Meilläonpi

Olet jo varmasti unohtanut mut. Jos oltais ajateltu vain itseämme, kaikki olisi mennyt toisin. En tosin ollut valmis silloin. En olisi kokenut kasvattavaa jaksoa elämässäni, jolloin tein henkistä kuolemaa, joutuessani eroon sinusta. Onhan minusta tullutkin tosi vahva sen myötä. Elämä on mennyt eteenpäin ja sinä olet kasvanut omaan rooliisi. Toivon niin, että olet onnellinen. Minä olen ihan onnellinen, vaikka sinua vielä kaipaan. Teit lähtemättömän vaikutuksen, jonka kanssa pystyn elämään. Minulla on kaikki ihan hyvin omassa elämässäni.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mutta miksi kerrot sen tänne, ei meistä kukaan tunne sinua.

Äänestä

En voi ottaa yhteyttä. Hän ei ole vapaa. Meillä yhteinen historia kaukaisessa menneisyydessä.

Äänestä
  • Aloitukseen liittyy ??

    Äänestä

  • Joskus on hyvä päästää ulos, mitä miettii, jos ei voi sitä toiselle suoraan sanoa.

    Äänestä

On mulla ihan hyvä elämä. Silti käyt miltei päivittäin mielessä. En tiedä mitä tapahtuisi, jos tavattaisiin uudelleen nyt. Elämäni menisi takuulla jälleen sekaisin, kuten meni viimeksikin silloin vuosia sitten.
Vaikeaa...

Äänestä

Ei tämä toimi. Ei toiminut silloin ei toimi vieläkään.

Äänestä
  • Ilmassa.?

    Äänestä

  • Yhdellä iskulla, mikä nyt toimisikaan tuntemattoman ihmisen kanssa, ei mikään mutta näin toimien aiheuttaa sen että myöskään sen oikean ihmisen kanssa ei mikään toimi koska seukkaa vain näiden tuntemattomien kanssa ja hokee kaiken toimimattomuutta.

    Äänestä

  • Niinkuin ajattelet että kaikki oli vain haihattelua.
    Kuitenkin yhteys oikean ihmisen kanssa olisi ehkä ollut toisenlaista kuin jatkuva oletus tuntemisista kaikkien kanssa.
    Kahden aikuisen ihmisen keskinäinen yhteys.

    Äänestä

Tulit ja polkasit toisen vielä alemmas kuin mitä se oli ja sitten jatkat hyvillä ja mielin ja vielä ilmottelet siitä. Oletpa kiva.

Äänestä

Tämä kanava on tyhjänpäiväinen, mutta kirjoitan tänne vielä kun muuta yhteyttä ei ole.

En ole unohtanut sinua. En voisi. Ikinä. Viime päivien ajan olen itkenyt ettei ole yhteyttä enää sinuun. Voimakas suru, turhautuminen ja pettymys saavat minut sekaisin tästä kaikesta. Olen ärtyisä ja vihainen kaikesta. En jaksa mitään täällä.
Olen pahoillani ihan kaikesta. En tiedä pitäisikö?
Suren ettet ota yhteyttä kun yhteystietoni ovat käsissäsi. Minulla ei ole enää yhtään mitään. En jää tänne koska en vaan jaksa.
Levollista yötä.
🧡

Äänestä
  • Kyllä sinäkin saat yhteyden jos vaan haluat. Et ole keinoton.

    1Äänestä

  • suolaista kirjoitti:

    Kyllä sinäkin saat yhteyden jos vaan haluat. Et ole keinoton.

    Kävele yksi päivä minun mokkasiineissa ja kuuntele mitä olen tehnyt yhteyden löytämiseksi. Tule sitten kertomaan minulle keinottomuudesta.

    Äänestä

Hyvää yötä. Olen iloinen tuosta aloituksesta. Minäkin ajattelen suunnilleen noin.
Yhteydenpito vähenee mutta merkitys on edelleen suuri.
Luulen, että molemmat olemme vahvempia. Kaikki on niin hyvin.

Äänestä

Huomaavainen alotus, kerta kaikkiaan. Alottajasta on tullut vahvempi ja alottaja sitä ja tätä. Oikeesti keksikää parempia alotuksia trollit.

Äänestä
  • Onko aloittaja trolli vahvistunut palstalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Iäisyydenkipinä kirjoitti:

Olet jo varmasti unohtanut mut. Jos oltais ajateltu vain itseämme, kaikki olisi mennyt toisin. En tosin ollut valmis silloin. En olisi kokenut kasvattavaa jaksoa elämässäni, jolloin tein henkistä kuolemaa, joutuessani eroon sinusta. Onhan minusta tullutkin tosi vahva sen myötä. Elämä on mennyt eteenpäin ja sinä olet kasvanut omaan rooliisi. Toivon niin, että olet onnellinen. Minä olen ihan onnellinen, vaikka sinua vielä kaipaan. Teit lähtemättömän vaikutuksen, jonka kanssa pystyn elämään. Minulla on kaikki ihan hyvin omassa elämässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu