Hyvin paljon valehtelua löysivät ylen faktantarkastajat Sipilän

olis-ees-rehellinen

vaalitenttipuheesta.
Sipilän luotettavuus romahti taas hurjasti:

"Sipilä otti varaslähdön velkapuheillaan

Väite: Julkisen talouden velaksi eläminen on saatu loppumaan keskustan johdolla. Emme elä enää velaksi nuorten kustannuksella.

Lähteet: Keskustan vaaliohjelma (siirryt toiseen palveluun), puoluejohtaja Juha Sipilän puhe Ylen vaalitentissä 20.3.
Totuusmittari Enimmäkseen väärin

Tuomio: Ei pidä sikäli paikkaansa, että valtion ja kuntien talous on yhä alijäämäinen.

Valtion velan kasvu pysähtyi kyllä viime vuonna ja velkaa pystyttiin jopa lyhentämään, mutta kyse oli osin kertaluonteisista tekijöistä, kuten osakkeiden myyntituloista ja siitä, että valtionyhtiö Finnvera maksoi velkansa valtiolle ennenaikaisesti takaisin. Kuntataloudessa menot ovat kuitenkin suuremmat kuin tulot ja valtion budjettikin on tänä vuonna alijäämäinen, vahvistaa finanssineuvos Marja Paavonen valtiovarainministeriöstä.

Sipilän hallitus ilmoitti ohjelmassaan tavoittelevansa sitä, että velaksi eläminen lopetetaan vuonna 2021. On kuitenkin ennenaikaista sanoa, että tämä olisi jo tapahtunut. Paavonen sanoo, että viimeisimpien ennusteiden perusteella tasapainon tuntumaan päästään 2020-luvun puolella.
Juha Sipilä
Juha Sipilä.Derrick Frilund / Yle
Sipilä liioitteli hallituksen vaikeaa lähtötilannetta

Väite: Sipilän hallitus lähti tilanteesta, jossa velkaa tuli ”miljoona euroa tunnissa, yötä päivää, pyhää, arkea”.

Lähde: Keskustajohtaja Sipilä Ylen vaalitentissä 20.3.
Totuusmittari Väärin

Tuomio: Valtiokonttorista kerrotaan Ylelle, että Sipilän hallituksen aloittaessa vuoden 2015 lainanottotarpeeksi arvioitiin 5,2 miljardia euroa. Kun luku jaetaan vuodessa olevien tuntien lukumäärällä, velanottotarpeeksi tulee lähes 600 000 euroa tunnissa.

Vuonna 2015 toteutunut budjettitalouden nettolainanotto oli kuitenkin pienempi. Tuntia kohti lisävelkaa tuli vuositasolla vajaat 500 000 euroa. Seuraavina vuosina lisävelan otto oli tätä pienempi. Sipilän väite on siis liioiteltu.
Sipilä luki SDP:n vaaliohjelmaa väärin

Väite: "Myös demarien ohjelmassa oli indeksien jäädytys."

Lähde: Sipilä Ylen vaalitentissä 20.3.
Totuusmittari Väärin

Tuomio: Sipilä kertoi Ylen vaalitentissä, että perusturvan indeksileikkauksiin ei ole ollut vaihtoehtoa, ja indeksijäädytykset olivat myös SDP:n ohjelmassa edellisvaaleissa.

SDP:n viime eduskuntavaalien ohjelmassa ja talouslinjassa 2015 (siirryt toiseen palveluun) ei ole mainintaa etuuksien indeksien jäädytyksestä.

Demarit eivät halunneet perusturvan indeksien jäädytystä myöskään ennen vuoden 2015 vaaleja tehdyissä puolueiden säästölistoissa. Säästölistassa (siirryt toiseen palveluun) SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti “indeksien osittaista jäädyttämistä”, mutta jäädyttämisen ulkopuolelle SDP linjasi jätettäväksi seuraavat: eläkkeet, lapsilisät, toimeentulotuki, opintotuki, työttömyysturva, vanhempain-ja sairauspäivärahat sekä vammaisetuudet, asumistuet, elatustuki, rintamalisät, sotilasvammakorvaukset ja sotilasavustukset.

Sipilän väite siitä, että SDP:n listalla olisi ollut perusturvan indeksien jäädytys on siis väärä."

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ölkjhgfv
    • Kuukkelit

      Kuuklakkaa Velkakello. Fi. Onko velanotto loppunut. ?????

      • eikälopu

        ei ole


    • lhfshh

      Keput vastuuseen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe