Taas on vaalit ovella, oliko 3 viikkoa ja sitten äänestämään, no itse äänestän ennakkoon. On ollut kiva äänestää vuosien varrella. 1980 luvun alussa sain äänioikeuden ja siitä lähtien valinta on ollut helppo. Kokoomus on minun puolueeni. He ajavat hienosti asioitani ei ole tarvinnut pettyä koskaan. Nyt meinasi kantti loppua, kun hulluttelivat maajussien kanssa, mutta onneksi Orpo sai torjuttua Sipilän. Nyt voisivat jäädä oppositioon, tai sitten menevät torppaamaan vasemmiston veron korotukset.
Tiedän, kokoomus ärsyttää suurinta osaa kansaa, mutta huutelijat ovat sitä heikommin menestynyttä kansan osaa. Totta kai ärsyttää, ärsyttäisi minuakin, jos oma puolue pettäisi joka kerta. Vielä kun saataisiin nuo markkinataloutta jumaloivat Halla-Ahon porukat hallitukseen olisi hyvä asia. Ja miksei persut pärjäisi, Soini jo heitä kerran kusetti, niin miksei se onnistuisi jussiltakin. Ei tartte köyhällistölle kun usuttaa päähän maahanmuuttovastaisuus, homma on siinä, se riittää heille. Ei se porukka ymmärrä, että on tässä maan johtamisessa vähän muitakin asioita. Näillä mennään.
Muistakaa äänestää Omaa puoluetta.
Eduskuntavaalit
23
749
Vastaukset
- hyväpersut
Perussuomalaiset on saatava hallitukseen asti vaikuttamaan. Fakta. Tämä puolue ajattelee ainoastaan oman kansansa ja maansa sydämellä ja ihan tasan tarkkaan puuttuu nykyiseen haittamaahanmuuttoon, mihin kokoomus ja keskusta tai edes SDP ei ole puuttuneet.
- Demokraatti
Hyvät persiit. Mutta en silti ääntäni anna. Jotain muuta voin.
- Anonyymi
Demokraatti kirjoitti:
Hyvät persiit. Mutta en silti ääntäni anna. Jotain muuta voin.
Pelottava ajatus kun afgaani natina pyrkii eduskuntaan. Voi sitä kehumisen määrää sen jälkeen.
- SeOnSemmostaJuu
Minä äänestän pääministeripuoluetta joka on SDP. Senhän sinä halusit tietää.
- uskonolevanihyväosainen
Olet siis yrittäjä, tai muuten vaan varakas??
Toivottavasti et ole hoitoalalla tai toimistotyössä kiva jakkupuku päällä 40Ke vuodessa ansaitseva...
Jos edellä mainituilla ansioilla äänestät kokoomusta, niin pieleen meni..- Semifemi
Näitä kokoomus juuri värvää. Jakkupukusutturoita johtajan pallille tai palleja kiillottamaan kovalla palkalla.
Kokoomus on pelkästään naisasialiike pelkkiä femakoita jotka pyrkii polkemaan miehen oikeudet alas.
Kun on katsonut kokoomuksen miehiä politiikassa, täysiä femiinejä ovat olleet.
- katainenK
No niin. Näyttää persut nousevan jopa kokoomuksen ohi ja mikäs siinä, kansa päättää. Kuten jo avauksessa sanoin, jokainen äänestää sitä puoluetta, joka ajaa heidän asiaansa. Kuten kirjoitin olen 1980 luvulta asti äänestänyt kokoomusta. Voin kertoa, että kokoomus on ollut päättämässä paljon asioita, joita en allekirjoita. Silti pääpiirteittäin ovat ajaneet minulle tärkeitä asioita. Nyt jokaisen pitää ymmärtää, varsinkin persujen, kun ovat uudehko puolue, että jos pääsevät hallitukseen, niin tulee paljon huonoja asioita päätettäväksi. Sellaisia joita äänestäjät eivät sulata. Silti pitää tukea äänestämäänsä puoluetta, koska itse ovat heidät sinne valinneet. Vaikka Jussi pääsisi hallitukseen, niin maahanmuutto jatkuu, raiskaukset ei lopu, työttömyys ei poistu, ulkomaille suomi takaa lainoja jatkossakin. Köyhät pysyy köyhinä ja rikkaat entistä rikkaampana, mikään ei muutu, ei ole koskaan vaaleilla mitään asiaa muutettu. Silti pitää äänestää on se parempi kuin diktatuuri.
- donhuonommat
Vaalit ovat tuskin koskaan olleet rehelliset.
Eihän kukaan ole niin hölmö että uskoo jonkun kokoomuksen taulapääpuolueen olevan joku valtapuolue.
Se perustuu ainoastaan huiputukseen. Ääniä ei oikeasti lasketa, tai jos lasketaankin niin ilmoitettavat tulokset ovat kaikkea muuta kuin todellista äänisaalista.
Eu äänestyskin oli täyttä huiputusta. Koko suomi oli vastaan pohjoisinta vaalipiiriä myöden, mutta mukamas yksin uudenmaan vaalipiirin äänimäärä riitti kaatamaan vastustuksen. Se on jo ajatuksenakin naurettava. Mutta kyllähän YLE osaa vallan vahtikoirana järjestää vaikka millaisia silmänkääntötemppuja ja valheuutisia ja mielipidemittaustuloksia mitkä ei perustu mihinkään.
Sitten vain läppäriä näppäämällä taululle sellaiset lukemat kun halutaan. Kyllä meitä kustaan silmään pahasti.
- katainenK
Nyt kannattaa tarkistaa oma henkinen tasapaino. Ei ole jutut nyt tervejärkisen tasoa.
- kuteinen
Niin. Onhan tuokin yksi tapa puolustautua.
- katainenK
Nyt on vähän outoa, kun vain 10% persuista kieltäisi vihapuheen ja ns. ´´maalittamisen´´ Nyt pitäisi olla ennen vaaleja pikkasen hillitympi linja. Niin paitsi jos se nostaa kannatusta. Itse en kyllä tuota vihapuhetta, tai yleensä vihaamista harrasta. Nuorempana kyllä, mutta sitten huomasin kuka siitä kärsii eniten. Yllätys, vihaaja itse. En tiedä miten, tai kuka on suomeen tuonut viha kulttuurin. Aiheuttajat kyllä tiedän, mutta auttaako viha millään lailla vihaajaa. On tietenkin henkisesti raskasta, jos joka päivä vihaa jotakin aamusta iltaan. Vihan kohteita kyllä on, mutta lähes aina vihan kohde ei tiedä, että vihaat juuri häntä, tai jonkin asian aiheuttajaa. Muistakaa, kokoomus ja perussuomalaiset hallitukseen. Kylläkin on alkanut liikkua juttua, että Jussi ei haluaisi hallitukseen, kun kannatus sulaisi. Muuten RKP ilmoitti olevansa valmis persujen kanssa hallitukseen, hyvä niin. Tai no RKP menee mukaan mihin hallitukseen tahansa.
- Blond_Girl
Åänestän netissä! Ilmasto pelastuu ku ei tarvi autolla mennä. Et silleen!
- japuhunmä
persut saa ääneni.ainut puolue joka puhuu.
- äänivyöryä-kohti
Niin meiltäkin. Lisäksi eilen tuli persuilta hyviä ja odotettuja uutisia: se on liittynyt osaksi eurooppalaista oikeistopopulistista yhteistyötä ! Juuri näin. Pelastamaan Eurooppaa. Entistä vankemmin persujen äänestäjä.
- Anonyymi
Sama täällä, toivon että vihreitä ei enää kukaan äänestä.
- Ullatuus
Eikös se Rauman pedo olekaan ehdokkaana?
- hallalinjalla
Loppusuora on auennut
kaikki on sanottu
nyt on vain tehtävä oikein
Isänmaan puolesta vaalien loppusuora alkaa Huhtasaari 10.4. "Rakkaat ystävät, valtavat kiitokset kaikesta kannustuksesta. Lupaan olla luottamuksenne arvoinen. Pyydän kuitenkin ettette käyttäisi Elovena-tyttöä kuvien pohjana, koska se on Raision omaisuutta enkä tahtoisi rikkoa tekijänoikeuksia" - katainenK
Nyt taitaakin käydä niin, etät kokoomus pullahtaa ulos hallituksesta. SDP, PS. Keskusta ja kristilliset muodostaa hallituksen. Jos siis jussi uskaltaa lähteä mukaan hallitukseen. Toivottavasti lähtee, tekisi viisaita päätöksiä ja jatkaisi suomen talouden nostoa. Palkat jäihin, työttömyys maksuaika puolitetaan, koijarit töihin. Ja todellakin pääomavero pysyy vähintään ennallaan, saisi jopa laskea. Perussuomalaiset ovat kuten kirjoitin enemmän oikealla kuin kokoomus ja sitä kautta työnantajien asialla. Hyvä tästä tulee.
- Ex-demari
Perussuomalaiset eivät ole mitään radikaalioikeistoa vaan radikaalisti oikeassa. Jasmin Määtälle meni ääni. Tsemppiä myös jatkoon hänelle!
- Anonyymi
Äänestäkää vaan kaikki saatanan pellet eduskuntaan takasin ja vinkukaa jälkeenpäin, miten asiat menee päin helvettiä. Ootte te saatanan tyhmää sakkia!
- Anonyymi
Juurikin näin.
- Anonyymi
Karttakaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009413698.html - Anonyymi
Kuules nyt ihminen. Totta kai äänestän ja Kokoomusta, olen aina äänestänyt jo 40 vuotta. Meidän puolue ajaa hienoja asioita. Kerron vähän. Useita sijoitusasuntoja hankkineena en joudu maksamaan veroa ollenkaan vuokratuotoista, saan niin paljon vähennyksiä. Osakesijoituksista olen vähän joutunut joskus maksamaan. Nyt yritetään saada työttömät laiskurit töihin, ja nämä ikuiset lakkoilijat kuriin. Duunari on pidettävä duunarina, paitsi silloin kun on vaalit, silloin saa äänestää kokoomusta. Suomi on ihana maa asua, täällä jos yrittää, pärjää hienosti. Jos taas valittaa, eikä tee mitään joutaakin olla tyytymätön. Eläköön kokoomus ja hieno Suomi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621552Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271502Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2241236- 1281125
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3261085Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1661064Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3091024- 781016