Sipilä laittaisi nuoret istuttamaan avohakkuisiin 10 000 000 tainta. Ilmaiseksi tietenkin.

Meni.Ihan.Metsään

Niin tyypillistä Sipilää. Tämä ei ole ehdotus. Se on kehotus lähteä tekemään ilmaista työtä rikkaiden metsänomistajien avohakkaamiin puupeltoihin.
https://yle.fi/uutiset/3-10692806
Mikä on Sipilän veruke nuorille ryhtyä näihin töihin? "Nuoret saisivat arvokasta työkokemusta"?
Ei helkutti, tämä ei varmasti pure nuorisoomme.
Sipilä ei ymmärrä yhtään mitään siitä, miten nuoria käsitellään.
Kehotus nuorten näkökulmasta tarkoittaa punaista valoa.
Sipilän uskonnollisella asenteella tekemä kehotus on menneestä maailmasta, se toimii vain suviseuranuoriin jotka ovat manipuloitu tekemään kaikkea mitä ylhäältä annetaan.
Minkälaisina ihmisroskina Sipilä meidän nuoriamme oikein pitää, voi hyvänen aika!?
Nuo Sipilän toimintatavat tulivat kaikille selväksi viimeisen neljän vuoden aikana, kukaan ei niitä enää kaipaa.

89

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Edes.jotain.tekemään

      Samoin myös työttömät istutustalkoisiin.
      Ei siitä saa ulkoilmamyrkytystä. Eli turha pelätä.
      Uuninpalnkolta vähän oikaseen selkäänsä.

      • Mee ite pöpelikköö kyykkii natsi.

      • Musti.Hintikka kirjoitti:

        Mee ite pöpelikköö kyykkii natsi.

        Niin että oikeuksia vaan pitää olla. Ei velvollisuuksia.

      • eikö.herneessä.itua
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Niin että oikeuksia vaan pitää olla. Ei velvollisuuksia.

        no etkö sä tajuu. kyllä työtä tehdään, kunhan hinnoista sovitaan. kahisevaa tilille. reilu liksa tehdystä työstä.
        mutta ei stana mitään sipilän mallia, että ilmaiseksi.
        duunari ei elä kiitoksella. kissoilta voit kysyä.

      • eikö.herneessä.itua kirjoitti:

        no etkö sä tajuu. kyllä työtä tehdään, kunhan hinnoista sovitaan. kahisevaa tilille. reilu liksa tehdystä työstä.
        mutta ei stana mitään sipilän mallia, että ilmaiseksi.
        duunari ei elä kiitoksella. kissoilta voit kysyä.

        No miksi meillä on jatkuva työvoimapula esim. siivousalalla.

      • ahneet.määrittelevät
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        No miksi meillä on jatkuva työvoimapula esim. siivousalalla.

        tiedätkö minkälaisiin palkkoihin tyytyvät ne suomen työlainsäädännöstä ymmärtämättömät maahanmuuttajat, jotka näitä töitä tekevät?
        työnantajat alalla ovat sitten määritelleet palkkauksen sillä perusteella. ei tietenkään virallisesti.
        palkka on niin pieni, että se ei riitä elämiseen, mutta työn saaneet eivät uskalla valittaa pelätessään menettävänsä surkeapalkkaisen työnsä.
        syytätkö tästä suomalaisia työttömiä, jotka eivät kelpuuta alan palkkatarjousta? vai onko syy sittenkin sillä työtä tarjoavalla puolella?

      • kirjoita.tuo.YouTubeen
        Musti.Hintikka kirjoitti:

        Mee ite pöpelikköö kyykkii natsi.

        V niin kuin ketutus.

      • kirjoita.tuo.YouTubeen

        Elokuva suomesta vuonna 2019.

      • työttömienosalta

        Palkka on aivan oikea, koska
        aktiivimalli sitä vaatii.

      • ahneet.määrittelevät kirjoitti:

        tiedätkö minkälaisiin palkkoihin tyytyvät ne suomen työlainsäädännöstä ymmärtämättömät maahanmuuttajat, jotka näitä töitä tekevät?
        työnantajat alalla ovat sitten määritelleet palkkauksen sillä perusteella. ei tietenkään virallisesti.
        palkka on niin pieni, että se ei riitä elämiseen, mutta työn saaneet eivät uskalla valittaa pelätessään menettävänsä surkeapalkkaisen työnsä.
        syytätkö tästä suomalaisia työttömiä, jotka eivät kelpuuta alan palkkatarjousta? vai onko syy sittenkin sillä työtä tarjoavalla puolella?

        Silloin se työehtosopimuksissa määrätty työn hinta on liian korkea.

      • ymmärrystä.vailla
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Silloin se työehtosopimuksissa määrätty työn hinta on liian korkea.

        Siivousalalla maksetaan työehtosopimusten minimipalkkaa.
        Ai niinku että palkalla ei tarvitse tulla toimeen? Pitäisi vielä alentaa sitäkin?
        Melkoinen mulkku olet. Älä tule vastaan missään. Joku voi asentaa nenäsi sijainnin uudelleen.

      • ymmärrystä.vailla kirjoitti:

        Siivousalalla maksetaan työehtosopimusten minimipalkkaa.
        Ai niinku että palkalla ei tarvitse tulla toimeen? Pitäisi vielä alentaa sitäkin?
        Melkoinen mulkku olet. Älä tule vastaan missään. Joku voi asentaa nenäsi sijainnin uudelleen.

        Se että kaltaisesi sanoo mulkuksi on pelkästään ilo ja kunnia.

      • nasahtinaulankantaan
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Se että kaltaisesi sanoo mulkuksi on pelkästään ilo ja kunnia.

        Minkäs ulkonäöllesi mahdat. Nimensä näköinen.

    • Ikinuoret

      Eiköhän nuorilla ole ihan omat ajatukset miten ilmastoa voidaan suojella.Tällaiset ajatukset nuorten hyväksikäytöstä laskevat keskustan kannatusta lisää.Kuinkahan alas sen saa vielä ajettua ja järjestöväki katsoo vain vierestä kun laiva uppoaa.

      • Ihan.kamalaa

        Kun nuorille näytetään ja koetaan tämäkin puoli.

        Ei saa sanoo vasemmistolaiset, kelle he sitten valehtelee.

    • sipiläpipilä

      Nuoret tekemään ilmaistyötä rikkaiden metsänomistajien ja maataloustuilla loisivien kepulaisten pankkomajureiden hyväksi?

      Sipilä on lopullisesti seonnut.

      • Sitäkö.pelkäät

        Ei kaikki metsänomistajat ole rikkaita, ihan tavallisia tallaajia.
        Nuoret pitää myös opetaa mistä se leipä maahn tulee, kun puusta se on 20 % kansantuotteessa.

      • ökyn-kuusi-jouluksi
        Sitäkö.pelkäät kirjoitti:

        Ei kaikki metsänomistajat ole rikkaita, ihan tavallisia tallaajia.
        Nuoret pitää myös opetaa mistä se leipä maahn tulee, kun puusta se on 20 % kansantuotteessa.

        ei tavallisilla palkansaajilla ole varaa metsiä itselleen sijoituksiksi hankkia.
        me vaan haetaan sieltä jo maksetut kuuset sitten jouluna.

      • sipiläpipilä
        Sitäkö.pelkäät kirjoitti:

        Ei kaikki metsänomistajat ole rikkaita, ihan tavallisia tallaajia.
        Nuoret pitää myös opetaa mistä se leipä maahn tulee, kun puusta se on 20 % kansantuotteessa.

        En paheksu sitä, että nuoret opetetaan töihin, vaan sitä, että taloudellisen hyödyn ilmaisesta työstä korjaavat verovaroista kustannetun maataloustuen voimalla tukityöllistetyt pankkomajurit sekä rikkaat sijoittaja-metsänomistajat.

        Nuoret töihin, ja työstä palkka käteen. Ehkä pankkomajureillekin pitäisi opettaa, mistä se raha tilille tipahtaa.

    • että-sellaiset-talkoot

      Sipilä vie vaikka työkyvyttömät talkoisiin. Saavat virikkeitä.

      Suuryhtiöiden omistajia ei talkoisiin patisteta. Saavat vain nostella yhtiöistää rahaa osinkoina - niin kuin nyt Sipilän hallituskaudellakin keskimäärin 11,7 miljardia euroa vuosittain. Tänä keväänä osinkojennostoarvio on 12,9 miljardia euroa. Sipilän hallitus ei keksinyt aktiivimallia yrityksille työllistää, ei keksinyt mallia, jolla yritysten voittoja olisi käytetty kilpailukyvyn parantamiseen. Juustohöylällä vain piti leikata siitäkin, mitä köyhille oli annettu hengenpitimiksi.

    • viihanvottu

      Voihan vittu minkälaisia marisijoita heti jos jotakin edottaa missä pitäisi nostaa pikkusen persettä penkistä ja jättä hetkeksi se kännykkä kädesä niin joha alkaa jumalaton marina.Eikä sinne kenenkään ole pakko mennä muttakun nukkukaa ihmeessä mutta muistakaa välillä käydä sossun luukulla ettei puuro lopu.

      • Puurosta en tiijä mutta kaljaa...Njamnjam!

      • mikänuija

        Paskiainen. Etkö tollo ymmärrä, että nuorille on tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin jonkun saatanan nuijan perintömetsään puita istuttelemaan ilmaiseksi. No, eihän sitä paskajuntti ymmärrä, että täällä kaupungissa on tulevaisuus ja työpaikat, joihin on nouren järkevää tulla opettelemaan. Perke..täkö itse olet muita syyllistämässä, kun takuuvarmasti et ole mikään maan"tukipylväs", korkeintaan perinyt paskalammikkosi.

    • ei.mitään.käsitystä

      juuri sellaista holhoamista mitä yliuskovaiset vanhemmat lapsilleen tyrkyttää.
      reaktio lapsilta on että suksi vaan sinne kuuseesi ihan itse.

      • Oppi.ei.ojaan.kaada

        Ihmiset elää maasta. MAa josta tulee kaikki elämisemme ehto.
        Ei nyt väärin ole oppimis mielessäkään nuorille näyttää tätäkin puolta.
        Kävihän Hassikin aikanaana oikein Saksassa asti istuttamassa puun taimenen.
        Nytkö se sitten koetaan vääräksi.

        Kyllä nämä pitää luonnossa kokea, eikä katsoa vain kännykästä.

      • Vtun.luuserit
        Oppi.ei.ojaan.kaada kirjoitti:

        Ihmiset elää maasta. MAa josta tulee kaikki elämisemme ehto.
        Ei nyt väärin ole oppimis mielessäkään nuorille näyttää tätäkin puolta.
        Kävihän Hassikin aikanaana oikein Saksassa asti istuttamassa puun taimenen.
        Nytkö se sitten koetaan vääräksi.

        Kyllä nämä pitää luonnossa kokea, eikä katsoa vain kännykästä.

        Jos sulla on maata/metsää, hoida ne itse.
        Ei sinne tartte ilmaistyövoimaa ruikuttaa.
        Että stana kehtaatte!

    • Nykynuoret ovat saaneet kaiken liian helpolla. Liialla paapomisella ja ymmärtämisellä on vain negatiivinen vaimutus

      • Aiettäonhienoo

        Junteilla on kepu/mtk automaatti, josta kaikki tulee helpolla.
        Ei tarvii pellolla käydä kuin 2 viikkoa keväällä ja kaksi viikkoa syksyllä.
        Veronmaksajat ja EU hoitaa kulut, jotta voi 11kk vuodessa uuninpankkolla maata.

      • Aiettäonhienoo kirjoitti:

        Junteilla on kepu/mtk automaatti, josta kaikki tulee helpolla.
        Ei tarvii pellolla käydä kuin 2 viikkoa keväällä ja kaksi viikkoa syksyllä.
        Veronmaksajat ja EU hoitaa kulut, jotta voi 11kk vuodessa uuninpankkolla maata.

        Sosialidemokraatteja äänestävillä maanviljelijöillä tätä automaattia ei ole?

      • Likaiset-keinot
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Sosialidemokraatteja äänestävillä maanviljelijöillä tätä automaattia ei ole?

        No ne ovat varmaan samanlaisia sosialidemokraatteja kuin sinäkin eli muka-demareita. Siis keputrolleja.

      • Likaiset-keinot kirjoitti:

        No ne ovat varmaan samanlaisia sosialidemokraatteja kuin sinäkin eli muka-demareita. Siis keputrolleja.

        En minä ole koskaan väittänyt demari olevanikaan.
        En kyllä ole kepulainenkaan.

      • märät.purut
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        En minä ole koskaan väittänyt demari olevanikaan.
        En kyllä ole kepulainenkaan.

        mutta se on varmaa että hölmö kyllä....

      • märät.purut kirjoitti:

        mutta se on varmaa että hölmö kyllä....

        Siinä sitä Sirola Opistossa opittua vasuri dialogia. Tuskin noin vaikeaa sanaa tiedät.

      • neron.tilityksiä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Siinä sitä Sirola Opistossa opittua vasuri dialogia. Tuskin noin vaikeaa sanaa tiedät.

        sä taidat ihan oikeesti pitää itseäsi fiksuna.
        olisikohan nyt kuitenkin syytä tarkistaa se joltain ulkopuoliseltakin...

      • neron.tilityksiä kirjoitti:

        sä taidat ihan oikeesti pitää itseäsi fiksuna.
        olisikohan nyt kuitenkin syytä tarkistaa se joltain ulkopuoliseltakin...

        Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

      • Nuppineulan kokoiset puhuu. Idioottimaisuuksiin ei kannata vastailla kuin idioottimaisuuksilla.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Nuppineulan kokoiset puhuu. Idioottimaisuuksiin ei kannata vastailla kuin idioottimaisuuksilla.

        PS. Aloita vaikka siitä että lause aloitetaan isolla kirjaimella ja päätetään pisteeseen.

      • vintillä.viiraa
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        PS. Aloita vaikka siitä että lause aloitetaan isolla kirjaimella ja päätetään pisteeseen.

        sinäpä olet varsinainen pilkunnussija

      • 50000euroakuussa
        vintillä.viiraa kirjoitti:

        sinäpä olet varsinainen pilkunnussija

        EX HOXAA? Tuo mekkokuvatus vedättää, ei pidä provosoitua!!!!!

        Sitäpaitsi marimekkolainen teki itse pilkkuvirheen omassa kommentissaan, jossa opasti muita oikeinkirjoituksessa.

      • 50000euroakuussa kirjoitti:

        EX HOXAA? Tuo mekkokuvatus vedättää, ei pidä provosoitua!!!!!

        Sitäpaitsi marimekkolainen teki itse pilkkuvirheen omassa kommentissaan, jossa opasti muita oikeinkirjoituksessa.

        Ei siihen tule pilkkua. Taas kerran Karjalalippis ja formulaväelle tiedoksi että kyseessä on Ranskan Ympäriajon mäkikirikilpailun voittajan paita jota monet pyöräilyn suurmiehet ovat kantaneet.
        Mutta mitäs sitä opettamaan.

    • Onhan se tietysti törkeää ehdottaa jotain konkreettista toimenpidettä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Parempi on heilutella banderolleja, sillähän se maailma pelastuu?

      • Hyvä kommentti. On tietysti paljon mukavampaa mennä joukkoliikenteellä tai vanhempien kyyditsemään osoittamaan mieltä ilmastonmuutoksesta. Sieltä voikin sitten mennä mäkkäriin syömään kertakäyttöastioista hyvällä omallatunnolla.

      • mistänoitasikiää
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Hyvä kommentti. On tietysti paljon mukavampaa mennä joukkoliikenteellä tai vanhempien kyyditsemään osoittamaan mieltä ilmastonmuutoksesta. Sieltä voikin sitten mennä mäkkäriin syömään kertakäyttöastioista hyvällä omallatunnolla.

        Haha, luuletko että mäkkärissä käy sivistyneitä vihreitä tai vassareita?
        Oot hölmö.
        Ei siellä käy kuin ymmärtämättömiä kokoomuslaisia ja kepuleita.

      • mistänoitasikiää kirjoitti:

        Haha, luuletko että mäkkärissä käy sivistyneitä vihreitä tai vassareita?
        Oot hölmö.
        Ei siellä käy kuin ymmärtämättömiä kokoomuslaisia ja kepuleita.

        Vasureiden sivistys taitaa tästä palstasta päätellen olla Sirola Opistosta.

      • milläOpistolla

        sinä kävit,
        vihtori kosola kurssin...?

    • KunnonRajoitukset

      Meillä ainakin lapset menevät ensi kesänä istuttamaan tuttavan metsää, mukavaa hommaa teineille ja saa vähän taskurahaa. Olisivat toki menneet ilman Sipilän sanomisiakin.

    • Funlandiankansalainen

      Metsänomistajan saamat tuet ovat käsittämättömiä. Koko Suomen metsäbusiness perustuu erilaisiin tukiin. Kun teollisuutta ei voida suoraan tukea valtion toimesta, tuetaan metsänomistajia. Metsässä ei ole työvaihetta, jota valtio ei tukisi. Esim Metsäkeskusken sivuilta löytyy lista Kemera-tuista. Lähes kaikista metsätöistä valtio maksaa 40-60% tukea metsänomistajalle. Näin kepulit pitävät maaseudun asuttuna ja taas veronmaksajien piikkiin. Kilpailijamaissa vastaavia tukia ei makseta. Mahtaakohan EU olla tietoinen ko tukijärjestelmästä. Tuskin,

      • Sinä taidat olla niitä siantuntijoita, joita täällä esiintyy runsaasti ??

        Kemera tuet metsänhoitotöihin olivat viime vuonna 56 miljoonaa euroa ja osa niistäkin jäi käyttämättä hakijoiden puutteessa. Vertailun vuoksi valtio maksoi viime vuonna asumistukia kaksi MILJARDIA euroa.

        Suomessa o noin 630 000 yksityistä metsnomistajaa ja olisi todella hienoa, jos he äänestäisivät Keskustaa. Saisimme edunvalvontaa myös metsänomistajille.

      • kuhanhäntäkysyn kirjoitti:

        Sinä taidat olla niitä siantuntijoita, joita täällä esiintyy runsaasti ??

        Maaseudulla ei asu kuin kepuleita? Ja kepuleita ei ole kaupungissa palkansaajina.

      • Funlandiankansalainen

        Niin ja maataloustukia EUn kautta 2 miljardia ja kansallisia samanverran päälle. Kun lisäksi lasket nuo kemera-tuet 50 v niin valtion tuet ovatkin metsäkasvatukselle on 2,5 miljardia. Se on piilotukea, jota ei pitäsi maksaa. Metsäyrittäjät tulee olla salla tasolla kuin minä muu yritystoiminta. 630000 metsänomistajaa vastaa juuri kepun kannatusta 14 %. Suomessa on 2 miljoonaa palkansaajaa ja olisi hienoa, jos niistä ei edes katsoisi metsään.

      • HelekutinDorka
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Maaseudulla ei asu kuin kepuleita? Ja kepuleita ei ole kaupungissa palkansaajina.

        Ei ole täysjärkinen se joka kaupungissa palkansaajana on ja kepua kannattaa...
        Sama kuin kusisi vastatuuleen, omille kintuille tulee...

      • Funlandiankansalainen kirjoitti:

        Niin ja maataloustukia EUn kautta 2 miljardia ja kansallisia samanverran päälle. Kun lisäksi lasket nuo kemera-tuet 50 v niin valtion tuet ovatkin metsäkasvatukselle on 2,5 miljardia. Se on piilotukea, jota ei pitäsi maksaa. Metsäyrittäjät tulee olla salla tasolla kuin minä muu yritystoiminta. 630000 metsänomistajaa vastaa juuri kepun kannatusta 14 %. Suomessa on 2 miljoonaa palkansaajaa ja olisi hienoa, jos niistä ei edes katsoisi metsään.

        Sinulla se on tuo matikka hallussa ??

        Mitä vituntekemistä maataloustuilla on metsän kanssa?
        Viranomaiset virkavastuulla väittävät maataloustukia maksetun karvanverran alle kaksi miljardia viime vuonna sisältäen EU:n osuuden.

        En viitsi edes laskea paljonko ovat 50 vuoden asumistuet tuolla sinun logiikallasi. Se on varmaa, että Kemera-tukea saa vain tehtyä työtä vastaan, joten sillä edistetään vientiteollisuutta joka on kaksikymmentä prosenttia maamme koko vientitulosta. Niillä rahoillahan sinuakin eläteään kotiin.

        Vasemmistolaisuus perustuu valheeseen ja agitointiin.

      • Valehtelupuolue
        kuhanhäntäkysyn kirjoitti:

        Sinä taidat olla niitä siantuntijoita, joita täällä esiintyy runsaasti ??

        Kemera tuet metsänhoitotöihin olivat viime vuonna 56 miljoonaa euroa ja osa niistäkin jäi käyttämättä hakijoiden puutteessa. Vertailun vuoksi valtio maksoi viime vuonna asumistukia kaksi MILJARDIA euroa.

        Suomessa o noin 630 000 yksityistä metsnomistajaa ja olisi todella hienoa, jos he äänestäisivät Keskustaa. Saisimme edunvalvontaa myös metsänomistajille.

        "Suomessa o noin 630 000 yksityistä metsnomistajaa ja olisi todella hienoa, jos he äänestäisivät Keskustaa. Saisimme edunvalvontaa myös metsänomistajille".

        Sinulla on edelleen hurjat kuvitelmat keskustan tekemisistä. Viime vaalissa työttömät ja köyhät äänestivät keskustaa, "edunvalvojaa", koska uskoivat Sipilän ja keskustan vaalilupauksiin.

        Vaalin jälkeen Sipilä ja keskusta "unohtivat" mitä työttömille ja köyhille on luvattu, ja käynnistivät leikkurit jotka leikkasivat eniten työttömiltä ja köyhiltä.

        Osansa leikkauksista saivat myös muut ryhmät, joiden jokapäiväinen pärjääminen pitkälti riippuu tuensaannista. Kun eivät saa töitä, on heidän yritettävä elää tuilla. Näille samoille ihmisille Sipilä ja keskusta lupasi myös luoda uusia työpaikkoja, mutta toisin kävi. Mitään uusia työpaikkoja eivät luoneet ja valehtelun lyhyet jäljet johtivat Sipilään ja keskustaan.

      • SipilänValheet
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Vasemmistolaisuus perustuu valheeseen ja agitointiin.

        Keskustalaisilla on sama periaate ja toimintatapa.

      • Pikku-Oikaisu
        kuhanhäntäkysyn kirjoitti:

        Sinulla se on tuo matikka hallussa ??

        Mitä vituntekemistä maataloustuilla on metsän kanssa?
        Viranomaiset virkavastuulla väittävät maataloustukia maksetun karvanverran alle kaksi miljardia viime vuonna sisältäen EU:n osuuden.

        En viitsi edes laskea paljonko ovat 50 vuoden asumistuet tuolla sinun logiikallasi. Se on varmaa, että Kemera-tukea saa vain tehtyä työtä vastaan, joten sillä edistetään vientiteollisuutta joka on kaksikymmentä prosenttia maamme koko vientitulosta. Niillä rahoillahan sinuakin eläteään kotiin.

        Ne ovat niitä junantuomia kepulaisia jotka täällä kaupungeissa eivät pärjää.
        Joutuvat asumaan vuokraloukoissa ja niissähän otetaan näiltä hölmöiltä eurot veks.
        Mitäs tänne tulivat. Siellä ovat sitten kelan luukulla muiden tulijoiden kanssa.

