Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuinka saada jälleen tyydyttävä seksielämä?

Ongelmani on huono, epätyydyttävä seksielämä puolison kanssa.
Olen kolmekymppinen, itsestäni huolehtiva ja innokas. Takana on useita vuosia puolison kanssa, ja ensimmäisinä vuosina seksi oli taivaallista. Puoliso huomioi minua, antoi suuseksiä ja hyväili muutenkin paljon.
Vuosien varrella ja lasten saannin myötä on seksistä tullut lähinnä mekaaninen toimenpide, samalla kaavalla suoritettu yhdyntä jossa vastapuoli voisi olla kuka tahansa ja mikä ei juuri eroa itsetyydytyksestä.
Olen yrittänyt saada miestä innostumaan uusista asioista, kertomaan mitä haluaisi ja olen valmis kokeilemaan oikeastaan mitä tahansa. Annan hänelle säännöllisesti suuseksiä, annan takaapäin aina kun haluaa, välillä sytytän kynttilöitä ja aloitan esileikin pitkällä hieronnalla öljyn kanssa ym.
Huolehdin hygieniasta ja trimmaan alapääni karvoituksen, mutta sillä ei ole vaikutusta siihen miten mieheni huomioi minua sängyssä.
Olen kertonut mitä haluan (esim suuseksi) , ja silloin tällöin hän uhrautuukin esim lipaisemaan minua pari kertaa jonka jälkeen vaihtaa mekaaniseen kädellä vatkaamiseen.
Mies selvästi vain kohteliaisuuttaan hinkkaa minua, jotta kostuisin sen verran että yhdyntä onnistuu. Toinen vaihtoehto on vibraattori, jolla hieron itseäni ilman esileikkiä samalla kun mies jyystää takaapäin. Usein hän laukeaa ensin, ja jatkan itse loppuun.

En tiedä mitä tekisin saadakseni takaisin edes ripauksen siitä mitä meillä oli, kaipaan kuollakseni seksiä mutta haluaisin sen olevan muutakin kuin kahden ihmisen itsetyydytystä. Mitä voin tehdä? Ovatko vaihtoehdot joko tyytyä tähän, tai hankkia seksikumppani suhteen ulkopuolelta?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muutamia neuvoja.. Älä päästä yhdyntään ennenkuin huomioi sinua, kiihottuneenahan me miehet syödään vaikka pieniä kiviä naisen kädestä, jotta päästään lopulta sisään ja laukeamaan.. Aloita vaikka imuttelemalla hiukan, sitten sanot että mun vuoro ja imet loppuun asti, kunhan hän on vienyt sut perille.. Joku kiva palkinto, kun tekee sulle mieliksi, eli positiivista vahvistusta toivottuun käytökseen.. Kysele mitä haluis kokeilla ja teette vaihtokaupat..

Äänestä
  • Vain sä haluat sitä lajia, eikö sua jo ala kyllästyttää saman toistaminen joka ikiseen keskusteluun? Kerropa mitä oikein pyrit saamaan typerällä käytökselläsi aikaiseksi? Palstan sellaiseksi, ettei kukaan viitsi kommentoida mitään, vai? Mihinkäs sä sitten kommentoit löylykauhajuttujasi, aiempien omien kommentiesi jatkoksiko? Löylykauha ahteriisi on ehkä sun fantasia, mutta siitä menee vaikuttavuus joka keskusteluun työnnettynä.. Pitäisköhän suljetulla osastolla hieman miettiä, kelle sallii pääsyn julkiseen nettiin saakka? Joo tiedän kyllä kommenttisi, ehkä haluat tällä kertaa laittaa sen poikittain sinne? Säälittävä kyllä olet.. joo lisää vaan kommenttiisi sana säälittävä suurta älykkyyttäsi alleviivaavalla tavalla, kaikki taputtaa käsiään moiselle ylivuotavalle älykkyydellesi, joo oikeestaan kannattaa lisätä nämäkin sanat siihen, ettei vaikuttavuus jää liian vähäiseksi..

    Äänestä

Alkuvuodet oli mahtavia seksin suhteen.. Nykyään vaimo on "sillä tuulella" 0-2 kertaa kuukaudessa ja on sitä mieltä että sen pitäisi riittää minullekin. Haluan seksiä enemmän, mutta en sitä saa vaikka huomioin hänet pitkällä esileikillä ja koskettelen ja hyväilen hänen kehoaan aina tilaisuuden tullen ja osoitan himokkuutta päivittäin. Hän rakastaa huomiota, mutta yhdyntään se tuskin koskaan johtaa. Hoidan suurimman osan lapsiperheemme arkiaskaeistakin joten hän käytännössä saa aina levätä työpäivän jälkeen, joten väsymyksestäkään ei ole kyse.. Ja koska seksiä on harvoin laukean nopeasti. Yhdynässä joudun keskittymään aina pidättelemään enkä voi nauttia. Seksi ei pääse ikinä kunnolla edes vautiin kun laukean. Hän haluaa aina kunnon panon ja pettyy kun jää ilman. Ikävä sanoa, mutta saisi katsoa peiliin. Itse saan suuremman tyydytyksen pornosta nykyään. Olen tehnyt ja ehdotellut kaikenlaista että seksiä tulisi lisää ja minäkin voisin siitä nauttia enkä vain keskittyä suorittamaan kuin kone hänen tyydytyksensä eteen. Olen harkinnut myös ehdottaa, että hän kävisi vieraissa.. en tiedä miksi, mutta olen alkanut kiihottumaan ajatuksesta oman kyvyttömyyteni myötä. Hän on kuin kuningatar ja minä työläinen. Kukaan ei ole niin uskollinen puoliso kuin mies joka toivoo joskus saavansa seksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi67899 kirjoitti:

Ongelmani on huono, epätyydyttävä seksielämä puolison kanssa.
Olen kolmekymppinen, itsestäni huolehtiva ja innokas. Takana on useita vuosia puolison kanssa, ja ensimmäisinä vuosina seksi oli taivaallista. Puoliso huomioi minua, antoi suuseksiä ja hyväili muutenkin paljon.
Vuosien varrella ja lasten saannin myötä on seksistä tullut lähinnä mekaaninen toimenpide, samalla kaavalla suoritettu yhdyntä jossa vastapuoli voisi olla kuka tahansa ja mikä ei juuri eroa itsetyydytyksestä.
Olen yrittänyt saada miestä innostumaan uusista asioista, kertomaan mitä haluaisi ja olen valmis kokeilemaan oikeastaan mitä tahansa. Annan hänelle säännöllisesti suuseksiä, annan takaapäin aina kun haluaa, välillä sytytän kynttilöitä ja aloitan esileikin pitkällä hieronnalla öljyn kanssa ym.
Huolehdin hygieniasta ja trimmaan alapääni karvoituksen, mutta sillä ei ole vaikutusta siihen miten mieheni huomioi minua sängyssä.
Olen kertonut mitä haluan (esim suuseksi) , ja silloin tällöin hän uhrautuukin esim lipaisemaan minua pari kertaa jonka jälkeen vaihtaa mekaaniseen kädellä vatkaamiseen.
Mies selvästi vain kohteliaisuuttaan hinkkaa minua, jotta kostuisin sen verran että yhdyntä onnistuu. Toinen vaihtoehto on vibraattori, jolla hieron itseäni ilman esileikkiä samalla kun mies jyystää takaapäin. Usein hän laukeaa ensin, ja jatkan itse loppuun.

En tiedä mitä tekisin saadakseni takaisin edes ripauksen siitä mitä meillä oli, kaipaan kuollakseni seksiä mutta haluaisin sen olevan muutakin kuin kahden ihmisen itsetyydytystä. Mitä voin tehdä? Ovatko vaihtoehdot joko tyytyä tähän, tai hankkia seksikumppani suhteen ulkopuolelta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu