Tom of Finlad YLE 1 ma 25.3. klo 22.15

Nyt järkkyy uskovaisten elämä Aktin Ylistys -konsertista Tom of Finlandiin. Maanantaina on uskovaisilla oikein kauhun päivä kun YLE 1:ltä näytetään "Tom of Finland" -elokuva. Joku varmaan valittaa siitäkin että ylipäätänsä se elokuva näytetään vaikka klo 22.15 luulisi lasten olevan nukkumassa, mutta silti pitää olla ylisuojelevainen lapsiaan kohtaan.

Kaarinan uuden pääkirjaston (joka on Kaarina-talossa) aulaan oli Tom of Finlandin muistoksi piirretty vähän Toukon piirtämiä teoksia "kyrvän kuvilla" niin eikös siitä joku äiti ollut julkisesti ihan helkkarin kiukkunen kun hänen poikansa kävisi mielellään kirjastossa, mutta äiti ei päästä tätä Kaarinan kirjastoon niiden "ruokottomien kuvien vuoksi". Touko Laaksonen oli kotoisin Kaarinasta, joten siksi sitä kulttuuria pitää Kaarinassa esittää, vaikka siitä ei äidit pitäisikään. Taitaa olla pojan äidin oma seksielämä olla ihan kadoksissa tai pelkää sitä että lapsesta tulee vielä homoseksuaali nähdessään Toukon piirroksia nahkapukuun pukeutuneesta miehestä, jolta näkyy kyrpä. Poikahan ei ole tiettävästi koskaan nähnyt omaa kyrpäänsä vessassa käydessään...sillä pojalla taitaa olla äitinsä mukaan pillu!

Niin voinen sanoa ettei kovin moni osaa yleensäkään piirtää niin hyvin kuin Touko, joten jos osaa piirtää parempia ja yhtä tarkkoja hahmoja ihmisestä ja vaikuttavia piirroksia niin sitten voi sanoa että ne piirrokset ovat rumia tms. Luultavammin Touko piirsi Suomea kumminkin maailmalle tunnetuksi ottamatta kantaa hänen seksuaalisesta suuntautumisesta tai siitä että piirrokset ovat joidenkin mielestä hävyttömiä.

108

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäksi elokuva tulee sunnuntainakin klo 21.05! :D Toinen kauhun päivä uskovaisilla on sunnuntai. Nyt kannattaa uskovaisten pitää saarnastuolista saarnoja pornosta sunnuntaina jumalanpalveluksessa -mitä ilmeisemmin kirkon penkin tyhjenevät siitäkin vähästä! :D Kirkosta lähteneillä on kiire hakea sunnuntaina poppareita Tom of Finlandia varten!

      • DontLookAtTowardsSodoma

        Mitä Helvettiä!

        Pakkoverorahoitettu Yle lähettää tällaista sodomiittista roskaa kaksi samaa elokuvaa VUOROKAUDEN AIKANA! (24.3. klo 22.15 - 25.3. klo 21.05).

        Ylen pakkoverorahoitus pitää poistaa!
        Riittää kun YLE lähettää uutiset, sään, merisään ja varoitukset tieliikenteessä ym.

        Pitääpä lähettää kysely kansanedustajaehdokkaalle, jota aion äänestää.
        Jos on YLEn sodomiittilinjalla, niin jää ääni tulematta.
        Hyvä että YLEn sodomiittiohjelmatykitys paljastui näin vaalien alla. Hyvin tehty, ateisti 1982!

        JO RIITTÄÄ!

      • DontLookAtTowardsSodoma kirjoitti:

        Sun mielipiteelläsi ei ole paljon painoarvoa. Kannattaa valittaa Yle:lle, mutta älä ihmiettele jos susta tehdään siellä ilmoitus poliisille. Yle:llä kun voidaan pitää sun uskonnollista vakaumustasi tai arvomaailmaasi uhkaavana. Ne eivät välttämättä ota sitä vain mielipiteenä!
        Tom of Finland -elokuva on silti palkittu ilman sinun mielipiteitäsikin ja Touko Laaksosen piirrokset ovat tunnettuja ja palkittuja muualla maailmassa, vaikka sun kaltaiset hihhulit eivät siitä pitäisikään!

        Siitä yhdestä kaukaisesta mielikuvitusolennosta Jeesus Nasaretilaisesta on jo liian monta pääsiäistä näytetty Yle:llä elokuvaa, eikä se elokuva ole edes palkittu elokuva ja jos sen on joskus sattunut kattomaan niin ei se kuitenkaan mitenkään säväytä tai että joku rupeisi sen elokuvan jälkeen vielä jeesusta palvomaan ja rukoilemaan.

      • DontLookAtTowardsSodoma kirjoitti:

        Mitä Helvettiä!

        Pakkoverorahoitettu Yle lähettää tällaista sodomiittista roskaa kaksi samaa elokuvaa VUOROKAUDEN AIKANA! (24.3. klo 22.15 - 25.3. klo 21.05).

        Ylen pakkoverorahoitus pitää poistaa!
        Riittää kun YLE lähettää uutiset, sään, merisään ja varoitukset tieliikenteessä ym.

        Pitääpä lähettää kysely kansanedustajaehdokkaalle, jota aion äänestää.
        Jos on YLEn sodomiittilinjalla, niin jää ääni tulematta.
        Hyvä että YLEn sodomiittiohjelmatykitys paljastui näin vaalien alla. Hyvin tehty, ateisti 1982!

        JO RIITTÄÄ!

        Päivi Räsänenkin kattoo sen Tom of Finlandin mieluusti kumpanakin kertana telkkarista, mutta valehtelee muille homovihan ja -fobian asiantuntijana toista. Ei kannata häiritä Päiviä kun se keskittyy katsomaan elokuvan ja miettii nyt mitä sipsiä ostaisi poppareiden lisäksi!

    • Fin.Of.Tomland

      No nythän pasahti jumalattomille vapaa-ajattelijoille ja ateisteille heidän kulttuuriinsa kuuluva oikein korkeakulttuurillinen pläjäys.
      Onkos jumalattomille jo selvinnyt kumpi näistä luonnottomassa suhteessa elävistä Tom of Homoista on mies ja kumpi nainen, kumpi isi, kumpi äiti - kumpi siittää, kumpi synnyttää.

      (P.S. Eihän tämä kommenttini tietenkään läpäise homojumalattomien korkeamoraalista seulaa, vaan deletoidaan <1 h)

      • makoisatnaurut

        Itse nauran aina makoisesti kun näen miten paljon Tom of Finland teitä mielikuvitusjumalan palvojia ärsyttää :D

      • Paljonpa sä tiedät ja tunnet vapaa-ajattelijoista!? Stereotypiasi eivät vain kohtaa. Tom of Finlandia oli monet vanhat ihmiset katsomassa -liekö olleet niitä vähemmän tosikkoja. Varmaankin sieltä puuttui kaikki uskovaiset ja muut kaavoihinsa kangistuneet suvaitsemattomat!

        Touko kumminkin puolusti Suomea viime sodassa luutnantin arvossa. Luulisi se nyt kumminkin olevan arvostettavaa kaltaistenne oikeistolaisten uskovaistenkin keskuudessa tai kyllähän mä muistan yhden idioottimaisen evp-majurin aikoinaan minulle väittäneen: "Ei Suomen armeijassa ole ikinä ollut homoseksuaaleja". Unohti vaan mainita Touko Laaksosen!

    • TomOfMother

      Kiihkeillä homovihaajilla on oma sukupuolinen identiteetti jäänyt arvoitukseksi ja se projisoituu muihin ihmisiin. Suvaitsevaisuus on uhka lahkokellokkaiden valtapyrkimyksille.

    • No niinhän se tietysti on että sadomasokistinen homostelu on mainiota elämänsisältöä myös perheen pienimmillekin pilteille, ehkäpä aivan konkreettisestikin.

      Vai onko?

      • TomOfMother

        Mielestäsi elämän sisältöä on pelkkä homostelu. Voi harrastaa toki muutakin, esimerkiksi marjastustusta. Kuka tykkää mistäkin. Omathan on värkit...

      • TomOfMother kirjoitti:

        Tarkoitukseni oli tietysti olla sarkastinen. Näköjään ei uponnut tajuntaan.

        Kirjoitanpa nyt selkosuomella näkemykseni: sadomasokistinen porno ei ole oikein tervettä.

      • TomOfMother

        Tyylikästä sarkasmia ei ole tarvis erikseen selittää...
        Jos jokin pornon laji on mielestäsi sairasta, älä katso sitä. Vaihda kokoperheen sellaiseen.

      • TomOfMother kirjoitti:

        Tyylikästä sarkasmia ei ole tarvis erikseen selittää...
        Jos jokin pornon laji on mielestäsi sairasta, älä katso sitä. Vaihda kokoperheen sellaiseen.

        Kaikenlaisen pornon harrastajat ovat mieleltään sairaita.

        Sarjamurhaajatkin aloittaa uransa eläinrääkkäyksillä ja seuraamalla pornoa, sitä sadistista nimenomaan. Ja tämä on tieteellistä faktaa sitten.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Kaikenlaisen pornon harrastajat ovat mieleltään sairaita.

        Sarjamurhaajatkin aloittaa uransa eläinrääkkäyksillä ja seuraamalla pornoa, sitä sadistista nimenomaan. Ja tämä on tieteellistä faktaa sitten.

        Jos pornoa ja uskontoa verrattaisi keskenään niin valitsisin pornon. Varmaan enemmistö ihmisistä valitsisi tällöin pornon!

      • 22PP22
        ateisti1982 kirjoitti:

        ....niin valitsisin pornon.

        Niin mihin valitsisit pornon?

      • 22PP22 kirjoitti:

        ....niin valitsisin pornon.

        Niin mihin valitsisit pornon?

        Jos pitäisi valita ylipäätänsä uskonnon ja pornon väliltä gentren!

    • tattispala

      Pienet Tomit ne täälläkin vaan viheltelee. Pentuina nauraa rätkätettiin tuhmille jutuille ja kakki oli ihan must. Samaa näen näissä Tomin diggaajissa. On oltava näkyvillä kaikki se iljetys mitä kierot silmät himolla katsovat. Ai niin, sehän onkin just sitä Sodomiaa eli Sodoman saastetta. Piuh! Tiiratkaa oikein tarkasti elokuvaa, jospa te vaikka kultivoituisitte jollain salaperäisellä tavalla. Luultavimmin sielunne vain painuu yhä alemmalle tasolle kunnes saavutatte sen ihka eläimellisen tason jota olette kaiketi kaivanneetkin. Yhteiskuntamme rapputuminen tuottaa teille glooriaa..

      • Olet esimerkki toisen elokuvan roolihahmosta... siitä mielensäpahoittajasta joka on kaavoihin kangistunut karvalakki päässä, pussihousut jalassa, saappaat jalassa...! Eiks se näytä vähän maalaisjuntilta peruna suussa!

      • "Yhteiskuntamme rapputuminen tuottaa teille glooriaa.. "

        Yhteiskuntamme rappautuu kaltaisistasi uskovaisista mielensäpahoittajista!

    • TomOfSodoma

      No minkäslaisia kiksejä se #ateisti1982 aikoo saada näistä homoleffoistaan.
      Meinaatko sunnuntai-iltana heilua piiskan kanssa ja maanantai-iltana saat pataan.

      • En aio katsoa kyseistä leffaa sunnuntaina enkä maanantaina, koska olen sen jo nähnyt. Vaikuttaisi siltä että uskovaiset saavat tässä suuria kiksejä että se elokuva ylipäätänsä näytetään YLE:n kanavilla vaikka uskovainen katsookin vain sitä TV7!
        Uskovainen ei muita leffoja koskaan katso jollei se liity jeesuksen ristiinnaulitsemiseen tai lestadiolaisten omien tyttärien panemiseen!

    • blackwid0w

      Nyt pitäisi saada räsänen johonkin haastatteluun suu maireassa hymyssä samalla kun solvaa muita ihmisiä .. saataisiin taas parikymmentä tuhatta ihmistä tajuamaan miten typerä instituutio evlut on

      • En tiedä onko evlut instituutiona typerä vaan ne siellä olleet ääripään kristityt evlut-kirkossa, jotka vaativat samaa evlut-kirkolta kuin jotkut hellarit helluntaiseurakunnalta konsanaan,

    • Tietäväinenihminen

      Meneekö se elämän eliksiiri kovasti hukkaan miesten persuuksia jahdatessa.
      Ainakin se vaikuttaa alentuvasti henkiseen kehitykseen. Huumeisiin ei ole pitkä matka.

      • Kannattaa kysyä esimerkiksi naisilta jotka jahtaa miesten persuuksia ja uskovaisilta miehiltä jotka tahtoo jahdata sitä jeesustaan housut kintuissa!

      • Ennemmin koen uskovaisuudessa ja huumeissa jotakin samaa..kumpikin aiheuttaa pahanlaista riippuvuutta ihmisille. Jos jonkun mielestä homoseksuaalisuus on sairaus niin sitten heteroseksuaalisuuskin on. Uskominen jumalaan on suurimpia sairauksia mitä ihmisellä on ja se pitäisi luokitella skitsofrenian piiriin. Alkoholista pääsee monesti eroon omin avuin ja uskonnostakin heittämällä raamattu jonkun mökillä kesällä saunan puukiukaan sytykkeeksi (kannet kannattaa ottaa siitä vaan irti) tai notskiin. Voi sitä heittää raamattu paperijäteroskikseenkin. raamattusoveluus puhelimesta lähtee pois sekunnissa! :D

    • TomOfMother

      Eihän tuota kauhistuselokuvaa ole pakko katsoa. Sen ajan voi vaikka käyttää vaikka luterilaiseen aktiin. Se edistää henkistä kehitystä ja suojaa huumeilta...
      Keittiöpaperia kannattaa varata valmiiksi.

      • Ei se ole kauhistuselokuva kuin teille hihhuleille. Mä en katso sitä vaan sen takia kun olen sen jo nähnyt elokuvissa, mutta suosittelen.
        En ole pitkiin aikoihin katsonut telkkaria!

        Mitä on lutherilainen akti?! Sitä että odotetaan jotakin jeesusta housut kintuissa niin kauan että jeesus tulee työntää kalunsa tuhkaluukkuun tai suun kautta!? :D

      • TomOfMother

        Ateisti1982,

        Sinulla on ilmeisesti vielä niin sanotusti ”korvantaukset märkinä”, kun käyt niin kovilla kierroksilla moisen asian vuoksi. Toivottavasti ymmärrystä kertyy vuosien myötä...

      • TomOfMother kirjoitti:

        Ateisti1982,

        Sinulla on ilmeisesti vielä niin sanotusti ”korvantaukset märkinä”, kun käyt niin kovilla kierroksilla moisen asian vuoksi. Toivottavasti ymmärrystä kertyy vuosien myötä...

        Kannattaisiko sun muuttaa sinne vatikaanivaltioon, jotta voisit ymmärtää mitä vaatimuksenne merkitsee muille ihmisille!? Ei teillä lopulta vapautta ole teokratiassa!

      • TomOfMother

        Kahta hupsummaksi menevät kommenttisi. Minnekäs minä kotoani muuttaisin. En ainakaan Vatikaaniin, ellei sitten paaviksi valita...

      • TomOfMother kirjoitti:

        Kahta hupsummaksi menevät kommenttisi. Minnekäs minä kotoani muuttaisin. En ainakaan Vatikaaniin, ellei sitten paaviksi valita...

        Ole sitten valittamatta siitä että joku on Suomessa homoseksuaali, jos haluat elää kotonasi!

      • TomOfMother

        Enhän ole sanallakaan valittanut kenenkään homoseksuaalisuudesta, ole rauhassa. Eihän siitä ole säädetty valitusoikeutta, sen enempi kuin toisten hiustenväristäkään. Lukisit tarkemmin ja ymmärryksellä sen, mitä kommentoit.
        Siitä,missä asun, en ota ohjeita keneltäkään vastaan.

        Asutko mielisairaalassa?! Se saattaa olla oikea paikka homofobiatikoille!

      • TomOfAtheism
        ateisti1982 kirjoitti:

        Asutko mielisairaalassa?! Se saattaa olla oikea paikka homofobiatikoille!

        Kyllä on sexuaalinen vietti lähtenyt pahasti harhateille, jos on tuollaista Tom of -törkyä.

      • TomOfAtheism kirjoitti:

        Kyllä on sexuaalinen vietti lähtenyt pahasti harhateille, jos on tuollaista Tom of -törkyä.

        Kai se on lähtenyt pahasti harhateille jos ajattelee 2000-3000 vuotta vanhan kirjan mukaan, mutta tuo on ihan luonnollista ollut sotien jälkeen niillä jotka olivat kiinnostuneita samasta sukupuolesta.
        Tuota "törkyä" nyt satutaan arvostamaan muualla maailmalla paremmin kuin suomalaisten konservatiivien keskuudessa, jotka eivät muusta ole kiinnostuneita kuin virsien laulusta ja pitävät kukka-asetelmia parhaana suomalaisena taiteena.

    • Clauss

      Toi oli yllättävän hyvä elokuva. Ollut Netflixillä jo jonkin aikaa.
      Täytyy myöntää, että aloin katsomaan sitä vähän puoliväkisin, kun kaiken maailman tasa-arvo jutut menevät välillä pahasti yli hyvän maun. Yllätyin kuitenkin korkeasta laadusta. Jos kuitenkin olet henkeen ja vereen homoja vastaan, niin en tietenkään suosittelisi katsomista. Tosin siinä kerrotaan kuinka heitä on Suomessa jahdattu, mikä voisi miellyttää joitakin.

      • TomOfMother

        Se on varmaan itse asian kannalta sama, onko joku ”homoutta vastaa” vai ei. Eihän toisen silmien tai tukanväriäkään voi vastustaa. Tohtori Mengele taisi kyllä yrittää, mutta menestys on jo tiedossa.

    • pettynythomoihin

      Erikoinen ja poikkeava ominaisuus, mutta ihmisyys on kuitenkin kaiken lähtökohta.
      Vaikka olen vanhan liiton uskova, olen silti liberaali. Olen kuitenkin joutunut pettymään
      homoseksuaalien ryntäilyn uhrina, joka tuntui jo täysin luonnottomalta, mutta
      ei ole poikkeuksellista että lahkeeseen käydään kiinni yleisellä paikalla tietäen heterosta olemuksesta. Tällä tavalla syntyy niitä homofoobikkoja ja ryppyjä rakkauteen ja monella on sama tarina ja iso kyssäri missä menee raja, kun puhutaan ihmisyydestä. Asia meni ohi omalta kohdaltani, mutta loi suuren varauksellisuuden.

      • Ateisti1982EiKirj

        Miten ne homoseksuaalit ovat ryntäilleet kunnen ole mitään kummempia tässä havainnut?!
        Kun nyt olet omiesi sanojesi mukaan liberaali niin osallistu säkin ihmeessä Pride-marssiin kun niitä pidetään varmaankin Suomen isommissa kaupungeissa. Siitä voi sulle tulla suuri vapaudentunne. Sinne on heterotkin tervetulleita ja Suomen poliisitkin ovat marssissa mukana....niin luulisi nyt joukkoon mahtuvan kaltaisesi liberaalikin.
        Itse en ole ollut koskaan Pride-marssilla mukana sen enempään kuin vappumarsseillakaan...on tullut ihan luonnollisia esteitä etten ole koskaan päässyt.

    • spällymälöö

      Miten vain, mutta taiteelliselta kannalta Tomin piirrokset eivät ole minkään arvoisia. Taideopettajatuttavani sanoin: "Piirrostyyli on jopa mainosgraafikon käsialaksi äärimmäisen maneerista ja hahmot voimakkaan stereotyyppisiä. Pila- ja sarjakuvapiirtäjistä voi tietenkin yleensä sanoa samaa, mutta heillä on kuvien tueksi sanoja ja sanomaa. Tomilla oli vain pinnallisia ja itseään toistavia kuvia. Kaikki kunnia hänen rohkeudelleen omana aikanaan, mutta nykyinen ylistys on aivan suhteetonta."

      • Taiteenystävä

        Kyllä piirrokset ovat hienoja. Naapurissa asuvalla helluntaipastorilla ole nähnyt myös Tom of Finland -tyynyliinat. Saanut kuulema lahjaksi ja pitää niistä kovin.