      • eipä.hääppöistä
        Pikku-Oikaisu kirjoitti:

        Ne ovat niitä junantuomia kepulaisia jotka täällä kaupungeissa eivät pärjää.
        Joutuvat asumaan vuokraloukoissa ja niissähän otetaan näiltä hölmöiltä eurot veks.
        Mitäs tänne tulivat. Siellä ovat sitten kelan luukulla muiden tulijoiden kanssa.

        kyllä, juuri niitä junantuomia.
        landelle viestittelevät että hyvin menee. tyttöystävät ja kaikki.
        mutta paskat, jos vaan isä ja äiti tietäisivät.
        syrjäytyneitä ovat, kukaan ei halua jutella kun aksentista heti huomaataan, että jaahas.
        kalsarikännejä murjussaan sitten kiskovat kun maailma oikein päähän potkii...
        lomalla sitten pääsevät isän ja äidin passattavaksi raukat.

      • Funlandiankansalainen
        kuhanhäntäkysyn kirjoitti:

        Sinulla se on tuo matikka hallussa ??

        Mitä vituntekemistä maataloustuilla on metsän kanssa?
        Viranomaiset virkavastuulla väittävät maataloustukia maksetun karvanverran alle kaksi miljardia viime vuonna sisältäen EU:n osuuden.

        En viitsi edes laskea paljonko ovat 50 vuoden asumistuet tuolla sinun logiikallasi. Se on varmaa, että Kemera-tukea saa vain tehtyä työtä vastaan, joten sillä edistetään vientiteollisuutta joka on kaksikymmentä prosenttia maamme koko vientitulosta. Niillä rahoillahan sinuakin eläteään kotiin.

        10 ja L on ollut matikka koulussa aina ja on luettu myös sitä ns korkeampaakin. Maataloustuilla on luonnollisesti tekemistä metsänomistuksen kanssa, kun valtaosa metsänomistajista on jussien perillisiä ja niistä useimmat jussien toimesta kaupungiin ajettuja nuorempia sisaruksia. Olen varmaan harvoja monen polven paljasjalkaisista kaupunkilaisista, joka omistaa myös metsää. Sen vuoksi tulee seurattua tuota kepuYLEn hypetusta metsien luontoarvoista. Valtaosalle metsänomistajista metsä on pelkkä sijoitus, perintöosuus ilman luontoarvoja. Samoin ns. metsänhoitotyöt tähtäävät pelkkän mahdollisimman nopeaan kasvuun ja tuottoon ilman syvällisä luontoarvoja. Metsä on ainoa sijoitus joka tuottaa min 4 %/v tekemättä mitään. Tuoton takaa valtion myöntämät hoito- persuparannus jne tuet. Ilman tukia metsät jäisivät hoitamatta ja niiden tuotto omsitajalleen vähäiseksi. Jos tuille ei ole merkitystä, niin nehän on hyvä säätökohde seuraavalle hallitukselle.

        Matikka kymppi ja ääliö ?? Ei voi olla totta.
        Tokko se metsänomistajaa pahentaa mistä vitustase on maailmaan sylkäisty. Todella metkoja ovat nämä laisesi ääliöt, jotka luulevat useampi sukupolvisen kaupunkilaisuuden tekevän heistä parempia ihmisiä. Hyi helevetti.

        Olisihan se aika erikoista sijoittaa kolme-neljä tonnia per hehtaari metsään ilman tuotto-odotusta. Täysin varmaa on, etä 4% tuotto jää saavuttamatta ilman metsänhoitotöitä, joten jauhat paskaa.
        Tuilla yritetään aktivoida laisiasi perintömetsänomistajia hoitamaan edes jotenkin metsiään. Hoidettu metsä toimii kasvuaikanaan hiilinieluna, tuottaa sieniä ja marjoja, ruokaa linnuille ja nisäkkäille eli tuottaa niitä kaivattuja luontoarvoja 60-80 vuoden elinkaarensa aikana.

      • MetsänOmistajaa
        Funlandiankansalainen kirjoitti:

        10 ja L on ollut matikka koulussa aina ja on luettu myös sitä ns korkeampaakin. Maataloustuilla on luonnollisesti tekemistä metsänomistuksen kanssa, kun valtaosa metsänomistajista on jussien perillisiä ja niistä useimmat jussien toimesta kaupungiin ajettuja nuorempia sisaruksia. Olen varmaan harvoja monen polven paljasjalkaisista kaupunkilaisista, joka omistaa myös metsää. Sen vuoksi tulee seurattua tuota kepuYLEn hypetusta metsien luontoarvoista. Valtaosalle metsänomistajista metsä on pelkkä sijoitus, perintöosuus ilman luontoarvoja. Samoin ns. metsänhoitotyöt tähtäävät pelkkän mahdollisimman nopeaan kasvuun ja tuottoon ilman syvällisä luontoarvoja. Metsä on ainoa sijoitus joka tuottaa min 4 %/v tekemättä mitään. Tuoton takaa valtion myöntämät hoito- persuparannus jne tuet. Ilman tukia metsät jäisivät hoitamatta ja niiden tuotto omsitajalleen vähäiseksi. Jos tuille ei ole merkitystä, niin nehän on hyvä säätökohde seuraavalle hallitukselle.

        Kirjoituksestasi päätellen mielikuvituksesta olet sen kympin ja ällän saanut, muut arvosanat ovatkin sitten olleet sieltä asteikon alapäästä.

        Fiksu ihminen, jollaista ilmeisesti koetat näytellä, tietää kyllä ketkä metsiään hoitavat parhaiten ja miten metsästä saa niin luontoarvoja kuin tuottoa. Ne eivät ole ristiriidassa keskenään.

        Noilla metsän hoitoon annetuilla tuilla ei ole metsän omistajan metsästään saamaan rahamäärään suoraa vaikutusta, niiden kautta saadaan lähinnä kartoitettua metsien hoidon tilaa. Rekisteriin pääsee kun on tehnyt metsänkäyttöilmoituksen ja hakenut Kemera päätöksen. Tuet kun ovat luokkaa 150-200 euroa hehtaari, esim taimikon varhaishoito 160 euroa hehtaari.

        Ei tuollaisella korvauksella ole merkitystä, merkitystä on sillä, että hoidettu metsä kasvaa ja sitoo hiiltä paljon tehokkaammin kuin hoitamaton. Hyöty siis konkretisoituu vasta vuosikymmenten kuluttua. Tietysti hiilen sidonnan hyöty on sen hetkistä, mutta siitähän ei korvausta saa, tosin nyt SDP on ottanut ohjelmaan metsien kasvusta maksettavan korvauksen. Kaikkien muiden miljardilupaustensa lisäksi, joten saa nähdä...

      • Funlandiankansalainen

        Ilman veronmaksajien maksamia tukia Suomen metsät olisivat samalla tasolla kuin itänaapurissa, Virossa tai jopa Ruotsissa. Metsätiet olisi rakentamatta ja metsät risukkoja täynnä. Suomessa ei taida löytyä montaakaan metsätien pätkää, jolle yhteiskunta ei olisi tukea antanut. Minkä vuoksi valtion pitää avustaa jopa yksityisille metsänomistajille teiden rakentamisessa johonkin korpeen. Käyttäsivät nekin varat rapistuvan päätieverkon ylläpitoon. Kyllämetsänomistajan eli voittojen kerääjän tulee itse tiensä ja työnsä maksaa. Taimikon istutus lienee ainoa metsähoidollinentyö, johon kemera-tukea ei saa. Eli sekin pitäisi Sipilän mukaan suorittaa metsänomistajalle ilmaiseksi työttömien ja nuoretn talkootyönä tai valtionpiikkiin. Kai Sipilä ehdottaa pian, että viljan ja perunanistustuskin kuuluu valtion lähettämien työprikaattien tehtäväksi. Kummasti näitä metsänomistajia kiinnostaa sosialimi ja sen myöntämät tuet ja työvoima, silloin kun sillä on annettavaa, mutta kun puuta myydä, se onkin sitten kapitalistin itse tehtyä ja verovapaata pääomaa.

    • AnsuStåhlberg

      Tonni taimia päivässä maahan

      keskiarvona? Istuttaa varmaan vielä ilman hulluna repiytymättä. Kivikoissa hitaammin tietysti,mutta vastaavasti multamaahan nopeammin. Katsoin vaan yhtä paikkaa kun luvattiin 18c/kpl urakkana, sehän tekee 180e/päivä ja se kertaa 21,5 =3970e kuussa brutto! Aika hyvin!

      Kuka hullu enää tuollaisia urakoita tekee, kun Sipilä lupasi, jotta nuoriso hoitaa nuo hommat ilmaiseksi talkootyönä.

      • KunnonRajoitukset

        Ylempänä kun sanoin että lapset menevät kesällä istuttamaan, taimen istutushinta kuullosti tutulta mutta en ollut laskenut mitä tulisi kokonaismääräksi.
        Täytyy korjata sen verran että teineille tulossa ihan mukavasti taskurahaa, toki puurtamisen jälkeen. Eksikään taimi ei mene itsestään maahan.

      • mehän.se.tehdään
        KunnonRajoitukset kirjoitti:

        meitä on kymmenen hengen istutusporukka nuoria.
        otamme tuon sipilän tarjouksen vastaan.
        aloitamme heti lumien sulettua ja lupaamme tehdä sen loppuun juhannukseen mennessä.
        ensin kuitenkin pieniä tarkistuksia tuohon hintaan per/taimi.
        koska teemme sen työajoista riippumatta eli myös iltaisin ja viikonloppuisin, niin keskimääräiseksi yhden taimen istutushinnaksi tulee 18 centin sijaan 32 centtiä.
        pienellä laskutoimituksella saamme siis urakan hinnaksi 3,2 miljoonaa €uroa.
        se on varsin sopiva summa, onhan meitä kymmenen ja teemme sen urakkaluontoisena.
        odotamme siis yhteydenottoa juha sipilältä ja aloitamme siis heti lumien sulettua, kunhan tuo mainittu summa on etumaksuna ilmoittamallamme tilillä kokonaisuudessaan maksettuna 15.4 eli eduskuntavaalien jälkeisenä päivänä.

        kiitos jo etukäteen
        istutusnuoret

      • ToimituspääministeriJS
        mehän.se.tehdään kirjoitti:

        No mutta hyvää päivää, minä olen Juha Sipilä, Suomen toimituspääministeri.
        Olen iloinen kun joku tarttui minun tarjoukseeni.
        Minkälainen se teidän istutusporukka oikein on?

      • mehän.se.tehdään
        ToimituspääministeriJS kirjoitti:

        No mutta hyvää päivää, minä olen Juha Sipilä, Suomen toimituspääministeri.
        Olen iloinen kun joku tarttui minun tarjoukseeni.
        Minkälainen se teidän istutusporukka oikein on?

        Kiitos yhteydenotostanne hyvä toimituspääministeri.
        Niin, kuten sanottu meitä on kymmenen.
        Minä olen ryhmänjohtaja, olen vasemmistonuori.
        Muut yhdeksän ovat keskustanuoria.
        Nämä yhdeksän nuorta ovat luvanneet, kuten te hyvä toimituspääministeri vaaditte, tehdä tuon istutustyön ilmaiseksi.
        Minä vastaan että työnjälki tulee olemaan laadukasta.
        Joten varmasti kaikki tapahtuu, kuten olemme teille ilmoittaneet.
        Aloitamme kuten olemme luvanneet, tietenkin maksu pitää eräpäivään mennessä olla tilillämme.

        terveisin
        istutusnuoret

      • komukka

        No hyvää alkuiltaa, minä olen teollisuuden edustaja ja meillä olisi myös ilmaistyötä tarjolla, tosin rukoushetkiä ei ole luvassa vaan tehdään tuottavaa työtä ja opetellaan hyödyllisiä taitoja. Meillä ei myöskään vihata duunareita.

      • se.loppuu.pian
        mehän.se.tehdään kirjoitti:

        Kiitos yhteydenotostanne hyvä toimituspääministeri.
        Niin, kuten sanottu meitä on kymmenen.
        Minä olen ryhmänjohtaja, olen vasemmistonuori.
        Muut yhdeksän ovat keskustanuoria.
        Nämä yhdeksän nuorta ovat luvanneet, kuten te hyvä toimituspääministeri vaaditte, tehdä tuon istutustyön ilmaiseksi.
        Minä vastaan että työnjälki tulee olemaan laadukasta.
        Joten varmasti kaikki tapahtuu, kuten olemme teille ilmoittaneet.
        Aloitamme kuten olemme luvanneet, tietenkin maksu pitää eräpäivään mennessä olla tilillämme.

        terveisin
        istutusnuoret

        Minulle taitaa käydä vaaleissa siten, että pian ei ole valtaa päättää enää Suomen asioista. Toimituspääministerin pesti loppuu minulta tämän kevään aikana.
        Mutta kerkesinpä työtätekevää ihmisroskakansaa kyykyttää oikein rankasti ja kovalla lestadiolaisella asenteella, ja sen tein yhtään häpeilemättä. Vääräuskoisia kun ei tarvitse ottaa huomioon mitenkään.
        Tämä vaalien alusaika on minulle hyvin vastenmielistä aikaa, joudun olemaan palkansaajienkin kanssa melkein samaa mieltä. Mutta onneksi tämä menee pian ohitse.

    • tosiasiassa

      Sipilä on täysin oikeassa. Vain työhön tutustumalla ja samalla hiukan vastiikkeistaan maksamalla nuoriso ja varttuneemmat voivat rakentaa yhteiskuntaa. Sipilän ehdotus oli sikälikin hyvä, että siinä tulisi samalla
      edistettyä tätä ilmaston parantamista.
      Suomessa maleksii tuhansittain ulkolaisia täyshoidossa olevia nuoria miehiä, joita pitäisi jopa ensisijaisesti käyttää Sipilän ehdottamiin tehtäviin sekä julkisten paikkojen siivoamiseen. Mistä löytyy sellainen niin rohkea mies, joka uskaltaa esittää tällaista joutumatta rasismilla leimatuksia.Sodan jälkeen kun Suomea alettiin rakentaa, tehtiin ns. hätäaputöitä pienellä palkalla. Siinä oppi työnteon moraalin ja ymmärtämään sen, ettei sängyssä maaten, sosiaaliapua nauttien rakenneta mitään.

      • Olisi yhteiskuntarauhaa edistävää jos maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset pistettäisiin yhdessä risusavottaan.
        Metsämme kaipaavat kipeästi raivausta.

      • MikseiMaistuHommat
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olisi yhteiskuntarauhaa edistävää jos maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset pistettäisiin yhdessä risusavottaan.
        Metsämme kaipaavat kipeästi raivausta.

        Viljatilan isännällä on vuodessa 10 kuukautta aikaa tehdä risusavottaa metsissään.

      • pystyyn_kuollut-puu
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olisi yhteiskuntarauhaa edistävää jos maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset pistettäisiin yhdessä risusavottaan.
        Metsämme kaipaavat kipeästi raivausta.

        ootko junalla ajellut ja ikkunasta tehnyt havaintoja.
        olet jälkijunassa, susanna koski ehdotti tuota jo pari vuotta sitten ja sai likasangollisen niskaansa.
        pidätkö sinäkin muita ihmisroskan arvoisina, kun täällä tuollaista oksennat?

    • Reilua.meininkiä

      Mä pääsin intissä ollessani metsänistutustalkoisiin.
      Oli pataljoonan komentajalla tuttu ökymetsänomistaja 10km päässä.
      Oltiin kuulemma tallottu sen metsä piloille saappaillamme, siksi talkoot.
      Ei kyllä oltu käyty siellä päinkään, sen sijaan siellä näkyi metsäkoneen jättämiä kantoja hehtaaritolkulla.
      Itte piti kahvitkin vielä nuotiolla keittää ja näkkäriä pureksia.

    • Lopputälle

      Vieläkö tuo tollo jaksaa jakaa typeryyksiään, lopettaisi jo itsensä kehumisen, eikö keskustalla ole ketään selväjärkisempää enää. Laittakaa nyt ihmeessä tuo ruotuun ja keskittykää oikeisiin töihin paskanpuhumisen sijaan.

      • Eikelpaa101vSuomelle

        Itse Sipilän kepulit valitsivat ja ristikseen saivat.
        Nyt sitten kuvittelevat, että tuolla soten ryssineellä vatuloijalla äänestäjiltä myötätuntoa saavat.
        Pitäkää häkäpönttöinssi hyvänänne.

    • MarjastajaJ

      Joo, on hullua istuttaa puita. Riittää kun äänestää SDP:tä niin ei yksin Suomen vaan koko maailman ympäristökatastrofit on hoidettu. Näin, jos uskomme SDP:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä, hän julistaa Helsingin Sanomien haastattelussa näillä sanoin: "maailma pelastuu ympäristökatastrofilta ja ilmastonmuutokselta vain, jos lähdemme tekemään niitä asioita, joita me esitämme tehtäväksi...!"

      Siis todellakin, Rinne sanoo, että maailma pelastuu... ja vieläpä ympäristökatastrofilta. Ajatelkaa mikä mahti demareilla on. Ei olisi Mosambikissakaan sykloniin aiheuttamaa ympäristökatastrofia, ei jokavuotisia Tyynenmeren taifuuneja eikä muita ympäristökatastrofeja jos vaan kaikki ymmärtäisivät äänestää demareita.

      Sen verran epäileväinen kuitenkin olen tuon Rinteen lupauksen suhteen, että lähtisin sittenkin istuttamaan keväällä muutaman puuntaimenen.

      Kaupunkilaisnuorille olisi ylipäätään hyväksi käydä siellä metsässä ja istuttaa niitä puita, ja seurata metsän kasvua vaikkapa seuraavat 40 vuotta. Lisääntyisi ymmärrys siitä, kuinka metsän elämä on vaiherikasta.

      Kävelin viitisen vuotta sitten mustikoiden poiminta-aikaan kuusikkoon, joka oli varmasti satavuotias. Maan pinta oli paksun sammalen peitossa, eikä siellä kasvanut kuin muutama aluskasvi. Metsä oli hiljainen, lintuja ei näkynyt eikä kuulunut, eikä muita eläimiäkään. Sääskiä nyt sentään oli, mutta eipä juuri muuta hyönteiskantaa näkynyt.

      Omistaja hakkasi puut seuraavana talvena. Istutti uusia taimia keväällä. Ensimmäisenä kesänä aukko oli karu, elottoman oloinen. Vain ne uudet taimet vihersi.

      Toisena kesänä hakkuun jälkeen, kun taas poikkesin sinne, heínäkasveja oli jo melkoinen määrä, ketokukkiakin näkyi, ensimmäiset vadelmatkin nostivat päätään, mutta kaikista parasta oli aukkoon nousseet metsämansikat, joita keräilin useamman litran. Heinikossa pesiviä lintujakin pyrähteli lentoon, ja perhosia sekä korentoja oli silminnähden paljon.

      Kolmantena kesänä alkoi jo löytyä vadelmaa poimittavaksikin, ei paljoa muta kuitekin. Aukon reunalle oli myös mustikkaa jo kasvanut, ja puolukan varattakin näkyi. Lehtipuun vesat nousivat jo heinikon yli, ja ne istetut kuusentaimetkin kurkotteli samalla tasalla. Vuosikasvut oli ihan komeita. Perhosia ainakin tuplasti edelliskesään verattuna.

      Viime kesänä kun taas samaiseen paikkaan menin, metsämansikat olivat vähentyneet, mutta vadelmaa oli runsaasti. Samoin mustikkaa ihan reippaasti poimittavaksi. Metsäkoneiden aiemmin rikkomaan maankamaraan oli myöskin kanttarellit löytäneet kasvupaikan, ja puolukkaa kypsyi aurinkoisella reunamalla. Puut olivat taas venyneet senttitolkulla, ja näytti ainakin hirvi käyneen vesakkoa maistelemassa, kuusentaimiin horvi ei koske. Varmasti aukossa viihtyi myös jäniksiä, olihan suojaa nyt tarjolla, enkä olisi yllättynyt jos teeri tai koppelo olisi keväällä pesänsä johonkin painaumaan kyhännyt.

      Vanhan metsän uudistaminen siis uudistaa myös muun ekosysteemin, eikä suinkaan köyhempään suuntaan. Juuri tuollaisten asioiden ymmärtämiseksi ja omakohtaisesti koetuksi olisi nuorille puun istutus hyvästä, ja sen istutuksen seuraaminen vuosien ja vuosikymmenten saatossa. Ei syntyisi näitä Mielipidepankin kaltaisia tollikkavanhuksia metsään huutelemaan.

    • Tyypillistä vaalienalus vöyhötystä tuommoinen puunistutuspropaganda

      SEITSEMÄN TÄHDEN LIIKE EI PAKOTA KETÄÄN ISTUTTAMAAN PUITA

      • Karu-Totuus

        Väyryseen voi aina luottaa.
        Vuosikymmenten kokemus.
        Kokemusta enemmän, kuin vaalien jälkeisellä kepulla yhteensä.

      • Karu-Totuus kirjoitti:

        Väyryseen voi aina luottaa.
        Vuosikymmenten kokemus.
        Kokemusta enemmän, kuin vaalien jälkeisellä kepulla yhteensä.

        Niin no siksi mainostankin tähtiliikettä, ja siksikin koska olen itsekin ehdokkaana

      • Täältä-tullaan
        Karu-Totuus kirjoitti:

        Väyryseen voi aina luottaa.
        Vuosikymmenten kokemus.
        Kokemusta enemmän, kuin vaalien jälkeisellä kepulla yhteensä.

        Helsinkiläisenä todennäköisesti äänestän Tähtiliikettä. Ilja Janitskin on vahva ehdokas, samoi Peter Fryckman. Jompi kumpi tulee saamaan ääneni.

      • vitussaonvirtaa
        Täältä-tullaan kirjoitti:

        Helsinkiläisenä todennäköisesti äänestän Tähtiliikettä. Ilja Janitskin on vahva ehdokas, samoi Peter Fryckman. Jompi kumpi tulee saamaan ääneni.

        Oikein, pysykää pojat jämerinä.

    • Taidankävellä
    • HeinisLuoma

      No missään ei Juha ole vaatinut ilmaista työtä.

      Taidat olla asenteelisesti vammainen.

      • potkupersiille

        No mitä lupasi? Ei mitään.
        Eikä kukaan alle 15 euron tuntipalkalla lähtisikään Sipilän hommiin.

    • OulunVaari

      Sipilä on aivan oikeassa.Koulusta pinnaamalla ei ilmasto pelastu. Ei muuta kuin lusmuille kuokka käteen ja puita istuttamaan. Se olisi käytännön teko.

      • Kehua-Pukkaa

        Opetuksen kannalta vuoden tärkein koulupäivä.
        Nuorissamme on tulevaisuus, ilmiselvästi heihin voimme luottaa.

    • Pusikkoja

      Parempi, että istuttavat taimet Suomeen. Viherpopulistit kerää verot hiilinieluihin ja verovaroillamme kasvatetut puun taimet istutetaan Afrikkaan, josta alueen maiden korruptio vie 80 %.

    • morosulle

      mun vuesti pois.pitäkää huoli sit jatkossakin.mielipiteeni on sama.

    • Anonyymi

      Kuinka on edennyt, vai oliko tyypillista Kepu paskaa taas kerran.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe