Luuserisukupolvi

Onko nyt pahin luuserisukupolvi intti ikäinen, ennätysmäärä lusmuilee ettei käy inttiä sen sijaan ennätysmäärä taas naisia pyrkii inttiin, mikä vaivaa Suomen nuoria miehiä kun naiset jyrää heidät melkeinpä alalla kuin alalla ja nyt jopa intissä kun, onko tulevaisuudessa Suomessa niin että nainen on taistelija ja miehet puuron keittäjiä ja pyykinpesijöitä! Ihan hävettää. Onko ainoa keino ottaa lisää maahanmuuttajia jotka tulee sotatantereilta eivätkä pelkää inttiä ja näin kouluttaa heistä taistelijoita Suomeen.
2367
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Höpö höpö!

Nykyisin nuoret ovat vain viisaampia kuin se junttikansa joka on rymynnyt metsässä menneinä vuosikymmeninä!

Ainoa varma asia tässä maailmassa on muutos. Siihen vain pitää sopeutua. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Äänestä
  • Kerropas tuokin Putinille että tänne turha tunkeutua sillä me ei aiota pistää hanttiin!

    Äänestä

  • Htrgghv kirjoitti:

    Kerropas tuokin Putinille että tänne turha tunkeutua sillä me ei aiota pistää hanttiin!

    Kukas se väittää että ei hanttiin pistettäisi?

    Näköjään vain sinä.

    1Äänestä

Miksi pitäisi puolustaa maata josta ei saa edes tulevaisuudessa eläkettä?!!!!!! Ei mitään järkeä. Suomi on nykyään todella surkea maa ja kiitos kuuluu porvaripuolueille ja suvakeille.Tälläistä maata ei kannata viisaiden nuorten puolustaa millään tavoin. Suomi ei ansaitse inttiin muita kuin maahanmuuttajia,siellähän sitä nuorta miestä on sankoin joukoin...miksi eivät mene inttiin jos kerran suomi on niin hyvä maa? Raha kyllä kelpaa sotakarkureille mutta sen eteen ei halua ole tehdä mitään ja sentään vielä Sipilä kutsui heidät...

1Äänestä
  • Missäs maassa sinulla olisi toiveita saada eläke? Miksi et heti muuta sellaisen paratiisiin ja mitenkäs perustelet tuon väitteesi ettei tulevaisuudessa saa eläkettä?
    Meinaatko että jos joku Suomeen hyökkää niin karkuun lähtisit?

    Äänestä

  • Vellihoususukupolvi kirjoitti:

    Missäs maassa sinulla olisi toiveita saada eläke? Miksi et heti muuta sellaisen paratiisiin ja mitenkäs perustelet tuon väitteesi ettei tulevaisuudessa saa eläkettä?
    Meinaatko että jos joku Suomeen hyökkää niin karkuun lähtisit?

    En karkuun lähtisi vaan heittelisin diskopalloilla vihollista kuten lapin upseeritkin ilmeisesti tekevät....Eläkettä muuten saan ,norjasta,ruotsista,sekä yhdysvalloista....sinäkö siis luulet että tulet saamaan suomesta jotain? Jospa myisit sen velkaluukun pois ja kiertäisit maailmaa 28 vuotta kuten minä niin tietäisit monta parempaa maata kuin suomi...suomella ei ole enää mitään tulevaisuutta mutta tietysti ymmärrän sen jos on tullut hölmöiltyä ja ostettua suomesta sen velkamörskän niin pitäähän sitä unelmaansa pönkittää jotta arvo ei vaan vahingossakaan tippuisi jotta kuplassa eläminen jatkuisi....

    Äänestä

  • KorvikeSotilaat kirjoitti:

    En karkuun lähtisi vaan heittelisin diskopalloilla vihollista kuten lapin upseeritkin ilmeisesti tekevät....Eläkettä muuten saan ,norjasta,ruotsista,sekä yhdysvalloista....sinäkö siis luulet että tulet saamaan suomesta jotain? Jospa myisit sen velkaluukun pois ja kiertäisit maailmaa 28 vuotta kuten minä niin tietäisit monta parempaa maata kuin suomi...suomella ei ole enää mitään tulevaisuutta mutta tietysti ymmärrän sen jos on tullut hölmöiltyä ja ostettua suomesta sen velkamörskän niin pitäähän sitä unelmaansa pönkittää jotta arvo ei vaan vahingossakaan tippuisi jotta kuplassa eläminen jatkuisi....

    Höpö höpö, kerro lisää satujasi satusetä, kaikkea sitä kuuleekin. Miksi sitten täälä kärvistelee *saatanan Moskovan Tiltu!

    Äänestä

Suomen tulee perustaa Leijonalegioona, johon voi rekrytoida maahanmuuttaja taustaisia kavereita!!!:D

Äänestä

Onko kylmä tammikuu verottanut keskeyttäjiä jos alokkaat eivät ole muistaneet käyttää pitkiä alushousuja pakkasella?.

1Äänestä

Teeveessä tuli joskus ohjelma naisten intti palvelusta, pieni pakkanen ja näyttivät olevan jo sotaleidit osittain toimintakyvyttömiä kun käsineinä oli nahkaiset hanskat ja jokainen tietää kuinka sormet noissa palelee.

1Äänestä

Itse en ainakaan pidä nuita nuoria sällejä luusereina, kuten en pidä totaalejakaan, hienoa että nuoret uskaltaa vastustaa auktoriteettejä sekä sukupuolisesti syrjivää asevelvollisuutta!

Äänestä
  • Suomi oli hieno maa ennen mutta nykyään se ei enää ole puolustamisen arvoinen,miksi olisi jos se on tuhonnut monen ihmisen elämän?

    Äänestä

Vai onko tämä ap:n niinkutsuttu "luuserisukupolvi" nyt vain se rohkein sukupolvi, joka uskaltaa nousta vanhoja konservatiivisia perinteitä vastaan, ja ajaa sitä oikeaa tasa-arvoa myös miesten kohdalla? Vai kenen mielestä kaikkien miesten pitäisi olla samasta muotista, etkä voi asialle mitään jos synnyt keppi jalkovälissä, jolloin sinun pitää suorittaa rangaistuksen uhalla ylimääräinen velvollisuus, joka ei naisia koske? Ei kuulosta kovin vapaalta maalta.

Suomi pidetään kasassa puhaltamalla yhteen hiileen, tukemalla työtä tekeviä ihmisiä eikä vähätellä tehdystä työstä maksettavien korvausten määrää, eikä syrjimällä toista sukupuolta. Kaikkien ihmisten ajattelu samalla tavalla ei tietenkään ole mahdollista ja saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta siinä on järkeä, että pyritään uudistumaan vaikuttamalla vanhoihin perinteisiin, jotka eivät ole nykypäivän yhteiskunnassa enää varteenotettavia. Isänmaallisuus ei synny syrjinnästä eikä kehityksen jarruttamisesta.
Nämä samat isänmaalliseksi itseään kutsuvat hemmot luultavasti myös kritisoivat uskonnonvapautta vastaan, samalla tajuamatta että sen ansiosta myös ateismi on nykypäivän suomessa mahdollista.

Äänestä

Armeija on jo vitsi, ei kukaan halua tai jaksa leikkiä enää mitään sotaleikkejä kun on tärkeämpääkin tekemistä kuten oikea töissäkäynti ,mistä sentään yhteiskunta hyötyy jotain edes verotuloina toisin kuin armeijassa leikkiminen....

Äänestä
  • Kuinkas sitten kävisit töissä jos joku pienet vihreät miehet tunkeutuu Suomeen tunnuksettomissa asuissa. Kyllä minua niin sitten ärsyttää tuollaiset tyhmät ihmiset joilla tuollainen ajattelutapa,
    Mietipäs kuinka kävi Krimillä, se samanlainen voi toteutua myös Suomessa, silloin se ei enää ole leikkimistä! Luuletko että valtiot leikin vuoksi pitävät armeijaa ja rahoittavat sitä valtavalla summilla?

    1Äänestä

  • todellatyperäkommentti kirjoitti:

    Kuinkas sitten kävisit töissä jos joku pienet vihreät miehet tunkeutuu Suomeen tunnuksettomissa asuissa. Kyllä minua niin sitten ärsyttää tuollaiset tyhmät ihmiset joilla tuollainen ajattelutapa,
    Mietipäs kuinka kävi Krimillä, se samanlainen voi toteutua myös Suomessa, silloin se ei enää ole leikkimistä! Luuletko että valtiot leikin vuoksi pitävät armeijaa ja rahoittavat sitä valtavalla summilla?

    Taas ylisuuria ajatuksia itsestänsä ja siitä kuinka maailma toimii.

    Äänestä

  • KatsoVähemmänElokuvia kirjoitti:

    Taas ylisuuria ajatuksia itsestänsä ja siitä kuinka maailma toimii.

    Ei nuo ole elokuvista vaan ihan uutisista, oletko elänyt säkki päässä kellarissa vai?

    1Äänestä

On. Mutta parempi kuin seuraavat sukupolvet. Nyt siellä katsotaan läppäriltä tetsausta ja vedetään karkkia, suklaata, patukoita ja energiajuomaa pussista lounaaksi, ihan talon tarjoamana. Missä nyt on ne paljon saarnatut tyhjät hiilarit jotka ei pidä nälkää? Possuset väsyy ja lihoo, toista tiedettiin kun vedettiin spadejen lämpöastioista makaroni-jauhelihamössöä pakista lusikkahaarukkamysteerillä, hyvää oli ja kyllä jaksoi.

1Äänestä

Onneksi suomi tuhoutuu mamutuksessa ettekä te siellä asuvat voi mitään...äänestitte juuri siten että mamutus lisääntyy ja suomi kuolee vielä entistäkin nopeammin...ihanaa että en enää asu korruptio suomessa missä insinööri johtaa maata/ rinne .....järjetöntä. Vain hullu jää asumaan maahan missä ei ole tulevaisuutta lainkaan. Onneksi useat nuoret jo lähtevät pois suomesta työn perässä maahan missä siitä työstä maksetaan oikeaa palkkaakin ja jää verojen jälkeen jotain käteenkin muuta kuin hoitopaikka jossain murhakartanossa myöhemmin ,missä kuolee kusisiin vaippoihin pahoinpideltynä mustelmilla...Luuserisukupolvi haluaa perustaa perheen ja normaalia elämää eikä mitään pohjois-korea meininkiä kuten suomessa.

Äänestä

Päinvastoin, yhä itsenäisemmin ajattelevia sukupolvia. Nehän ne luusereita oli jotka kyselemättä nöyrinä alistuivat kaiken maailman heikkolahjaisten hyppyytettäväksi. Nyt on kielitaitoa ja koulutusta ja mahdollisuus sanoa byebye pitäkää tunkkinne jos poliitikot hölmöyttään ajaa asiat siihen että sota uhkaa, silloin saavat sotia itse eikä ulkoistaa ikävää hommaa syyttömille.

Äänestä
  • Jassoo, eli jos paha kriisi iskee niin sanotte byebye!! Miksi niin moni kantos on sitten itkemässä että miksi Syyriasta tänne tulee terveitä ja nuoria miehiä eivätkä ole puolustamassa kotimaataan ja perhettään!! HÄ!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jassoo, eli jos paha kriisi iskee niin sanotte byebye!! Miksi niin moni kantos on sitten itkemässä että miksi Syyriasta tänne tulee terveitä ja nuoria miehiä eivätkä ole puolustamassa kotimaataan ja perhettään!! HÄ!

    Syyriasta tuli paskasakkia ja paperittomana koska herra pääministeri kutsui ja lupasi kämppänsä noille jätteille.Miksi jäisitte asumaan paskasakin kanssa ja odottamaan koska raiskaavat lapsesi? Kun ei heitä kerran poiskaan laiteta vaan otetaan lisää niin mikä on oma johtopäätöksesi,mitä sinä
    tekisit asialle?Et mitään, vaan jäät odottamaan huomattavaa rikollisuuden nousua ja samaan aikaan maksat kuplahintaista kämppää minkä arvo tippuu joka päivä koska naapurustossa alkaa näkymään huumemyyjiä.....mitä tekee poliisi? Ei mitään koska heitä ei liikuta ja koska asuvat kauklana lähiön ongelmista....joten :onnea vaan suomessa asumiseen....kurjuus on suomessa enemmän kuin todellisuutta 4-5 vuoden sisään.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vellihoususukupolvi kirjoitti:

Onko nyt pahin luuserisukupolvi intti ikäinen, ennätysmäärä lusmuilee ettei käy inttiä sen sijaan ennätysmäärä taas naisia pyrkii inttiin, mikä vaivaa Suomen nuoria miehiä kun naiset jyrää heidät melkeinpä alalla kuin alalla ja nyt jopa intissä kun, onko tulevaisuudessa Suomessa niin että nainen on taistelija ja miehet puuron keittäjiä ja pyykinpesijöitä! Ihan hävettää. Onko ainoa keino ottaa lisää maahanmuuttajia jotka tulee sotatantereilta eivätkä pelkää inttiä ja näin kouluttaa heistä taistelijoita Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu