Tyttö sai vakavia vammoja ja menetti puhekykynsä kahdeksi päiväksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006044305.html
Bullmastiffi hyökkäsi 4-vuotiaan tytön kimppuun
6
77
Vastaukset 6
- Ikäviä_on
Joo, nuo mastiffit on aika ikäviä kavereita. Aivan erityisesti jos niitä sattuu olemaan kaksi samalla omistajalla. Yksi tällainen parivaljakko joskus olisi raadellut mun piskini jos en olisi ehtinyt heittää sitä aidan toiselle puolelle turvaan. Sitten monta vuotta myöhemmin kun toinen niistä oli jo edesmennyt, juttelin sen omistajan kanssa yhden sillan pielessä. Mun koira oli siinä sillalla nuuskimassa kun yksi pieni koululainen tuli ja meni koirani ohi. Tämä mastiffin omistaja tilanteessa sanoi että hänen piskinsä olisi todennäköisesti purassut sitä ipanaa vastaavassa tilanteessa. Että kyllä niitä saa varoa sekä ihmiset että koirat.
Tämä ko. koira raateli poikani pienen pennun henkihieverrin. Pentu oli kuin jostain sota-alueelta pelastettu. Koira oli kyllä kiinni mutta oli oppinut miten nykäistään pää ulos pannasta. Näin juuri se teki ja sitten vaan raatelemaan pientä 12 viikkoista pentua. Arvet jäi ja henkinen normi-olotila ei koskaan palautunut. Jouduttiin lopettamaan 3 vuotiaan agressiivisen käytöksen vuoksi.
- minelan
taruolento kirjoitti:
Tämä ko. koira raateli poikani pienen pennun henkihieverrin. Pentu oli kuin jostain sota-alueelta pelastettu. Koira oli kyllä kiinni mutta oli oppinut miten nykäistään pää ulos pannasta. Näin juuri se teki ja sitten vaan raatelemaan pientä 12 viikkoista pentua. Arvet jäi ja henkinen normi-olotila ei koskaan palautunut. Jouduttiin lopettamaan 3 vuotiaan agressiivisen käytöksen vuoksi.
Siinä teitte kyllä väärin.
- Koira_vero
Tämän takia pitäisi kieltää kaikki muut paitsi palveluskoirat.
Otettaisiinpa mallia Syyriasta tai irakista, siellä ei koirien anneta raadella tai hyökkäillä päälle. Ja ovat myös iranissa huomannu että luontoa pitää suojella, joten siellä ei koirien ulosteilla pilata hengitysilmaa . - Stiffiharrastaja
Tyttö syyttäköön itseään. Varmasti katsoi koiraa silmiin tai hymyili. Tahallaan koetta saada 13 000 euroa uhriutumalla.
Minäkin olen nyt puhumatta kaksi päivää ja vaadin korvauksia kaikilta. Mihin tämä maailma on menossa, kun lapsesta asti törttöillään näin törkeästi. - minelan
Koirahyökkäys'
Suomessa laki on juuri niin , kuin sitä luetaan.
Hävyttömän pieni korvaus tapahtuneesta.'
Olen menettänyt uskon koko lakiin.
Minulla on pari ystävää, varatuomareita, jotka kunpikin sanoo, että laki ei ole oikeudenmukainen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485