      • "Miten vain, mutta taiteelliselta kannalta Tomin piirrokset eivät ole minkään arvoisia."

        Ne ovat ihan valokuviin verrattavia, joten hyvin tarkasti piirrettyjä. Koittappa itse piirtää parempia. Todennäköisesti et osaisi piirtää edes tikku-ukkoa?! Vaikkei niitä Suomessa arvosteta niin maailmalla kylläkin arvostetaan hyvin korkeasti!

      • spällymälöö
        ateisti1982 kirjoitti:

        "Miten vain, mutta taiteelliselta kannalta Tomin piirrokset eivät ole minkään arvoisia."

        Ne ovat ihan valokuviin verrattavia, joten hyvin tarkasti piirrettyjä. Koittappa itse piirtää parempia. Todennäköisesti et osaisi piirtää edes tikku-ukkoa?! Vaikkei niitä Suomessa arvosteta niin maailmalla kylläkin arvostetaan hyvin korkeasti!

        Valokuvarealismi ei sinänsä ole mikään laadun tae. Ei Picassokaan sitä välttämättä osannut. Etkö ymmärtänyt mitä tuo taideopettaja sanoi maneereista ja stereotyypeistä?

        Maalaan harrastukseni maisemia akryyli- ja öljyväreillä, töitäni on ollut kansalaisopiston taideryhmän näyttelyissä ja olen myynytkin jokusen.

      • spällymälöö kirjoitti:

        Niin ja Picassokin oli homo! Tiesitkö sitä?! Mone taiteelliset ihmiset ovat olleet homoseksuaalisia ja kuinkas ollakaan niitäkin roikkuu homofobiitikkojen olohuoneen seinillä! :D

        "Etkö ymmärtänyt mitä tuo taideopettaja sanoi maneereista ja stereotyypeistä?"

        En jossa annetaan kritiikkiä taiteilijalle kun se on vaan homoseksuaali...tällöin kysymyksessä on vähempi hänen teoksensa. Kuvaamataidon opettaja on hyvä vaan ja piirtää paremmin kuin Touko Laaksonen ja niin että tulee tunnetuksi ja arvostetuksi kuvataiteilijaksi maailmalla. Siihen ei vielä kovin montaa suomalaista ole päässyt Touko Laaksosen lisäksi, joten kaikki kritiikki on samaa kuin paheksuttaisi Toukon homoseksuaalisuutta ja teoksia, joihin vanhakantainen ja konservatiivinen kuvaamataidonopettaja kriitiikin kohdisti niin ettei muka kukaan pystyisi lukemaan niitä rivien välistä

        Ystäväni on TAIK:ssa opiskellut ja valmistunut aikaa sitten ja hän ainakin piti Tom of Finland -näyttelystä joka oli Kiasmassa. Siellä pääsi tutustumaan teoksiin joita ei ole koskaan julkaistu. Hän oli niistä paljon erimieltä kuin tämä kuvaamataidon opettaja yllä, jonka käsityksiin taisi vaikuttaa homoseksuaalisuus, eikä itse teokset. Ystäväni maalaa tosi paljon vapaa-aikanaankin samalla kuin tekee väikkäriä. Niitä väikkärin tekijöitäkin kuvataiteesta Suomessa on tosi vähän, mutta tekee kumminkin!

        Tuon kuvaamataidonopettajan kannattaisi jatkossakin vain arvostella niitä kukka-asetelmia!

      • IlkimyksenTeologitäti

        Kolmisenkymmentä vuotta sinua vanhempana komppaan kyllä spällymälöötä. Taideopiskelijat ovat kautta aikojen piirtäneet kipsipatsaita ja kopioineet maailmantaiteen merkkiteoksia ja saaneet aikaan teoksia, joita ei valokuvasta erota. Täydellisen realistisen piirtämisen taito ei siis ole mikään saavuttamaton ihme eikä tosiaankaan sinällään mikään tae mistään. Taide ei synny valokuvantarkkuudesta vaan persoonallisuudesta. Laaksosen kynänjälki ei ole erityisen persoonallista, eikä tietenkään tarvitse tietää eikä välittää hänen sukupuolisesta suuntautumisestaan yhtään mitään voidakseen arvoida hänen töitään puhtaasti taidekriittiseltä kannalta.

        Mutta kun et erota kuvaamataidonopettajaa taideopettajasta niin mitäpä siitä sitten. Kansalaisopistomaininnasta päätellen spällymälöön tuntema opettaja on jotakin muuta lajia kuin keskimääräinen peruskoulun ja lukion opettaja - en yllättyisi jos hän olisi laajasti taidehistoriaa opiskellut pitkän linjan ammattitaiteilija.

      • IlkimyksenTeologitäti
        IlkimyksenTeologitäti kirjoitti:

        BTW, entä jos Laaksonen olisikin piirtänyt *naisia* samanlaisin maneerein? Olisiko kukaan huomannut koko heppua?

      • IlkimyksenTeologitäti kirjoitti:

        Naisia oli siihen mennessä piirretty liiankin kanssa. Naisten pillu oli kulunut aihe, mutta senkin piirroksen nähdessään olisi hihhuleilla ollut varmaan asiaa. Normaalissahan elämässä he eivät pillua koskaan näe ja Laaksosen piirroksista uskovaisella miehellä tulee mieleen WC-reissut, joka sekin on yhtä paheksuttavaa kenties syntistä! https://fi.wikipedia.org/wiki/WC
        Kaikki mitä uskovainen tekee on syntistä...kummallista että joku voi elää sellaista "syntistä elämää" ihan vapaaehtoisesti jossa kaikki mitä tekee on miltein syntiä paitsi ei mikään sellainen josta on omakohtaista etua, kuten autolla ajaminen tai netin käyttö jne. Nekin oli aluksi suuresti syntiä kunnes nekin lopulta uskovaiset omi itselleen. Nykyisin autolla ajaminenkaan ei ole synti vaan se on synti jollei toisella uskovaisella ole mersua tai lexusta!

      • IlkimyksenTeologitäti kirjoitti:

        Kolmisenkymmentä vuotta sinua vanhempana komppaan kyllä spällymälöötä. Taideopiskelijat ovat kautta aikojen piirtäneet kipsipatsaita ja kopioineet maailmantaiteen merkkiteoksia ja saaneet aikaan teoksia, joita ei valokuvasta erota. Täydellisen realistisen piirtämisen taito ei siis ole mikään saavuttamaton ihme eikä tosiaankaan sinällään mikään tae mistään. Taide ei synny valokuvantarkkuudesta vaan persoonallisuudesta. Laaksosen kynänjälki ei ole erityisen persoonallista, eikä tietenkään tarvitse tietää eikä välittää hänen sukupuolisesta suuntautumisestaan yhtään mitään voidakseen arvoida hänen töitään puhtaasti taidekriittiseltä kannalta.

        Mutta kun et erota kuvaamataidonopettajaa taideopettajasta niin mitäpä siitä sitten. Kansalaisopistomaininnasta päätellen spällymälöön tuntema opettaja on jotakin muuta lajia kuin keskimääräinen peruskoulun ja lukion opettaja - en yllättyisi jos hän olisi laajasti taidehistoriaa opiskellut pitkän linjan ammattitaiteilija.

        Kyllähän mä tiedän että te komppaatte "homokavereitanne", mutta se on turhaa jaarittelua ettei Laaksosen teoksiin kritiikiksi sovi hänen homoseksuaalisuutensa että siksi kritiikki on huonoa. Jos hän olisi ollut hetero niin ei olisi taatusti ollut minkäänlaista kritiikkiä hänen teoksille!
        Eipä ole kovinkaan moni taiteilija Suomesta maailmalle päässyt teoksillaan tunnetuksi jota vielä arvostetaan, joten se joka kritisoi Laaksosen teoksia huonoiksi voi ihan kuuleppa itse piirtää parempia jäämättä kiinni plagioinnista ja koittaa jos pääsisi niillä maailmalle tunnetuksi.
        Itse en pidä kuvataiteesta, mutta nuo Laaksosen piirrokset nyt ovat kyllä vertojaan vailla johon samaan ei kyllä monet suomalaiset pääsisi sillä olisivat minusta ja maailmalla huonoiksi tuomittuja.
        Laaksonen ei piirtänyt mistään valokuvista piirroksiaan. Kannattaisi katsoa elokuva, josta se selviää! Hän on teoksissaan kasvot antanut sodassa tappamastaan neukkusotilaasta.

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Näin Tomin piirroksia ekan kerran nuorena miehenä Kallessa tai Jallussa siihen aikaan, kun sinä olit päiväkodissa eikä kadunmies ollut kuullut Tomista mitään. Onpas kliseistä ja ilmeetöntä, varmaan jonkun mainospiirtäjän viraapelityö, ajattelin ja kas, sittemmin selvisi että oikeassa olin.

        Eihän taiteilijan sukupuolisella suuntautumisella pitäisi olla mitään vaikutusta, kun taidetta arvioidaan taiteena. Onko Tove Janssonin lesbous (joka tosin tuli tunnetuksi vasta melko myöhään) ollut eduksi vai haitaksi hänen kirjalliselle ja kuvataiteelliselle tuotannolleen vai onko sillä asiassa mitään merkitystä? Ei ole eikä pidäkään olla. Kliseitä on voitava arvostella siitä että ne ovat koiseitä, olipa taiteilija mikä tahansa ikoni tai oli olematta.

        "Eipä ole kovinkaan moni taiteilija Suomesta maailmalle päässyt teoksillaan tunnetuksi jota vielä arvostetaan, joten se joka kritisoi Laaksosen teoksia huonoiksi voi ihan kuuleppa itse piirtää parempia jäämättä kiinni plagioinnista ja koittaa jos pääsisi niillä maailmalle tunnetuksi."

        Paremmuus ei aina korreloi tunnettuuden kanssa. Laaksosen arvostus ja paremmuus mitataan sillä, muistetaanko hänet sadan vuoden päästä.

        Syytät vähän liikaa niitä, jotka ovat eri mieltä. Onko jokin oma lehmäsi ojassa?

        " - - joten se joka kritisoi Laaksosen teoksia huonoiksi voi ihan kuuleppa itse piirtää parempia jäämättä kiinni plagioinnista ja koittaa jos pääsisi niillä maailmalle tunnetuksi."

        Tuo kuulostaa hassusti samalta kuin tunnettu mark5ismi "Jos ateisti on niin viisas niin selittäköön miten maailmankaikkeus loi itsensä tyhjästä ilman Jumalaa ja luokoon yhdenkin elävän olennon paremmin kuin Jumala!"

      • toukorules

        Toisaalta Touko oli homoseksuaali, toisaalta sotasankari jolle myönnettiin vapauden risti ... siinä konservatiiveille visainen ongelma :)

      • toukorules kirjoitti:

        Toisaalta Touko oli homoseksuaali, toisaalta sotasankari jolle myönnettiin vapauden risti ... siinä konservatiiveille visainen ongelma :)

        Sekään ei konservatiiveihin tuo hyväksyntää että Touko oli mies paikallaan puolustaessaan Suomea. Olisi pitänyt olla hetero että konservatiivit olisi sen hyväksynyt mutta mistään muusta konservatiivit eivät jaksa puhua kuin Suomen asevelvollisuudesta tai uskonnosta, koska uskonto ja asevelvollisuus kulkevat Suomessa käsi kädessä, vaikka maanpuolustus ei millään tavoin ole uskonnon asia (tai ei pitäisi olla). Sitä oikeistolainen uskovainen ja konservatiivi pitää ainoana merkittävänä asiana nykyisinkin että miehellä on nappeja kauluksessa kanssa ollakseen parempi kuin muut miehet. samanlaista "armeijan nappikauppaa" ei ole missään muualla maailmassa, jossa miehet ovat eriarvoisessa asemassa. Armeijan käyntiä ja sotilasarvoa ei kannata mainita ansioluettelossakaan hakiessa ulkomailta töitä -pidetään muutoin sotahulluna. Sillä ei taida ole muualla merkitystä kuin Suomessa.

        Nämä oikeistolaiset konservatiivit ovat yhä valmiita nuolemaan vaikka Mannerheimin saappaat, mutta eivät tajua sitä että Mannerheim saattoi kantaa homoseksuaalista geeniperimää kahta kauheammin kun hänen kummatkin tyttäret olivat homoseksuaaleja. Toinen tyttäristä alkoi nunnaksi vaikka olikin lesbo. Se että Mannerheimin tyttäret olivat homoseksuaaleja niin silti oikeistolaiset konservatiivit palvovat Mannerheimiä kahta kauheemmin -ristiriitaista!? :D

      • itte.piru kirjoitti:

        " - - joten se joka kritisoi Laaksosen teoksia huonoiksi voi ihan kuuleppa itse piirtää parempia jäämättä kiinni plagioinnista ja koittaa jos pääsisi niillä maailmalle tunnetuksi."

        Tuo kuulostaa hassusti samalta kuin tunnettu mark5ismi "Jos ateisti on niin viisas niin selittäköön miten maailmankaikkeus loi itsensä tyhjästä ilman Jumalaa ja luokoon yhdenkin elävän olennon paremmin kuin Jumala!"

        Miten saat tuohon ängettyä jonkun mark5:sen mukaan!?

      • marsunkiillottaja kirjoitti:

        Näin Tomin piirroksia ekan kerran nuorena miehenä Kallessa tai Jallussa siihen aikaan, kun sinä olit päiväkodissa eikä kadunmies ollut kuullut Tomista mitään. Onpas kliseistä ja ilmeetöntä, varmaan jonkun mainospiirtäjän viraapelityö, ajattelin ja kas, sittemmin selvisi että oikeassa olin.

        Eihän taiteilijan sukupuolisella suuntautumisella pitäisi olla mitään vaikutusta, kun taidetta arvioidaan taiteena. Onko Tove Janssonin lesbous (joka tosin tuli tunnetuksi vasta melko myöhään) ollut eduksi vai haitaksi hänen kirjalliselle ja kuvataiteelliselle tuotannolleen vai onko sillä asiassa mitään merkitystä? Ei ole eikä pidäkään olla. Kliseitä on voitava arvostella siitä että ne ovat koiseitä, olipa taiteilija mikä tahansa ikoni tai oli olematta.

        "Eipä ole kovinkaan moni taiteilija Suomesta maailmalle päässyt teoksillaan tunnetuksi jota vielä arvostetaan, joten se joka kritisoi Laaksosen teoksia huonoiksi voi ihan kuuleppa itse piirtää parempia jäämättä kiinni plagioinnista ja koittaa jos pääsisi niillä maailmalle tunnetuksi."

        Paremmuus ei aina korreloi tunnettuuden kanssa. Laaksosen arvostus ja paremmuus mitataan sillä, muistetaanko hänet sadan vuoden päästä.

        Syytät vähän liikaa niitä, jotka ovat eri mieltä. Onko jokin oma lehmäsi ojassa?

        Ei tässä ole mitään omaa lehmää ojassa. Kummastelen vain että konservatiiviset ihmiset jaksavat vihata itsestään selvyyksiä perustelematta kantojaan sen enempää kuin sanomalla "hyi, piirretty miehen kyrpä" ja saman he näkee päivisin käydessään kusella koskemalla omaan munaansa, eikä siihen liitetä sodomia!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Miten saat tuohon ängettyä jonkun mark5:sen mukaan!?

        Sinun reaktiostasi tietenkin.

    • Naamari-pettäää

      Suomesta koitetaan tehdä Homo- Mekka. Pyhää markkinointia, - laatu direktiivit on alapään sisä-osastolla. Jotkut sanoo sitä jopa sivistykseksi, -sitä se onkin, kun syntaksi muotoillaan oikein, sisältö on muodon tuolla puolen, molekyylit kertoo totuuden.
      Luonnottomuus se on mitä vaan, neuroverkot aivoissa on epämuodostuneet, sen on synnin surausta.
      Minkälaista saastaista törkyä media syöttää aivoihin, Ylenanti kunnostautuu kansan rahoilla. Erinomaista valistusta turmion tielle, - saastalla rahastetaan viimeisen päälle, taide nuolee samaa antajaa,- teeskentely kannattaa, valheen verkot kiristyy, dosentti ja desantti samassa läjässä, ei niitä erota enää kuolemakaan.

      • ProFide

        Älä vain erehdy katselemaan tuollaista tasotonta tarjontaa, sillä pelastut. Sitä muuten tiedät, mitä on tarjolla?

      • Kyllä tästä on tehty liian paljon konservatiivisten ja muiden kristinuskoisten mekka. Yhdysvalloista kerrotaan että se on maailman kristillisin maa, mutta taitaa Suomi olla monessakin suhteessa ohittanut Yhdysvallatkin. Tänne rantautu kaikenlaisia New Age -uskonlahkoja, joihin monet äärikristityt liittyvät tukka suorana.

        Uskovaiset haluavat muilta kieltää alapääjutut. Niistä pitää uskovaisten mukaan tietää tai olla kiinnostunut vasta avioliitossa. Kumminkin se on uskovaisilta vaan luonnotonta sanelua ihmisille, sillä se on ihmisille synnynnäistä että on joko kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta tai samaa sukupuolesta (a-seksuaaliset ovat sitten eri asia) ennen avioliitto ikää.
        Ei ne selibaattilupaukset uskovaisella papin aameneen asti kestä sillä monien uskovaisten tulevat vaimot tiedetään olleen raskaina jo vihkialttarilla. Eihän seksiä pitänyt harrastaa ennen hääyötä?!
        Uskominen on kerrassaan seksin suhteen hyvin luonnotonta. Ihmistä tiedetään ohjaavan biologia ja muut luonnolliset asiat...siinä uskonnoille ei ole jalansijaa.

        Uskonto on ainoata saastaa minkä mä tiedän. Se rajoittaa ihmistä olemaan se mikä ihminen on oikeesti. Ihminen on eläin siinä missä mikä tahansa nisäkäs...sitä totuutta ei pystytä uskonnoilla rajoittamaan!

        Äitini on ollut kahdesti naimisissa. Kummallakin kerroilla vihittäessä oli jo raskaana. Ei avioliitto rajoita ihmistä harjoittaa seksiä. Seksi on luonnollisempaa tai tärkeimpiä tarpeita ihmiselle kuin uskominen! Seksi on todettu olevan terveyttä edistävää, mutta uskonnon taas terveyttä heikentävää monessakin suhteessa. Tärkeimpiä tarpeita on ihmiselle ruoka ja seksi. Uskonto on vasta triljoonanneksi tärkein, joten uskovainen hypähtää jo riemussaan kun kuulee että se on triljoonanneksi tärkein kun omissa korvissaan kuulee sen että "uskonto on tärkein" ilman sanaa "triljoonanneksi".
        Avioliiton ulkopuolinen seksi on uskovaiselle aina sama kuin sukupuolitauti jokaisella kerralla. En ymmärrä sitä kuinka uskovainen pitää avioliitto jonakin "kortsuna" ettei sukupuolitautia voi milloinkaan tulla avioliiton aikana. Ei tullut minulle 20 vuoteen avoliittonikaan aikana sukupuolitautia, jota tietenkin uskovainen pitää jonakin ihmeenä. :D
        Se mitä kerrotaan homoseksuaalisten seksin harjoittamisesta niin se on lähinnä uskovaisten propagandaa että homoseksuaalisille tulee helpommin hiv. On heteropariskuntia jotka harjoittavat anaaliseksiä eikä heillä mitään esiinny....!!

      • ateisti1982 kirjoitti:

        Kyllä tästä on tehty liian paljon konservatiivisten ja muiden kristinuskoisten mekka. Yhdysvalloista kerrotaan että se on maailman kristillisin maa, mutta taitaa Suomi olla monessakin suhteessa ohittanut Yhdysvallatkin. Tänne rantautu kaikenlaisia New Age -uskonlahkoja, joihin monet äärikristityt liittyvät tukka suorana.

        Uskovaiset haluavat muilta kieltää alapääjutut. Niistä pitää uskovaisten mukaan tietää tai olla kiinnostunut vasta avioliitossa. Kumminkin se on uskovaisilta vaan luonnotonta sanelua ihmisille, sillä se on ihmisille synnynnäistä että on joko kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta tai samaa sukupuolesta (a-seksuaaliset ovat sitten eri asia) ennen avioliitto ikää.
        Ei ne selibaattilupaukset uskovaisella papin aameneen asti kestä sillä monien uskovaisten tulevat vaimot tiedetään olleen raskaina jo vihkialttarilla. Eihän seksiä pitänyt harrastaa ennen hääyötä?!
        Uskominen on kerrassaan seksin suhteen hyvin luonnotonta. Ihmistä tiedetään ohjaavan biologia ja muut luonnolliset asiat...siinä uskonnoille ei ole jalansijaa.

        Uskonto on ainoata saastaa minkä mä tiedän. Se rajoittaa ihmistä olemaan se mikä ihminen on oikeesti. Ihminen on eläin siinä missä mikä tahansa nisäkäs...sitä totuutta ei pystytä uskonnoilla rajoittamaan!

        Äitini on ollut kahdesti naimisissa. Kummallakin kerroilla vihittäessä oli jo raskaana. Ei avioliitto rajoita ihmistä harjoittaa seksiä. Seksi on luonnollisempaa tai tärkeimpiä tarpeita ihmiselle kuin uskominen! Seksi on todettu olevan terveyttä edistävää, mutta uskonnon taas terveyttä heikentävää monessakin suhteessa. Tärkeimpiä tarpeita on ihmiselle ruoka ja seksi. Uskonto on vasta triljoonanneksi tärkein, joten uskovainen hypähtää jo riemussaan kun kuulee että se on triljoonanneksi tärkein kun omissa korvissaan kuulee sen että "uskonto on tärkein" ilman sanaa "triljoonanneksi".
        Avioliiton ulkopuolinen seksi on uskovaiselle aina sama kuin sukupuolitauti jokaisella kerralla. En ymmärrä sitä kuinka uskovainen pitää avioliitto jonakin "kortsuna" ettei sukupuolitautia voi milloinkaan tulla avioliiton aikana. Ei tullut minulle 20 vuoteen avoliittonikaan aikana sukupuolitautia, jota tietenkin uskovainen pitää jonakin ihmeenä. :D
        Se mitä kerrotaan homoseksuaalisten seksin harjoittamisesta niin se on lähinnä uskovaisten propagandaa että homoseksuaalisille tulee helpommin hiv. On heteropariskuntia jotka harjoittavat anaaliseksiä eikä heillä mitään esiinny....!!

        Äitini ei ole uskovainen, mutta lähinnä "tapakristitty"/uskonnoton ja evlut- kirkon jäsen! Äitini kannattaa homoseksuaalien avioitumista kirkossa! Tietääkseni sitä vastustaa ja siitä sanelevat kirkolle etenkin ne äärikristityt jotka ovat eronneet ev.lut. -kirkosta. Samat vitipäät vastustavat yhä yli 30 vuoden jälkeen naispappeuttakin!

      • ProFide kirjoitti:

        Älä vain erehdy katselemaan tuollaista tasotonta tarjontaa, sillä pelastut. Sitä muuten tiedät, mitä on tarjolla?

        Täältä ei ole vielä kukaan pelastunut. Kaikki on aikanaan kuollut! Kuolema on teidän pelatuksenne vaikka me emme sitä pelastuksena koe vaan yhtä luonnollisena asiana kuin syntymistä ja sitä että joku on kiinnostunut samasta sukupuolesta. Miksi ette tee jotakin sellaista että pääsisistte pois tästä kauheesta maailmasta, joka ei kuminkaan muutu vaikka sanelisitte mitä hyvänsä?! Samalla me muut jotka haluamme elää tässä "kauheessa maailmassa" saisimme elää vapaasti ilman teidänlaistenne sanelemisianne! Olen vahvasti sitä mieltä että tulispa jo se jeesuksenne hakemaan teidät hihhulit pois, jotta me muut voisimme jatkaa elämäämme niin kuin me itse haluamme...mutta kun sekään paskiainen ei teitä kaipaa! :D

      • Anonyymi

        Muuta ahvenanmalle-flytta till åland😉!

    • Hiljamummo

      Katsoimma naapurissa asuvien uskovaisten (kuten minäkin) mummojen kanssa tämän kauhistuksen! Herra Isä millaista luonnottomuutta televisiossa näytetään! Kyllä nyt osaamme seurakunnan kahvi-illoissa kertoa muillekin mitä televiisiosta nykyisin oikein näytetään.

      Menemme vielä tänään kirjakauppaan kysymään kirjaa jossa noita kaameita kuvia on oikein joukolla. Ostamme niitä useamman niin että voimme jatkossa esitellä näitä luonnottomia piirrustuksia yhteisissä seurakuntailloissa niin että kaikki saavat tietää millaista luonnottomuutta sitä oikein harrastetaan!

      Hilja-mummo
      Uskossa

    • Daarejaves

      Älä hyvä ihminen ruoki sieluasi tuollaisella homo-saastalla.
      Mies tarvitsee aviopuolisokseen kunnon naisen.
      Homoseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalisuutta. Se on isättömyyttä. Se juontaa juurensa isättömyydestä; isä - lapsi -suhteessa on ollut vakava ongelma.

      • Sä nyt olet vihonviimeinen ihminen sanomaan mikä homoseksuaalisuudessa on takana. Lapsuudessani ei ollut omaa isää eikä minusta tullut käsityksesi mukaan homoseksuaalia -olen umpihetero!

        Pelkkää mutua muutenkin kaltaisisillasi uskovaisilla ja oman edun tavoittelua "lasten etuasioissa", vaikka on todettu ja tutkittu ettei homopariskuntien lapsilla tule minkäänlaisia vakavia ongelmia niin kuin uskovaiset väittää.

      • "Älä hyvä ihminen ruoki sieluasi tuollaisella homo-saastalla."

        Sielua ei ole havaittu yhdeltäkään ihmiseltä. On tehty ruumiin avauksia ja patologisia tutkimuksia jne. ja eläviin kaikenlaisia leikkauksia ja merkitty ihmisestä on merkitty anatomisia karttoja muinaisen Egyptin ajoilta asti. Sitä sielua ei ole mistään löytynyt ja sen verran korkealle arvostan lääketiedettä että ei niin suurta erehdystä ole voitu tehdä että sielu olisi sivuutettu. Ihmiseltä on kuitenkin löydetty "toiset aivot" suolesta, mutta tokkopa se sielu on!

      • MiesTunturi-Lapista

        Homoseksuaalisuudesta voi myös toipua. Eräs kaverini on biologi, FM, ja oli ennen uskoon tuloaan ollut ateisti ja homo. Uskoon tultuaan hylkäsi homostelun ja evoluutioteorian. Joutui kamppailemaan homoseksuaalisia kiusoja vastaan vielä uskoontulon jälkeen ja kokee varmaan kiusattuna olemista ajoittain vieläkin? Halusi luopua tupakanpoltosta, mutta sekään ei onnistunut läheskään yhdessä yössä. Nyt ei tietääkseni enää polta.
        ___
        "Homoseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalisuutta. Se on isättömyyttä. Se juontaa juurensa isättömyydestä"
        ___

        Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds mainitsi eräässä kirjassaan, kuinka joku nuori mies oli kertonut hänelle olevansa homo.
        - Vai niin, oli Ewalds todennut.
        Silloin tämä nuorukainen oli sanonut Ewaldsille että voisiko Ewalds olla hänelle eräänlaisena isähahmona. Ja niin Ewalds ja nuorukainen olivat olleet kirjeenvaihdossa keskenään.
        Aikaa kului. Eräänä päivänä nuori mies oli tullut Ewaldsin luo iloisena ja sanonut:
        - Arvaappa mitä?
        - Oletko löytänyt 1000 markka rahaa?, kysyi Ewalds
        - Ei. Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

      • MiesTunturi-Lapista kirjoitti:

        Mitä toipumista homoseksuaalisuudessa on? Se on sentään oikeata elämää mitä sun uskonhapatuksesi taas ei ole! Liekö tämä sun biologikaverisi ollut oikeasti homo tai ateisti!? Noita samoja tarinoita te hihhulit osaatte kertoa, muta ette kerro koskaan siitä kuinka ympärillänne ihmiset luopuu uskonnoista, joka on ollut sukupolvelta toiselta.

        Sun muita homofobiittisia paatoksia en jaksanut lukea. Ne kuullostaa suuresti täysin valheelliselta uskontopropagandalta!

      • liberaalikanava
        MiesTunturi-Lapista kirjoitti:

        Homoseksuaalisuudesta voi myös toipua. Eräs kaverini on biologi, FM, ja oli ennen uskoon tuloaan ollut ateisti ja homo. Uskoon tultuaan hylkäsi homostelun ja evoluutioteorian. Joutui kamppailemaan homoseksuaalisia kiusoja vastaan vielä uskoontulon jälkeen ja kokee varmaan kiusattuna olemista ajoittain vieläkin? Halusi luopua tupakanpoltosta, mutta sekään ei onnistunut läheskään yhdessä yössä. Nyt ei tietääkseni enää polta.
        ___
        "Homoseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalisuutta. Se on isättömyyttä. Se juontaa juurensa isättömyydestä"
        ___

        Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds mainitsi eräässä kirjassaan, kuinka joku nuori mies oli kertonut hänelle olevansa homo.
        - Vai niin, oli Ewalds todennut.
        Silloin tämä nuorukainen oli sanonut Ewaldsille että voisiko Ewalds olla hänelle eräänlaisena isähahmona. Ja niin Ewalds ja nuorukainen olivat olleet kirjeenvaihdossa keskenään.
        Aikaa kului. Eräänä päivänä nuori mies oli tullut Ewaldsin luo iloisena ja sanonut:
        - Arvaappa mitä?
        - Oletko löytänyt 1000 markka rahaa?, kysyi Ewalds
        - Ei. Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

        Homoseksuaalisuudesta ei tarvitse toipua, koska se on synnynnäinen ominaisuus.
        Ihmistä voidaan ohjata ulkoapäin pois, mutta ominaisuus säilyy siitä huolimatta,
        vaikka käytös muuttuisi tilapäisesti. Biseksuaalisuus on kokonaan toinen juttu ja
        silloin voi olla suhteessa molempiin sukupuoliin. Jopa saman aikaisesti suhteessa. Useita julkimoita on esiintynyt asian puolesta ja myös todistamalla, miten raha voi kääntää epävakaan mielen. Turha homohössötys joutaisi pois, samoin kirkosta pois turha paapominen. Ei ole mitään rasismia, tai lakihenkisyyttä jos avioliittoon siunataan kaksi eri sukupuolta, koska se on luonnon laki. Siunaus sanaa voitaisiin muutenkin vältellä ateismissa. Siunaus merkitsee Jumalan läsnäoloa. Parempi valita maallisempia toivotuksia, tai siirtyä tutkimaan henkistä puolta tarkemmin.

      • MiesTunturi-Lapista
        liberaalikanava kirjoitti:

        "Homoseksuaalisuudesta ei tarvitse toipua, koska se on synnynnäinen ominaisuus."

        Tässä asiassa ei ole kovinkaan suurta merkitystä sillä, mitä minä sanon, vaan mitä Raamattu, Jumalan Sana, sanoo esim. alla olevissa raamatunkohdissa.

        Riitele riita-asiasi Raamattua, Jumalan Sanaa - siis Jumalan ilmoitusta vastaan; itse Jumalaa vastaan.

        3. Moos. 18:22-23
        "Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus
        Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys"

        Roomalaiskirje 1:24-27
        "Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti."

        Raamattu tai sinä olet täysin sama juttu. Uskovaisten ja raamatun jorinoilla ei ole minkäänlaista arvoa.

      • MiesTunturi-Lapista kirjoitti:

        Homoseksuaalisuudesta voi myös toipua. Eräs kaverini on biologi, FM, ja oli ennen uskoon tuloaan ollut ateisti ja homo. Uskoon tultuaan hylkäsi homostelun ja evoluutioteorian. Joutui kamppailemaan homoseksuaalisia kiusoja vastaan vielä uskoontulon jälkeen ja kokee varmaan kiusattuna olemista ajoittain vieläkin? Halusi luopua tupakanpoltosta, mutta sekään ei onnistunut läheskään yhdessä yössä. Nyt ei tietääkseni enää polta.
        ___
        "Homoseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalisuutta. Se on isättömyyttä. Se juontaa juurensa isättömyydestä"
        ___

        Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds mainitsi eräässä kirjassaan, kuinka joku nuori mies oli kertonut hänelle olevansa homo.
        - Vai niin, oli Ewalds todennut.
        Silloin tämä nuorukainen oli sanonut Ewaldsille että voisiko Ewalds olla hänelle eräänlaisena isähahmona. Ja niin Ewalds ja nuorukainen olivat olleet kirjeenvaihdossa keskenään.
        Aikaa kului. Eräänä päivänä nuori mies oli tullut Ewaldsin luo iloisena ja sanonut:
        - Arvaappa mitä?
        - Oletko löytänyt 1000 markka rahaa?, kysyi Ewalds
        - Ei. Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

        >Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds

        Ekin muistokirjoituksessa ei puhuta mitään siitä, että hän olisi ollut psykiatri. Yleensä noin korkeaa erikoistumista ei jätetä mainitsematta.
        https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003628891.html

        >Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

        Vuosikymmeniä sitten ei ollut tavatonta, että homomies meni kulissiavioliittoon naisen kanssa. Jos nainen oli juonessa mukana, elämä oli paljon helpompaa siten.

      • Mallukk

        "Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewaldas"

        Ewalds ei ollut tietääkseni psykiatri (= lääkäri) vaan ehkä psykologi. Tiesi kyllä tältä alueelta hämmästyttävän paljon.
        Lisäksi hän oli teologin tohtori.
        Kaikenkaikkiaan viisas mies.

      • MiesTunturi-Lapista
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds

        Ekin muistokirjoituksessa ei puhuta mitään siitä, että hän olisi ollut psykiatri. Yleensä noin korkeaa erikoistumista ei jätetä mainitsematta.
        https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003628891.html

        >Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

        Vuosikymmeniä sitten ei ollut tavatonta, että homomies meni kulissiavioliittoon naisen kanssa. Jos nainen oli juonessa mukana, elämä oli paljon helpompaa siten.

        Joo erehdyin, E.E. ei ollut psykiatri, ehkä psykologi tai itsekseen opiskellut näitä psykologisia juttuja kun kirjoitti/tiesi niistä yllättävän paljon. Jossain kirjassa mainitsi mm. että skitsofrenia voidaan parantaa vaikka se on vaikea sairaus ja pidetty parantumattomana.

      • EheytysOnHuuhaata
        MiesTunturi-Lapista kirjoitti:

        Homoseksuaalisuudesta voi myös toipua. Eräs kaverini on biologi, FM, ja oli ennen uskoon tuloaan ollut ateisti ja homo. Uskoon tultuaan hylkäsi homostelun ja evoluutioteorian. Joutui kamppailemaan homoseksuaalisia kiusoja vastaan vielä uskoontulon jälkeen ja kokee varmaan kiusattuna olemista ajoittain vieläkin? Halusi luopua tupakanpoltosta, mutta sekään ei onnistunut läheskään yhdessä yössä. Nyt ei tietääkseni enää polta.
        ___
        "Homoseksuaalisuus ei ole oikeastaan seksuaalisuutta. Se on isättömyyttä. Se juontaa juurensa isättömyydestä"
        ___

        Pappi, kirjailija, psykiatri, sielunhoitaja Erik Ewalds mainitsi eräässä kirjassaan, kuinka joku nuori mies oli kertonut hänelle olevansa homo.
        - Vai niin, oli Ewalds todennut.
        Silloin tämä nuorukainen oli sanonut Ewaldsille että voisiko Ewalds olla hänelle eräänlaisena isähahmona. Ja niin Ewalds ja nuorukainen olivat olleet kirjeenvaihdossa keskenään.
        Aikaa kului. Eräänä päivänä nuori mies oli tullut Ewaldsin luo iloisena ja sanonut:
        - Arvaappa mitä?
        - Oletko löytänyt 1000 markka rahaa?, kysyi Ewalds
        - Ei. Olen menossa naimisiin (naisen kanssa), oli nuori mies vastannut.

        Ewalds oli ollut kovin pettynyt,koska piilohomona oli jo ehtinyt ihastua tuohon nuorukaiseen. Tämä kerrotaan kirjassa,johon on kerätty Ewaldsin elämänvaiheita.

    • Kukasiutkorjaa

      Pidä kii. Elämästäsi, ja tarkoituksesta.

    • Doctorsorder
    • Roskakulttuuria

      Miten YLE sortui lähettämään tuollaista sodomiittista homo-saastaa kahtena iltana peräkkäin näyttämällä saman roskakulttuurielokuvan.

      YLEn pakkoverorahoitusta on rajusti alennettava!!!!

      • Samoin lähettävät joitakin jumalanpalveluksia joka sunnuntai klo 10 alkaen. Hyi vittu mitä saastaa!

      • Eikä pidä unohtaa sitä "Jeesus Nasaretilainen" -elokuvaa jota taas näytetään pääsiäisenä YLE:n kanavilla, kuten aikaisemminkin. Noh, te kristityt vasta sadisteja olette. Katsotte sitä elokuvaa silmät kiiluvina kuin joku kattoisitte jotakin pornoa. Varmaan sen elokuvan aikana vedätte käteenne ja sanotte: "Jeesus tule jo, olen täällä valmiina"!!

        Se elokuva ei ole ansainnut mitään palkintoa!

      • uskoonpakopaikka
        ateisti1982 kirjoitti:

        Eikä pidä unohtaa sitä "Jeesus Nasaretilainen" -elokuvaa jota taas näytetään pääsiäisenä YLE:n kanavilla, kuten aikaisemminkin. Noh, te kristityt vasta sadisteja olette. Katsotte sitä elokuvaa silmät kiiluvina kuin joku kattoisitte jotakin pornoa. Varmaan sen elokuvan aikana vedätte käteenne ja sanotte: "Jeesus tule jo, olen täällä valmiina"!!

        Se elokuva ei ole ansainnut mitään palkintoa!

        Raamattu on väkivaltaa täynnä. Jeesus naulataan ristille, viholliset on murskattava viimeiseen mieheen,. Tämmöisellä roskalla uskovat hekumoivat vuosisata toisen jälkeen. sitten teitä pitäisi pitää vielä täysjärkisinä ihmisinä.

    • TomOfMother

      Eihän kenenkään ole pakko katsella tuota elokuvaa eikä taidetta, jos ei pidä. Merkille pantavaa on, että lahjattomat ihmiset keksivät kateuksissaan vaikka mitä perusteita vähätelläkseen toisten tuotoksia. Ihmisen sukupuoli-identiteetti on mikä on ja jokaisen oma asia. Jos joku suhtautuu siihen kovin intomielisesti, helposti tyhmempikin huomaa, että tuon hyökkäilijän oma identiteetti on jäänyt epäselväksi.

    • T----------------T

      Toisaalta hyvä että tämä sodoma-elokuva näytettiin televisiossa, nyt Suomen heterokansallekin alkaa vähitellen paljastua homoseksuaalisuuden synkkyys. Se ei ole pelkästään vain jotain homojen makoilua sohvalla.

      Mutta eräs homoseksuaalisuudesta eheytynyt jätkä kertoi, miten rankkaa touhua homous on pahimmillaan. Siinä toinen on top (joka panee) ja toinen on bottom (jota pannaan).

      Voi siis arvata, että siinä ruoskitaan ja mäiskitään kun Tom of Top ja Tom of Bottom mellastavat.

      • >Siinä toinen on top (joka panee) ja toinen on bottom (jota pannaan).

        Heteroseksuaalisuudessahan asia onkin ihan toisin... 😀

      • T----------------T

        Tarkennan vielä, että tämä mainitsemani kaveri, ex- homo, ei halunnut kertoa entisestä homo-elämästään. Tuon homojen top/bottom jutun kertoi vain yleisesti homojen touhusta.

      • paiv4nkakkara

        "miten rankkaa touhua homous on pahimmillaan. Siinä toinen on top (joka panee) ja toinen on bottom (jota pannaan)"

        Kuulostaa yhtä rankalta toiminnalta kuin heterous.

        "Voi siis arvata, että siinä ruoskitaan ja mäiskitään"

        Eivät kaikki heterot harrasta seksiä vaatteet päällä. pimeässä, peiton alla, lähäriasennossa. Katsos jos tykkää niin voi harrastaa roolileikkejä, läpsiä ja mäiskiä, ottaa mukaan seksileluja jne ihan katsos mistä molemmat tykkää.

      • Onneksi "Jeesus Nasaretilainen" -elokuvaa ei näytetä pääsiäisenä telkkarista!

      • Et taida sodomaksi kutsua kusella käymistäsi kun hipellät sillloin vehjettäsi?! Iik..kyrpä! :D

      • OleHuoletta
        ateisti1982 kirjoitti:

        Onneksi "Jeesus Nasaretilainen" -elokuvaa ei näytetä pääsiäisenä telkkarista!

        Eihän sinulle pääsiäisellä ole mitään merkitystä. Sinähän olet ateisti. Ateisti on pääsiäisestä pihalla kuin lintulauta. Pari palkallista vapaapäivää vain demariateisteille.

      • OleHuoletta kirjoitti:

        Eihän sinulle pääsiäisellä ole mitään merkitystä. Sinähän olet ateisti. Ateisti on pääsiäisestä pihalla kuin lintulauta. Pari palkallista vapaapäivää vain demariateisteille.

        Pääsiäisenä olen töissä, joten niin ateisti viettää pääsiäistä! Pihahommissa en ole!

      • paiv4nkakkara kirjoitti:

        "miten rankkaa touhua homous on pahimmillaan. Siinä toinen on top (joka panee) ja toinen on bottom (jota pannaan)"

        Kuulostaa yhtä rankalta toiminnalta kuin heterous.

        "Voi siis arvata, että siinä ruoskitaan ja mäiskitään"

        Eivät kaikki heterot harrasta seksiä vaatteet päällä. pimeässä, peiton alla, lähäriasennossa. Katsos jos tykkää niin voi harrastaa roolileikkejä, läpsiä ja mäiskiä, ottaa mukaan seksileluja jne ihan katsos mistä molemmat tykkää.

        Oraaliseksi ja anaaliseksi piristää monen heteronkin päivää. Sitähän uskovaisetkin toivovat jeesukseltaan kiinnitellessä: "jeesus tulee, oletko valmis?" ja odottaen tätä pyllistäen housut kintuissa ja suu auki.
        Naisella on "ykkönen" ja "kakkonen" eli mies voi päättää kumpaan työntää. Toisaalta on myöskin heteropareja, jotka eivät anaaliseksiä harrasta. Liekö sekin harvinaisuus nykypäivänä!? Onhan niitä seksivälineitä (vyöhön kiinnitetty dildo), joilla nainenkin saa "työntyä" miehen anaaliin!
        Uskovaiset elää jossakin tynnyrissä kun luulee että anaaliseksi on vain homoseksuaalien juttu! Miten sitten lesbot harrastavat toistensa kanssa jollei seksivälineillä?
        Jokatapauksessa homoseksuaalit harrastavat seksiä keskimääräistä vähemmän kuin heteroseksuaalit. Seksi on enemmänkin meidän heteroiden suurimmista tarpeista (poikkeuksena on uskovaiset, joilla suurin tarve on saada jeesukselta kalua aviovuoteessa "kolmen kimppana", jossa jeesus työntää kaluaan uskovaisen miehen peräsuoleen, eikä kajoa uskovaisen miehen vaimoon). Seksi on tärkeää vaikka esimerkiksi suomalaisten lisääntyminen on heikentynyt. seksin päätavoite ei ole lisääntyminen vaan nautinto ja rakkaus, paitsi uskovaisilla sekin on suuremmaksi osaksi lisääntyminen!

        >>>Uskovaiset elää jossakin tynnyrissä kun luulee että anaaliseksi on vain homoseksuaalien juttu! Miten sitten lesbot harrastavat toistensa kanssa jollei seksivälineillä?
        Jokatapauksessa homoseksuaalit harrastavat seksiä keskimääräistä vähemmän kuin heteroseksuaalit. Seksi on enemmänkin meidän heteroiden suurimmista tarpeista (poikkeuksena on uskovaiset, joilla suurin tarve on saada jeesukselta kalua aviovuoteessa "kolmen kimppana", jossa jeesus työntää kaluaan uskovaisen miehen peräsuoleen, eikä kajoa uskovaisen miehen vaimoon).<<<<

        Turha sinun, ateisti1982, on yrittää vääntää väärää oikeaksi.
        Pyllypoikien homo-seksi on luonnotonta touhua, johon liittyy usein sadomasokistista pervoilua, sodomiaa. Ja tietenkin sen jälkeen raskas, huono omatunto, joka on synnin seurausta....tupakkaa palaa. (puhutaan nyt asioista niiden oikeilla nimellä)

        Aito seksuaalisuus on miehen ja naisen välinen luonnollinen seksuaalisuus ja seksi.
        Et joko ymmärrä asiaa asiaa, tai ymmärrät asiat tahallasi väärin. Politiikassa asioiden tahallaan väärinymmärtäminen on melko tavallista taktikointia.

      • Aijalon kirjoitti:

        Uskovien hihhulointi on täysin luonnotonta ja käsityksesi myöskin. Sä et tiedä homoseksuaalisuudesta hevon vittuakaan etkä varmastikaan tunne yhtäkään homoseksuaalia jos väität että homoseksuaalit ovat toistensa ahtereissa kiinni 24/7, kun olen sulle kertonut vääristämättä sen totuuden ettei homoseksuaalien kanssakäymiseen kuulu yhtä tarpeellinen seksi kuin hetoroilla on. Sun ennakkokäsityksesi ei perustu totuuteen se on sama kuin jollakin persuja kannattavilla natsipelleillä jotka hokee maahanmuutto olevan jokin saakelin suurempi haitta ja vain siksi persujen kannatus on suurempaa kuin koskaan. Taidat olla samanlainen koulussa kiusattu kuin Halla-Aho-kostaja, natsipelle sekä homovastainen kahjo! Kaikki ala-arvoiset piirteet samassa ihmisessä!

        "Aito seksuaalisuus on miehen ja naisen välinen luonnollinen seksuaalisuus ja seksi."

        Se miten sä koet aidon seksuaalisuuden kannattaessasi ja pitäessäsi Aito Avioliitto ry:n Niuvanniemestä karanneiden hullujen mielipidettä luonnollisena, johon joukkoon säkin luultavammin kuulut on hyvin säälittävää kohta jo 2020-luvulla. Teitä ihmisparkoja ei onneksi kovin montaa ole, mutta onneksi Suomessakin saa hyvän hoidon mielenterveysasioihin.
        Homoseksuaalien avioliittoa kannatti kansanaloitteella Suomessa enemmistö joista vain vähemmistö on homoseksuaalisia. On hyvin luonnollista että ihmiset pitävät ihmisoikeuksia tärkeimpänä asiana kuin uskovaisten typerää kiihkomielistä hihhulointia jossa avioliitto kuuluu vain uskonnollisille ihisille tietyin rajauksin. Avioliitto on tarkoitettu kaikille henkilöiden seksuaalisuuteen tai uskonnollisuuteen katsomatta. Sitä ei pidä kristityidenkään enää omia ja hapattaa typerää "vain miehen ja naisen välisenä avioliittona" -slognia, koska avioliitto on ollut olemassa ennen kuin raamattuun on kirjoitettu riviäkään ja avioliitto on pääsääntöisesti vain juridinen sopimus. Se hihhuleiden tärkein rakkaus tulee sitten avioliittoakin ennen, mutta hihhulihan ei rakasta täysin tulevaa puolisoakaan ennen papin aamenta, joka on mielestäni hyvin luonnotonta!
        Luonnossa nyt sattuu urosnisäkkäät paneskelemaan toisiaan ja kisaavat siitä ketä uros pääsee kulloinkin kiimassa olevan naaraan kanssa panemaan. Muina aikoina urokset paneskelevat siis toisiaan. sinä nimität tuota luonnossa tapahtuvaa ilmiötä luonnottomaksi. Miksi et mene metsään karhuja hätyyttelemään naaraiden perään. Etkö uskalla. Sitten haluat olla täällä homoseksuaalien kimpussa!
        Olen todellakin sitä mieltä että teiltäkin pitäisi ottaa tuo uskovaisuutenne pois, jota pidätte ihmisoikeutenanne jos kerran hihhuloitte yhä homoseksuaalien kimpussa ja pidätte sitä mitä suurempana "aktinanne"! Uskonto pitäisi Suomessa kieltää lailla, jolla on pyritty vaikuttamaan ihmisten elämään ja yhteiskunnallisiin päätöksiin. Muissa Pohjoismaissa ei tällaistä lieveilmiötä ole havaittu...tämäkin vaikuttaa olevan jokin maailman kristillisin maa sitten USA:n jälkeen. Onhan Aito Avioliitto ry:lläkin jokin uskonkiihkoinen ja homovastainen pääsponsori USA:sta!

        >>>Uskovien hihhulointi on täysin luonnotonta ja käsityksesi myöskin. Sä et tiedä homoseksuaalisuudesta hevon vittuakaan etkä varmastikaan tunne yhtäkään homoseksuaalia jos väität että homoseksuaalit ovat toistensa ahtereissa kiinni 24/7, kun olen sulle kertonut vääristämättä sen totuuden ettei homoseksuaalien kanssakäymiseen kuulu yhtä tarpeellinen seksi kuin hetoroilla on. Sun ennakkokäsityksesi ei perustu totuuteen se on sama kuin jollakin persuja kannattavilla natsipelleillä jotka hokee maahanmuutto olevan jokin saakelin suurempi haitta ja vain siksi persujen kannatus on suurempaa kuin koskaan. Taidat olla samanlainen koulussa kiusattu kuin Halla-Aho-kostaja, natsipelle sekä homovastainen kahjo! Kaikki ala-arvoiset piirteet samassa ihmisessä!
        ===========

        Saatan tietää homoseksuaalisuudesta jopa enemmän kuin sinä tiedät ateistien hevon vitun evoluutioteoriasta 10 potenssiin 10 miljardin vuosien kuluessa. Tunnen yhden homostelustaan parannuksen tehneen henkilön, joka kertoi polttaneensa homofilminsä saunan uunissa. Taidat olla sosialisti kun sinua harmittaa joku niinkin mitätön asia kuin persujen kannatus. Onhan sinulla vielä ennen kuolemaasi vähän puuhastelua sen sosialistien Forssan 1903 puoluekokouksen päätöksen tiimolta, jolla kirkko on erotettava valtiosta. Hoitakaa sosialistit nyt jo vihdoin asia kuntoon sössimättä! Ottakaa oppia Neuvostol....eikun Venäjältä.<<<

        >>>Se miten sä koet aidon seksuaalisuuden kannattaessasi ja pitäessäsi Aito Avioliitto ry:n Niuvanniemestä karanneiden hullujen mielipidettä luonnollisena, johon joukkoon säkin luultavammin kuulut on hyvin säälittävää kohta jo 2020-luvulla. Teitä ihmisparkoja ei onneksi kovin montaa ole, mutta onneksi Suomessakin saa hyvän hoidon mielenterveysasioihin.

        Luonnossa nyt sattuu urosnisäkkäät paneskelemaan toisiaan ja kisaavat siitä ketä uros pääsee kulloinkin kiimassa olevan naaraan kanssa panemaan. Muina aikoina urokset paneskelevat siis toisiaan. sinä nimität tuota luonnossa tapahtuvaa ilmiötä luonnottomaksi. Miksi et mene metsään karhuja hätyyttelemään naaraiden perään. Etkö uskalla. Sitten haluat olla täällä homoseksuaalien kimpussa!<<<

        =======
        Kuule! Ei ne Jumalan säätämät lait, jotka on kirjoitettu Raamattuun(1, Jumalan Sanaan, muutu muuksi jonkun kansanedustajaporukan päätöksellä.

        Karhut pelkäävät ihmistä - poikkeuksena tapaus, joka on kirjoitettu Raamatussa, alla mainitussa kohdassa(1 - ja karhujen lähtönopeus "telineistä" on sitä luokkaa, että siihen ei pysty kuin ehkä jamaikalainen pikajuoksija Usain Bolt (juossut 100 m aikaan 9.58 s). Lisäksi karhut saattavat hölkätä kilometrin alle 3 minuutin. Siihen ei pysty Lasse Vireenkään metsässä - varsinkaan kumikengät jalassa.

        Mutta kuule, ateisti1982!
        Turha sinun on potkia tässä homoasiassa Jumalan säätämyksiä vastaan. Turha on potkia tutkainta vastaan. Ei se onnistu!

        1) Raamatun kohdat

        3. Mooseksen kirja:
        18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
        18:23 Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.

        Sananlaskut:
        17:12 Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa.

        Parempi olla ennemmin sosialisti kuin jokin helvetin persu! Persuista enemmistö on jotakin rikollisia ja kaltaisiasi paskanpuhujia, jotka eivät koskaan paskapuhettaan edes kadu.

        Kuule ihminen on keksinyt ja kirjoittanut ne "jumala säätämät lait" siihen raamattuun jonka sivuilla voisi vessapaperin puutteessa pyyhkiä vaikka tarvittaessa perseensä. Raamatun sivut kelpaavat myöskin saunan puukiukaan sytykkeeksi! Kaupungissa asuessasi kannattaa ottaa raamatusta kannet irti ja heittää paperinkeräykseen!

      • Aijalon kirjoitti:

        >>>Se miten sä koet aidon seksuaalisuuden kannattaessasi ja pitäessäsi Aito Avioliitto ry:n Niuvanniemestä karanneiden hullujen mielipidettä luonnollisena, johon joukkoon säkin luultavammin kuulut on hyvin säälittävää kohta jo 2020-luvulla. Teitä ihmisparkoja ei onneksi kovin montaa ole, mutta onneksi Suomessakin saa hyvän hoidon mielenterveysasioihin.
        Homoseksuaalien avioliittoa kannatti kansanaloitteella Suomessa enemmistö joista vain vähemmistö on homoseksuaalisia. On hyvin luonnollista että ihmiset pitävät ihmisoikeuksia tärkeimpänä asiana kuin uskovaisten typerää kiihkomielistä hihhulointia jossa avioliitto kuuluu vain uskonnollisille ihisille tietyin rajauksin. Avioliitto on tarkoitettu kaikille henkilöiden seksuaalisuuteen tai uskonnollisuuteen katsomatta. Sitä ei pidä kristityidenkään enää omia ja hapattaa typerää "vain miehen ja naisen välisenä avioliittona" -slognia, koska avioliitto on ollut olemassa ennen kuin raamattuun on kirjoitettu riviäkään ja avioliitto on pääsääntöisesti vain juridinen sopimus. Se hihhuleiden tärkein rakkaus tulee sitten avioliittoakin ennen, mutta hihhulihan ei rakasta täysin tulevaa puolisoakaan ennen papin aamenta, joka on mielestäni hyvin luonnotonta!
        Luonnossa nyt sattuu urosnisäkkäät paneskelemaan toisiaan ja kisaavat siitä ketä uros pääsee kulloinkin kiimassa olevan naaraan kanssa panemaan. Muina aikoina urokset paneskelevat siis toisiaan. sinä nimität tuota luonnossa tapahtuvaa ilmiötä luonnottomaksi. Miksi et mene metsään karhuja hätyyttelemään naaraiden perään. Etkö uskalla. Sitten haluat olla täällä homoseksuaalien kimpussa!<<<

        =======
        Kuule! Ei ne Jumalan säätämät lait, jotka on kirjoitettu Raamattuun(1, Jumalan Sanaan, muutu muuksi jonkun kansanedustajaporukan päätöksellä.

        Karhut pelkäävät ihmistä - poikkeuksena tapaus, joka on kirjoitettu Raamatussa, alla mainitussa kohdassa(1 - ja karhujen lähtönopeus "telineistä" on sitä luokkaa, että siihen ei pysty kuin ehkä jamaikalainen pikajuoksija Usain Bolt (juossut 100 m aikaan 9.58 s). Lisäksi karhut saattavat hölkätä kilometrin alle 3 minuutin. Siihen ei pysty Lasse Vireenkään metsässä - varsinkaan kumikengät jalassa.

        Mutta kuule, ateisti1982!
        Turha sinun on potkia tässä homoasiassa Jumalan säätämyksiä vastaan. Turha on potkia tutkainta vastaan. Ei se onnistu!

        1) Raamatun kohdat

        3. Mooseksen kirja:
        18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
        18:23 Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.

        Sananlaskut:
        17:12 Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa.

        Paikkasi on ennemmin psykiatrinen sairaala kuin jokin kirkko!

        "Turha sinun on potkia tässä homoasiassa Jumalan säätämyksiä vastaan."

        Samoin ne mitä on päätetty Suomen lakiin menee ohi kaikkien niiden tuhansien jumalien. Sopii uskovankin vaan noudattaa ja siihen tyytyä!

        "18:23 Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. "

        Niin hyvä ohje sullekin kun ajattelit hankkia itsellesi lemmikkiä sillä miten muutenkaan sitä voi tulkita että lemmikinkin hankkiminen on usein jonkinlaista eläimiin sekaantumista jotta voisi hankkia lemmikkieläimen!
        Niin eutanasian kyllä uskovainenkin on valmis antamaan lemmikilleen, muttei antaisi parantamattomasti sairaalle puolisolleen. Sen pitää vaan kärsiä tuskissaan silloin kunnei mikään lääkekään auta. Yhteiskunnalle tulisi halvemmaksi jollei parantumattomasti sairaita lääkittäisi vaan suositeltaisi eutanasiaa. Kaikilla suosittelen hoitotestamenttia ja siihen elvytyskieltoa. Itse olen kirjannut niin että lääkärillä on oikeus ja velvollisuus poistaa letkut hengityskoneesta mikäli paluuta ei ole tällöin enää entiselleen. Onneksi hoitotestamentti menee lääkärien vakaumustenkin yläpuolelle!

    • HyväNiin

      Vanha ystäväni oli nuorena uskovainen. Kävi kansanlähetyksen illoissa ja yritti sieltä löytää naisseuraa, muuta se ei oikein luonnistanut.
      Käytyään lääkärissä hän sai diagnoosin vakavasta mielenterveyden häiriöstä. Pitkän hoitojakson jälkeen hän sai terveen paperit. Vaikeuksien parinvalinnassa hän huomasi johtuneen homoseksuaalisuudestaan ja mielen järkkyminen johtui uskonnollisesta painostuksesta entisessä elämässä.
      Nyt ystäväni puolisoineen on tunnustautunut homoksi ja uskonnottomaksi ja on onnellinen elämässään.

      • TomppaFinland

        Eipä ole tavattoman kauan siitä, kun Kansanlähetyksen johto pyysi julkisesti anteeksi aiheuttamaansa henkistä kärsimystä. Miten lienevät korvanneet vahingot. Tyyli vain ei ole muuttunut.

    • lukeskywalk3r

      Ihan hyvä elokuvahan tuo oli. Käsittämätöntä miten uskikset kykenevät pillastumaan kaikesta seksuaalisuuteen liittyvästä.

      • TomOfMother

        Elokuva oli ihan kohtuullinen. Parempiakin olen nähnyt, mutta tukun paljon huonompiakin. Aihepiiri tekee siitä kuitenkin tavallista arvokkaamman. Fassbinderin Querellessä oli hieman samanlaista fiilistä. Harmi,kun kiihkeimmät uskonsotureita ovat joutuneet katsomaan kuvan salaa. He eivät voi ihastella elokuvaa kuin mielessään.

      • morainesedai

        Ihan ok filkka. En näe mitään erityistä syytä miksi uskovat tästä niin pillastuvat.

    • Anonyymi

      Leffa on hyvä,ja Touko todella hyvä piirtäjä!
      Mutta olen Toukon piirrosten kaltaista,vanhempaa ’aktiivista’ 65 miestä Helsingistä etsiä ’kaveriksi’ jo todella pitkään,sepä tuntuu olevan mahdoton yhtälö...
      T.hetero 53um Hesa

    • Anonyymi

      Sörkassa 80-luvulla asui taloyhtiössämme Laaksonen-niminen homomies, liekö ollut sukua tälle Toukolle.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe