Mielipiteitä asevelvollisuudesta ja sen tärkeydestä.
Asevelvollisuus
70
1830
Vastaukset
- KriittinenUkkl
Asevelvollisuus on sukupuolisesti syrjivä, tärkeyttä vaikea mitata koska realistisesti ajateltuna meidän ainoa mahdollinen uhka eli Venäjä ruttais meidät napinpainalluksella
- kriittinen.tappaja
Totta. Asevelvollisuuden varmasti tärkein osa on se, että sillä turvataan maan sisäinen demokratia. Asevelvollinen demokratia on tavallaan sotilasjuntta mutta hyvä sellainen. Meillä on noin 10 000 poliisia jotka pidetään kurissa noin 2 miljoonan reserviläisen voimin. Tässä maassa säilyy demokratia niin kauan kun meillä on yleinen asevelvollisuus.
Sivareiden, aseistakieltäytyjien ja muiden ituhippien tulisi ymmärtää asepalveluksesta se tärkein. Se antaa jokaiselle osallistujalle sotilaskoulutuksen ja kouluttaa toimimaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Siellä vannotaan sotilasvala mutta eihän se käytännössä pakota ketään tappamaan. Jokainen luoti lähtee sen mielestä joka asetta käsittelee.
Yleinen asevelvollisuus tukee demokratiaa. Asevelvollisten tulee myös ymmärtää palvelevansa demokratiaa. Tämä opittiin ainakin Roomassa. - kriittinen.kansalainen
kriittinen.tappaja kirjoitti:
Totta. Asevelvollisuuden varmasti tärkein osa on se, että sillä turvataan maan sisäinen demokratia. Asevelvollinen demokratia on tavallaan sotilasjuntta mutta hyvä sellainen. Meillä on noin 10 000 poliisia jotka pidetään kurissa noin 2 miljoonan reserviläisen voimin. Tässä maassa säilyy demokratia niin kauan kun meillä on yleinen asevelvollisuus.
Sivareiden, aseistakieltäytyjien ja muiden ituhippien tulisi ymmärtää asepalveluksesta se tärkein. Se antaa jokaiselle osallistujalle sotilaskoulutuksen ja kouluttaa toimimaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Siellä vannotaan sotilasvala mutta eihän se käytännössä pakota ketään tappamaan. Jokainen luoti lähtee sen mielestä joka asetta käsittelee.
Yleinen asevelvollisuus tukee demokratiaa. Asevelvollisten tulee myös ymmärtää palvelevansa demokratiaa. Tämä opittiin ainakin Roomassa.Tasa-arvo ja demokratia turvataan sillä että koko kansa laitetaan palvelukseen!
Lisäksi kehitetään tasa-arvon nimissä kansalaisunivormu jota pidetään päällä joka päivä kun lähdetään kotoa ulos julkiselle paikalle. Sama puku toimii nurinpäin käännettynä maastopukuna jos sota syttyy kesken kauppareissun tai työpäivän. - eiksniin
kriittinen.tappaja kirjoitti:
Totta. Asevelvollisuuden varmasti tärkein osa on se, että sillä turvataan maan sisäinen demokratia. Asevelvollinen demokratia on tavallaan sotilasjuntta mutta hyvä sellainen. Meillä on noin 10 000 poliisia jotka pidetään kurissa noin 2 miljoonan reserviläisen voimin. Tässä maassa säilyy demokratia niin kauan kun meillä on yleinen asevelvollisuus.
Sivareiden, aseistakieltäytyjien ja muiden ituhippien tulisi ymmärtää asepalveluksesta se tärkein. Se antaa jokaiselle osallistujalle sotilaskoulutuksen ja kouluttaa toimimaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Siellä vannotaan sotilasvala mutta eihän se käytännössä pakota ketään tappamaan. Jokainen luoti lähtee sen mielestä joka asetta käsittelee.
Yleinen asevelvollisuus tukee demokratiaa. Asevelvollisten tulee myös ymmärtää palvelevansa demokratiaa. Tämä opittiin ainakin Roomassa.Nimimerkki kriittinen tappaja on tyypillinen vouhkaaja, joka ei käsitä todellisuutta. Eihän se tietenkään noin mene. Asevelvollisuus on täysin turha ja rahaa vievä asia. Armeijassa ei opi mitään. Joillain se nostaa luuloja itsestään naurettavalle tasolle.
- qwedfg
Montako kertaa venäläiset ovat painelleet nappeja? Pikemminkin siellä on käytetty vanhaa kalustoa ja palkkasoturijoukkioita. Syyria, Ukraina ja Georgia, vanhaa tankkia, Georgiassa kai T-viiskytjotain oli yleinen malli. Suomessa asevelvollisuus on toiminut ok ja sitten ei ole mitään yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa vaihtoehtoa. Nato ei kelpaa, palkka-armeijaan ei ole rahaa, lisäksi palkka-armeija on muissakin maissa todettu ongelmalliseksi. Okei joku Ranskan muukalaislegioona toimii, tuottaa tosi tappokoneita ulkomaan pienissä operaatioissa käytettäväksi, mutta ranskalaisetkin käyttävät niitä yleensä vain heikosti koulutettuja sissiryhmiä vastaan. Mutta mikä on legioonan yhden rykmentin vuosibudjetti? Israelin malli eli kaikki armeijaan vaatisi tuplamäärän kasarmeja, kaikkia tuplamäärän jne. Eikä tilanne nyt niin huono ole, että siihen pitäisi mennä, ei meidän taktiikkana ole kai tuottaa jotain 1.5 miljoonan miehen ja naisen armeijaa? Nykysysteemin 5.5 kk armeijassa ja käytännössä kaikki viikonloput lomilla, sama kuin olisi keikkatöissä jossain tienrakennushommissa. Paitsi itse olin tienrakennushommissa kesätöissä ja se oli ihan v***n tylsää armeijaan verrattuna, jossa joka päivä oli erilainen.
- realistiIntti
Joo mutta todellisuudessa jos venäjä haluais suomen maat itselleen niin venäjä ne sai
- merirosvo
Millä konsteilla? A) uhkaamalla ydinaseella? B) lähettämällä tänne Suomen armeijaan nähden 3-kertaisen joukon eli noin 750.000 sotilasta? Mikä olisi sattumalta koko Venäjän rauhanajan armeijan koko, jossa koulutettavia on puolet ja lopuista osa kuljetus- ja huoltoväkeä. Pienemmän armeijan käyttö taas aiheuttaisi sen, että sivustayhteydet muodostuisivat niin pitkiksi, että miehittäjän jalkaväkeä, huoltoa ja kuljetusporukoita alettaisiin tuhota yksikkö kerrallaan. Vaihtoehto A tekisi Venäjästä hylkiön koko maailmassa, pankkilinkit laitettaisiin poikki ja lisäksi Suomi ei antautuisi terroristin kiristyksen edessä. Jos uhkailun seurauksena pk-seudun porukasta puolet evakuoitaisiin kesämökeille, niin tuonkin keinon vaikutus menisi. Mikä sisäpoliittinen tai johonkin kriisiin liittyvä paine saisi Venäjän yhtäkkiä uhkaamaan Suomea ydinaseella? On se vaan helppoa huudella metsän reunasta, että "Venäjä valtaisi Suomen tosta vaan jos haluaisi", mutta satojen tuhansien sotilaiden pitäminen vihamielisellä alueella on juttu, jota eräät kokeilivat Vietnamissa ja toiset Afganistanissa. Siinä ei Sukhoin lentely auta, kun pimeissä risukoissa ja kylissä toiset tarjoavat käsikranaattia iltapalaksi viikko toisensa jälkeen, huoltoyhteyksille ilmestyy miinoja ja juomavesi onkin myrkyllistä.
- KaroliininKorvapuusti
Vanhentunut konsepti. Johtaa väistämättä siihen, että aseistuksen ja varustuksen on oltava simppeliä; pyssykkä, teltta ja kamina -osastoa, koska varusmiehille ei ehditä eikä kyetä mitään vaikeampaa opettamaan ja sekin vähä oppi unohtuu reservissä muutamassa vuodessa kun kertausharjoitteluun ei ole rahoitusta.
- Dionysolainen
Suurin osa kaiken sotimisen "kenttätyöstä" vaan on sellaista back-to-basics -toimintaa. Jos ei muista vartioida, tulee yllätetyksi. Jos ei kaiva sirpalesuojaa, voi saada sirpaleita. Jos ei ole näkösuojassa, tulee nähdyksi. Vanhoja ikäviä juttuja, kuten tykinammusta, telamiinaa tai käsikranaattia vastaan ei ole lääkkeitä jne. Kremlin ropakanda-osasto yrittää syöttää vaan tarinaa neukkuaikojen voittamattomien terässotureiden miljoona-armeijoista.
- Kiviojanvikki
Dionysolainen kirjoitti:

Speznaz lakaisee laattiaa meidän kansanarmeijan reserveillä.
- Anonyymi
"...koska varusmiehille ei ehditä eikä kyetä mitään vaikeampaa opettamaan"
Hyvä nimimerkki "KaroliininKorvapuusti"! Voisitko nimetä näin aluksi vaikka viisi (5) maavoimien suorituskykyisintä ja vaativinta asejärjestelmää, joita operoidaan EI-varusmies/reserviläisvetoisesti.
Odotan mielenkiinnolla perusteluja väitteellesi.
- DiuDaukku
Itse olen sitä mieltä että, voitaisiin siirtyä palkka-armeija tyyppiseen ratkaisuun. Silloin armeijaan menisi ne jotka sinne oikeasti haluavat.
Itsellä ei mahdollisessa sota-tilassa ole mitään aikeita jäädä puolustamaan tätä maata. Toiseen maahan lähtisin tai päättäisin päiväni jos muu ei auta. Mutta kiitos Sipilän hallituksen viimeisimpien päätösten se betonoi tämän ajattelun ja olen vakuuttuneempi kuin koskaan ettei kannata puolustaa,
Huonot poliittiset päätökset rauhan aikana näkyy sitten sodan aikana, ei ole mitään syytä puolustaa paskaa maata. Kansalaiset joiden asiat on rauhan aikana hoidettu hyvin ja voivat olla ylpeästi suomalaisia on eri asia, suomi ei ole sellainen maa.
Miten ylipäätään voidaan olla varmoja että, kaikki armeijan käyneetkään lähtisivät sodan tullessa sotimaan? Itse epäilen suuresti sitä, että lähtisi.- Ylikessu72
Se on vapaaehtoisuudessa aina niin päin, että puolustautuva armeija saa vapaaehtoisia ja hyökkäävästä karataan.
- Kepuliini
Aina tämä "p***n hallituksen kortti" kaivetaan maanpuolustusasioissa pakasta. Kerro sitten, missä maassa on "hyvä hallitus" tai milloin Suomessa on mielestäsi ollut se paras, juuri sinun asiaasi ajanut hallitus?
- suomihajoo
Norja ja täällä suomessa se hallitus mitä haluaisin ei ole viellä päässyt näyttämään taitojaan. Tiedät kyllä mikä.......
Nykyään yhden valtion ei kannata suorin toimin hyökätä asevoimillaan toiseen valtioon, koska kansainvälinen yhteisö tulee sen tuomitsemaan ja luultavasti ryhtymään toimiin hyökkääjää vastaan. Näin toimittiin jo 1939, joskin silloin hyökkääjät olivat niin vahvoja, ettei heidän palauttaminen ruotuun onnistunut kovinkaan pian.
Kuten kylmän sodan aikana, käydään sodat nykyäänkin sodat epäsuorasti. Avustetaan yhtä osapuolta valtion sisäisissä levottomuuksissa taikka sisällissodassa. Näin toimivat esimerkiksi USA Vietnamissa ja NL Afghanistanissa. Suurvallat kävivät sotaa toisiaan vastaan monissa muissakin valtioissa sissiliikkeitä ja hallituksia tukemalla.
Nykypäivänä suurvallat eivät käy sotia samalla tavalla kuin kylmän sodan aikana, mutta keinot ovat silti samanlaisia. Ensin kylvetään epäjärjestystä toiseen valtioon ja tuetaan joko suoraan taikka epäsuorasti yhtä osapuolta tämän valtion sisällä. Joukkoja ei lähetetä avoimesti, mutta alueella saattaa alkaa toimia "puolisotilaallisia"-joukkoja, jotka saavat tukensa siltä taholta, joka haluaa lisätä vaikutusvaltaansa alueella.
Valtion ulkoisen turvallisuuden kannalta on siten yhtä tärkeää, että sen sisäisen vakaus säilyy horjumatta siinä missä kyky ulkoisten uhkienkin torjuntaan säilytetään uskottavalla tasolla. Asevelvollisuusarmeija on vankka tekijä sekä sisäisen vakauden säilyttämisen että ulkoisten uhkien torjumisen kannalta. Tämä siksi, että mikäli levottomuuksia alkaa valtakunnassa esiintyä, on reserviläisten kutsuminen aseisiin niin selkeä signaali, että pienet aseistetut joukkiot, jotka pystyisivät poliisia ja pientä palkka-armeijaakin vastaan pitämään puolensa, joko lopettavat toimintansa taikka tulevat eliminoiduiksi.
Mikäli tilanne kärjistyisi niinkin pitkälle, että Suomeen tehtäisi massiivinen aseellinen tunkeutuminen ja sekä hallinto- että asutuskeskukset jäisivät vihollinen haltuun, alkaisi Suomessa järjestelmällinen sissisota. Pitkään kestäessään sellainen tuhoaa toki maata ja kansaa, mutta se tekee voitosta niin verisen ja kalliin, ettei mikään järjissään oleva hallitus halua laittaa omia joukkojaan sellaiseen.
Suomeen ei hyökätä eikä Suomen puolustusvoimia saateta toimintakyvyttömäksi pelkällä napinpainalluksella. Mikäli näin tapahtuisi, tarkoittaisi se laajamittaista ydinaseiden käyttöä Suomea vastaan. Sellaiseen tuskin mikään valtio ryhtyisi, ellei sitä itseään vastaan olisi jo käytetty ydinaseita, mikä johtaisi mitä luultavimmin globaaliin ydinsotaan jossa ei olisi voittajia.
Suomen valtaaminen tapahtuu panssarivaunuin, jalkaväellä, maahanlaskujoukoilla, satamat saartamalla ja maihinnousuilla. Näitä kaikkia tukisivat hyökkääjän ilmavoimat. Tällaisia joukkoja ei saada silmänräpäyksessä liikkeelle ja niiltä kestää aikansa, ennen kuin ne ovat saavuttaneet viimeisenkin niemen ja notkon. Epäilemättä riittävän suurin joukoin ja voimin viimeisenkin niemen ja notkon valtaaminen on mahdollista, mutta Suomen vahva ja taistelukykyinen reservi saa sitä ennen mittavaa tuhoa aikaiseksi hyökkäävään osapuoleen.
Tosin valtiojohdossa on tehty erittäin vastuuttomia typeryyksiä puolustuskyvyn heikentämiseksi, kuten jalkaväkimiiinakieltosopimuksen hyväksyminen oli. Kun yhdessä asiassa annettiin periksi, tuli välittömästi paine liittyä myös rypäleaseiden kieltävään sopimukseen, vaikka rypäleaseet hankittiin pitkälti juuri korvaamaan jalkaväkimiinojen poistamisen myötä tullutta puolustuskykyvajetta.- eivoiollatottatuo
Voi hyvänen aika, että olet pihalla. No, toisaalta hyvä, että ajattelet noin, niin pysyt rauhallisena. Totuus on kylläkin ihan toinen.
- rahantuhlausta
Suomi ja sen nykyinen armeija? Olemme jo kuolleet, mutta jos nato tukena niin ihan ok.
- tarkaampuja
Mulla on jo potero valmiiksi kaivettua, poteron päälle voin laittaa ydinviitan. Poteroani ei voi piirittää mitenkään, ampumasektoreita joka suuntaan.
- naurettavaa-tuhlaamista
Asevelvollisuus tärkeää? Ei ole,eihän sieltä saa edes asetta itselleen,miten se voi silloin olla tärkeää? Ajantuhlaamista ja verorahojen törsäämistä...yleensäkin juppojen upseerien suojatyöpaikkojen turvaamista jotta saavat rupueläkkeensä..Toiset saavat jopa mukaansa diskopallon kun pääsevät votkapullon kanssa eläkkeelle...muutenhan on vaara että vanhat työtavat unohtuvat( ankara dokailu).
- Ubtbprh
Yhtä homoilua ja mamoilua se on nykyisin. Ei kannata osallistua.
- KarskiGona
Totta. Ensin kiellettiin taaksepoistuminen, nyt kevennettiin alokaskoulutusta ja lakkautettiin valamarssit ettei pikku possut suotta rasitu. Tilalle tuli SOTILASPAINI! Epäilemättä ilman rihman kiertämää, kuin antiikin olympialaisissa ikään?
- Einiinvelvollista
Tuli mietittyä lasten hankkimista.
https://youtu.be/AwKa6Yojuzs - NäinSeVainOn
Kaikkein kallein tapa hoita maanpuolustus.
Ja suurin osa kansasta on sen verran aivopesty etteivät ymmärrä miksi.- Huhhahhei
Onhan se nyt helvatan posketonta yrittää vuosi vuoden perään kouluttaa enemmän tai vähemmän vastahakoista ikäluokan puolikasta, heikoilla aseilla ja varusteilla, ja tietäen että 5v päästä koko homma on jo valunut hukkaan ja unohtunut, eikä yli 30v reserviläisillä ole enää juurikaan taisteluarvoa muutenkaan jäljellä. Ja ennen kaikkea kallista.
- TotalJerk
Huhhahhei kirjoitti:

Plus todella suuri määrä eroaa reservistä armeijan käytyään
- Hahahahahahha
Humpuukiväite tuo "suuri määrä". Ongelma maanpuolustuksen kannalta on, että sotatilanteessa vapaaehtoisia ilmoittautuisi enemmän kuin ehditään kouluttaa. Lisäksi sodissa tarvitaan h***sti väkeä kuljetuksiin, huoltoon, siltojen kunnostukseen, valemaaleihin, kohdevartiointiin ja niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin sotavankien vahtimiseen. Taistelujoukkoja ei ole kuin 1/3 koulutetuista. Suuri osa näistä on juuri ikääntyneen reserviläisen heiniä. Jos alueella on konetuliaseilla, krh:lla ja yönäkölaitteilla varustettu paikalliset olot tunteva ja vihainen vartioporukka, niin tappioita tulee muukalaislegioonallekin. Erikoisjoukot on koulutettu iskemään pehmeisiin kohteisiin, ei jatkuviin taisteluihin.
- Anonyymi
Huhhahhei kirjoitti:
Onhan se nyt helvatan posketonta yrittää vuosi vuoden perään kouluttaa enemmän tai vähemmän vastahakoista ikäluokan puolikasta, heikoilla aseilla ja varusteilla, ja tietäen että 5v päästä koko homma on jo valunut hukkaan ja unohtunut, eikä yli 30v reserviläisillä ole enää juurikaan taisteluarvoa muutenkaan jäljellä. Ja ennen kaikkea kallista.
"....heikoilla aseilla ja varusteilla..."
Voitko antaa reaaliesimerkkejä "heikoista aseista ja varusteista" ??
https://maavoimat.fi/ilmatorjunta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"....heikoilla aseilla ja varusteilla..."
Voitko antaa reaaliesimerkkejä "heikoista aseista ja varusteista" ??
https://maavoimat.fi/ilmatorjuntaVoin. 1950-luvun tsekkoslovakialainen rynnäri ja kevyt kk jalkaväen pääaseistuksena. Hyvä että Maximia ei sentään enää käytetä.
- Anonyymi
Mikäs vika mielestäsi nykyrynkyissä on muka? Sehän tekeen kaikki ne perusjampan tarvitsemat asiat just kuten pitää.
Hypö esimerkki: Rynkyn hinta per kpl maltilinen arvio 2.000€ ja eka erä 100.000 kpl. Tuo tekee 200miljoonaa euroa. Siis mitä ihan oikeasti saataisiin sillä, että 100.000 ukkoa varustetaisiin jollain uudemmalla rynkyllä?
Mitä tuo investointi ihan aikuisten oikeasti kuusen juurella räntäsateessa muuttaisi ?
No ei yhtään mitään. - Anonyymi

No ei yhtään mitään.No se on kyllä totta että ihan yhtä hyödyllistä olisi vaikka mortit kanniskelisi muottivanerista sahattuja pyssynkuvia sotaleikeissään.
Yleisestä asevelvollisuudesta on luovuttava. Köyhät menee armeijaan ei rikkaat. Palkka-armeija on parempi vaihtoehto, että köyhät voi mennä sinne
- Anonyymi
"Köyhät menee armeijaan ei rikkaat."
Moni työnantaja epäilee armeijan ohittanutta
Varusmiespalveluksen suorittamisen merkitys työpaikan haussa vähenee. Armeijan käynti on hyvin harvoin virallinen vaatimus työn saamiseksi, mutta työnantajan palkkauspäätöksissä sillä saattaa kuitenkin olla merkitystä. Reserviupseerikoulutus sen sijaan puolustaa hyvinkin sinnikkäästi paikkaansa ansioluetteloissa.
Kuka on vaikka puolivuotisen intin suorittanut, on se osoitus ainakin jonkinlaisesta ryhmään ja yhteisöön sopeutumisesta. Ken puolestaan ei ole, on noiltä osin hän täydellisen katsomaton kortti, suorastaan riski yritykselle. Jos ja kun työnhakutilanteessa muuten kaksi tasavahvaa hakijaa on vastakkain, ja vain toinen on on intin suorittanut, voinette arvata kumpaan suuntaan valinta kohdistuu useimmiten?
Sorry boys, niin se vaan menee vieläkin. - Anonyymi

Sorry boys, niin se vaan menee vieläkin."Kuka on vaikka puolivuotisen intin suorittanut, on se osoitus ainakin jonkinlaisesta ryhmään ja yhteisöön sopeutumisesta. "
Osoittaa että ei osaa tai kykene itsenäiseen ajatteluun, vaan haluaa olla alamainen ja käskyläinen jolle annetaan ylempää valmiiksi pureskellut ohjeet elämään. Samoin se osoittaa pelkuruutta, koska monella on takaraivossa kaamea jatus siitä että "mitä muut ajattelevat" jos en käy tätä. Eli kollektiivirangaistuksen pelko. Kun taas toiset ovat ilman pellekoulujakin jo riittävän kypsiä olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat.
ajatteleva ja luova ihminen ei tarvitse laumaa selvitäkseen.
- Kuiskaanhuutaen
No se voitaisiin lopettaa mielestäni kokonaan, ja kaikki ase/sota fanaatikot voisivat pistää kuulan omaan päähänsä niin saisimme ylikansoitetun planeetan väkilukua vähän pienemmäksi.
- Anonyymi
"No se voitaisiin lopettaa mielestäni kokonaan"
Olitko tietoinen siitä että suuri itäinen Naapurimme on tällä hetkellä sotaa käyvä maa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No se voitaisiin lopettaa mielestäni kokonaan"
Olitko tietoinen siitä että suuri itäinen Naapurimme on tällä hetkellä sotaa käyvä maa?Meillä on lappi täynnä uraania mitä voi rikastaa omiin ydinaseisiin,mutta me leikimme hiekkalaatikko leikkejä jollain intti statuksella? Nyt suomeen jo ydinaseet että siirrytään kunnon sarjaan : meille ei vittuilla tai pamahtaa..suomi on pelkureiden maa, sen takia tänne pyrkii loiset ympäri maailmaa.
- nekk6
Ongelmana on tämä mongolimainen miehuusihanne. Vaikka Venäjä ei olisi Suomen naapuri, olisi Suomessa miesten asevelvollisuus. Näin hypoteettisesti ajatellen.
- SuomenPerunatasavalta
Suomen perunatasavalta tarvitsee miinanpolkijoita ja tykin ruokaa omasta takaa!!!.
- Anonyymi
kannatan vain jos aseen saa omaksi ja patruunoita mukaan....olisi kiva pistää iltaisin kylällä kunnolla ranttaliksi...muuten saatanan tylsää ja puhditonta typeryyttä.Ja etenkin ajantuhlausta.
- Anonyymi
https://m.youtube.com/watch?v=owLJQ5j978U
Kuuntele sanat ja viisastu.
Ei armeijoita/diktatuurista järjestelmää mihinkään maahan. - Anonyymi
Ei kannata tukea tämmöstä miehiä syrjivää järjestelmää, jota ei missään muuallakaan ole. Takapajuisten metsäläisten touhua yleinen asevelvollisuus. MISSÄ NAISTEN PALVELUS?!!!
- Anonyymi
Suomi tarvitsee puolustajia ei halla-ahoja
- Anonyymi
Asevelvollisuuden merkityksestä kertoo paljon se, että Ruotsi poisti asevelvollisuuden ja yritti luoda palkka-armeijan.
Kuten tiedämme, nyt he katuvat virhettään ja yrittävät korjata vahinkoja. Ja kuten tiedetään, jokin instituutio voidaan varsin helposti muutamassa vuodessa purkaa ja lopettaa ja sen ruotsalaiset näyttivät. Takaisin rakentaminen ja vahinkojen korjaaminen sitten vaatiikin aikaa ja vaivaa.
Kiitos ruotsalaiset havainnollisesta esityksestä! - Anonyymi
Valinta on vapaa mutta itse puollustan maatani vaikka miinanpolkijana..
- Anonyymi
Suomalaiset on mongoleja ja mongoleilla virtaa soturimaisuus verissä. Siksi armeijakiihkoilu Suomessa on edelleen aika vahvaa mutta laantumaan päin
- Anonyymi
Rotuteoreetikot totesivat muistaakseni suomalaiset jossain vaiheessa itäbalttilaisiksi ja hylkäsivät vanhat käsitykset suomalaisten mongoliudesta
- Anonyymi
"Siksi armeijakiihkoilu Suomessa on edelleen aika vahvaa mutta laantumaan päin "
Ei vaan siksi, koska pienellä Suomella on yhteistä rajaa 1 343,6 km arvaamattoman ja kansainvälisestä laista piittaamattoman ja tälläkin hetkellä De Facto sotaa käyvän Venäjän kanssa. Et kaiketi ole osannut ajatella, että jättiläiskokoinen naapurimme käy sotaa tälläkin sekunnilla ja mm. syyllistyi valloitussotaan vasta? - Anonyymi
Onhan se hyvä että on edes joku pelote tuon asevelvollisuusarmeijan muodossa..mutta pehmoilu on ainakin uutisoinnin mukaan uskomatonta! Varusmiehille ei saa huutaa, ei marssittaa kovaa ettei tule rakkoja jalkaan, taakse poistu ja lumessa seisottaminen va vastaavat on kielletty ja koulutus tehdään kännyköillä ja tietokoneilla pusikossa ryynäämisen sijaan...ja noiden Teropettereiden pitäisi sitten tosipaikan tullen taistella Itä-Suomen korvissa -20 pakkasessa. Ei taida tulla mitään...
Oma poikani on kaksoiskansalaisena Israelin armeijan taistelujoukoissa ja tässä mallia niiden koulutuksesta: 4 kk alokkaana (ammuntaa, krav maga, yömarsseja esteratoja jne.) 4kk jalkaväkikoulutus (ammuntaa, taisteluharjoituksia, krav maga, pitkiä marsseja 40 -50 kg täyspakkaus pari sotilasta paareilla joita kaikki kantavat nelikoissa vuorollaan) nuo 4kk päättyivät kolmen vuorokauden intensiiviseen taisteluharjoitukseen jossa painetaan täysillä ja täydessä taisteluvarustuksessa koko ajan. Sen lopussa lääkärintarkistus ja n.50 kilometrin yömarssi joka päättyi aamulla Masada vuorelle.
Nyt alkoi 4kk erikoiskoulutus, terrorisminvastainen taistelu, kommandokoulutus ja kaupunki ja yhteistoimintaharjoitukset. Tämän jälkeen erikoiskoulutukset esim. Krav maga, suunnistus, tarkka-ammunta jne. Joten koulutus on siis jalkaväen taistelijalla noin 14 kk. ja palvelus kaikenkaikkiaan lähes 3 vuotta. Kännykät kerätään viikon alussa ja pari kertaa viikossa voi soittaa kotiin. Lomille tullaan mustelmilla ja jalat tohjona
Taitaisi jäädä tavalliselta äidin Nikopetteriltä tekemättä...- Anonyymi
"pitkiä marsseja 40 -50 kg "
Onko poikasi 150 kiloinen voimailija, vai miten ihmeessä hän muka kykenee kantamaan 50-kilon kantamuksia pitkiä matkoja?
Ja miksi ihmeessä niin paljon aikaa muka käytetään johonkin Krav Magaan? Siro tyttö kun pistoolilla hoiteleee ryhmällisen paljaskätisiä kravmagailijoita...
On tainnut iskä ottaa inttijutut turhan kirjaimellisesti... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"pitkiä marsseja 40 -50 kg "
Onko poikasi 150 kiloinen voimailija, vai miten ihmeessä hän muka kykenee kantamaan 50-kilon kantamuksia pitkiä matkoja?
Ja miksi ihmeessä niin paljon aikaa muka käytetään johonkin Krav Magaan? Siro tyttö kun pistoolilla hoiteleee ryhmällisen paljaskätisiä kravmagailijoita...
On tainnut iskä ottaa inttijutut turhan kirjaimellisesti...Poika aloitti armeijaa varten treenamisen jo vuosi ennen palvelusta, ja kamppailulajeja harrastanut koko ikänsä. Ja kyllähän 80-luvulla ainakin krh marssi 40-50km marsseja 40kg niskassa...täyspakkaus, taisteluliivi, rynkky ja 20kg painava heittimen putki tai muu osa selässä...
Ja krav magaa treenataan paljon koska Israelissa palestiinalaisten puukkohyökkäykset sotilaiden kimppuun ovat hyvin yleisiä, samoin kuin hyökkäykset joissa tarkoituksena on varastaa sotilaan ase. Israelin armeija krav maga treenauksen tarkoituksena on se että sotilaat osaavat torjua nuo hyökkäykset ja eliminoida hyökkääjä ilman ampuma-asetta.. täällä treenataan kovaa koska on pakko.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poika aloitti armeijaa varten treenamisen jo vuosi ennen palvelusta, ja kamppailulajeja harrastanut koko ikänsä. Ja kyllähän 80-luvulla ainakin krh marssi 40-50km marsseja 40kg niskassa...täyspakkaus, taisteluliivi, rynkky ja 20kg painava heittimen putki tai muu osa selässä...
Ja krav magaa treenataan paljon koska Israelissa palestiinalaisten puukkohyökkäykset sotilaiden kimppuun ovat hyvin yleisiä, samoin kuin hyökkäykset joissa tarkoituksena on varastaa sotilaan ase. Israelin armeija krav maga treenauksen tarkoituksena on se että sotilaat osaavat torjua nuo hyökkäykset ja eliminoida hyökkääjä ilman ampuma-asetta.. täällä treenataan kovaa koska on pakko.."40 -50 kg täyspakkaus pari sotilasta paareilla joita kaikki kantavat nelikoissa vuorollaan"
>>>" Ja kyllähän 80-luvulla ainakin krh marssi 40-50km marsseja 40kg niskassa."
-Eli se 40...50kg täyspakkaus ja siihen päälle 20kg (neljännes sotilaasta neljälle kantajalle) joten puhutaan 60...70kg kannettavaa kuormaa....
Hohhoijaa ZZZzzzzz kroooh ZZZzzzzz kroooh. Kuten jo sanoin, ei knnata ihan sataprosnttisesti ottaa niitä intijuttuja, ei krh:sta ei IDF:a...
- Anonyymi
Israel on myös jatkuvasti sotaa käyvä maa ja siellä on mahdollista päästä armeijassa oikeastikin hengestään taistelutilanteessa
- Anonyymi
Jeps, pojalle sanottiin että 95 prossan varmuudella ainakin kerran joutuu tulitaisteluun...muuten, ei täällä Israelissa kaikki mene armeijaan, ja vapautus on aika helposti saatavilla. Ja suurin osa niistä jotka menevät, ovat ns. tukijoukoissa. Kaikki oppivat alussa hieman aseenkäsittelyä, mutta sitten voi kouluttautua monille erikoisaloille. Taistelujoukot ovat sitten eri juttu. Arvostus riippuu missä joukoissa palvelet, lentäjät ja erikoisjoukkojen kommandot ensin, sitten jalkaväkiprikaatit (Givati, Golani, Kfir, Paratroopers ja Nahal), panssarijoukot, tykkimiehet ja kenttätiedustelu. Taistelujoukkojen sotilaat saavat enemmän kuukausirahaa kuin tukijoukot, ja arvostus on kansan keskuudessa todella korkea. Mutta täällä vain ne motivoituneimmat, terveimmät ja kovakuntoisimmat valikoituvat taistelujoukkoihin, ja sieltäkin voi usein vielä hankiutua toimistohommiin jos treenaus on liian kovaa.
Näin Israelin armeijalle ovat muodostuneet raudanlujat ja motivoituneet taistelujoukot, erittäin hyvä tiedustelu, huolto ja tekninen tuki. Yhteishenki ja ylpeys omasta yksiköstä on kova ja aseistus huippuluokkaa. Onhan sillä ja Suomen armeijalla eroa kuin yöllä ja päivällä. Suomessa tavallisen jalkaväkisotilaan 6-8kk.n palveluksessa ei ehdi oppia saati sitten harjoitella juuri mitään, kertausharjoituksia ei juurikaan ole, kunnon aseistusta ja kalustoa ei riitä kaikille sotatilanteessa jne..Suomen "hyvin koulutettu ja suuri reservi" on 10-20 v. sitten 6kk armeijaa käyneitä rapakuntoisia keski-ikää lähestyviä perheenisiä, jotka ovat käyneet kertaamassa n.3 päivää viimeisen 10 vuoden aikana. Käteen annetaan Kiinalainen peltinen Norinco AK 47 kopio, päähän rautakypärä, vanha maastopuku ja tetsarit ja sitten sotimaan. Suomen reservi sopii suunnilleen vain vartiointiin. Ja paljonko Suomella on varsinaisia nopeaan toimintaan sopivia taistelujoukkoja? Jos lasketaan pois alokkaat, huolto, sotilaspoliisit ja vastaavat , tykkimiehet, ilmatorjunta ja vastaavat niin ei taida olla paria tuhatta jalkaväen ja panssarijoukkojen taistelijaa enempää heittää vihollista vastaan ensikädessä. Suomen 6kk harjoitelleet varusmiehet vs. pari maahanlaskudivisioonaa Speznazin osastojen, kauaskantoisten risteilyohjusten , tykistörakettien ja ilmavoimien tukemana =Suomi polvillaan kolmessa päivässä
- Anonyymi
Suomi tarvitsee uskottavan puolustuskyvyn, mutta mielestäni oikea ratkaisu siihen ei ole kouluttaa joitain 19v amismopojonneja viemällä heidät telttailemaan sateella jonnekin metsään ja hosumaan rynkkyjen kanssa siellä. Nykyään esimerkiksi erilaiset hybridiuhat/kyberuhat ovat paljon todennäköisempi uhka Suomelle kuin perinteiseen "mekaaniseen" sodankäyntiin liittyvä sotilaallinen uhka. Ei ryssätkään marssineet suurieleisesti ja äänekkäästi panssarivaunut rytisten Krimille 2014, vaan puolisalaa tunnuksettomien asujen turvin. Tällaisen toiminnan kohtaamista ei varusmiehille Suomessa kouluteta. Turvallisuusuhat ovat paljon moninaisemnat vuonna 2019 kuin 1939.
- Anonyymi
Tämä! Jotenkin näiltä asevelvollisuuden puoltajilta tuppaa aina unohtumaan nykyaika. Mobilisoipa siinä motivaatioloppuja reserviläisiä, kun speznaz on piirittänyt itse armeijan kenttäkomentajineen päivineen kasarmille. Venäjä valtasi Krimin käytännössä kolmessa tunnissa. Ei tullut kommentoijien spekuloimaa sissisotaa, eikä urhoollista pitkitettyä vetäytymistä, jossa reserviläisarmeija pääsisi lopulta voitolle. Voi itse kukakin sitten miettiä, että onko tunnissa asemiin saatava palkka-armeija, vai vähintäänkin päivän mobilisointiajan tarvitseva reserviläispalvelus parempi...

Kyllä, eikä olisi ollenkaan pahitteeksi että kaikilla niillä sukupuoleen katsomatta jotka eivät käy armeijaa, voisi olla jonkinlainen pakollinen kansalaistaitojen kurssi, missä voisi opettaa esim. informaatiovaikuttamisen tunnistamista yms. taitoja.

Päivän? Reserviläisarmeija vaatii väh. viikon mobilisoinnin. Nimim: Mukana ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, eikä olisi ollenkaan pahitteeksi että kaikilla niillä sukupuoleen katsomatta jotka eivät käy armeijaa, voisi olla jonkinlainen pakollinen kansalaistaitojen kurssi, missä voisi opettaa esim. informaatiovaikuttamisen tunnistamista yms. taitoja.
Minusta armeija pitäisi olla jokavuotinen!
Kuukausi joka vuosi armeijaa jokaiselle kansalaiselle ei olisi pahitteeksi!
- Anonyymi
Olemme kuolleet jo. Onneksi olen velaton ja voin muuttaa kun offensiivi alkaa...
- Anonyymi
Aivan kannattaa välttää sitä monella tavalla
- Anonyymi
Nuorison esikuva Tuure Boelius hankki itselleen vapautuksen näyttäen samalla mallia muille ikäisilleen nuorille miehille.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/arnokotro/loistavaa-tuure-boelius/ - Anonyymi
Ajastaan jälkeenjäänyt konsepti. Koska koulutukseen käytettävä aika on lyhyt, koulutettavien määrä on valtava mutta ovat todella läpileikkaus kansasta, suurimmaksi osaksi vielä olemattomalla motivaatiolla ja mentävä on heikkolahjaisimpien tahtiin, on koulutus tehtävä simppelillä kalustolla ja hyvin suoraviivaisen yksinkertaisesti. Lopputulos tähtää suurelta osin viime sotien häviämiseen, paljon massaa malli Cajanderin sotisovassa. Ja kun vielä huomioidaan ettei reserviläisistä todellisuudessa ole enää minkään tekijöiksi 5-10 vuoden kuluttua varusmiespalveluksesta.
- Anonyymi
Armeijan käy nykyään enää noin 60% ikäluokasta eikä asia ole mitenkään tärkeä muille kuin BabyBoomer sukupolvelle eli noin keski-ikäisille. Ikäluokkien pienentyessä Suomen on jo joka tapauksessa pakko alkaa keksiä uusia ratkaisuja puolustukseensa. Nykyinen on hyvin takapajuinen systeemi.
- Anonyymi
Ei missään tapauksessa!
Rangaistuksia on vain kovennettava armeijaa käymättömiltä. Kuten äänioikeuden poistaminen, ajokorttien evääminen ja passien evääminen. Metsästys ja kalastusluvat pois. Myös korkeampi veroprosentti olisi hyvä rangaistus. Ja tietenkin kielto kaikenlaiseen poliittiseen toimintaan ja yhdistystoimintaan jotta eivät tee maan sisäistä myyräntyötä vihollisen hyväksi. Ja henkilöiden rekisteröinti ulkomaiseksi agentiksi kuten Venäjällä tehdään ulkomaiselle medialle.
- Anonyymi
On hienoa, että Suomen perunatasavallalla on 280 000 sotilaan reserviläisarmeija!:D
- Anonyymi
Tälläisilla saiteilla niistä asioista päätetä.Se on Perustuslakiin kirjoitettu jonka mukaan toimitaan!Puna-armeijassa ja ilmeisesti nyky Itänaapurissa vieläkin asioista päätetään huutoäänestyksellä.
- Anonyymi
Kaikki matut suoraan armeijaan ja sitten tägätään ne eturintamaan.
- Anonyymi
Armeijaan voidaan otaa vain maan kansalaisia.
Ensin pitäisi hakea ja myöntää kansalaisuus.
- Anonyymi
Sukupuolisyrjintää joka tapauksessa. Joillekki kiva et suomi on itsenäine ja jotku kuolee samaa aikaa jos on sota. Joo. Venäjä 2022
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802809Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2951626Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461527- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2999Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832