Kenen asialla vasemmisto on?

Valtion velka vielä lisääntyi tällä vaalikaudella, mutta Rinteen valtiovarainministerin aikainen talouden syöksy saatiin korjattua. Nyt ollaan vaakalennossa ja kohta voidaan nostaa nokka ylöspäin. Sitä ei tee SDP. Sitä ei tee Vasemmistoliitto. Ei ole kykyä.

Vain vähäinen joukko haluaa Rinteen seuraavaksi pääministeriksi. Li Anderssonin suosio on marginaalissa. Haavisto johtaa suosiossa, mutta vihreistä ei ole työllisyyden ja suomalaiselle hyvinvoinnille tärkeiden asioiden hoitamiseen. Yhden asian puolueet ovat yhden asian puolueita.

Lähes kaikki puolueet ovat sitoutuneet Suomen päästöjen puolittamiseen. Se ei ole vain vihreiden asia.

Kokoomus vaikuttaa ajavan enemmän vähävaraisten asioita kuin SDP ja Vasemmistoliitto.

Köyhien hoitaminen ei ole vain vasemmiston yksinoikeus! Sen osoittaa jo kulunut vaalikausi: vasemmisto oli vilttiketjussa ja siitä huolimatta tai sen takia tuloerot ovat kaventuneet ja syrjäytyminen vähentynyt. Tärkein asia on ollut työllisyyden paraneminen, 140.000 uutta työpaikkaa. Hallituksen toimilla on siinä asiassa ainakin 50% osuus. Toinen tärkeä asia on tuloverojen laskeminen, siinäkin pienten ja keskituloisten veroja laskettiin suhteessa enemmän. Se on faktaa. Molemmat vasemmistopuolueet haluavat nostaa veroja. Se olisi pois vähävaraisen pöydästä! Kenen asialla? Putinin? Hajoita ja hallitse? #metoo, #joriittää
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kokoomus vaikuttaa ajavan enemmän vähävaraisten asioita kuin SDP ja Vasemmistoliitto. "

Tuo paljasti kirjoituksesi kaikille niillekin jotka vähemmän seuraavat asioita. Mutta ilmeisesti huumorilla kirjoitikin ja yritit herättää äänestäjiä siitä että ei enää koskaan edellistä neljää vuotta.

Äänestä

politiikan perussääntö:

on järkevää ottaa velkaa koska äänestäjät tykkää kulutuksesta

pannaan seuraava hallitus (SDP Kok?) maksamaan

näin se homma toimii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perustuslainpuolesta kirjoitti:

Valtion velka vielä lisääntyi tällä vaalikaudella, mutta Rinteen valtiovarainministerin aikainen talouden syöksy saatiin korjattua. Nyt ollaan vaakalennossa ja kohta voidaan nostaa nokka ylöspäin. Sitä ei tee SDP. Sitä ei tee Vasemmistoliitto. Ei ole kykyä.

Vain vähäinen joukko haluaa Rinteen seuraavaksi pääministeriksi. Li Anderssonin suosio on marginaalissa. Haavisto johtaa suosiossa, mutta vihreistä ei ole työllisyyden ja suomalaiselle hyvinvoinnille tärkeiden asioiden hoitamiseen. Yhden asian puolueet ovat yhden asian puolueita.

Lähes kaikki puolueet ovat sitoutuneet Suomen päästöjen puolittamiseen. Se ei ole vain vihreiden asia.

Kokoomus vaikuttaa ajavan enemmän vähävaraisten asioita kuin SDP ja Vasemmistoliitto.

Köyhien hoitaminen ei ole vain vasemmiston yksinoikeus! Sen osoittaa jo kulunut vaalikausi: vasemmisto oli vilttiketjussa ja siitä huolimatta tai sen takia tuloerot ovat kaventuneet ja syrjäytyminen vähentynyt. Tärkein asia on ollut työllisyyden paraneminen, 140.000 uutta työpaikkaa. Hallituksen toimilla on siinä asiassa ainakin 50% osuus. Toinen tärkeä asia on tuloverojen laskeminen, siinäkin pienten ja keskituloisten veroja laskettiin suhteessa enemmän. Se on faktaa. Molemmat vasemmistopuolueet haluavat nostaa veroja. Se olisi pois vähävaraisen pöydästä! Kenen asialla? Putinin? Hajoita ja hallitse? #metoo, #joriittää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu