Mitä ajattelette ihmisistä jotka kohtaa elämänsä alusta saakka vääryyttä, kiusaamista, henkistä väkivaltaa talousvaikeuksia jne jne. kymmeniä vuosia elämästään tuota paskaa ja on lopulta täysin yksin. sitten kuolee vielä tärkeimmät ihmiset ja ne tärkeimmätkin oli alkoholisti johon oli ennen kuolemaa vaikea viharakkaussuhde. ja tämän jälkeen sitten vuosikymmenien päästä keski-ikäisenä saa taloutensa raiteilleen ja senkin kokonaan yksin, aina yksin joka asiassa yksin. niin mitä ajattelette mitä varten tuo ihminen vain jaksaa ja kauanko se jaksaa hyvin traumatisoituneena vain yrittää eteenpäin ennen kuin alkaa elämään totaalista erakon elämää ja unohtaa työt? Mistä ihmeestä tulee se voima yrittää ja tehdä vaikka täysin satavarmasti noin 99,9% muista saman kokeneista olisi jo laitospotilaina ellei peräti kuolleina. ihan kaverin puolesta vaan kyselen.
kaverin puolesta kysyn
puolestakysyjä
679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olemme perin pohjin kaikki yksin. Mutta joillekin riittää vain enemmän hengenheimolaisia "kavereiksi" sitä samaa ja ominta paskaa jauhamaan.
Ihme juttu on myös tosiaan se, että kuinka jotku negatiiviset asiat saattavat vielä kasautua joillekin enemmän kuin muille. Ajatellaanpa vaikka Heidi Foxellia, joka ammattinsa vuoksi joutui idiootin tulituksen kohteeksi, mutta jäi eloon. Ja mitä kaikkea siitä onkaan Heidille seurannut.
maailmassa on sellainen ilmiö jossa huonot tapahtumat ruokkii huonoja tapahtumia lisää ja hyvät hyviä. otetaan esimerkki:
lapsi joutuu vanhempiensa väkivallan kohteeksi ja hänestä ei välitetä. lapsi ei pärjää koulussa koska kärsii liikaa. myöhemmin hän sortuu alkoholiin tukahduttaakseen vanhempiensa välinpitämättömyyden. alkolin takia eka työpaikka irtisanoo ja sitten jäädään kadulle. kadulla siirtyään koviin aineisiin joka vie sisäelimet paskaksi. aineet rahoitetaan rikoksilla joita on pakko tehdä koska ollaan niin koukussa aineisiin. rikoksista seuraa vankeutta ja rikosrekisteristä seuraa se ettei pääse loppuelämän aikana enää niin helposti töihin. tarina päättyy terveyden menettämiseen tai itsemurhaan 48v iässä.
tarina oli fiktiivinen mutta vastaavia tapahtuu koko ajan. kyseessä on kausaliteetti.
vastaavasti lapsena rakkautta saanut itsetuntoa hyvin petrannut kasvatus saa nuoren menestymään ja olemaan kurinalainen ja talouskin on kunnossa ja perhettä siunaantuu ja kaikkea hyvää hyvän päälle. hyvä elämäntilanne pitää tervedyenkin hyvänä ja stressi ja ahdistus ei terveyttä vie.
tällaista sontaa elämä on ja sitten jotkut luulee että ovat itse ansainneet kaiken. heidin elämä on kanssa ollut rankkaa vain yhden idiootin teon vuoksi. kuuntelin ratioassa hänen tarinaa joskus.
Kyllähän kotiolot vaikuttaa siihen kohtaloon. Huono-osaisten lapsista tulee helposti huono-osaisia. Mutta jos on älyä sitten myöhemmin niin ymmärtää hakea apuakin? Siinä kohtaa kun aikuistuu ja itse saa valita ja valitsee väärin niin se ei ole tuurista kiinni vaan niistä omista valinnoista.
Jos lääkitsee sitä pahaa oloa viinalla ja huumeilla niin se on oma valinta. Silloin estyy jo koulutukseen pääsy ja normaaleille työmarkkinoille, syrjäytyy taloudellisesti ja siinä on jo yksi syy juopotella jne. Ja kierre onkin valmis. Voi vaihtoehtoisesti valita vaikka hakeutumisen lääkärin kautta mielenterveyspalveluiden piiriin missä saa käsitellä kokemansa tuskaa, ja alkaa yrittää nousta, kuntotua ja rakentaa elämäänsä hyvää niillä palikoilla mitä on. Ei se kaikilla muillakaan ole ollut helppoa lapsuus. On vaikka mitä kamalaa mikä ei näy ulos päin. Rakkaudettomuutta ja kylmyyttä paljonkin saa kokea just sen takia kun sukupolvien ketjua ei kukaan katkaise ja hae itselleen apua, jottta ei siirrä niitä omia traumojaan seuraaville sukupolville.
Jos pahaa oloa ja kaikkea sitä mitä tuntuu puuttuvan elämästä käsittelee lyhytjännitteisesti ja monesti yrittää lääkitä väärillä lääkkeillä eikä se johda kuin tuhoon ja rikollisuuteen. Rikollisena ja alkoholistina/narkkarina et saa työtä, ihmissuhteita tai mitään muutakaan mukavaa elämään. Joudut rikolliseen toimintaan, vedät läheisesti lokaan ja kaiken mitä ympärilläsi on, sairastutat kaikki läheisesti ja karkotat kaiken hyvän. Sitten saat surkutella kohtaloasi vaikka sinulla oli elämässä monta valinnan paikkaa. Monesti päihderiippuvaisille tarjotaan kuntoutusta mutta se on vaikeaa kun aivot on jo mukautuneet erilaiseen kemiaan ja se tahtotila on yhä heikompi.
Olen itse ponnistanut huonoista ja köyhistä oloista, alkoholistin lapsena. Mutta minulla oli kiltti opettaja joka näki minussa hyvää ja älykkyyttä. Sekin riitti itsentunnon kohottajaksi. Joskus opettaja tuli vastaan minua parikymppisenä, ja sanoi että minussa olisi ollut kykyä vaikka ylioppilaaksi asti (ennenkuulumatonta meidän perheessä). Eihän se riittänyt, vaan kyllähän minä yliopistoon pääsin ja tohtoriksi asti luin aikuisena. Ja olen saanut perheen, työtä ei ole ollut aina ja alkoholia on tullut käytettyä kohtuudella. Vaikeaa on silti ollut ja olen masennusherkkä. Olen kerran joutunut syömään masennuslääkejakson, kun perhettämme kohtasi katastrofi. Siitä kuitenkin selvittiin.
Mutta olen hyväksynyt jotkut alakulot ja masennuskaudet osaksi elämääni. Enää ne ei ole pahoja kun olen ymmärtänyt hoitaa myös ravintoasiat kuntoon. En taistele tuntojani vastaan. Etsin hyviä ja positiivisia asioita elämään. Jotkut vastoinkäymiset tuntuu välillä isommilta kuin onkaan. Olen tosi ylpeä itsestäni ja lapsestani. Vanhemmilleni olen antanut anteeksi, sillä eivät he ole voineet parempaan pystyä, sodankokeneet ihmiset. Omat tuskat oli tukahdutettava, että pystyi jotenkin elämään. Myötätuntoa koen heitäkin kohtaan. Tänään olen onnellinen ja rakastunut. Tsemppiä "kaverille" :)
no tulee mieleen että miten ei saa elämäänsä järjestykseen? miten on niin avuton?
on asioita mihin voi vaikuttaa. omasta helvetistäni pääsin työllä koska työ ratkaisi talouden ongelmat. mutta entä jos ihminen on muiden toimesta totaalisen traumatisoitunut, miten silloin voi saada asiansa järjestykseen kun on sairastunut? osa sairauksista voitetaan ja osalle ei kukaan ihminen voi mitään. niin se menee joten olet ylimielinen kun viittaat että ainoastaan kyse olisi avuttomuudesta jos ei saa elämäänsä järjestykseeen. voit miettiä asiaa niin että jos saisit vakavan sairauden niin olisitko sinä vain avuton jos et tulisi kuntoon omilla tahdoillasi?
tiedän kylä tapauksia missä masennusta käytetään vain tekosyynä vaikka oikeasti ollaan vain surkeita.
Onpa oikein über fiksu kommentti nimimerkiltä "ompuski". Itsekin kysyn monesti, että miksei ihminen vain lakkaa olemasta tyhmä, vaikka jotkut jopa tietävät sitä olevansa? Siinäpä visainen pähkinä ratkottavaksi. Tiedän tosin vastauksen tähän, mutta ilmeisesti hyvin moni ei tiedä sitä. Ja miten voisikaan tietää?