Päätät puolustusmäärärahoista 1936-44. Mitä olisit tehnyt toisin?

Päätät puolustusmäärärahoista 1936-44. Mitä olisit tehnyt toisin?"

Olisin pannut kaikki rahat ilmavoimiin ja hankkinut sellaisia amerikkalaisia koneita jotka eivät näy ryssän tutkassa.

Laivastolle puolestaan amerikkalaisvalmisteisia risteilyohjusveneitä jotka eivät näy Ryssän tutkassa tai jotain.

Maavoimille en olisi antanut yhtään mitään.

Pelkästään ilmavoimilla sotaa ei voiteta. Suomen tapauksessa 3.8 miljoonan aika lailla maa- ja metsätalousvaltaisen maan resurssit olisivat olleet rajalliset.

Merivoimien hankintoja on kritisoitu ja periaatteessa toinen panssarilaiva ei ollut kustannustehokas sen paremmin talvi- ja jatkosodassa. Toinen sitten upposikin jo 1941. Ehkä tuosta olisi voinut saada säästöjä toisen panssarilaivan verran. Rannikkotykistöllä oli tietyissä vaiheessa merkittävä torjuntatehtävä.

Maavoimien osalta Suomella ei olisi ollut resursseja mihinkään todelliseen panssaridivisioonaan. Huomio kannattaa kiinnittää siksi maavoimien epäsuoraan tuleen. Sotasaaliskalusto oli kirjavaa ja tehokkuutta huoltoon olisi saatu keskittymällä 105 mm:n, 122 mm:n ja 150-152mm kalustoon. 75/76 mm:n eli kolmituumaisten teho oli heikko metsäisessä maastossa.

Mitä olisi maksanut pelkällä kalustolla se että kranaatinheittimiä olisi lisätty sodanjälkeiseen malliin? Silloin jokaisella pataljoonalla olisi ollut oma raskaiden heittimien krh-osasto ja jokaisella jv- komppanialla kevyt 2 heittimen joukkue. Prikaatilla siten krh-komppanian (6 raskasta heitintä) lisäksi 8 raskasta heitintä lisää. Ja neljällä pataljoonalla 4x3x2 =24 kevyttä heitintä eli 12 heitintä lisää. Lisäkustannus pelkillä heittimillä noin 20,000 Saksanmarkkaa. Tuolla rahalla saatiin vain yksi 105 mm saksalainen kenttätykki. Siis koko armeijan mittakaavalla tämä krh-aselajin vahvistus olisi maksanut (heitinten hinnoilla) vain noin 500,000 Saksanmarkkaa. Yhden pommikoneen ja hävittäjäkoneen yhteishinta. Toki radiot ja muut vermeet olisivat myös nostaneet jonkin verran hintaa mutta niin ne olisivat tehneet myös lentokoneiden osaltakin.

Siis olisin lisännyt epäsuoran tulen resursseja. Toinen hankinta olisi koskenut tykkien vetokalustoa. Ajoneuvojen hinnat noin 5,000 Saksanmarkkaa kpl.

Panssarilaivan hinnalla panssarivaunuja ja pst sekä it-tykkejä.

Olisin soittanut Hitlerille.

Vuosina 1939-44 suurin puolustuksen hankintojen menoerä Suomelle liittyi ammuksiin. Jos se oli kerran Usalla noin 12-13%, Saksalla 25-27% niin Suomella sen osuus lienee ollut n. 50%. Siitä ei voinut tinkiä paitsi että kaluston kirjavuuden takia Suomi tuotti ja hankki tiettyjä ammuksia (kuten 75-76 mm tykkien) liikaa ja joitakin liian vähän.

Sukellusveneet olivat turhia. Ehkä yhden olisi voinut rakentaa muodon vuoksi. Kun Suomeen tuli panssarikauhuja sekä -nyrkkejä niin ilisin palkannut jonkun kääntämään niiden ohjeet suomeksi ja porukan kouluttamaan sotilaita niiden käyttöön. Ne olivat Suomessa varikoilla monta kuukautta varastoituina.

Jenkit eivät suostuneet myymään mitään luotolla. Kovia kapitalisteja mahtoi hatuttaa. Suomessa ei paljoa huhtikuun 1940 jälkeen mitään aseisiin liittyviä hankintoja ilman Saksaa tehty. Ruotsihan otti natseilta maksun juutalaisilta pöllityllä kullalla.

Stalinin urkuja, niitä olisi suihkinut lavallisia kerrallaan, sotasaalis olisi ollut, kun ne tehoavat elävään voimaan ja jättävät panssarit ehjiksi. Ei tarvi tulenjohtuetta, pelkkä autokuski riittää.

Kaikkien aikojen paras kustannusvaikutuksiltaan investointi lienee ollut radiotiedusteluun satsaaminen vaikka Reino Hallamaa pelasi kovaa peliä ja myymällä tietoja joillekkin tajoille osin hankki varoja sitä kautta. Lisäsatsaukset koulutukseen ja lisämateriaalihankintoihin olisi tuonut vielä enemmän tuloksia. Hyvä näinkin.

Kiinnostavaa on myös pohtia toiko 82 000 Reichsmarkia StuG-rynnäkkötykkiin paremman kokonaistuloksen kuin 6-7 Pak 40 pst-tykkiä. Kesän 1944 kokemukset puolsivat rynnäkkötykkien hankintaa koska suurta määrää pst-tykkejä ei voitu evakuoida.

Pitäisi muuten tietää se paljonko nuo panssarilaivat, Ilmarinen ja Väinämöinen maksoivat, samoin sukellusveneet. Pst-tykeilläkö aioitte estää Suomen ulkomaankaupan katkaisemisen?

Ehkä niitä Fokker G. 1 raskaita hävittäjiä ainakin ja käyttänyt niitä nimenomaan hävittäjinä eikä kevyinä pommikoneina niinkuin oli ajatus. Ne olivat tuosta konetyypistä yksi onnistuneimpia.

Vickers-vaunujen hankinnassa olisi ehkä kannattanut säästää vähemmän, mutta Honkaniemen taistelun perusteella ehkä niistä ei kumminkaan olisi ollut sen enempää iloa pitemmällä koulutuksellakaan. Jatkosodassa StuGit olivat kelpo pelejä ja suomalaiset käyttivät niitä hyvin. Panzer IV:set taas tulivat liian myöhään ja J oli muutenkin jo turhan riisuttu malli.

Nebelwerferien eri versiot maksoivat 1500-5000 RM. Amerikkalaisten tutkimusten mukaan laajasta käytöstä huolimatta ne aiheuttivat lopulta vain 0.5% amerikkalaisten henkilöstötappioista. Käytännössä ne olivat psykologiaan vaikuttavia aseita.

Ne oli aivan liian epätarkkoja eivätkä olisi soveltuneet Suomen oloihin. Haupitseilla ja heittimillä oli metsäisessä maastossa etuja kanuunoihin verrattuna.

Miljoona Suomen markkaa vuonna 1943 vastaa 184 000 euroa tämän hetken rahan arvolla. Näin ollen jos Suomi maksoi 4 miljoonaa StuG-rynnäkkötykistä per kpl vastaa se 736 000 euroa vuonna 2019.

Ruotsalaiset rynnäkköpanssarit (ps-jääkäreiden kuljettamiseen) maksoivat jo toistakymmentä vuotta sitten yli 3 milj euroa.

Panssarilaivojen rakentaminen oli nuorelle ja köyhälle valtiolle suuri ponnistus. Se imaisi lähes koko puolustusbudjetin muutaman vuoden ajan. Hankkeen mielekkyydestä käytiin kova poliittinen väittely, sillä rahanreikiä olisi ollut muuallakin.

Ilmarinen ja Väinämöinen suunniteltiin rannikkopuolustukseen, eräänlaisiksi uiviksi rannikkolinnakkeiksi. Ne olivat kokoonsa nähden järeästi aseistettuja mutta pienempiä ja hitaampia kuin saman aikakauden risteilijät.

Avomerioperaatioihin laivat soveltuivat huonosti. Pieni syväys, raskas tykkiaseistus ja korkea torni johtivat heikkoon merikelpoisuuteen.

Tekniikaltaan ne olivat kuitenkin tuon ajan parasta tasoa: voimansiirto oli diesel-sähköinen, tulenjohto- ja suuntausjärjestelmät sähköiset, ja sähkömekaaniset laskimet välittivät suuntausarvot suoraan tykkitorneihin.

Kannattaa todellakin miettiän tarkkaa sitä että Suomen ulkomaankaupasta yli 90% kulki meritse ja että puolustusbudjeteissa tämä tosiasia täytyi myös näkyä. Vahinko vain että puolustusbudjettien tarkka jakauma 1930-luvulla (ilma-, meri- ja maasota) ei ole koskaan osunut silmään jotta voisi tehdä kansainvälisiä vertailuja. Joka tapauksessa esim Saksa, jossainmäärin Suomeen verrattavissa olevana Itämeren valtiona aloitti sodan käyttämällä merisodan tarpeisiin 1938-41 jopa noin 15% ja suunnitelmissa oli alunperin suurempikin siivu. Vielä niinkin myöhään kuin kevättalvella 1943 pelkkä sukellusveneiden valmistus vei Saksan varustelusta 10%. Vuoden 1944 viimeisellä neljännekselläkin lähes 8%.

Jos Suomen puolustusbudjetista merisota vuosina 1938-40 olisi vienyt 12-15% ei osuutta voi edes pitää "hämmästyttävänä" vaan jopa normaalina Itämeren valtiolle.

Ja sama kaiku näyttää olevan askelten taas...

"Suomi on saamassa historiansa suurimmat sotalaivat. Merivoimien tulevaisuuden Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetit ovat yli satametrisiä. Niitä valmistuu neljä.

Uusien alusten valmistus on tarkoitus aloittaa Raumalla Rauma Marine Constructionsin telakalla ensi vuoden aikana. Telakan kanssa on voimassa oleva suunnittelusopimus, joka tähtää tänä vuonna solmittavaan rakentamissopimukseen niin, että alusten valmistaminen alkaa 2019.

TIlausvaltuus alusten rakentamiseen tuli vuoden 2018 budjetin hyväksymisen yhteydessä.

Hankkeen nimi on Laivue 2020. Sen hinta on 1,2 miljardia euroa. "

Hyviin, tehokkaisiin radioihin, häirintäradioihin, tulenjohtopanssareihin ja raskaiden tykkien vetämiseen soveltuviin ajoneuvoihin olisi kannattanut satsata.

Se missä Suomen sotataloudesta vastaavat töppäilivät oli tiettyjen ammusten omituinen hämmästyttävä ylituottaminen. Tuntui kun tuotannosta vastaavat eivät olleet aivan perillä siitä mitkä ammustyypit tulevat vähentymään ja mitä ammuksia tulee kulumaan jatkossa vähemmän. Miksi tuotettiin pienikaliberisia (esim.20 mm) panssarikranaatteja kun viimeistään vuonna 1941 nähtiin ettei niillä juuri ollut tehoja uudenpolven panssareihin.

Myös venäläisten 45 mm pst-tykki oli tehoton, joskin sirpalekranaattien käyttö sekä vähäisemmässä määrin ammukset bunkkereita vastaan olivat perusteltuja.

Saksalainen MP 44 Sturmgewehr-rynnäkkökivääri, hinta vain reilu 100 Saksanmarkkaa (1944) olisi ollut todella hyvä ase noihin sohloihin verrattuna. Saksa tuskin niitä olisi myynyt.

Suomi-konepistoolin todellinen massatuotantohinta olisi kiinnostavaa saada selville. Tuskin on ollut yhtä kustannustehokas kuin saksalaiset uudet aseet. Lisäksi se oli kiusallisen painava.

Saksan talouden koko oli 30 kertaa suurempi kuin Suomen. Jos Saksa ei voinut ylläpitää kuin 300 divisioonaa ja 6 000 lentokoneen ilmavoimia (maksimissaan) niin Suomen osalta lukemat olivat: 10 divisioonaa ja korkeintaan 200 sotilaslentokonetta. Lisäksi Suomelta puuttui teollinen kyky valmistaa vähänkin vaativia asejärjestelmiä. Pohjimmiltaan Suomen kyvyt riittivät vain ammustuotantoon, käsiaseisiin, heittimiin ja tykkeihin. Divisioonien kapasiteetti (15-16) kertoi siitä ettei niistä edes se yksi ollut oikeasti mikään panssaridivisioona kun moderneja vaunujakin oli vain 35-40.

Sopii kysyä mitä konkreettista hyötyä niistä 50-60 pommikoneesta oikeasti oli kun pommilastin kokokin oli keskimäärin 600-700 kiloa, toimintasäde vaatimaton ja osumatarkkuudet sen ajan maailmassa yleensäkin.heikohko. Mitään ilmaherruuttahan Suomi ei kuitenkaan saisi ja ilmavoimien päätehtävä oli todellisuudessa tiedustelu ja hävittäjätoimet.

On perusteltuja syitä todeta että investoinnit panssarilaivoihin olivat välttämättömiä. Maihinnousu Suomenlahden rannikolle tai Ahvenanmaalle oli niin suuri uhka koko Suomen puolustukselle ja itsenäisyydelle, että sen torjumiseen oli varauduttava kaikin mahdollisin keinoin. Lisäksi maihinnousun torjumisen onnistuminen pelkästään maavoimilla olisi ollut hyvin kyseenalaista, ellei täysin mahdotonta kuten esimerkit kaikkialta 1939-45 osoittivat.

Kun laivastolaki hyväksyttiin eduskunnassa 30.9.1927, pystyi ministeriö jo viikon kuluttua esittämään yleisesikunnalle kaksi vaihtoehtoa aseistukseksi ja panssaroinniksi edellä mainittujen kaliiperien pohjalta. Vaihtoehdoissa suurempien tykkien painoa kompensoitiin panssarin vahvuuksia pienentämällä. Muu aseistus oli molemmissa versioissa sama 8 X 120 mm ja 8 X 20 mm.

1920-luvulla lain panssarilaivoja koskevaa noin 3800 tonnin uppoumarajaa tulkittiin heti siten, että se oli 3900 tonnia. Laivojen kustannukseksi arvioitiin vähän yli 100 000 000 mk (100 miljoonaa) kappale. Todelliset kustannukset osoittautuivat myöhemmin hiukan arviota suuremmiksi, sillä niiden laskettiin olleen 209 000 000 mk/laiva.

Kannattaa muistaa rahanarvon heikkeneminen eteenkin vuoden 1932 jälkeen. Tuo 209 miljoonaa vastaa pikemminkin 400 miljoonaa jatkosodan aikana, siis noin 100 rynnäkkötykin hintaa. Se oli yhden panssarilaivan kustannus.

Kysymys kuuluu: jos laivoja ei olisi rakennettu olisiko varoja kuitenkaan ohjattu maavoimille tai ilmavoimille? Entä mitä hyötyä Suomelle olisi ollut jostain muutaman tonnin vanhoista Vickers-tyyppisistä vaunuista v. 1944. Panssarilaivat omalla olemisellaan rajoittivat punalaivaston optioita talvi- ja jatkosodassa. Suomen ulkomaankauppaa ei pysytty katkaisemaan Ahvenanmaan merialueella. Maihinnousua etelärannikolle ei tehty.

Suomihan sai Pz IV vaunuja Saksasta 1944.

Vickers-tyyppisistä vaunuista v. 1944.

Muutama vuosi sitten tehty tutkimus ja aiheesta kirjoitettu kirja antoi ymmärtää että Puolustusvoimien tilaukset kotimaisilta toimittajilta olisivat olleet 25% kalliimpia kuin jos tilaukset olisi kilpailutettu. Suomalaiselle metalliteollisuudelle ne olivat veronmaksajien tulonsiirtoja. Toisaalta esim panssarilaivat olivat työllistämässä tuhansia metalliteollisuuden työntekijöitä juuri pahimman lamakauden aikana.

Se nyt vain on niin, että panssarilaivoilla ei otettu osaa itsenäisyyden kannalta kohtalokkaimpina pidettyihin taisteluihin, onnea oli siinä, että Bair Irinchevin mukaan NL toi tänne enimmäkseen museokalustoansa.

Aika typerää sakkia, vaikka tiedetään, mistä johtuen mikäkin taistelu päätyi tiettyyn tulokseen, millä vahvuuksilla, ei osata suhteuttaa omia mahdollisuuksia niihin.

Kyllähän suht edullisten kranaatinheitinten laiminlyönti talvisodassa oli suuri virhe ja niitä olisi saanut olla myös jatkosodassa enemmän. Talvisodan rykmentinkomentajalla oli kyllä krh-komppania mutta siinä oli vain kaksi kevyttä heitinjoukkuetta joilla yhteensä vain 4 kpl 81/82 mm:n heittimiä. Pataljoonan komentajalla ei ollut ainuttakaan heitintä.

Suomen armeija olisi saanut noin 25 miljoonalla sota-ajan Suomen markalla noin tuhat heitintä lisää.

Talvisodassa kolmituumaisten tykkien teho lumihangessa osoittautui vähäiseksi verrattuna kuusituumaisiin. Tehoero ei ollut kaksin- eikä kolminkertainen vaan pikemminkin viisin- tai kuusinkertainen. Sama kolmituumaisten heikkotehoisuus havaittiin myös jatkosodassa eteenkin kanuunoilla ja tiheässä metsämaastossa. Haupitsit kaarevamman lentoratansa puolesta olivat metsämaastoissa parempia. Kaluston standardisoinnissa olisi alin kaliberi pitänyt jättää vain pst-tykeille (45mm bunkkereita, 75 mm ps-vaunuja vastaan). 81-82 mm kevyille heittimille. Pienin kenttätykkikaliberi 105 mm ja määrän kustannuksella painopistettä 120-155 mm tykkeihin. Kesän 1944 taisteluissa tosin keskitetyssä tykkitulessa 75-76 mm tykeillä oli tehoa kun raskaampi kalusto teki metsästä täyttä silppua. Pelkästään kolmituumaisilla ei ihmeitä saatu aikaan.

Mannerheim ei hyväksynyt Tampereelle tykkitehdasta. Käännyttiin Boforsin puoleen, Vickers sai tankkikaupppansa korruption kautta. Onko yhtäläisyyksiä tähän päivään, Stora-Enso ja kepulismi.

Tuhottiin mahdollisuus valmistaa itse niitä aseita, mitä tarvittiin korruptiolla.

"Jos käytössä olisi ollut vaikkapa 30 miljoonan RM:n verran rahaa lisähankintoihin vuonna 1943 miten olisit ne keskittänyt tai jakanut."

Merivoimille kalustoon 5 miljoonaa torjumaan Viipurinlahden maihinnousua. Loput 25 miljoonaa Saksanmarkkaa niin että 10 miljoonaa bf-109 ja Fw-190 kalustoon (todennäköisesti sillä laivueen verran, 15-20, kumpaakin konetta) ja 15 miljoonaa krh-hankintoihin, pst- ja kenttätykkien vetokalustoon sekä uusiin saksalaisiin kenttätykkeihin (105 mm ja 150 H).

