Valtava doupping pommi ravistelee urheilumaailmaa!!21 hiihtourheilijaa kahdeksasta eri euroopan maasta harjoittaneet veridouppingia vuodesta 2011 alkaen!!
Eri yhteyksissä on väitetty että veritankkauksia on tehty myös suomessa,tankkauksia tehnyt lääkäri on nähty esimerkiksi rukan mc osakilpailussa.
Onko asiakkaana suomalisia? Me suomaliset hiihdon ystävät istumme nyt näiden järkyttävien uutisten vuoksi pelko persiissä!!
Mitä verensiirtoja tehnyt lääkäri teki rukalla?!
Minulla tulee nyt mieleen Lahti2011. Siellä kun muutama maamme urheilija ylitti itsensä huomattavasti verrattuna kauden aikaisempiin suorituksiin!
Mitä verensiirtoja tehnyt lääkäri touhusi rukalla?
4
73
Vastaukset
- vertapakkiin
Ettei vain ole tehty suomalaisillekin? Vai olisko niin, että nyt tänä vuonna ei ole uskallettukaan tehdä? Se selittäisi hiihtotason romahduksen! Eihän tuohon ole parempaakana selitystä vai onko? Syksyllä kaikki yhteen ääneen vakuuttivat, että harjoituskausi on sujunut erinomaisesti. Mutta kun tulosta ei tule, niin jossain on selitys.
- hiihtoseppo
ÖÖ...mitä Lahdessa tapahtui 2011?
Googlen mukaan ei mitään merkittävää, vai tarkoitatko kenties Lahti-suunnistusta2011, jossa Simo Martomaa voitti yleisen sarjan lauantain keskimatkin kilpailun.
Toisekseen nuo 21 urheilijaa eivät kaikki ole hiihtäjiä, eikä edes talvilajien urheilijoita. Osa voi olla Suomalisia, en tosin tiedä mikä maa on Suoma, todennäköistä on että joukossa on myös finnejä, eli suomalaisia.
Se että joku Saksalainen käy Suomessa, ei tee vielä kenestäkään rikollista. Onhan Suomi nykyään muutenkin oikea kansallisuuksien sulatusuuni, tänne toivotetaan kaikki tervetulleeksi ja paapotaan vielä kaupanpäälle.
Että ei tässä kannata pelko persiissä olla yhtään, se tulee mitä on tullakseen. Ei meidän Iivot, Kristat, Kaisat, Kertut, Matit, Ritut tai muut mitään kiellettyä ole käyttäneet, eivät ole edes kuulleet varmaan koko asiasta. - Sporttiva
Finne hiihtoliitto suosittelee kaikenlaista eliksiiriä että tulisi kultaa kahmalo kaupalla!
- suoneen-suoleen
Vieläkin on selvittämättä Statoilin muovikassin omistaja ja mitä tapahtui Vierumäellä norjalaisten letkuhengitysrekassa. Kuka viitsisi selvittää maailmalle, millä menetelmin meitä oikein huijataan.
Kestävyysurheilusta on tulossa NHLn ja KHLn tapainen Mengeleitten ihmemaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun533866KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar892226Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo451902- 221753
- 281506
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?211393- 151132
- 311108
- 1061013
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale791012