Katja Hänninen teki kaikkensa synnytyssairaaloiden ja kirurgisen osaston kanssa.
Nyt ne sitten lakkautetaan.
Taidan äänestää Markusta tulevissa vaaleissa.
Nyt ne sitten lakkautetaan.
Taidan äänestää Markusta tulevissa vaaleissa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No en minäkään Katjaa ole äänestänyt mutta aika ihmeellinen katsantokanta sinulla. Hänninen ja Mattila varmaan yrittivät kaikkensa.Mutta tämä asia oli päätetty tuolla hallituspuolueissa eikä siinä muilla ollut nokankoputtamista. Mutta silti kannattaa jatkossakin äänestää paikallisia ehdokkaita.
Typerä vastustaa asioita joihin ei voi mitenkään vaikuttaa.
Toisaalta, mihin asioihin vois vaikuttaa kaupankassan koulutuksella?
Kannattaako äänestää ehdokasta, joka pelkästään vastustaa sotia ja maanjäristyksiä?
Kullakin kansanedustajalla on eduskunnan äänestyksissä yksi ääni koulutuksesta riippumatta.
Hänninen käyttää oman äänensä kännissä hihittelyyn. Noh, hän työllistää 2 järjestysmiestä, jotka joutuvat taluttaan hänet pois ihmisten silmistä.
Markus ei aja alas edes hameenhelmoja nekin nostetaan mielellään ylös
Markus ajaa köyhien asioita.
Kaistapäiset päivystysasetukset on tehty helsinkiläisten puolue-eliittien vaatimuksesta. Varmaankaan yksikään pohjoisen kansanedustaja ei halua keskittää kaikkia palveluita kauas kaikesta.
Tunnin matka ei ole kauas kaikesta.