Ilmavoimilla olisi siten kesäkuussa 1944 ollut 4 modernein torjuntakonein lentävää hävittäjälaivuetta joista yksi kykenevä rynnäköimään syvälle puna-armeijan selustaan. Maavoimien liikkuvuutta paremmaksi jolloin osa tykkikalustomenetyksistä olisi vältetty taistelujen alkupäivinä sekä Kannaksella että Laatokan Karjalassa.

On hämmästyttävää ettei niin hevosvetoinen kuin Suomen armeija olikaan ei se jäänyt pahemmin puna-armeijan jalkoihin. Vrt Saksan armeija Valko-Venäjällä ja läntisessä Ukrainassa samana kesänä.

Mannerheim oli väärässä vältellessään vastuuta, teollisuuspatruunat oikeassa, joku muu olisi ottanut lusikan kauniiseen käteen ja antanut työläisillekin vastuuta.

Käytännössä.Suomi olisi pystynyt (teoriassa) valmistamaan vain pääosan ammuksistaan ja suht simppelit krh:t ja kenttätykit. Kaikki muu oli tuotava. Mitä vaativampaa kalustoa piti valmistaa sitä kalliimmaksi tuotanto Suomessa kävi. Valittu tykkikalusto olisi voinut olla juuri 122 mm:n kanuuna tai haupitsi.

"Jos käytössä olisi ollut vaikkapa 30 miljoonan RM:n verran rahaa lisähankintoihin vuonna 1943 miten olisit ne keskittänyt tai jakanut."

Ilmatorjunnan puuttuminen rintamalta sekä pst-kriisi suurhyökkäyksen ensipäivänä viittaa siihen että tästä löytyi kipupisteet. Rintamakomentajien mukaan puna-armeijan jalkaväki ei muodostanut sen sijaan suurta uhkaa. Kun VVS:ltä puuttui strategisen ilmasodan kyky (näkyi mm siinä että suomalaiset kykenivät lähes vaivatta siirtämään 4 divisioonaa ja 2 prikaatia Laatokan Karjalasta Kannakselle) ja jalkaväen offensiivinen voima ensimmäisten tappioiden jälkeen heikkeni nopeasti olisi oikea analyysi ollut vuonna 1943 panssaritorjunta ja maavoimien etulinjan tulivoimaisempi ja liikkuvampi ilmatorjunta.

Heti kun panssarikriisi oli voitettu alkoi puna-armeija muuttua pelkäksi punakaartiksi.

Kesän 1944 taisteluissa 71 ilmatorjuntamiestä kuoli sotatoimissa. Heistä vain 3 raskaan pston miehiä. Rintamajoukoilla oli vuoden 1944 alussa vain 8 raskasta it-tykkiä. Syyskuun 4.päivä 1944 yhä vain 12 kpl. Kenttäarmeijan it-tykkikalusto 4.9.1944:

- 204 kevyttä 20 mm it-tykkiä
- 99 kevyttä 37-40 mm it-tykkiä
-12 raskasta 75-88 mm it-tykkiä

2/3 tykeistä siis lähinnä hyvin matalalla lentäviä koneita varten.

Kenttäarmeija sai yleensä noin 30% keveistä ilmatorjuntatykeistä mutta raskaista vain muutaman prosentin.

Näitä perin vaatimattomia it-tykkimääriä peilatessa herää vahva epäilys myös suomalaisten it-joukkojen väitteistä yli 500 viholliskoneen alasampumisesta kesällä 1944. Tuskin pitää paikkaansa. Sehän tarkoittaisi 1.5 konetta per kevyt tykki ja kaikki tämä alle 2 kuukaudessa. VVS teki kesällä 1944 Suomen alueella noin 30,000 sotalentoa.

Mielestäni laivastoinvestoinnit olivat perusteltavissa 1920- ja 1930-luvulla. Tekniikkakaan ei vanhentunut sitä tahtia mitä se teki esim. panssarivaunuissa. Se on sitten eri asia olilko panssarilaivat paras investointikohde vai olisiko alukset pitänyt olla jotain muita.