- Sukupuoli ei voi olla ilmoitus. Se on fysiologinen fakta, Essayah sanoi tentissä.
Mistä tieto henkilön sukupuolesta väestötietojärjestelmää sitten ilmestyy... Ettei vaan synnytyslääkärin ilmoituksesta?
Synnytyslääkäri on päättänyt sukupuolesi.
11
77
Vastaukset
- OnNiinMonimuotoista
Useimmiten sukupuoli kaiketi on selkeästi määriteltävissä ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Aina näin ilmeisesti ei ole ja sukupuolen voi jossain määrin ajatella jonkunmoiseksi jatkumoksi. Näköjään luonto ei noudata ihmisen yksinkertaisimpia luokitteluja. Tässä on hyvä tallenne asiaa selvittävästä ohjelmasta, kannattaa kuunnella ajatuksella, jos aihe oikeasti kiinnostaa:
https://areena.yle.fi/1-4326870
🤔 - markku.lievonen
Todellisuus on, ettei hopealusikka suussa syntynyt ihminen kertakaikkiaan voi ymmärtää kehityksestä poikkeavaa ihmistä. Siis kehityksen tuomaa poikkevuutta ihmisessä. Erikoisesti alueita, jotka liittyvät mielikuvien rakentumiseen - ajettelun ja minätilan tuntemisen alueella.
Fyysisen poikkevuuden - sen kehityksen moni näkee jo paremmin eli on ihmisen tahtotlansa ulkopuolinen kehitys.
Niin, hopealusikka suussa syntynyt ihminen pitää itsestään selvyytenä miten ihmisen ajatusmaailmaa / mieliuvien rakentumista voi ihminen itse muuttaa ja päättää mieleisekseen. Todelllisuudessa tätäkin aluetta ohjaa geneettisyys ja juuri tuohon liittyen mielikuvien muuttaminen ihmisellä on erittäin haasteellista. Haasteellista silloin kun ihminen tiedostaa kehityksen tuoman hedelmän / poikkevuuden.
Aivan kuin olet opetellut matemaattisuuden lapsuuudesta saakka ja eräänä päivänä se tulisi muuttaa. Ajatella matemaattisesti toisin.
Niin, erikoisesti ihmettelen tämän päivän uskonnillista ihmistä ( on eri asia kuin usko ehdoitta JUMALAN aivoituksiin), miten vähän hän huomioi ja ymmärtää ihmisessä olevaa turmeltuneisuutta. Raamatun ilmoituksia tältä alueelta. Siis aluetta joka koskettaa koko ihmislajia, josta Paavali oikein parahti;
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.".
Alue, josta juuri JUMALA aivoitti pelastaa ihmisen. JUMALA ei koskaan ole edes luvannut muuttaa ja eheyttää turmeltunutta ihmistä,- vaan pelastaa ihminen tästä turmeluksen tilasta.
No, ei uutta auringon alla."Todellisuus on, ettei hopealusikka suussa syntynyt ihminen kertakaikkiaan voi ymmärtää kehityksestä poikkeavaa ihmistä."
Ovat siis vammaisia?
Heillä on oma laki, jos eivät ole riittävän kyvykkäitä.- markku.lievonen
kusettava_kirkko kirjoitti:
"Todellisuus on, ettei hopealusikka suussa syntynyt ihminen kertakaikkiaan voi ymmärtää kehityksestä poikkeavaa ihmistä."
Ovat siis vammaisia?
Heillä on oma laki, jos eivät ole riittävän kyvykkäitä.Niin, tavallaan hopealusikka suussa syntynyt on ymmärryksen alueella vammainen. Sen ymmärrän, miten vuosisatoja sitten ihminen LUULI ihmisen käyttäytymisen syntymiseen mitä ihmeellisempiä asioita. Jopa sen aikainen tiedekkin.
Mutta, tänä aikana,- jos ihminen omaa tahtotilan, niin voi tiedostaa ja ymmärtää ihmisen kehityksestä yllättävän paljon. Ainakin päällimmäisenä sen, miten monet asiat ovat ihmisen oman tahtotilan ulkopuolisia tekijöitä. Ihmise osa on vain havainnoida aikanaan kehityksensä hedelmä.
Niin, ajatellen tätä puoluetta.- niin itse jotenkin liitän tähän Raamatun sisällön ja Jeesuksen opetuksia. Mutta,- kaikkein pöyristyttävintä on, ettei puolueen jäsenet ja kannattajat edes usko mitä Jeesus opetti ihmisestä ja erikoisesti ihmisen perusolemuksesta ja sen kehitksestä. Turmeltuneisuuden tilasta.
Koko puolue on kunnostautunut eheyttämään turmeltunutta ihmistä,- vaikka JUMALA taas aivoitti pelastaa ihmisen tästä turmeluksen tilasta.
Eli tarkoitan tällä hopealusikka suussa syntynyttä ilmiötä siten, ettei tämä ihminen edes ymmärrä omaa tilaansa puhumattakaa toisten.
Väitämpä. Kun ihminen näkee ihmislajin / ihmisen oikeassa valossa - turmeltuneen tilan, niin juuri tämä ymmärrys rauhoittaa ihmistä ja erikoisesti päättää vaatimasta toisilta ihmisiltä muuttumista. Tuomitsemisesta on siis kysymys.. Sen lopettamisesta.
Päin vastoin pyrkii myötäelämään toisten ihmisten rinalla ihmisen vaikeuksia. Ajatellen sivun aihetta ja miten harvinaisia he ovat, niin moni ei edes ymmärrä miten laajan ongelman kanssa he kamppailevat.
Ei hullukaan haluaisi olla poikeva ihminen kehitykseltään.Ainoastaan lahjakkuusden alueella. Omata korkealla tasolla jokin lahjakkuus .
Toinen alue, joka on jo selkeästi JUMALAN tahdon vastainen. Tämä puolue on oikein erikoistunut alistamaan jumalattomia ihmisiä JUALAN lain / tahdon alle. Niin, jos pääsisivät valtaan. Suomen jumalaton kansa joutuisi elämään kuin muslimit islamin uskossa.
Raamatussa muuten on opetus, miten KAIKKI mikä ei tapahdu ...u-s-k-o-s-t-a , on syntiä. Esim. jos minä Jeesukseen uskovan ihmisenä painostan sinua tekemään JUMALAN tahdon, vaikkapa parisuhteessa tai millä alueella tahansa, niin ohjaisin sinua tekemäänn syntiä, koska alistamisesta on kysymys.
Taas asian tiedottaminen sinulle - tiedostaminen ja sen ymmärtäminen ei ohjaa syntiin ja synnin tekemiseen.
Juuri tuohon liittyen. Uskonto / uskonnollisuus on valta - taistelua, johon liitetään Raamattu ja taas JUMALAN aivoituksiin uskominen tuo elämän,- vaikka kyseessa on sama tietolähde.
- miksi10käskynhylky
Jeesus kielsi viettelemästä lasta - mitä pitäisikään ajatella nyt, kun pakkokoulutuksessa on lapsen kuunneltava lapselle kuulumattomaa sukupuoliopetusta ja paljon muuta kuin Jumalan tarkoittamaa sukupuolisuuden puhtautta? Kodissa hän kiinnostuu etsimään lisää "tietoa" netistä ja se ei lopu! Lapsen on opittava jo päiväkodissa itsensä puolustaminen kovempien edessä, mutta myös käyttämään kovuutta ja kiusantekoa mahdollisuuden puitteissa toisiin lapsiin. Miksi näitä pitää oppia, jos elämä on tarkoitettu iloksi ja rauhaksi maan päällä - välittämiseksi, rakkaudeksi lähimmäistä kohtaan? Ei omat vanhemmat salli lastensa keskinäistä kiusaa ja ymmärtävät valvoa, mutta tämä on heiltä estetty pakkovarhaiskasvatuksen ja -koulutuksen muuttaessa lapsen opetuksen.
Raamattu puhuu sen sijaan "äidin opetukset ja isän kuritukset =valvonta".
Mitä onkaan sananmukaisesti silmille ryöppyävä saaste nyt lapsille - televisio, netti ym. Miten lapsi voi enää säilyttää mielenrauhan ja ilon? Äiti ja isä on avainasemassa suojelemaan lapsensa saasteelta. Sen onnistuminen Suomessa on lähes estetty. Pitää olla todella rohkean radikaali, jos aikoo itse kasvattaa lapsensa puhtauteen, iloon ja rauhaan. Lapsuudesta kaikki lähtee ja sen vauriot siirtyvät geeneissä taas jälkeläisiin. Tämän on tiedekin todistanut.
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/nayttaako_lapsesi_eksaltasi_tama_voi_olla_syy
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/geenit-vaikuttavat-myos-tupakointiin-132747/
.......parempi , että myllynkivi viettelijälle kaulaan ja upotus meren syvyyteen!
Entä koko kansa, joka yhdessä hyväksyy 10 käskyn rikkomisen ja opettaa lapsensa, ettei ne enää ole voimassa. Että enää ei ole siis luottamista, että koko kansa , joka noudattaa 10 käskyn suojelevaa ohjetta olisi myös Jumalan siunauksessa, suojassa.
Jos pelkästään tupakointi voi siirtyä jälkeläiseen adhd:n tapaisesti, nostetaanko adhd:n ominaisuus esille, jotta tämä kuuluu elämään ja rikastuttaa, vai poistetaanko tupakointi? Toki ei synnytyslääkäri adhd:tä pääse todistamaan, sekin ilmenee vasta vähitellen ja ympäristö vaikuttaa - vanhemmat ei hyväksy levotonta lasta, lapsi vaistoo ja heikkenee! "Mistä tieto henkilön sukupuolesta väestötietojärjestelmää sitten ilmestyy..."
Ilmestyskirjasta?Itseasiassa ei päätä, vaan se on päätetty jo hedelmöityksssä. Sukupuoli on kirjoittettu aivoihin, luustoon ja DNA:han asti.
Arkeologitkin määrittelevät sukupuolen luista (naisten ja miesten lantioluusto on erilainen) ja etenkin DNA:sta, joka kertoo sukupuolen tuhansiakin vuosia jälkikäteen.
Vastaan ei ole vielä tullut arkeologia, joka olisi löytänyt sukupuolelta epäselvän tapauksen. Vain tapauksissa joissa DNA:ta ei saada, on mahdoton selvittää parin luunkappaleen perusteella sukupuoli.
Elävien ihmisten, jotka sukupuoltaan epäilevät, aivotkin tulisi tutkia, koska miesten aivot ovat naisten aivoja suuremmat, erilaiset ja toimivatkin eri tavoin.
Joten kyllä varmasti se sukupuoli voidaan määritellä niin lukuisilla fyysisillä tunnusmerkeillä myös yläpäästä, ettei siihen jää epäilyksen sijaa.
Näitä ns. intersukupuolisia, jotka ovat syntyessään oikeasti ja fyysisesti ''kaksineuvoisia'', on väärin rinnastaa niihin joiden sukupuoli on selkeästi nähtävissä, mutta jotka vasta tiedostavassa iässä kokevat jostain syystä olevansa väärässä sukupuolessa.
Kyse on kahdesta eri asiasta.Ilmestyskirjan iloitusko sen påitäisi olle?
hyvä
miä ku en ois nääs itte lainkaa ossant ees arvella mik se oikee onkaa....
ei oo menny lääkärillä koulutus hukkaha ku tällee iha heti het hetinääs ossaa sannoo mikä miunkii sukpuali oikee onkaa olema.- Anonyymi
""- Sukupuoli ei voi olla ilmoitus. Se on fysiologinen fakta, Essayah sanoi tentissä.""
Niin, meidän isien / äitien tulee ymmärtää Saria, koska hän ei ole kokenut mitä synnytyssalissa tapahtuu.
Vielä vaikeampi alue on monille ymmärtää ihmisen minätilan kehitystä ja siihen liittyvää sukupuolisuutensa tuntemiskehtystä.
Niin, ei ihminen miellä itseään mieheksi / naiseksi ainoastaan sukuelimensä kautta. Todellisuudessa se on yhtä monimuotoisempi kehityskulku kuin heteruus ajatellen luontaisuutta. Alueet, joihin ihmisellä itsellään ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Ainoastaan tiedostaa kehitysensä tuoma hedelmä. Lopputulos.
Sehän se tässä on ihmeellistä, miten monella ihmisellä on huuli pyöreänä ihmetyksestä - ymmärtämättömyydestään, jos tämä luontainen kehityskulku ohjaa jonkun ihmisen poikkeavuuteen.
Kuten yleensä, niin hopealusikka suussa syntynyt kuvittelee poikkeavuuteeensa ihmisen itse vaikuttaneen. Niin,nyt avoimuus maassamme tuo ärtymyksen / ahdistuksen juuri hopealusikka suussa syntyneeseen ihmiseen. Ennen ahdistuneisuus oli vain poikkeavasti kehittyneillä ihmisillä. Elää yhteisön ulkopuolisena.
Niin, tätä se avoin - keskusteleva elinympäristö saa aikaan. Pohjois- Koreassa ei ole näitä ongelmia.
m.l - Anonyymi
Joskus harvoin syntyy lapsi jolla on molempien sukupuolten sukupuolielimet. Heitä kutsutaan hermafrodiiteiksi. Synnytyslääkäri on ihmeissään ja joutuu päättämään summanmutikassa kumman hän laittaa papereihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018