaan heistä ollut työelämassä ollut koska lapsia ollut niin paljon.Ei siis kovin paljoa verojakaan ole sitten maksettu.Helppohan se on vaatia,tyhmä se joka -
361477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Aika harva nykyisin vanhainkodissa oleva nainen on maksanut työtulojensa verotuksella hoitonsa vanhainkodissa.

Muuten, miksi jokin kansanosa ei saisi vaatia tarpeitaan ja halujaan tyydyttävää hoitoa demokraattisessa valtiossa?

Äänestä
  • Käväisin vain katsomassa palstaa ja huomasin, että sinä olet vielä täällä.

    Päätin sitten ilmoittaa sinulle, että olet luokattomin ihminen, jonka tiedän. Olet kuvottava, oksettava ja kiero.

    Äänestä

  • ttt kirjoitti:

    Käväisin vain katsomassa palstaa ja huomasin, että sinä olet vielä täällä.

    yleensä pahat sanat kiertävät ja sitten osuvat puhujalle itselle.

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    Kiusaajat kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • ttt kirjoitti:

    Käväisin vain katsomassa palstaa ja huomasin, että sinä olet vielä täällä.

    Päätin sitten ilmoittaa sinulle, että olet luokattomin ihminen, jonka tiedän. Olet kuvottava, oksettava ja kiero.

    ...olevan jäljellä...sivistymätön kakara...

    /aye

    Äänestä

...näin pyhien jälkeen...
Jos ei maassa kelpaa maan hoito systeemi, mikä on tarjolla kaikille, niin silloin pitää esim. uskovaiset ja tässä tapauksessa muslimit itse perustaa vanhainkoti vanhuksilleen omilla varoillaan, missä hoito on muslimien antamaa ja näin ollen uskovainen hoitokoti.

Ei voi aina odottaa favörer kun on uskovainen.
Favör, olisikohan suomeksi, etuja?

Esim. Ruotsissa on muutenkin vähennetty hyvinvointi valtiomme etuja kaikille. Säästetään, sanotaan että pitää säästää. Koulut on huonontuneet, sairaalahoito on huonontunut, vanhustenhoito on huonontunut ja niin edelleen...

Kuinka uskovaiset voi kuvitella että heille erikoisesti annettaisiin verorahoista erikoista uskonnollista hoitoa, kun ne rahat ei edes näytä riittävän muuhunkaan, tarpeellisempaankaan?

/aye

Äänestä
  • Miltä muilta ryhmiltä pitää kieltää vanhusten hoitopolitiikkaan vaikuttaminen?

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    Miltä muilta ryhmiltä pitää kieltää vanhusten hoitopolitiikkaan vaikuttaminen?

    ...varsinaisesti...kaikki ihmisryhmät voivat edelleenkin tehdä vaatimuksia.

    Se onkin sitten eri asia täyttyykö vaatimukset?

    Se tahtoo olla näin että jos yhdelle ryhmälle, sanon nyt ryhmä uskonnon sijasta, antaa favör, tulee muutkin sitä pyytämään itselleen.
    Ryhmiä on monia, rahat ei riittäisi kaikkia ryhmiä tyydyttämään heidän tarpeitaan.

    Näin ollen on oikeuden mukaista että kaikki ryhmät saavat saman hoidon joka maksetaan valtion saamilla verorahoilla.

    Jos haluaa erikoista hoitoa, on se itse maksettava...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    >Jos haluaa erikoista hoitoa, on se itse maksettava...

    Mitä siinä on erikoista? Oletko selvittänyt, miten paljon enemmän maksaa vanhusten hoito muslimien haluamalla tavalla?

    Äänestä

  • olisi tarkoitus lisää varoja vaatimassa vaan tarkoitus on vanhuksille mielekkäästi palvelua järjestämistä.
    Ei mitään uhkailua vaan kansanryhämän vaatimus, joka ei mitään erikoista.
    Olisi paljon mukavampi jos perheillä olisi mahdollisuus hoivata itse omia vanhempia.
    Vero on kova, työnteko ei ole kaikillekaan.
    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?
    Köyhissä kansakunnissa koetaan vääryyttä mutta täällä?
    Niin pohdiskelevia ja oppineita ihmisiä täynnä ja tulevat onnettoman ahtaanmielisiksi?

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Jos haluaa erikoista hoitoa, on se itse maksettava...

    Mitä siinä on erikoista? Oletko selvittänyt, miten paljon enemmän maksaa vanhusten hoito muslimien haluamalla tavalla?

    ...enkä tule selvittelemäänkään. Jos muslimivanhusten hoito muslimien haluamalla tavalla olisi halvempaa mitä yleinen hoito, niin se on muslimien oma asia todistaa että se todellakin olisi halvempaa.
    Jos se todellakin olisi halvempaa, voisi olla mahdollista että ehkä vaatimus menisikin läpi. Koska joka asiassahan nykyään katsotaan sitä mikä on halvin menetelmä. Säästetään siis rahaa...
    Jotta todistukset esiin sen halvemmuudesta...

    Nyt minun on mentävä eteen päin. On muuta tekemistä...mutta vilkaisen taasen yöllä tänne tapani mukaan...

    /aye

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    olisi tarkoitus lisää varoja vaatimassa vaan tarkoitus on vanhuksille mielekkäästi palvelua järjestämistä.
    Ei mitään uhkailua vaan kansanryhämän vaatimus, joka ei mitään erikoista.
    Olisi paljon mukavampi jos perheillä olisi mahdollisuus hoivata itse omia vanhempia.
    Vero on kova, työnteko ei ole kaikillekaan.
    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?
    Köyhissä kansakunnissa koetaan vääryyttä mutta täällä?
    Niin pohdiskelevia ja oppineita ihmisiä täynnä ja tulevat onnettoman ahtaanmielisiksi?

    ...me tiedämme minne voitto menee. Se menee rikkaitten kapitalistien omiin taskuihin ja luxus elämään.
    Mutta rahat on heidän, eikö niin?
    Verorahat mitä valtio saa ei riitä pitkälle. Verorahoilla on maksettava monta tarpeellista asiaa.

    Uudelleen...
    Se tahtoo olla näin että jos yhdelle ryhmälle, sanon nyt ryhmä uskonnon sijasta, antaa favör, tulee muutkin sitä pyytämään itselleen.
    Ryhmiä on monia, rahat ei riittäisi kaikkia ryhmiä tyydyttämään heidän tarpeitaan.

    Näin ollen on oikeuden mukaista että kaikki ryhmät saavat saman hoidon joka maksetaan valtion saamilla verorahoilla.

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...enkä tule selvittelemäänkään. Jos muslimivanhusten hoito muslimien haluamalla tavalla olisi halvempaa mitä yleinen hoito, niin se on muslimien oma asia todistaa että se todellakin olisi halvempaa.
    Jos se todellakin olisi halvempaa, voisi olla mahdollista että ehkä vaatimus menisikin läpi. Koska joka asiassahan nykyään katsotaan sitä mikä on halvin menetelmä. Säästetään siis rahaa...
    Jotta todistukset esiin sen halvemmuudesta...

    Nyt minun on mentävä eteen päin. On muuta tekemistä...mutta vilkaisen taasen yöllä tänne tapani mukaan...

    /aye

    >Jotta todistukset esiin sen halvemmuudesta...

    Yksi selvä säästöä tuottava seikka on se, että vanhus voi paremmin saadessaan kulttuuritaustaansa vastaavaa hoitoa, joka ei siten aiheuta lisästressiä. Toinen säästöä tuottava asia on se, että asiakas saa hoitoa äidinkielellään ja vältetään hoitovirheitä.

    Tarjoutuisi myös työpaikkoja mainittua kulttuuritaustaa edustaville!

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Jotta todistukset esiin sen halvemmuudesta...

    Yksi selvä säästöä tuottava seikka on se, että vanhus voi paremmin saadessaan kulttuuritaustaansa vastaavaa hoitoa, joka ei siten aiheuta lisästressiä. Toinen säästöä tuottava asia on se, että asiakas saa hoitoa äidinkielellään ja vältetään hoitovirheitä.

    ...ehkä menetellä siellä Suomessa. Mutta esim. meillä on hyvin paljon ulkolaisia.
    Politiikot toivovat että ulkolaiset pystyisivät sopeutumaan Ruotsin oloihin. Oppisivat kielen ja eläisivät ruotsalaisten joukossa.

    Mutta jos ulkolaiset alkavat vaatimaan ryhmilleen esim. omaa hoitoa, kulttuurinsa mukaista hoitoa ja omalla kielellä, niin silloin halutaan erota ruotsalaisesta yhteiskunnasta.

    Erot ovat nyt jo tarpeeksi suuret täällä. politiikot eivät ole pystyneet täyttämään toiveitaan siirtolaisiin/pakolaisiin nähden.

    Jos jokaisen ryhmän annettaisiin vain oleilla vanhan kulttuurinsa parissa, ei monikaan sopeutuisi tänne. Ja lopulta olisi kaiken maailman eri kulttuurin ja kansan hotopaikkoja, kouluja ja niin edelleen.
    Ei me täällä Ruotsissa haluta sellaista Ruotsia. En usko että siellä Suomessakaan, ei ainakaan sitten kun saatte paljon enemmän ulkolaisia sinne...

    Myönnän kyllä että miellyttävä hoito on mukavaa hoitoa hakeville. Mutta noin yleisesti sanottuna sanotaan että nyt asutaan Ruotsissa, pitäisi siis yrittää sopeutua. Ja ainahan tulkkeja on olemassa.

    Se on ainan eri asia jos joku tyhmä tekee esim. hoitopaikan vanhuksilleen ryhmän omilla rahoilla.

    Moni asia on rahasta kiinni. Ja siitä että ei yleensä anneta favör jollekkin ryhmälle. Silloin se olisi annettava kaikille.

    Ps.
    en voinut olla vilkaisemasta tänne...
    Nyt alan katselemaan Big Brother live...se ohjelma on minun heikkouteni TVssä. :)

    /aye

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    olisi tarkoitus lisää varoja vaatimassa vaan tarkoitus on vanhuksille mielekkäästi palvelua järjestämistä.
    Ei mitään uhkailua vaan kansanryhämän vaatimus, joka ei mitään erikoista.
    Olisi paljon mukavampi jos perheillä olisi mahdollisuus hoivata itse omia vanhempia.
    Vero on kova, työnteko ei ole kaikillekaan.
    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?
    Köyhissä kansakunnissa koetaan vääryyttä mutta täällä?
    Niin pohdiskelevia ja oppineita ihmisiä täynnä ja tulevat onnettoman ahtaanmielisiksi?

    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?

    Länsi-maissa yritykset vähentävät työntekijöitä osittain siksi, että tuotantoa on siirretty halvemman työvoiman maihin. Tämä heijastuu väistämättä siten, että kallimpaa työvoimaa irtisanotaan, yksityisen yrityksen tehtävä ei ole olla hyvän tekijä.

    ******************
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?

    Eivät voitot häviä mihinkään, yritykset jakavat ne osingoina ulos omistajille tai käyttävät varat investointeihin, kuten tehtaan rakentaminen Kiinaan.

    >Oppisivat kielen ja eläisivät ruotsalaisten joukossa.

    Taitaa olla vanhainkoti vähän väärä paikka opettaa kieltä, eikä muslimin ruokailu- tai häveliäisyyssäädokset mihinkään siitä muutu.

    >Ja ainahan tulkkeja on olemassa.

    Ja tulkithan ovat talkoohommissa...

    Onko sinulla yhtään todistetta siitä, että vanhustenhoidon sopeuttaminen vanhuksen kulttuuriseen viitekehykseen on niin kallista, että sitä ei pidä toteuttaa?

    ...ole todisteita...mutta oletan että jos se olisi paljon halvempaa mitä yleinen hoito, niin se olisi jo täällä toteutettu...

    Ja ainahan voi yrittää tehdä niin kuin esim. muutama yksityinen muslimikoulu täällä että rahoittaa koulun itse mutta hakee valtiolta avustusta. Tietenkin on noudatettava ainakin koulussa meidä koululakia...

    Äsch, nyt Big Brother on alkanut...
    Vilkaisen tänne myöhemmin...

    /aye

    Äänestä

  • Belisar kirjoitti:

    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?

    Länsi-maissa yritykset vähentävät työntekijöitä osittain siksi, että tuotantoa on siirretty halvemman työvoiman maihin. Tämä heijastuu väistämättä siten, että kallimpaa työvoimaa irtisanotaan, yksityisen yrityksen tehtävä ei ole olla hyvän tekijä.

    ******************
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?

    Eivät voitot häviä mihinkään, yritykset jakavat ne osingoina ulos omistajille tai käyttävät varat investointeihin, kuten tehtaan rakentaminen Kiinaan.

    ...en huomannut aikaisemmin....BBssä on paussi nyt. :) Mitä mieltä olet tuosta vanhusten hoidosta?
    Vilkaisen taas tänne seuraavan paussin aikana...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...en huomannut aikaisemmin....BBssä on paussi nyt. :) Mitä mieltä olet tuosta vanhusten hoidosta?
    Vilkaisen taas tänne seuraavan paussin aikana...

    /aye

    Oletko hylännyt minut ;)) enpä ole kuullut sinusta pitkään aikaan..?

    On minulla tuohon vanhusten hoitoon mielipide mutta laiskotuttaa niin että en taida jaksaa ruveta kirjoittamaan .. -B-

    Äänestä

  • Belisar kirjoitti:

    Oletko hylännyt minut ;)) enpä ole kuullut sinusta pitkään aikaan..?

    On minulla tuohon vanhusten hoitoon mielipide mutta laiskotuttaa niin että en taida jaksaa ruveta kirjoittamaan .. -B-

    ...en minä sinua ole hylännyt, enkä unohtanutkaan. ;)) Olen vain tullut laiskemmaksi. Ja sitten olen odotellut että ehkä tulisit tänne...jos en sinulle kirjoittele...ja oikeassa näytin olevan...etkös voisi jäädä tänne?

    No, minä lupaan kirjoittaa mahdollisimman nopeaan sinulle...sopiiko? Mutta aion vain pyytää sinua tulemaan tänne. ;))

    Vai et ole hylännyt ja olet osottanut jopa, uskoisinko Sinua... :)) No minä uskon tuon, olen itsekin ollut laiska kirjoittamaan viimeaikoina.

    Olen hieman kyllästynyt näihin väittelyihin täällä netissä, ei tahdo enää jaksaa .... nämä keskustelut eivät johda mihinkään. Ei täällä ole ihmisillä sellaista vastuuta siitä mitä sanoo verrattuna todelliseen elämään.
    No ... kirjoittele kun kerkiät, minä en viitsi täällä puhua asioista tarkemmin, toivottavasti teit sen testin jonka laitoin sinulle... ;))

    ...kirjoittaa.
    Sitä testiä en ole tehnyt, enkä aiokkaan...minä olen minä ilman testejäkin, se on vain että kysyy mitä haluaa tietää niin mitä vastaan...

    Vai olet kyllästynyt foorumeihin? Minä en ole kyllästynyt... kirjoittelen kotona Ruotsissa silloin kun en ole täällä...

    Ja kinastella on hauskaa joskus...riippuu tietenkin miten kinastelee ja mistä kinastelee...

    Ja ei kai siitä mitään tulisi jos kaikki tykkäisi samalla tavoin joka asiasta. Kun on vähän eri mieltä niin juuri silloinhan ne jutut luistaa...

    Minä kyllästyisin kyllä aika äkkiä jos näillä palstoilla vain kehuttaisiin toisia kirjoittajia koko ajan, niin mitäs sitten lopulta olisi sanomista? Ei mitään...ehkä siksi kirjoittelemme harvemmin toisillemme...jos ei ole paljoa sanottavaa...

    Ja kun sinä kerran kirjoitat siellä muualla niin miksi ei täällä sitten kelpaa kirjoittaa? Mikäs vika Suomi24 on? Niin täällä ei tietenkään voi kirjoitella sellaista mitä siellä muualla kirjoitetaan. Onkos muuten ihmiset seonneet siellä täysin? Vaikuttaa skitsofreeniseltä koko porukka jotenkin?
    Joo katson sinne silloin tällöin, noin pari kertaa viikossa...siis luen sitä soopaa...

    ...sanoa että että sieltä muualta on yksi rätkättävä ukkeli tullut tänne suutaan soittamaan. Se kirjoittelee täällä ja rasismi palstalla älyttömiä, sivistymättömiä kirjoituksiaan muslimeista ja Islamista. Karmea kieli ukkelilla. Tiedät kyllä ketä tarkoitan. Mary kertoi minulle hänestä ja olenhan nyt nähnyt sen tekstiä sielläkin ja samaa p-kaa se työntää tänne myös...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...kirjoittaa.
    Sitä testiä en ole tehnyt, enkä aiokkaan...minä olen minä ilman testejäkin, se on vain että kysyy mitä haluaa tietää niin mitä vastaan...

    Vai olet kyllästynyt foorumeihin? Minä en ole kyllästynyt... kirjoittelen kotona Ruotsissa silloin kun en ole täällä...

    Ja kinastella on hauskaa joskus...riippuu tietenkin miten kinastelee ja mistä kinastelee...

    Ja ei kai siitä mitään tulisi jos kaikki tykkäisi samalla tavoin joka asiasta. Kun on vähän eri mieltä niin juuri silloinhan ne jutut luistaa...

    Minä kyllästyisin kyllä aika äkkiä jos näillä palstoilla vain kehuttaisiin toisia kirjoittajia koko ajan, niin mitäs sitten lopulta olisi sanomista? Ei mitään...ehkä siksi kirjoittelemme harvemmin toisillemme...jos ei ole paljoa sanottavaa...

    Ja kun sinä kerran kirjoitat siellä muualla niin miksi ei täällä sitten kelpaa kirjoittaa? Mikäs vika Suomi24 on? Niin täällä ei tietenkään voi kirjoitella sellaista mitä siellä muualla kirjoitetaan. Onkos muuten ihmiset seonneet siellä täysin? Vaikuttaa skitsofreeniseltä koko porukka jotenkin?
    Joo katson sinne silloin tällöin, noin pari kertaa viikossa...siis luen sitä soopaa...

    /aye

    Vai joku ukkeli, kirjoittaako se samalla nicillä täälläkin? alkaako se R kirjaimella? täytyy hieman tutkailla kuka se on.

    Tekisit vain sen testin, ei niissä mitään pahaa ole. Itse asiassa se kertoo ainoastaan siitä miltä pohjalta teet elämässäsi päätöksiä.

    Täytyy myöntää että homma sekoaa siellä välillä aika totaalisesti, mutta en ota kyseistä paikkaa niin tosissani. -B-

    ...tässä viikolla joskus...
    Juu se ukkelin nimi alkaa pienellä r siellä muualla. Täällä se kirjoittelee nimillä Ärjylä ja Karjula ja laittaa jonkin etunimen eteen.
    Sen jutut on aika mauttomia, sikamaista tekstiä. Olen kerran rasismi palstalla suuttunut sille. Pysyisi siellä muitten skitsien kanssa. Ei hän tänne sovi tuolla halveksivalla tavallaan ja p-ka jutuillaan.

    En tee sitä testiä, niin olen päättänyt. Du kan fråga istället...

    Aion lopettaa kokonaan sitä paikkaa lukemasta. Hörhöjä juttuja. Ei kiinnosta.
    Mutta mutta ala sinä kirjoittelemaan täällä? Miksi ei?
    Onhan täällä muitakin palstoja jos et tällä Islam palstalla viihdy?
    Ja kun sinulle kirjoitan niin älä sitte lopeta täällä kirjoittelua? Ethän?

    Löysin jo hänen kirjoituksiaan..., meitä on niin moneen junaan, mielestäni sinun ei kannata tuhlata aikaasi miettiäksesi hänen tekemisiään...unohda :)) Tunteille ei pidä antaa valtaa täällä ;))

    Hmmm... et tee edes minun mielikseni sitä testiä :( et olekaan niin avoin kuin annat ymmärtää :))

    Miksi sinä laitat minulle ehtoja?, en ymmärrä. Olen oman tien kulkija ollut jo monta vuotta, joten tuo että lupaan jotain vapaa ajastani on vierasta... Miksi tuollainen ehto, kirjoitat minulle jos minä kirjoitan täällä jatkossa ... Minä en tätä asiaa enempää julkisesti käsittele.

    ...unohda se...

    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...ole todisteita...mutta oletan että jos se olisi paljon halvempaa mitä yleinen hoito, niin se olisi jo täällä toteutettu...

    Ja ainahan voi yrittää tehdä niin kuin esim. muutama yksityinen muslimikoulu täällä että rahoittaa koulun itse mutta hakee valtiolta avustusta. Tietenkin on noudatettava ainakin koulussa meidä koululakia...

    Äsch, nyt Big Brother on alkanut...
    Vilkaisen tänne myöhemmin...

    /aye

    >mutta oletan että jos se olisi paljon halvempaa mitä yleinen hoito, niin se olisi jo täällä toteutettu...

    Oletko koskaan kuullut sanaa "kehitys"?

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >mutta oletan että jos se olisi paljon halvempaa mitä yleinen hoito, niin se olisi jo täällä toteutettu...

    Oletko koskaan kuullut sanaa "kehitys"?

    ...tietenkin kuullut...sanan *kehitys*, utveckling...
    Mitä haluat nyt sanoa minulle sanasta *kehitys*?

    Hyvää huomenta
    /aye

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...tietenkin kuullut...sanan *kehitys*, utveckling...
    Mitä haluat nyt sanoa minulle sanasta *kehitys*?

    Hyvää huomenta
    /aye

    >Mitä haluat nyt sanoa minulle sanasta *kehitys*?

    Sitä, että se, että jotain ideaa ei ole vielä toteutettu ei ole todiste siitä, että idea on huono.

    Äänestä

  • aye-serene kirjoitti:

    ...me tiedämme minne voitto menee. Se menee rikkaitten kapitalistien omiin taskuihin ja luxus elämään.
    Mutta rahat on heidän, eikö niin?
    Verorahat mitä valtio saa ei riitä pitkälle. Verorahoilla on maksettava monta tarpeellista asiaa.

    Uudelleen...
    Se tahtoo olla näin että jos yhdelle ryhmälle, sanon nyt ryhmä uskonnon sijasta, antaa favör, tulee muutkin sitä pyytämään itselleen.
    Ryhmiä on monia, rahat ei riittäisi kaikkia ryhmiä tyydyttämään heidän tarpeitaan.

    Näin ollen on oikeuden mukaista että kaikki ryhmät saavat saman hoidon joka maksetaan valtion saamilla verorahoilla.

    /aye

    järkevästi käyttäminen ei estä parempia järjestelyä kun järjestelyt eivät vaadi muuta kuin samaa menoa ja onnistuessaan ne voivat olla jopa säästäväisempia.
    Juuri kaikki saman katon alle etsimättä säästäväisempiä tarkoituksemukaisempia muita ratkaisua, on mitä turhauttava asenne.
    Minä mainitsin valtiollista yhtiöitä siksi, että en katso niiden voitolla myös yhteiskunnallistä kulua huomioimista tarkoituksen vastaiseksi, tarvittaessa.

    Äänestä

  • Belisar kirjoitti:

    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?

    Länsi-maissa yritykset vähentävät työntekijöitä osittain siksi, että tuotantoa on siirretty halvemman työvoiman maihin. Tämä heijastuu väistämättä siten, että kallimpaa työvoimaa irtisanotaan, yksityisen yrityksen tehtävä ei ole olla hyvän tekijä.

    ******************
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?

    Eivät voitot häviä mihinkään, yritykset jakavat ne osingoina ulos omistajille tai käyttävät varat investointeihin, kuten tehtaan rakentaminen Kiinaan.

    kysyin valtiollisista yhtiöistä, jonka omistajina oikeastaan kansa.

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    olisi tarkoitus lisää varoja vaatimassa vaan tarkoitus on vanhuksille mielekkäästi palvelua järjestämistä.
    Ei mitään uhkailua vaan kansanryhämän vaatimus, joka ei mitään erikoista.
    Olisi paljon mukavampi jos perheillä olisi mahdollisuus hoivata itse omia vanhempia.
    Vero on kova, työnteko ei ole kaikillekaan.
    Valtiolliset yhtiöt menestyvät, mutta työpaikat vähenee ja kiristystunnelma vain jatkuu.
    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?
    Kuka vie kaikki nuo voitot?
    Minne rahat häviävät?
    Köyhissä kansakunnissa koetaan vääryyttä mutta täällä?
    Niin pohdiskelevia ja oppineita ihmisiä täynnä ja tulevat onnettoman ahtaanmielisiksi?

    Mitä täällä ja maailmassa on tapahtumassa?

    -Mitäkö on tapahtumassa? Alkamassa on kiva pikku maailmansota, islamin ja lännen välillä. Sen sodan te muslimit aloititte 11.9.2001 ja taistelu kiihtyy koko ajan. Jossakin vaiheessa se leimahtaa maailmansodaksi. Mitä muuta kivaa on tapahtumassa? 2002NT7 lähestyy Maata. 2019 voi olla suurelle osalle ihmiskuntaa lopun vuosi, jos se kivi nyt sattuu niskaan rysähtämään. Luonto on muutenkin kaatumassa koska ihmiskunta lisääntyy holtittomasti (muslimit sikiävät kuin kärpäset). Ekosysteemi tulee kaatumaan pian, se ei tule kestämään ennusteen mukaista 12 miljardia ihmistä maapallolla 2020-luvulla.

    Kuka vie kaikki nuo voitot?

    -Saudit vievät. Rohmuavat maailman rahat kalliilla öljyllä, jonka hinta nousee koko ajan. Onneksemme länsimaailma on pikkuhiljaa siirtymässä vetytalouteen kohti 2010-lukua mentäessä.

    Minne rahat häviävät?

    -Saudien taskuun edelleenkin. Ahneet arabit ryöstävät kaiken ja se mikä jää jäljelle tungetaan "kehitysapuun". Niin kiero tämä maailma on.

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Mitä haluat nyt sanoa minulle sanasta *kehitys*?

    Sitä, että se, että jotain ideaa ei ole vielä toteutettu ei ole todiste siitä, että idea on huono.

    ...Taha. Mutta kuitenkin tämä vanhainkoti idea muslimivanhuksille verorahoilla ei toden näköisesti vaikuta erikoisen hyvältä idealta tänä päivänä.
    Miksi? Siksi että kaikki on rahasta kiinni. Kaikki maksaa. Jostain on rahat otettava. Siis jotkut muut jäisivär ehkä vähemmälle...
    Kiristettäisiin rahaa kouluista, päivätarhoista, sairaaloista, vanhustenkodeista ja niin edelleen.
    Ainakin meillä jo on huononnettu kaikkea tuota rahan puutteessa. Paljon enempää ei voi enää huonontaa...

    Mutta ok. joskus kaukana tulevaisuudessa ehkä asiat on toisin. Rahaa ehkä olisi jakaa enemmän. Silloin luultavasti monenkin idean voisi toteuttaa. Jopa vanhustenkoti muslimeille...
    Joo tuon idean sinänsä ei tarvitse olla huono...ei vain oikein sovi juuri nyt säästäviin valtioihin...

    /aye

    Äänestä

  • taahira kirjoitti:

    kysyin valtiollisista yhtiöistä, jonka omistajina oikeastaan kansa.

    Vaikka valtio olisikin yrityksen omistaja, on sen silti oltava kannattavaa toimintaa. Ei ole Sinunkaan etu että pidetään yllä tuotantoa joka ei ole kannattavaa.
    Valtion omistamien yritysten on verrattava tuotantokustannuksiaan yksityiseen sektoriin. -B-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hoitajatar kirjoitti:

Muslimit ovat Tanskassa ja Norjassa alkaneet vaatia islamin uskoisille omia vanhaikoteja.

Siis kielestä ei ole kysymys,sen ymmärtäisin jos palveluja halutaan elämän ehtoopuolella omalla äidinkielellä,siinä ei mitään ihmeellistä ole.

Ruotsissa järjestetty jo mm.Suomalaisille vanhuksille palveluja Suomeksi koska iän myötä kielitaito ehkä rapistuu jonkin verran.

Mutta jos vanhustenhoito tai mitä tahansa verovaroilla rahoitettavaa palvelua vaaditaan perusteella USKONTO sitä vaikea hyväksyä.

Henkilökunnan siis pitäisi olla muslimeita ja puhua urdua,farsia tms.Tv.ssä satuin näkemään kun aiheesta pyydettiin mielipidettä noin 20 muslimivanhukselta.Suurin osa vastasi että hoitohekilökunnan täytyy olla muslimeita.

Noin puolet heistä oli naisia eikä kukaan heistä ollut työelämassä ollut koska lapsia ollut niin paljon.Ei siis kovin paljoa verojakaan ole sitten maksettu.Helppohan se on vaatia,tyhmä se joka -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu