Konneveden tilinpäätös pahasti tappiolla!!!!

Kunnanhallituksen ensi viikon kokouksen esityslista on netissä. Sen mukaan Konnevesi teki viime vuonna 1,4 miljoonaa euroa TAPPIOLLISEN tilinpäätöksen. Joko nyt olisi vakavasti syytä harkita kepuenemmistöisen luottamusmiesjoukon ammattitaitoa? Vielä kun huomioidaan lähivuosina syntyvät useiden miljoonien tappiot kaapelihölmöilyistä, niin Konnevesi on konkurssissa ja kriisikunta isolla koolla!

Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä kepulaisia eduskuntaankaan! Sielläkin aikaansaannokset saattavat olla samanlaisia.
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ei ole mainintoja tilintarkastus-tai tarkastuslautakunnan kertomuksissa laajakaistamaksuista ja verkkoyhtiön tilanteesta esimerkiksi riskianalyyseissä. Nämä pitää olla valtuutetuilla papereissa selvästi näkyvissä. Kyselkää myös mitä vaikutuksia on Pihtiputaan, Karstulan sekä Multian hallinto-oikeuksien päätöksillä.Suurin osa haallinto-oikeuksien päätöksillä on jo lainvoima.

Äänestä

On todella mielenkiintoista nähdä, mainitaanko tilinpäätöskäsittelyssä mitään valokuitukauppoihin liittyvistä suurista taloudellisista väärinkäytöksistä ja riskeistä. voi olla, että kepuisännät eivät vieläkään edes ymmärrä, kuinka vakavasta asiasta on kysymys.

Äänestä

Joopa joo, Kittilän änkyrätkin ovat kevyttä tavaraa. Pitäisi ainakin tilintarkastajien kellot soida, muuten niille häkki heilahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säälittävää kirjoitti:

Kunnanhallituksen ensi viikon kokouksen esityslista on netissä. Sen mukaan Konnevesi teki viime vuonna 1,4 miljoonaa euroa TAPPIOLLISEN tilinpäätöksen. Joko nyt olisi vakavasti syytä harkita kepuenemmistöisen luottamusmiesjoukon ammattitaitoa? Vielä kun huomioidaan lähivuosina syntyvät useiden miljoonien tappiot kaapelihölmöilyistä, niin Konnevesi on konkurssissa ja kriisikunta isolla koolla!

Älkää hyvät ihmiset äänestäkö näitä kepulaisia eduskuntaankaan! Sielläkin aikaansaannokset saattavat olla samanlaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu