Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kelan kiusaamisen uhri

kelanuhri

Onko muillakin kokemusta Kelan eriarvoisesta kohtelusta? jotkut saavat kaikki tuet tuosta noin vaan mihin asti tai mihin vaan ja toisia sen sijaan jatkuvasti kiusataan ja syynätään ja jätetään rahatta. En ole ollut Kelan asiakkaana vuosiin, mutta nyt työttömänä koitin tehdä hakemuksen ja käsittelyajan piti muka olla 1-2 viikkoa todellisuudessa kestänyt kuukauden ja on käsittelyssä ilman vastausta. Eivät vastaa eivätkä reagoi mitenkään, aivan kuin hakemus olisi huvikseen turhaan tehty. Tällä tavalla sitä pakotetaan työttömiä ottamaan lainaa tai muuttamaan kadulle, Suomessa ei ole enää oikeutta. Ko.puljussa en aio käydä asioimassa ja itseäni kiusauttamassa, vaan muutan vaikka toiselle puolen Suomea alipalkattuun pätkätyöhön, kohtelu on niin hirveää aiheettomasti kelassa. Koskaan en ole huijannut kelaa, mutta toki minusta on tehty aiheettomia ilmoituksia ja se riittäneekin syyksi. Olisi inhimillistä saada edes vastaus mutta liikaa vaadittu. Kaiken lisäksi minulta meni tässä nyt jo hukkaan yli 3 pankin koodia, joita joudun hakemaan lisää kun ne menivät tässä hukkaan kirjautumalla ja uudestaan kirjautumalla.

247

4737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älävaikene

      Jaa, aloittaja on trolli, mutta vastataan silti.

      Jätä sinne kelaan soittopyyntö ja laita asiakaspalvelun ihminen asialle hoputtamaan sitä. Jos rahat loppuu niin sitten kyselet pika-apua jatai soitat sossuun ja kysyt onko mahdollista saada sieltä jotain apua. Tee myös hallintokantelu kelaan tai oikeusasiamiehelle. Voit koettaa kysyä myös oikeusaputoimistosta saisitko sieltä apua viranomaisten kanssakäymiseen. Jatka kirjoittamista täällä ja muualla ja kerro kokemastasi asiattomasta kohtelusta.

    • srddsnn

      Kuvailepa millä tavoin työtön ottaisi lainaa.

      • vippaaja

        Ootko viimeaikoina nähny pikavippimainoksia ?

      • Anonyymi
        vippaaja kirjoitti:

        Ootko viimeaikoina nähny pikavippimainoksia ?

        Tarpeeksi köyhä ei saa edes pikavippiä. Kuten tiedät.

      • Anonyymi

        Työttömän tuloilla ei saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömän tuloilla ei saa.

        Työttömän menoilla on tarvetta saada.

    • Falconetti

      Kela kyykyttää kantiksia,mutta palvoo ruskeasilmäisiä kuin jumalan kuvia.

      • Anonyymi

        Ihmetyttää tämä kansalaisten eriarvoisuus Kelan toimesta. Kantasuomalaiset eivät saa sellaisia tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta esim. läppäreitä, autoja, vaaterahaa ja kodikoneita ja ruokarahaa maksusitoumuksen kautta. Romaanit saivat aikoinaan sosiaalitoimen kautta mm. Vaaterahaa ja muita tukia. Nyt he ovat samalla lähtöviivalla kuin kantasuomalaisetkin. Somalit saavat tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta runsainmitoin mm. Kalliita 800 e läppäreitä ja kodinkoneita jne ja ruokaa maksusitoumuksen kautta. jne. Köyhät kantasuomalaiset joutuvat menemään leipäjonoon. Kysyn nyt, kun Petteri Orpon johtama hallitus aikoo leika tukia, kohdistuuko leikkaukset tasapuolisesti kansalaisten kesken? Keneltä leikataan ja kenelle annetaan? Saavatko ne kansalaiset tukia Kelan ja sosiaalitoimen kautta, kun osaavat pitää puolensa ja ovat äänekkäitä vaateissaan ?

        "Romaanit saivat aikoinaan sosiaalitoimen kautta mm. Vaaterahaa ja muita tukia. Nyt he ovat samalla lähtöviivalla kuin kantasuomalaisetkin."

        Meil' päi pruukattii pitää romaanit kirjahyllyil'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää tämä kansalaisten eriarvoisuus Kelan toimesta. Kantasuomalaiset eivät saa sellaisia tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta esim. läppäreitä, autoja, vaaterahaa ja kodikoneita ja ruokarahaa maksusitoumuksen kautta. Romaanit saivat aikoinaan sosiaalitoimen kautta mm. Vaaterahaa ja muita tukia. Nyt he ovat samalla lähtöviivalla kuin kantasuomalaisetkin. Somalit saavat tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta runsainmitoin mm. Kalliita 800 e läppäreitä ja kodinkoneita jne ja ruokaa maksusitoumuksen kautta. jne. Köyhät kantasuomalaiset joutuvat menemään leipäjonoon. Kysyn nyt, kun Petteri Orpon johtama hallitus aikoo leika tukia, kohdistuuko leikkaukset tasapuolisesti kansalaisten kesken? Keneltä leikataan ja kenelle annetaan? Saavatko ne kansalaiset tukia Kelan ja sosiaalitoimen kautta, kun osaavat pitää puolensa ja ovat äänekkäitä vaateissaan ?

        Lappari 10 vuotta vanha 20€ pesukone

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappari 10 vuotta vanha 20€ pesukone

        Auto ilmane romu korjaa kerholla
        Kaupungin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmetyttää tämä kansalaisten eriarvoisuus Kelan toimesta. Kantasuomalaiset eivät saa sellaisia tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta esim. läppäreitä, autoja, vaaterahaa ja kodikoneita ja ruokarahaa maksusitoumuksen kautta. Romaanit saivat aikoinaan sosiaalitoimen kautta mm. Vaaterahaa ja muita tukia. Nyt he ovat samalla lähtöviivalla kuin kantasuomalaisetkin. Somalit saavat tukia sosiaalitoimen ja Kelan kautta runsainmitoin mm. Kalliita 800 e läppäreitä ja kodinkoneita jne ja ruokaa maksusitoumuksen kautta. jne. Köyhät kantasuomalaiset joutuvat menemään leipäjonoon. Kysyn nyt, kun Petteri Orpon johtama hallitus aikoo leika tukia, kohdistuuko leikkaukset tasapuolisesti kansalaisten kesken? Keneltä leikataan ja kenelle annetaan? Saavatko ne kansalaiset tukia Kelan ja sosiaalitoimen kautta, kun osaavat pitää puolensa ja ovat äänekkäitä vaateissaan ?

        Kaikki ne jotka haluavat ja kannattavat mamujen elättämistä suomessa voivat tehdä veroilmoituksen että saa otta kymmenykset näille oleskelijoille, Sitten katotaan kuinka paljon rahaa riittää, NIINHÄN SUOMEN VANHUKSET JÄÄVÄT PAITSI LAITOSHOITOA, HOIVAA KUN EI OLE VARAA HEIDÄN HOITAMISEKSEEEN ja JÄÄVÄT HEITTEILLE VAIKKA KOKO ELÄMÄNSÄ MAKSANEET VEROJA, on todella surullista että yksin elävät suomalaiset vanhukset ja vammaiset eivät saa apuja. SAMATEN TERVEYSKESKUSTEN POISTUMINEN PIENILTÄ PAIKKAKUNNILTA LISÄÄ IKÄIHMISTEN TUSKAA.: MATKOJEN LISÄÄNTYMINEN JA TAKSIEN EPÄVARMOJEN LIIKKUMISIEN VUOKSI SEKÄ SUURET SAIRAALAT TUOVAT ONGELMIA OIKEAN OSASTON LÖYTYMISEKSI JA KÄYTÄVIEN PITKÄT MATKAT TUOVAT ONGELMIA LIIKKUMISEN VAIKEUDUTTUA

      • Anonyymi

        Persu se " tietää " taas.

    • kelanuhri

      En ole trolli, mutta kohtelu Kelalta on ollut törkeää. Nyt taidankin tietää mikä syynä, eli pirullinen "tuttu" joka tehtailee elämäntyönään ilmoituksia Kelaan olemattomista varoista ja varmaan myös se ettei tili ollutkaan tyhjä. Eli Kelasta ei siis saa hakea tukea jos tili ei ole typötyhjä, nyt sen tiedän. En tiennyt että tilillä tulee olla tasan nolla euroa. Olisivat voineet edes ilmoittaa Kelalta, itse tuon tiedon ongin netistä. Mutta eihän suomalaisella Suomessa syntyneellä ole Kelalle mitään arvoa, siltä tuntuu. Sen sijaan saa vaikka omistaa mitä vain merkkiautoja ja veneitä mutta tilin oltava typötyhjä, eivät älyä tarkistaa sellaisia oikeasti varakkailta.

      • 167-176

        Kelan toimeentulotukiohjeet löytyy tuolta
        https://www.kela.fi/documents/10192/3464829/Toimeentulotuki.pdf
        Sivu 97 Kohta 1.8.8. Varat
        "Toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon hakijan ja hänen perheenjäsentensäkäytettävissä olevat varat lukuun ottamatta
        • hakijan tai perheen käytössä olevaa vakinaista asuntoa eikä tarpeellista asuinirtaimistoa• tarpeellisia työ- tai opiskeluvälineitä
        • alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan hänen perusosansaja muut perusmenonsa
        • muita sellaisia varoja, jotka ovat tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi"

        Tuo viimeisin kohta tarkoittaa sitä ettei tilin tarvitse olla tyhjä. Ainakin sen verran saa olla rahaa että pärjää siihen asti kunnes tuki maksetaan. Kelan mahdollisten ja jopa todennäköisten mielivaltaisten vuoksi ei tilillä kannata pitää yhtään enempää rahaa kun laskujen maksuihin menee.

        Kun haen ensi viikolla toimeentulotukea niin tilillä on silloin varmaan yli 700 euroa kun on juuri tullut asumistuki ja työmarkkinatuki, vastikkeen maksu on vasta 15. päivä ja loput on tarkoitettu elämiseen. En usko että Kela on niin hölmö että edes yrittää ottaa huomioon helmi- ja maaliskuussa maksamiaan 409,58€ jotka se varasti toimeentulotuesta viime vuonna ja tämän vuoden alussa varsinkin kun niitä rahoja ei enää ole tilillä eikä muuallakaan.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15551942/hallinto-oikeuden-paatos-215-kertoimen-kaytosta

      • Anonyymi
        167-176 kirjoitti:

        Sama täällä.

        t:Kohtalontoveri Huottisilta.

      • Anonyymi

        Joku romu Mersu v1980
        Vene vuotava soutuvene

    • kohtapois

      Kela ottaa huomioon pienemmätkin summat, ei maksa mitään, ei ilmoita mitään, eikä vastaa viesteihin, syy jätetään kertomatta. Todella törkeää ja epäinhimillistä kohtelua. Onneksi ei ole lapsia kärsimässä Kelan mielivaltaisuudesta.

      • 167-176

        Noottiaa vaan Kelan kirjaamoon aluksi vaikka päivittäin tihentäen jopa tuntiin. Kannattaa reksteröityä ja lähettää turvapostina niin saa ainakin vastaanottokuittauksen joka kannattaa tallentaa. Mulle vastasi kerran jopa Elli A kun laitoin kopion viestistä kun pinenmät virkanilkit ei vastanneet mitään ja jos vastasivat niin ihan puuta heinää, vasta Ellin viestin jälkeen alkoi tapahtua.
        Ohjeet suojatun sähköpostin lähettämiseen tuolla
        https://www.kela.fi/documents/10180/1978560/Suojatun sahkopostin kayttoohje_fi.pdf/4639c6fa-605e-4421-8002-5f9aeac8a8df

        Kaikilla ei ole rahkeita ryhtyä johonkin valitus ja oikeusprosesseihin jotka eivät usein edes tuota oikeaa tulosta. Jos olet kelan hylkypäätösten vuoksi joutumassa asunnottomaksi koska edes toimeentulotuki ei ole enää vastikkeeton, millä helvetin resursseilla alat viemään jotain loputtomia pitkään jatkuvia valitus ja oikeusprosesseja eteenpäin?

      • Anonyymi
        167-176 kirjoitti:

        Noottiaa vaan Kelan kirjaamoon aluksi vaikka päivittäin tihentäen jopa tuntiin. Kannattaa reksteröityä ja lähettää turvapostina niin saa ainakin vastaanottokuittauksen joka kannattaa tallentaa. Mulle vastasi kerran jopa Elli A kun laitoin kopion viestistä kun pinenmät virkanilkit ei vastanneet mitään ja jos vastasivat niin ihan puuta heinää, vasta Ellin viestin jälkeen alkoi tapahtua.
        Ohjeet suojatun sähköpostin lähettämiseen tuolla
        https://www.kela.fi/documents/10180/1978560/Suojatun sahkopostin kayttoohje_fi.pdf/4639c6fa-605e-4421-8002-5f9aeac8a8df

        Jos alat tunnin välein lähettämään noottia Kelan kirjaamoon sinua isketään sekopään leimalla otsaan ja pääset odottelemaan että kotiovellesi saapuu valkotakkiset hakemaan. Sillä lailla varmitat vain sen ettei sinua oteta sitäkään vähää vakavasti kuin muut Kelan asiakaat.

      • Anonyymi

        Kela kohtelee eriarvoisesti asiakkaitaan. Uhkailevat käräjäoikeuden tuomarilla ja pesänkajalla. Vaativat työtöntä vajaakuntoista asiakastaan hakemaan pesänjakajan käräjäoikeuden kautta. Työttömän äiti omistaa omaisuutta. Kela yrittää kiristää työtöntä vajaakuntoista riitauttamaan pesän omaisuutta. Työttömän äidillä on keskinäinen testamentti ja työtöntä hyväksynyt sen. Kela kiusaa toistamiseen työtöntä. Pitääkö Kelasta tehdä rikosilmoitus uhkailemisesta ja kiristämisestä? Ennen kuulumatonta käytöstä Kelan virkailijoilta. Tuleeko ohjeistus ylemmältä taholta. Kela ei voi kohdella asiakkaitaan eriarvoisesti kusettamamisen kautta.

        Lisäystä vielä vaativat perunkirjaa ja kauppakirjaa. Törkeää, mitä helvettiä he sillä tekevät? Kusettajia ja kiristäjiä. Heille näyttää olevan lakirja vain kävelevä mainos. Ryöstää omaisuutta laittomin keinoin valtiolle, sillä elätettäviä riittää tässä maassa. Rajantakana niitä on pilvinpimein odottamassa. Vainoomislaki 2014 rikoslaissa määritelty. Virkamiesmafia ja korruptoitunut suomalainen yhteiskunta riistää kantiksia. Kusetuksellakin on rajansa. Ennen kuulumatonta laittomuutta. Uhittelevat myös hallinto- oikeudella. Työttömän äiti on raatanut koko ikänsä ja hankkinut oman asunnon. Törkeää käytöstä Kelalta. Maksanut myös tähän yhteiskuntaan myös perintöverot työttömän puolesta. Olemme pettyneet suomalaiseen kierotuneeseen yhteiskuntaan.

        Kela ei ole pesänosakas ja täten ei voi vaatia pesän jakamista kusetuksellakin on rajansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kela ei ole pesänosakas ja täten ei voi vaatia pesän jakamista kusetuksellakin on rajansa.

        Eli Kela ei mahda mitään sellaiselle omaisuudelle, joka kuolinpesässä, ja omaisuus on mitä tahansa vaikka kiinteää tai irrallista omaisuutta. Voivat louskutella leukojaan ja päästellä sammokoita suustaan, vaatia jakoa tehtäväksi. Heidän vaatimuksillaan ei ole juridisia perusteita. Homman tekee vielä mielenkiintoisemmaksi sen jos kuolinpesässä on vain yksi osakas. Koskaan ei pidä antaa valtakirjaa kenellekään, ei edes Kelallekaan. Ei mitään valtuutuksia pesänasioihin. Kela ei ole kuolinpesän osakas. Kelan laittomista toimista voi tehdä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

    • Anonyymi

      Kelan työntekijät ovat epäteviä ja heidän tietämyksensä eivät ole koulutusta vastaavalla tasolla. Kela on liikelaitos, joka eriarvoistaa asiakkaansa. Kelan laillistetut lääkärit kävelevät yli muiden lääkäreiden kirjoittamat todistukset mm. Kelan tarkoitus ei ole ohjeistaa ja auttaa asiakkaitaan selviytymään päivittäisistä ongelmista. Esim. Kuntoutus,- työllistymisessä, jättävät asiakkaat kuin nallin kalliolle. Kelan työntekijät ovat koulutettu kiusaamaan ja väsyttämään asiakkaitaan, etteivät jaksa hakea edes lakisääteisiä etuisuuksia. Esim. Kela oli kytköksissä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa eläköityttämässä erästä julkisella alalla toimivaa työntekijää. Kela ei suostunut maksamaan sairaspäivärahoja, koska työntekijät kävi yksityisellä lääkärillä. Kela vaatii työntekijää menemään työterveyshuoltoon. Eli Kela oli ajamassa työntekijää työttömäksi yhdessä työnantajan kanssa. Kysyn miksi Kela ajaa ihmisiä masennuksen kautta eläkkeelle? Eikös Kelan kuulu kuntouttaa heitä takaisin työelämään? Työnantaja ratsastaa Kelan kanssa yhdessä, että miten työntekijät ajetaan työkyvyn arvioihin mielenterveydellisin,- masennussyin. Sehän on yleistä, millä Kela ja työnantaja yhdessä eläköittää työntejöitä. Sitten saat leiman otsaasi, tämän jälkeen lääkärit saavat lääkerofiikkansa. Olet merkitty tässä yhteiskunnassa mielenterveydellisin syin. Taistele tätä paska suomalaista kieroutunutta virkakoneistoa vastaan! Älä alistu heidän pompotteluihin. Sillä korkeimpaa virkamiestä valvoo vieläkin korkeampi viranomainen.

    • Anonyymi

      Onneksi minun ei tarvitse asioida Kelan kanssa! Minua eivät ole päässeet kusettamaan. Semppiä teille, jotka joudutte asioimaan Kelan kanssa! Pitäkää puolenne kun asioitten Kelan kanssa. Antakaa heille palautetta, jos kohtelevat epäasiallisesti ja eriarvoisesti. Sillä jokaisella on omat ohjastajansa.

      • Anonyymi

        Stemppiä takasin!

    • Anonyymi

      kela tunnistaa huijarit älä huijaa niin saat rahat.

      • Anonyymi

        Paskalaitos koko Kela. Pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päinvastaista toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskalaitos koko Kela. Pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päinvastaista toimintaa.

        Kyllä juuri tuollainen asenne näyttäisi olevan.

        Eritoten toimeentulotukiasiakkaan oletetaan koko ajan kusettavan jollakin tavoin Kelaa. On todella rasittavaa hakea tukea aivan todelliseen tarpeeseen kun toisessa päässä sut yritetään keinolla millän hyvänsä saada kiinni jostain vilpistä johon et ole koskaan syyllistynyt.

        Aina elänyt suu säkkiä myöten joka ikistä pilkkusääntöä noudattaen. Tuntuu että mitä tunnollisempi on, sitä suuremmalla intohimolla sinut yritetään saada kiinni jostakin olemattomasta kusetuksesta. Koska olet epäilyttävä vain siksi koska joudut turvautumaan sosiaaliturvaan selviytyäksesi hengissä. Veikkauksen pelitileistä vaaditaan tiliotteita vaikka et ole voittanut mitään. Kierrätetty raha ei ole tuloa mutta pelitileistä vaaditaan tiliotteet. Kelavirkailija luulee sun lojuttavan miljoonia veikkauksen tililläsi tyhjän panttina.🤦‍♀️

        JOSTAIN sut pitää saada kiinni. Sussa täytyy olla jotakin vilpillistä koska kerjäät tukia. Koska tukien kerjääminen on itsessään niin nautinnollista puuhaa.

        Toinen kuvottava piirre sosiaaliturvariippuvaisen elämässä on, että sut yritetään saada väkivalloin toimeentulollasi kiristäen sosiaalitoimen asiakkaaksi. Tämä on sitä laupiasta "etsivää sosiaalityötä". Vajaaälyinen virkailijakööri on päättänyt että sulla täytyy olla henkilökohtaisia ongelmia koska olet sosiaaliturvariippuvainen ja he haluavat päästä raiskaamaan sinua oikein joukolla. Sosiaaliturvakerjäläisenä eläminen on sosiaalisen raiskaamisen kohteena olemista vuodesta toiseen. Eikä se ole millään tavoin liioitellusti sanottu.

        Tämä järjestelmä on ruttotautinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskalaitos koko Kela. Pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päinvastaista toimintaa.

        Suomessa on korruptoinut virkakoneisto hyvävelijärjestelmineen. Se on tosiasia! Sukupuu heistä pitäisi tehdä, ovat kytköksissä hyvävelijärjestelyin toisiinsa. Suomi on niin pieni maa. Ovat sukua toisilleen, jotka hallitsevat kahmivat toisten ihmisten omaisuuksia vaikka laittomin keinoin keinoja kaihtamatta. Kokemusta on!

      • Anonyymi

        Tunnistaako kela itsensä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä juuri tuollainen asenne näyttäisi olevan.

        Eritoten toimeentulotukiasiakkaan oletetaan koko ajan kusettavan jollakin tavoin Kelaa. On todella rasittavaa hakea tukea aivan todelliseen tarpeeseen kun toisessa päässä sut yritetään keinolla millän hyvänsä saada kiinni jostain vilpistä johon et ole koskaan syyllistynyt.

        Aina elänyt suu säkkiä myöten joka ikistä pilkkusääntöä noudattaen. Tuntuu että mitä tunnollisempi on, sitä suuremmalla intohimolla sinut yritetään saada kiinni jostakin olemattomasta kusetuksesta. Koska olet epäilyttävä vain siksi koska joudut turvautumaan sosiaaliturvaan selviytyäksesi hengissä. Veikkauksen pelitileistä vaaditaan tiliotteita vaikka et ole voittanut mitään. Kierrätetty raha ei ole tuloa mutta pelitileistä vaaditaan tiliotteet. Kelavirkailija luulee sun lojuttavan miljoonia veikkauksen tililläsi tyhjän panttina.🤦‍♀️

        JOSTAIN sut pitää saada kiinni. Sussa täytyy olla jotakin vilpillistä koska kerjäät tukia. Koska tukien kerjääminen on itsessään niin nautinnollista puuhaa.

        Toinen kuvottava piirre sosiaaliturvariippuvaisen elämässä on, että sut yritetään saada väkivalloin toimeentulollasi kiristäen sosiaalitoimen asiakkaaksi. Tämä on sitä laupiasta "etsivää sosiaalityötä". Vajaaälyinen virkailijakööri on päättänyt että sulla täytyy olla henkilökohtaisia ongelmia koska olet sosiaaliturvariippuvainen ja he haluavat päästä raiskaamaan sinua oikein joukolla. Sosiaaliturvakerjäläisenä eläminen on sosiaalisen raiskaamisen kohteena olemista vuodesta toiseen. Eikä se ole millään tavoin liioitellusti sanottu.

        Tämä järjestelmä on ruttotautinen.

        Niin peth testiin käskivät
        Paljastaa Alkon kuukauden takaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskalaitos koko Kela. Pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päinvastaista toimintaa.

        Kusettajia. Toimivat mielivaltaisesti asiakkaitaan kohtaan. Eivät noudata lakeja, kävelevät niiden yli. Olen samaa mieltä kanssasi heidän pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päivastaista toimintaa. Kelan tulisi huolehtia omien kansalaisten perusturvasta, eikä kiusata heitä leikkaamalla lakisääteisiä tukiansa mm. Perustoimeentulotukeansa tai työttömyystoimeentulotukeansa. Hädässä olevia ihmisiä! Kelan viranomaistoiminta ei ole oikeudenmukaista asiakkaitaan kohtaan. Kelan virkamiehet hävetkää. Kts.Vainoamislaki 2014 sanoo vainoamisesta. Kela vainoaa omia asiakkaitaan kiusaamisen kautta. Henkinen ja fyysinen kiusaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskalaitos koko Kela. Pääsääntöinen tarkoitus näyttää olevan etsiä keinoja millä leikata tuet pois, vaikka laki edellyttää päinvastaista toimintaa.

        Murharyhmäläisiä, jotka vainoavat kantasuomalaisia. Ihmisoikeuksien polkijoita ja kouluja käymättömiä moukkia. Kela on vakuutuslaitos eli kusetuslaitos omineen sääntöinensä. Heille ei merkitse ihmishenki mitään ainakin kantasuomalaisten kohdalla. Maahanmuuttajat ovat etusijalla tässä maassa kaikkineen etuinensa. Tämä on monelle kantasuomalaiselle pettymys, täällä viranomaiset vainoavat ja sortavat omaa kansaansa. Olen kuullut tämän monen ihmisen omasta kokemuksestaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kelan virkailijat eivät ole ainoita jotka leikkivät sosiaaliturvakejäläisen viimesijaisella toimeentulolla ja koko elämällä. Kela kuitenkin tekee tukipäätöksensä työvoimaviranomaisten lausuntojen perusteella. Kelan päätöksistä ja lausunnoista valittamisesta on suuremmat mahdollisuudet saada asikakkaalle myönteinen päätös.

      Työllisyyspalveluissa puolestaan työtöntä kiusaavalla virkailijalla on huomattavasti suurempi mahdollisuus käyttää mielivaltaa. Pahimpia ovat työllisyyspalveluiden piirissä loisivat verorahahorot jotka pitävät työttömien asiakaskuntaa narreinaan työkseen.

      Näissäkin pätkissä esiintyvät henkilöt ovat edustavinaan Työterveyslaitosta vaikka tosiasiassa nämä tyypit toimivat työttömien palvelijoina työllisyyspalveluiden piirissä. Työtön on taloudellisen rangaistuksen uhalla _velvoitettu_ alistumaan tällaiseen palveluun, alistumaan tällaisten matoaivojen ronkittavaksi ja olemaan tällaisten kusipäiden pellenä.

      https://www.youtube.com/watch?v=myTklp5fbGc

      https://www.youtube.com/watch?v=yk-qIwuB59c

      Täti siinä juoruilee miten Itä- Suomalaisen parikymppisen, säälittävän ja surkean Jarin työttömyys johtuu yksinäisyydestä. Täti siinä tonkii kuin sika tunkiota itä- suomalaisten tyttömien jarien persoonaa, elämää, ja keksii jarille ongelmia jotta jarin "vaikeat asiat" tulevat kaikille näkyväksi. Koska Jari on työtön.

      Jari tarvitsee tuloja, ei muuta.

      Oikeasti.

      Kuvitelkaa sitä verorahamäärää mitä tällaisille "asiakaspalvelijoille" maksetaan siitä hyvästä, että tuollaiset tyypit pitävät työttömien asiakaskuntaa pilkkanaan! Sosiaaliturvariippuvaisen työttömän KOKO TOIMEENTULO ja sitä kautta käytännössä koko elämä on tällaisten spedejen leikkikaluna.

      Tuollaiset aivokääpiöt pääsevät työkseen nuuskimaan työttömän yksityiosasioita, leikkimään jtain keittiöpsykologia ja pikkuterapeuttia. Työttömälle tämä on velvoittavaa.

      Muuten lähtee tuet. Koska ansiotyötähän ei tietenkään ole tarjolla.

      • Anonyymi

        Ei riitä ettei näistä työllisyyspalveluissa perseilevistä debiileistä ole mitään hyötyä. Heistä on todella paljon haittaa työttömille. He hankaloittavat työttömien työmarkkina- asemaa mustaamalla työttömien mainetta ja ylläpitämällä jo valmiiksi olemassaolevia ennakko- oletuksia työttömien "moniongelmaisuudesta".

        Ajatelkaa että tämä täti toisessa videossa yrittää selittää itä- suomalaisen jarin työttömyyden hänen kokemallaan yksinäisyydellä. Noin tyhmiä nämä verorahahuorat ovat.

      • Anonyymi

        Nämä kuntakääkkä verorahahorot valehtelevat lausunnoissaan-siis rikkovat lakia- ja kela antaa hylkyjä näiden perusteella. Tosin kela käryilee päätöksissään, joista näkee, ettei ole edes käsitelty hakemusta. Oi tätä maailman onnellisinta maata. Toivottavasti J.Kavonius saa kerralla käristettyä tämän korruptiovallan!

    • Anonyymi

      Monet nuoret joutuvat asumaan nykypäivänä vanhempiensa hotteissa, koska kaikki on kallistunut inflaation myötä mm. Ruoka, asuminen, vaatetus ia terveydenhoitopalvelut. Kela maksaa vain perustoimeentulotukea. Vuokrat ovat kalliita pääkaupunkiseudulla. On työttömyyttä. Opintotuki on mitätön. Revi siitä! Herrojen lapset asuvat vanhempiensa sijoitus-asunnoissa ja heidän jälkikasvunsa voi hakea asumistukea. Entä köyhä, Kela ei maksa asumistukea kaliisiin vuokra-asumistukiin. Elämme eriarvoisessa yhteiskunnassa. Koulumaailma ei myöskään tue koulupudokkaita. Herrojen lapset ovat syntyneet kultalusikka suussaan jo syntyessään, sillä heidän hyvinvointiaan ei voi verrata köyhän asemaan. Suomessa on kansa jakautunut kahtia köyhät ja rikkaat. Sillä rikas riittää ja kyykyttää köyhää. Se nähdään Kelankin toiminnassa eriarvoistaen asiakaskuntansa. Pitäähän tässä rikkailla olla omat alustalaiset joita alistaa alaimaisikseen. Ei ole enää lottovoitto syntyä Suomeen, ei ainakaan köyhän. Kuulutan nyt teidät koulutetut hedelmällisessä iässä olevat miehet ja naiset synnytystalkoisiin, koska kotikutoiset loppuvat. Vuonna 3000 ei ole kuin yksi suomalainen sataa ulkomaalaista kohti, vuonna 2067 syntyy enää yksi kotikutoinen suomalainen. T. PMl

      • Anonyymi

        Miksi Suomessa on niin paljon lasten huostaanottoja? Sijaisperheistä on huutava pula!!!
        Miksi ei tueta kotikutoista perhepolitiikkaa Suomessa, jotta perheet pysyisivät yhdessä? Kelahan olisi tien näyttäjänä perhepolitiikan tukijana ja kehittäjänä, erinäiset tukitoimenpiteet perheen tukemiseksi, jotta ei tulisi turhia huostaanottoja. Taloudellinen ahdinko perheissä, työttömyys, puolison sairastuminen ja huume-, alkoholiongelmat. Väliinputoajista ei välitetä eikä myöskään auteta erinlaisin tukitoimin. Tulee kalliiksi yhteiskunnalle lasten huostaanotot sen vuoksi, että poliittiset päättäjät eivät ole tehneet ennalta ehkäisevää työtä perhepolitiikan kehittämiseksi. Suomalaista perhepolitiikka olisi pitänyt kehittää ja tukea yhteiskunnallisesti jo 70 - luvulta lähtien. Syntyvyys on laskenut juuri tästä syystä Suomessa. Miten poliittiset päättäjät aikovat hoitaa maahanmuuttajien perhepolitiikan erilaisin tukitoimenpitein, jottei tulisi huostaanottoja? Paasikivi sanoi aikoinaan, että suomalaiset ovat helvetin tyhmää kansaa hermostuksiin asti. Ainakin perhepolitiikan suhteen. Vuonna 2067 syntyy viimeinen kotikutoinen suomalainen. T. ML

        Jos Kekkonen eläisi vielä vuonna 2067, niin ei syntyisi.

        "Vuonna 2067 syntyy viimeinen kotikutoinen suomalainen."

        Sukurutsan kriittinen piste saavutettu 2067?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vuonna 2067 syntyy viimeinen kotikutoinen suomalainen."

        Sukurutsan kriittinen piste saavutettu 2067?

        Ei tule ikävä tätä sukurutsaa kansaa ! Kateellista, suvaitsematonta itsekästä kansaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vuonna 2067 syntyy viimeinen kotikutoinen suomalainen."

        Sukurutsan kriittinen piste saavutettu 2067?

        84 % on yksinhuoltaja äitejä Suomessa. Se kertoo sen, että miehet ovat hulttioita. 100 % - 84 % = 16 %, eli 16% on kunnollisia perheen isiä, jotka huolehtivat jälkikasvustaan. Jos joku löytää hyvän miehen nykypäivänä, niin se on lottovoitto! Sillä hyvät miehet ovat kuolleet sukupuuttoon aikaa sitten. Jos vielä sellaisen löytää niin pitäköön siitä kiinni kynsin ja hampain!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Kekkonen eläisi vielä vuonna 2067, niin ei syntyisi.

        Hedelmällisessä iässä elävät rikkaat nyt synnytystalkoisiin, niin ettei tarvitse synnytyskoneita ulkoistaa yli rajojen. Kokoomus antoi rikkaille veroalea ja muita etuisuuksia leikkaamalla köyhiltä mm. eräännäisiä tukia asunto-, työllisyys jne. Hallitus voisi myöntää synnytysrahaa rikkaille, jotta täyttäisivät velvollisuutensa tulevilla veronmaksajill a. Köyhät voi vapauttaa tästä velvollisuudesta.

      • Anonyymi

        Perustuslakivaliokunta: toimeentulotuen saaja voidaan vaatia muuttamaan halvempaan asuntoon, esitys asiasta on tehty perustuslakivaliokunnalle. Koskeeko se myös maahanmuuttajia? Maahanmuuttajia asuu enimmäkseen pk - seudulla. Tasapuolisuus ennenkaikkea. Halvat vuokra- asunnot sijaitsevat maaseudulla, jossa ei ole mm. kulkuyhteyksiä, peruspalveluita ja työpaikkoja. Pitkäaikaistyöttömätkö yritetään ajaa susirajan taakse asumaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Kekkonen eläisi vielä vuonna 2067, niin ei syntyisi.

        Kantasuomalaisia on noin 4, 5 miljoonaa. Ulkomaalaisia 1 miljoonaa. Suomessa asuu 5,6 miljoonaa ihmistä. että poliittiset päättäjät repikää siitä mihin pyritte hybriirisyyden vaikuttamasen kautta, kansatallisuuteen nähden? Onko yhd istynyt kansakunta siirtopoliittisesti siirtämässä pakolaisvirtoja maapallomme hydridiilisen kautta?

    • Anonyymi

      Aivovammojen hoitaminen ja kuntoutus on Suomessa vielä lasten kengissä. Tavallaan on hoitovirhe, kun jätetään aivovammapotilas heitteille, ja jätetään taistelemaan yksin byrokratiaa vastaan. Kelan omat lääkärit ovat avainasemassa aivovammapotilaan kuntoutusasioissa, joko myöntämällä kuntoutuksen tai eväämällä kuntoutuksen. Aivovammat eivät välttämättä näy päällepäin. Aivovammapotilaan kuntouttamiseen tarvitaan moniammatillinen työryhmä. Neurologi, neuropsykologi, fysioterapiakuntoutus , geronomi- sosiaalihoitaja/ Kelan omat kuntoutusasianntuntijat. Tuskinpa Kelalla on resursseja ja osaamista tältä saralta? Moni Aivovammapotilas jää ilman lakisääteistä kuntoutusta. Kelalle viesti, että kouluttakaa asiantuntijoita aivovammapotilaan kuntouttamiseen varhaisessa vaiheessa. Aivovammapotilas tarvitsee kuntoutumiseensa moniammatillista osaamista. Olen työskennellyt aivovammapotilaiden parissa. Hoitovirhe on kyseessä, jos jätetään heitteille tai hoitamatta Potilas. T. PML

    • Anonyymi

      Kela ja THL päästelee sammakoita suustaan, että pitää laittaa suola -,sokeri ja rasvavero kansalaisille. Eiköä jo riitä tavallisen kansalaisen kyykyttäminen! Haloo Kela ja THL, rajansa kullakin mitä suustansa päästelee. Eiköhän se ole ravintoteollisuuden asia laskea tuotteiden kaloripitoisuudet ravintoketjussa. Köyhällä ei ole varaa syödä kuin höttöruokaa, ruoka on muutenkin kallista tänäpäivänä. Herrat voivat syödä hanhenmaksapalleroita, tavallinen kansa syö lenkkimakkaraa ravinnokseen. Ei työttömällä ja pientuloisella eläkeläisellä ole varaa syödä monipuolisesti.

      • Anonyymi

        Näin ja toisaalta kyllä ihminen myös suolaa ja sokeria tarvitsee, mutta ei liikaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin ja toisaalta kyllä ihminen myös suolaa ja sokeria tarvitsee, mutta ei liikaa..

        "Harri Holkeri sanoi tässä taannoinen, et tavalliselle kansalle sirkushuveja ja silakkaa niin kansa on tyytyväinen!" Silakka on tänäpäivänä herrojen ruokaa, sillä tavallisella kansalla ei ole varaa syödä silakkaa, koska on sikakallista kilohintoinensa. Eikä myöskään tavallisella kansalaisella ole edes varaa sirkushuveihin puhumattakaan.

        "Harri Holkeri sanoi tässä taannoinen, et tavalliselle kansalle sirkushuveja ja silakkaa niin kansa on tyytyväinen!"

        NHL:n sijaan THL:ää ja silakan sijaan hivakkaa.

    • Anonyymi

      Lääketeollisuus, ravintoteollisuus, tupakkateollisuus ja alkoholiteollisuus luovat ihmisille erilaisia sairauksia yhdessä tai erikseen. Verottakoon veroviranomainen lääke-, ravinto-, tupakka ja alkoholiteollisuutta. Siellähän liikkuvat suuret voitot!

      • Anonyymi

        Eikös sitä veroteta jo

      • Anonyymi

        Voisivat bensaakin verottaa. Suomi taitaa olla yksin maailman harvoja maita, jossa ei ole bensiinile veroa.

    • Anonyymi

      Kela ei ole kiinnostunut kuntouttamaan vajaakuntoisia asiakkaitaan. Se on tosiasia, sen sijaan on ajamassa asiakkaitaan mielenterveysreikkiin, masennuksen kautta. Ihminen ajetaan loppuun, että hän uupuu tässä oravanpyörässä. Kela ei edes vaivaudu neuvomaan asiakkaitaan, että mitä mahdollisuuksia hänellä olisi kuntoutumisen suhteen. Vahva ihminen psyykeltänsä pärjää näiden koviksien kanssa. Laki on vain kävelevä mainos monellekin instanssille, jotka eivät halua noudattaa säädettyjä lakeja. Vajaakuntoisesten kuntoutuslaki ja velvoite on Kelassa hakusessa. Kela palkatkoon työntekijöiksi Sosionomeja -, ja geromeja, heillä on osaamista kuntoutusasioissa. T. PML

    • Anonyymi

      Jos joudutte sellaisen kiusanteon kohteeksi, että teitä yritetään saada väkisin johonkin kuntoutettavaksi tai muuhun sellaiseen toimintaan jossa perusteena on työ- tai toimintakyvyn puute, silloin on teidän oman oikeusturvankin kannalta tärkeää että käynnistätte asiassa selvityksen, mihin ne väitteet (joita perusteluina em. palveluille käytetään) oikein perustuvat.

      Eli kysytte suoraan, kuka, milloin ja millä perusteilla on teidät määrittänyt esim. työ- tai toimintakyvyttömäksi, ja vastaukseksi ei missään tapauksessa kannata hyväksyä sitä mitä laissa lukee, koska lakihan ei teitä työ- tai toimintakyvyttömäksi määritä.

      Se on viranomainen joka tuon päätelmän tekee, ja se päätelmä on syytä tarkistaa, tarvittaessa vaikkapa kanteluteitse. Jos viranomaisen päätelmästä ja sen seurauksista on syntynyt vielä vahinkoakin, sitten lisäksi myös pyydätte että vahinko korvataan ja väärin toiminutta viranomaista rankaistaan.

      Kaikissa tapauksissa kannattaa kaikesta kirjallisesta asioinnista ottaa aina kopio, ja mieluiten myös kaikki viranomaisen kanssa käytävät suulliset keskustelut on syytä nauhoittaa.

      Tämä siksi, että tuo yo. kaltainen menettelytapa on suorastaan täysin järjestelmällistä, luultavasti työvoimaviranomaiset eivät edes itse ymmärrä toimivansa asiassa lainvastaisesti.

      • Anonyymi

        Niin uskomatonta kuin se onkin, lainsäätäjä on totta tosiaan luonut lain, jossa kansalaiselle voidaan MÄÄRÄTÄ palveluntarpeita.

        Tämä koko laki on niin perverssi että ei jumalauta tiedä miten päin kiemurrella kun tuota tekstiä lukee.

        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141369

        "2 §
        Ohjaus monialaiseen yhteispalveluun
        Työttömällä on monialaisen yhteispalvelun tarve, jos..."

        Ainoa henkilö koko maailmankaikkeudessa, joka voi arvioida ihmisen tarpeet on ihminen itse. VIRANOMAINEN EI VOI MÄÄRÄTÄ TARPEITA IHMISELLE.

        Edes lääkäri ei voi määrätä läkkeitä tai hoitoja ihmiselle. Sellaista absurdiutta kuin lääkemääräys tai hoitomääräys ei voi olla olemassa koska se rikkoo ihmisen itsemääräysoikeutta.

        Itsemäärittelyoikeus koskee myös sairaita ja vajaakuntoisia. Ei mikään laki voi määrätä edes vajaakuntoista ja sairasta, että hänen on mentävä palveltavaksi.

        Parannettavissa olevaa syöpää sairastavalla on itsemääräämisoikeus joka takaa hänelle oikeuden myös kieltäytyä tarjotuista hoidoista.

        Ihminen itse päättää ja tämä päätösvalta ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, terveydentilasta tai mistään muustakaan ominaisuudesta.

        On aivan uskomatonta kuinka pitkälle valtion määräys- ja määrittelyvallan yksityisten kansalaisten henkilökohtaisiin asioihin on annettu venyä Suomessa.

        On aivan käsittämätöntä paskaa kuunnella miten nyt sekä Essayah että oikeusministeri Hensikksson puhuvat aivan kuin normaalina asiana että hallituksen tehtävä on laittaa ihmiset liikkumaan. Kai ne kohta määrää kaikille askelmittarin ranteeseen ja 10 000 askelta päivässä lakisääteiseksi.

      • Anonyymi

        Mistä kuntouttavan työtoiminnan pitäisi kuntouttaa? Mikä on se elementti ilmaiseksi teetetyssä työssä jonka pitäisi kuntouttaa ihmistä ja mistä ongelmasta?

        Kuntouttava työtoiminta on ihmisen kunniaa loukkaavaa pelleilyä jota väitetään kuntoutukseksi. Perustuslain vastaisten lakien puitteissa kaikista köyhimmät sosiaaliturvariippuvaiset voidaan jopa 40% toimeentulotuen perusoan leikkauksen uhalla velvoittaa tällaiseen "kuntoutukseen".

        Kun jalkasi on poikki ja lääkäri ehdottaa hoidoksi fysioterapeutin kanssa toteutettavaa oikeaa kuntoutusta, sinulla on oikeus kieltäytyä. Edes OIKEAAN kuntoutukseen ei ketään voida velvoittaa.

        Suomi on maa, jossa ihminen voidaan aivan oikeasti pakottaa osallitumaan ilmaistyöhön ja aivottomaan pelleilyyn vain siksi koska hän on KÖYHÄ, ja riippuvainen sosiaaliturvasta.

      • Anonyymi

        Ihan hyvä kommentti mutta on tässäkin aikamoinen aivopieru nähtävillä:

        "lakihan ei teitä työ- tai toimintakyvyttömäksi määritä.

        Se on viranomainen joka tuon päätelmän tekee, ja se päätelmä on syytä tarkistaa, tarvittaessa vaikkapa kanteluteitse."

        Päätelmän ihmisen työ- ja toimintakyvystä tekee ihminen itse. Aika käsittämätöntä ajatella, että pitäisi mennä tarkistamaan joltakin toiselta henkilöltä oma työ- ja toimintakyky ikäänkuin sitä ei itse pystyisi arvioimaan.

        Lisäksi. Vajaakuntoinen ja sairaskin usein pystyy tekemään töitä. Vajaakuntoisuudesta on tehty vain tekosyy olla maksamatta palkkaa.

        Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan olotila, että elämään kuuluu se joku sosiaalitäti tai muu viranomainen jolle täytyy säännöllisin väliajoin mennä raportoimaan jotakin omista asioista. Kun siihne on tottunut jo lapsesta asiti ja usein lapsuudenperhe- elämästäkin asti, sitä ei osata kyseenalaistaa.

        Sehän ei ole millään tavalla normaali ja terve tilanne että elämässä jatkuvasti häärää joku helvetin sosiaalitäti tai viranomainen jolle täytyy jatkuvasti tilittää ja selittää omia asioita ja tilanteita. Koko ajan täytyy olla joku "auttaja" elämässä joka nuuskii yksityisasiasi säännöllisin väliajoin.

        Kukaan ei osaa suomessa edes kyseenalaistaa tällaista "normaalia".

        Tällainen julkisen vallan loputon invaasio ja läsnäolo yksityisen kansalaisen elämässä on jo ylisukupolvista monille.

        Suurin osa tavallisista suomalaisista ei osaa edes kuvitella elämää kokonaan ilman ulkopuolista julkisen vallan valvojaa. Ajatelkaa millaista olisi elää loppuelämä vain rauhassa. Ei tarvitsisi koskaan enää selittää, tilittää ja raportoida kenellekään mitään omsita asioista. Suomessa se tuntuu utopialta.

        korj. "Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan olotila"

        Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan normaali olotila

      • Anonyymi

        Hyvin kommentoitu!! Se on juuri näin!

        Suomessa käytetään valkoista orjatyövoimaa, malli haettu Amerikasta? Amerikassa käytettiin mustia orjatyövoimana. Väri on vain muuttunut mustasta valkoiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa käytetään valkoista orjatyövoimaa, malli haettu Amerikasta? Amerikassa käytettiin mustia orjatyövoimana. Väri on vain muuttunut mustasta valkoiseen.

        Totta turiset ja tahti vain kiihtyy: Maahanmuuttajien taakanjako etenee EU:ssa

        Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi lakiesitys, joka koskee pitkään EU-alueella oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemaa. Mepit haluavat, että kolmansien maiden kansalaiset voivat jatkossa liikkua EU-maasta toiseen ilman lisätarkastuksia, että pitkään oleskelleen EU-statuksen voisi jatkossa saada kolmessa vuodessa viiden sijaan ja että huollettavat lapset saisivat automaattisesti saman aseman kuin vanhemmat.
        https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuuttajien-taakanjako-etenee-eussa-hakkarainen-vastusti-kansallisvaltioille-ei-jaa-paljoa-sanansijaa/

        Tässä lisää: Perussuomalaiset haluaa tiukentaa sekä humanitäärisen että työperäisen maahanmuuton ehtoja. Rkp taas haluaa lisätä maahanmuuttoa.

        Rkp linjasi hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa useita tavoitteita, joilla edistettäisiin sekä työperäistä että humanitääristä maahanmuuttoa. Puolue haluaisi esimerkiksi poistaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan ja nostaa pakolaiskiintiötä.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009526300.html

        PS sikahalpaa työvoimaa

        Mistähän persut aikovat saada siivoojia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan olotila, että elämään kuuluu se joku sosiaalitäti tai muu viranomainen jolle täytyy säännöllisin väliajoin mennä raportoimaan jotakin omista asioista. Kun siihne on tottunut jo lapsesta asiti ja usein lapsuudenperhe- elämästäkin asti, sitä ei osata kyseenalaistaa.

        Sehän ei ole millään tavalla normaali ja terve tilanne että elämässä jatkuvasti häärää joku helvetin sosiaalitäti tai viranomainen jolle täytyy jatkuvasti tilittää ja selittää omia asioita ja tilanteita. Koko ajan täytyy olla joku "auttaja" elämässä joka nuuskii yksityisasiasi säännöllisin väliajoin.

        Kukaan ei osaa suomessa edes kyseenalaistaa tällaista "normaalia".

        Tällainen julkisen vallan loputon invaasio ja läsnäolo yksityisen kansalaisen elämässä on jo ylisukupolvista monille.

        Suurin osa tavallisista suomalaisista ei osaa edes kuvitella elämää kokonaan ilman ulkopuolista julkisen vallan valvojaa. Ajatelkaa millaista olisi elää loppuelämä vain rauhassa. Ei tarvitsisi koskaan enää selittää, tilittää ja raportoida kenellekään mitään omsita asioista. Suomessa se tuntuu utopialta.

        Eläkkeetkin voisi kertyä työllisille jo sieltä alaikäisestä lähtien..

        Ymmärrän pointtisi, että akateemisille riittää töitä, sortaakseen köyhiä! Köyhät työllistävät akateemisia. Mm. Sosiaaliviranomaisten kautta. Akateemisilla pitää olla omat alustalaisensa, jotta heidän statuksen säilyisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta on jakautunut kahtia. Köyhät ja rikkaat! Tehtaillaan omat alustalaiset-, yhteiskunnan pudokkaat. Se nähdään jo syntyessään yhteiskunnallinen asema, koulutus ja koulupudokkaat. Peruskoulussa jo muotuu jo mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut parempiosaisempaan vai huono- osaisempaan kansalaiseen. Tehtaillaan tahallisesti sosiaaliholhokkeja, joilla ei ole ihmisarvoa tässä maassa. Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä. Sillä sosiaaliholhokit työllistävät monia viranomaisia. T. PML

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä kommentti mutta on tässäkin aikamoinen aivopieru nähtävillä:

        "lakihan ei teitä työ- tai toimintakyvyttömäksi määritä.

        Se on viranomainen joka tuon päätelmän tekee, ja se päätelmä on syytä tarkistaa, tarvittaessa vaikkapa kanteluteitse."

        Päätelmän ihmisen työ- ja toimintakyvystä tekee ihminen itse. Aika käsittämätöntä ajatella, että pitäisi mennä tarkistamaan joltakin toiselta henkilöltä oma työ- ja toimintakyky ikäänkuin sitä ei itse pystyisi arvioimaan.

        Lisäksi. Vajaakuntoinen ja sairaskin usein pystyy tekemään töitä. Vajaakuntoisuudesta on tehty vain tekosyy olla maksamatta palkkaa.

        Työterveyshuollot ja työnantajat, jossa on mukana myös Kela ovat ajamassa työntekijöitä työkyvyn arviointiin. Eikös tämä ole sitä tehtailua, että saadaan esim. Vajaakuntoiset työntekijät pois työmarkkinoilta Kelan pompoteltavaksi? Jos kieltäydyt työnantajan/ Kelan määräämiin työkyvyn arvointeihin, niin Kela jättää maksamatta sairauspäivärahat. Kela ja työnantajat rikkovat lakia. Kusettavat työntekijää-, työtekijöitä. Yleensähän tässä maassa on se hulluksi tekeminen mielentervedellisin syin. Sillä saadaan hankala työntekijät ulos työmarkkinoilta suoraan eläkkeelle. Jopa tilailevat psykipuolelle aikoja vajaakuntoisen puolesta hänen tietämättään. Ei pidä suostua moiseen kusetukseen, vaan vaatia perustelut työkyvynarvoihin. Tehdä tutkintapyyntö poliisille työantajan / Kelan rikollisesta toiminnasta, sillä asiakkaalla/ potilaalla on itsemääräämisoikeus itseensä nähden. Kelan toiminta on ristiriitaista, kun puhutaan kuntouttamisesta ja työllistämisestä työmarkkinoilla. Pompotellaan asiakasta edestakaisin Kelan/ työvoimatoimiston välimaastossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä lisää: Perussuomalaiset haluaa tiukentaa sekä humanitäärisen että työperäisen maahanmuuton ehtoja. Rkp taas haluaa lisätä maahanmuuttoa.

        Rkp linjasi hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa useita tavoitteita, joilla edistettäisiin sekä työperäistä että humanitääristä maahanmuuttoa. Puolue haluaisi esimerkiksi poistaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan ja nostaa pakolaiskiintiötä.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009526300.html

        PS sikahalpaa työvoimaa

        Olen samaa mieltä perusuomalaisten kanssa maahanmuuttopolitiikasta. Työperäinen maahanmuutto pitäisi porrastaa tai pisteyttää Suomeen tulijat statuksen mukaisesti. Kielitaitoiset koulutetut maahanmuuttajat ja kielitaidottomat kouluja käymättömät maahanmuuttajat. Suomi tarvitsee kalliita tulkkeja selvittämään maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajille tulee opettaa Suomenkieli, jotta pärjäisivät autettavasti asioidensa hoitamisessa. Tulkit tulevat kalliiksi veronmaksajille. Hyvin koulutetut osaavat Englantia heidän on helppo integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kouluja käymättömät sijoittuvat matalapalkkaisiin töihin. Esim. Siivoojiksi, jotka joutuvat hakeutumaan sosiaalitoimen/ Kelan asiakkaaksi jatkossa. Suomessa on jo ihan tarpeeksi jo sosiaaliholhokkeja, lisää ei tarvita maahanmuuton kautta. Järki nyt käteen hyvät päättäjät maahanmuuttopolitiikassa. Hoitakaa ensin oman maan sisäiset asiat kuntoon, oman kansan asiat mm. Työllisyys, palkka ja koulutus olisi taattu peusoikeutena kotikutoisille suomalaisille. Suomessa on työttömänä tälläkin hetkellä 250 000 työtöntä vailla koulutusta, jotka eivät työllisty koskaan. Pitkäaikaistyöttömät mukaan lukien. Suomi ei tarvitse maahanmuuttajista halpatyövoimaa!

        Suomi on hyvinvointi valtio rikkaille, ei köyhille! Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, keskiluokka putoaa pois! On vain rikkaat ja köyhät. Sitä se Euroopanunioniin liittyminen tiesi. Väyrynen sanoi aikoinaan, että Suomen oma markka olisi pitänyt jättää kellumaan euron rinnalle, niin olisi ostovoima säilynyt kansalla. Kruunumaat Norja, Ruotsi ja Britania eivät luopuneet kruunustaan. Britania erosi e- unionista, eivät halua, elättää kolmansien maiden kansalaisia. Eivätkä halua olla Brysselin holhouksenalaisia ,kuten me suomalaiset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän persut aikovat saada siivoojia?

        Purra ajaa puolueensa kanssa maahanmuutto-, työperäistämaahan muuttoa ja hallitsematonta maahanmuuttoa oikeasuuntaisesti. Purra pitää asiaa nyt aktiivisesti agendalla. Tällä hetkellä on 400 000 työtöntä ja heidät pitäisi jotenkin työllistää ja luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Ensin pitää hoitaa oman maan sisäiset rakenteet kuntoon palveluiden ja työllisyyden kautta. Erännäisiin sosiaalitukiin menee 7.8 milj euroa per v. Suomi on kohta pohjolan Kongo, joka köyhtyy poukkoilevalla maahanmuuttopolitiikallaan. Tänne ei tarvita halpatyövoimaa jatkossakaan! Verotus on epäoikedenmukaista mm. Pienituloisia eläkeläisiä rangaistaan ja heidän ostovoimaansa hekennetään markinaaliverotuksen kautta. Liian korkealla verotuksella ja samalla leikataan terveyspalveluita ikäihmisten kohdalla. Suomesta tulee kehitysmaa joka kohta itse tarvitsee ulkomaan apua. Nato ja jenkit, jotka miehittävät Suomen tulevaisuudessa.

        Tällä nyt taas ole akateemisuuden ja kouluttamattomuuden kanssa mitään tekemistä. Akateeminen työttömyys ja köyhyys on suomessa suurta. Ja esim.työllisyyspalveluiden piirissä ja Kelassa työskentelee paljon matalasti koulutettua väkeä.

        Koulutustaso ei takaa suomessa mitään. Hyvätuloiseksi ja vallankäyttäjäksi voi päätyä myös matalalla kolutustaustalla.

        Tässä keskustelussa on kyse yksinkertaisesti julkisen vallan käytöstä suhteessa tavallisiin kansalaisiin riippumatta heidän koulutustaustastaan.

        Voisitko vihdoin todistaa väitteesi että ulkomainen työvoima on Suomessa jotenkin halvempaa kuin kotimainen? En usko tuota hokemaa pätkääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työterveyshuollot ja työnantajat, jossa on mukana myös Kela ovat ajamassa työntekijöitä työkyvyn arviointiin. Eikös tämä ole sitä tehtailua, että saadaan esim. Vajaakuntoiset työntekijät pois työmarkkinoilta Kelan pompoteltavaksi? Jos kieltäydyt työnantajan/ Kelan määräämiin työkyvyn arvointeihin, niin Kela jättää maksamatta sairauspäivärahat. Kela ja työnantajat rikkovat lakia. Kusettavat työntekijää-, työtekijöitä. Yleensähän tässä maassa on se hulluksi tekeminen mielentervedellisin syin. Sillä saadaan hankala työntekijät ulos työmarkkinoilta suoraan eläkkeelle. Jopa tilailevat psykipuolelle aikoja vajaakuntoisen puolesta hänen tietämättään. Ei pidä suostua moiseen kusetukseen, vaan vaatia perustelut työkyvynarvoihin. Tehdä tutkintapyyntö poliisille työantajan / Kelan rikollisesta toiminnasta, sillä asiakkaalla/ potilaalla on itsemääräämisoikeus itseensä nähden. Kelan toiminta on ristiriitaista, kun puhutaan kuntouttamisesta ja työllistämisestä työmarkkinoilla. Pompotellaan asiakasta edestakaisin Kelan/ työvoimatoimiston välimaastossa.

        Työttömiin kohdistetaan samanlaista indoktrinaatiota kuin esimerkiksi lapsiin tätä nykyä kohdistetaan trans- aivopesua.

        Aivopesu alkaa heti peruskoulun tai peruskoulun jälkeisen koulutuksen/lukion jälkeen jos et välittömästi pääse töihin. Silloin olet velvoitettu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi TE- toimistoon, ja joudut velvoittavien työllisyystoimien kohteeksi.

        Sinun elämäsi kartoitetaan ytimiään myöten ja sinut preparoidaan ihmisenä atomeiksi etsien mikroskoopilla vikoja ja ongelmia jotka selittävät työttömyytesi. Niiden verukkeella sinut voi sitten ohjata, laittaa, pistää, määrätä ja velvoittaa kaiken maailman tautisiin työllisyystoimenpiteisiin jotta ne toiset työllistyvät kustannuksellasi.

        Työllisyys"palvelut" on aivopesukoneisto, joka järjestelmällisesti aivopesee asiakkaansa kuvittelemaan itselleen ongelmia, joilla on tarkoitus selittää heidän työttömyytensä. Työttömyys ei missään nimessä voi olla yhteskunnallinen ongelma. Työttömyyden syy ei voi olla missään muualla kuin työttömässä itsessään. Näin sua aivopestään nuoresta asti.

        Työllisyyspalveluissa sinulle tehtaillaan ongelmia joita sinulla ei joko ole, tai jotka johtuvat siitä ettei sinulla ole tuloja, ja sillä verukkeella tehdään muista työllisyydenhoitotoimenpiteistä tarpeellisia. Jos sinulla on ongelmia kuten kaikilla ihmisillä, niistä keksitään tekosyy työttömyydellesi vaikka niillä ei ole mitään tekemistä työttömyyden kanssa.

        Kun indoktrinaatio kohdistuu käsitykseen siitä millainen ihminen olet koska kuulut ryhmään x, ja kun aivopesu alkaa jo heti nuorena, ja jatkuu intensiivisesti läpi elämän (koska töihinhän et pääse, tai jos pääset olet silpputyössä läpi elämäsi ja siinä välissä aina velvoitettu työllisyyspalveluaivopesukoneiston prässiin) löydät itsesi vielä vanhanakin kuvittelemassa että työttömyys johtuu sinussa olevista vioista ja jostain helvetin traumahistoriastasi. Suomalainen työtön on tyypillisesti ihminen joka oikeasti kuvittelee työttömyyden johtuvan omista ongelmista.

        https://www.youtube.com/watch?v=Wq2WsLHIS-M

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä perusuomalaisten kanssa maahanmuuttopolitiikasta. Työperäinen maahanmuutto pitäisi porrastaa tai pisteyttää Suomeen tulijat statuksen mukaisesti. Kielitaitoiset koulutetut maahanmuuttajat ja kielitaidottomat kouluja käymättömät maahanmuuttajat. Suomi tarvitsee kalliita tulkkeja selvittämään maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajille tulee opettaa Suomenkieli, jotta pärjäisivät autettavasti asioidensa hoitamisessa. Tulkit tulevat kalliiksi veronmaksajille. Hyvin koulutetut osaavat Englantia heidän on helppo integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan. Kouluja käymättömät sijoittuvat matalapalkkaisiin töihin. Esim. Siivoojiksi, jotka joutuvat hakeutumaan sosiaalitoimen/ Kelan asiakkaaksi jatkossa. Suomessa on jo ihan tarpeeksi jo sosiaaliholhokkeja, lisää ei tarvita maahanmuuton kautta. Järki nyt käteen hyvät päättäjät maahanmuuttopolitiikassa. Hoitakaa ensin oman maan sisäiset asiat kuntoon, oman kansan asiat mm. Työllisyys, palkka ja koulutus olisi taattu peusoikeutena kotikutoisille suomalaisille. Suomessa on työttömänä tälläkin hetkellä 250 000 työtöntä vailla koulutusta, jotka eivät työllisty koskaan. Pitkäaikaistyöttömät mukaan lukien. Suomi ei tarvitse maahanmuuttajista halpatyövoimaa!

        Mitään työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita koska Suomessa ei ole työvoimapulaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä nyt taas ole akateemisuuden ja kouluttamattomuuden kanssa mitään tekemistä. Akateeminen työttömyys ja köyhyys on suomessa suurta. Ja esim.työllisyyspalveluiden piirissä ja Kelassa työskentelee paljon matalasti koulutettua väkeä.

        Koulutustaso ei takaa suomessa mitään. Hyvätuloiseksi ja vallankäyttäjäksi voi päätyä myös matalalla kolutustaustalla.

        Tässä keskustelussa on kyse yksinkertaisesti julkisen vallan käytöstä suhteessa tavallisiin kansalaisiin riippumatta heidän koulutustaustastaan.

        Te- toimisto ja Kela kouluttakoon työntekijänsä ammattiaan vastaavalle tasolle, jotta osaavat hoitaa tehtävänsä. Palkatkoon Sosionomeja ja geronomeja kehittämään sosiaalipalveluita ja jatkokouluttakoon heitä tarvittaessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te- toimisto ja Kela kouluttakoon työntekijänsä ammattiaan vastaavalle tasolle, jotta osaavat hoitaa tehtävänsä. Palkatkoon Sosionomeja ja geronomeja kehittämään sosiaalipalveluita ja jatkokouluttakoon heitä tarvittaessa.

        TE- toimistovirkailijan ammatti on täysin tarpeeton. Noita ihmisten elämän hankaloittajia ei tarvita yhtään mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita koska Suomessa ei ole työvoimapulaa.

        Työvoimapulaa on matalapalkkaisilla aloilla esim. Siivousalalla, hoitoalalla, ravintola-alalla ja raskaissa ammateissa, joihin ei ole halukkaita työnhakijoita, koska työnantajat haluavat halpatyövoimaa. Matapalkkaisuus ajaa Kelan toimeentuloasiakkaaksi, koska ansaittu palkka ei riitä päivittäiseen elämiseen. Orjatyövoimaa!!! Nyt yritetään maahanmuuton kautta saada halpatyövoimaa Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän pointtisi, että akateemisille riittää töitä, sortaakseen köyhiä! Köyhät työllistävät akateemisia. Mm. Sosiaaliviranomaisten kautta. Akateemisilla pitää olla omat alustalaisensa, jotta heidän statuksen säilyisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta on jakautunut kahtia. Köyhät ja rikkaat! Tehtaillaan omat alustalaiset-, yhteiskunnan pudokkaat. Se nähdään jo syntyessään yhteiskunnallinen asema, koulutus ja koulupudokkaat. Peruskoulussa jo muotuu jo mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut parempiosaisempaan vai huono- osaisempaan kansalaiseen. Tehtaillaan tahallisesti sosiaaliholhokkeja, joilla ei ole ihmisarvoa tässä maassa. Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä. Sillä sosiaaliholhokit työllistävät monia viranomaisia. T. PML

        Kyllä. Esim lastensuojelussa pitää huostaanottaa vuosittain yhä enemmän lapsia, että määrärahat kasvaa seuraavaksi vuodeksi. Jos määrärahoja jää käyttämättä, putoaa sen määrä seuraavana vuonna. Sairas systeemi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita koska Suomessa ei ole työvoimapulaa.

        Miten hallitus, Kela ja TE - toimisto aikovat työllistää kotikutoisia suomalaisia jatkossa? Tällä hetkellä on 400 000 työtöntä ilman työpaikkaa. Miksi mainostetaan, että Suomessa on työvoimapulaa? Miksi ei kouluteta kotikutoisia suomalaisia työttömiä jatkossa, jotta työllistyisivat työelämään? Kysynpähän vaan, mutta asiahan ei minulle kuulu! Onko pätevistä opettajista ja työnsuunnittelijoista pulaa? Onko tämä sitä tehtailua ettei ole tahtotilaa työllistää kotikutoisia suomalaisia vallitsevaan työvoimapulaan? Miksi halutaan tuhota suomalaisia työkyisiä ihmisiä työllistymästä koulutuksen kautta? Ensin oma kansa on etusijalla työllistymiseen. Tämä on nyt selkokieltä päättäjille ja kuuma peruna! Miksi kroudata rapakontakaa merta pidemmältä paikkaamaan niin sanottua työvoimapulaa? Hyvin koulutetut lähtevät tästä muumiländien maasta parempien palkkojen perään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän pointtisi, että akateemisille riittää töitä, sortaakseen köyhiä! Köyhät työllistävät akateemisia. Mm. Sosiaaliviranomaisten kautta. Akateemisilla pitää olla omat alustalaisensa, jotta heidän statuksen säilyisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta on jakautunut kahtia. Köyhät ja rikkaat! Tehtaillaan omat alustalaiset-, yhteiskunnan pudokkaat. Se nähdään jo syntyessään yhteiskunnallinen asema, koulutus ja koulupudokkaat. Peruskoulussa jo muotuu jo mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut parempiosaisempaan vai huono- osaisempaan kansalaiseen. Tehtaillaan tahallisesti sosiaaliholhokkeja, joilla ei ole ihmisarvoa tässä maassa. Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä. Sillä sosiaaliholhokit työllistävät monia viranomaisia. T. PML

        Presidentti Niinistö sanoi muistaakseni tullessaan valituksi, että pitää pitää huoli ettei kahtiajakautumista tule.

        Mitenköhän on käynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvoimapulaa on matalapalkkaisilla aloilla esim. Siivousalalla, hoitoalalla, ravintola-alalla ja raskaissa ammateissa, joihin ei ole halukkaita työnhakijoita, koska työnantajat haluavat halpatyövoimaa. Matapalkkaisuus ajaa Kelan toimeentuloasiakkaaksi, koska ansaittu palkka ei riitä päivittäiseen elämiseen. Orjatyövoimaa!!! Nyt yritetään maahanmuuton kautta saada halpatyövoimaa Suomeen.

        Höpö höpö.

        Työvoimapula tarkoittaa sitä että on pula työntekijöistä.

        Kun väitetysti työvoimapulasta kärsivälle alalle, ravintolaan vyöryy 300 työhakemusta ja vain 17 palkataan, se tarkoittaa että ravintola- alalla EI OLE työvoimapulaa.

        https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a4fddab4-dec6-4fd0-bc04-3f8d41ede035

        Tilanteissa joissa työpaikoilla kärsitään työntekijöiden puutteesta, kyse on työnantajan haluttomuudesta palkata lisää työntekijöitä, tai sitäkin useammin paskasta työpaikasta muulla tavoin. Työyhteisö koostuu mielisairaista autisteista sosiopaateista tai muista tyhmistä sosiaalivammaisista mulkuista. Tai sitten työpaikassa itsessään on jotakin muuta perustavanlaatuista vikaa. Tällaisia tekijöitä löytyy taustalta silloin kun työpaikoilla oiekasti kärsitään työntekijäpulasta.

        Tällainen "työvoimpula" ei johdu siitä etteikö työvoimaa ole saatavilla. Oikea työvoimapula tarkoittaa työmarkkinoilla tilannetta jossa työntekijöitä ei ole tarpeeksi saatavilla. Tämä ei todellakaan ole Suomessa tilanne.

        Työvoimapula on suuri, pitkään hoettu VALHE jolla on ihan selvä tarkoitus:

        Työvoimapulavalheen tarkoitus on syyllistää ja vastuuttaa työttömät työttömyydestään.

        Työvoimapulan aikanahan kuka tahansa saa helposti töitä -> voidaan vetää johtopäätös että jos ihminen on työvoimapulan aikana työtön on hänen täten oltava työtön omasta halustaan, tai sitten koska on ihmisenä osaamaton paska.

        Syyllistetty ja vastuutettu työtön on helppo kiristää ala- arvoisiin häntä itseään hyödyttämättömiin työsuhteisiin ja orjatöihin vain siksi, koska hänet on saatu kuvittelemaan että hänen täytyy korvata jotakin suurta kiitollisuudenvelkaa yhteiskunnalle "ilmaisesta ylläpidostaan" työnteolla.

        Työvoimapulavalheen tarkoitus on myöskin luoda yhteiskuntaan lynkkaava asenneilmasto sosiaaliturvariippuvaisia työttömiä kohtaan. Näin saadaan aikaan tilanne jossa yleinen asenneilmasto sallii ajatuksen viimesijasimpien tukien leikkauksista kuritustoimenpiteenä, ja työttömien pakkotoimista kostoksi heidän siivellä elämisestään ja Kelalomailustaan.

        Hehän voisivat milloin tahansa vain mennä töihin, mutta kun toimeentulotuilla kitminen ja tukien kuukausittainen kerjääminen on niin paljon kivempaa.

        Joku viisas joskus totesi että

        If you repeat a lie often enough, people will believe it. If you repeat a lie often enough, it becomes the truth. If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it.

        Työvoimapulavalhe on yksi tällaisista vuosikymmeniä tieten tahtoen hoetuista valheista.

        Nykyajan työttömyysongelma on 90- luvun laman seurauksena aiheutuneen massatyöttömyyden jatkumo, josta ei ole edes haluttu eroon. Työttömyys sementoitiin 90- luvun laman jälkeen pysyväksi osaksi yhteiskunnan toimintaa, koska silloin keksittiin että työttömistä voi valjastaa toisten elinkeinon.

        Surkuhupaisinta on että 90- luvulla irtisanomisten ja suuren työttömyyden ohessa lakkoiltiin paljon mm. työvoimapulan takia. Haamuhoitajista tuli normi. Esim oman hoitoalan koulutukseni työharjoittelujakso pitkittyi näiden ysärin lakkoilujen takia. Silloin protestoitiin aivan samaa ongelmaa kuin nykyään. Hoitoalalla ei ole tarpeeksi käsiä tekemässä töitä ja palkkaus on liian huono.

        Ongelma ei silloinkaan ollut työvoimapula, vaan työnantajapuolen haluttomuus palkata lisäkäsiä.

        Joka työpaikassa oli rekrykielto koska "ei voida palkata".

        90- luvun laman virallisia työttömyyslukuja on jälkikäteen lähinnä koomista katsoa koska nyt jäkiviisaina tiedämme että vuonna 1994 alkanut työttömyyden "lasku" johtui 100% näistä kaikista työttömyystilastojen siivoamistoimista, eikä todellisesta työllisyyden kasvusta. Oikea työllisyys ei ole todennäköisesti oikeasti kasvanut 90- luvun työttömyystsunamin jälkeen lainkaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_1990-luvun_alun_lama

        "Työttömien määrä oli suurimmillaan vuonna 1994, minkä jälkeen se laski hitaasti aina vuoteen 2009 asti[15][16]. Suomen työttömyysaste ei ole palannut vieläkään lamaa edeltäneelle tasolle[15]."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä kommentti mutta on tässäkin aikamoinen aivopieru nähtävillä:

        "lakihan ei teitä työ- tai toimintakyvyttömäksi määritä.

        Se on viranomainen joka tuon päätelmän tekee, ja se päätelmä on syytä tarkistaa, tarvittaessa vaikkapa kanteluteitse."

        Päätelmän ihmisen työ- ja toimintakyvystä tekee ihminen itse. Aika käsittämätöntä ajatella, että pitäisi mennä tarkistamaan joltakin toiselta henkilöltä oma työ- ja toimintakyky ikäänkuin sitä ei itse pystyisi arvioimaan.

        Lisäksi. Vajaakuntoinen ja sairaskin usein pystyy tekemään töitä. Vajaakuntoisuudesta on tehty vain tekosyy olla maksamatta palkkaa.

        Eikö sen päätelmän ihmisen toimintakyvystä/ työkyvystä, tee lääkäri?
        Lausuntoineen. Vaatikaa siis päästä lääkärille,jos leimataan työllisyyspalveluissa vajaakuntoiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kuntouttavan työtoiminnan pitäisi kuntouttaa? Mikä on se elementti ilmaiseksi teetetyssä työssä jonka pitäisi kuntouttaa ihmistä ja mistä ongelmasta?

        Kuntouttava työtoiminta on ihmisen kunniaa loukkaavaa pelleilyä jota väitetään kuntoutukseksi. Perustuslain vastaisten lakien puitteissa kaikista köyhimmät sosiaaliturvariippuvaiset voidaan jopa 40% toimeentulotuen perusoan leikkauksen uhalla velvoittaa tällaiseen "kuntoutukseen".

        Kun jalkasi on poikki ja lääkäri ehdottaa hoidoksi fysioterapeutin kanssa toteutettavaa oikeaa kuntoutusta, sinulla on oikeus kieltäytyä. Edes OIKEAAN kuntoutukseen ei ketään voida velvoittaa.

        Suomi on maa, jossa ihminen voidaan aivan oikeasti pakottaa osallitumaan ilmaistyöhön ja aivottomaan pelleilyyn vain siksi koska hän on KÖYHÄ, ja riippuvainen sosiaaliturvasta.

        Kuntouttava työtoiminta ja kuntoutus eivät tarkoita samaa.
        Kuntoutusta haetaan vakuutusyhtiöltä tai kelalta. Ja saadaan yleensä sairauden tai vamman toipumisvaiheeseen avuksi,että pystytään joko palaamaan työelämään tai kuntoutus on terveydenhuollon hoidon jatkumo,parantumiseen.
        Kuntoutuksen ajalta maksetaan kuntoutustukea. De voi myös muuttua myöhemmin eläkkeeksi,jos henkilön kuntoutuksessa on todettu olevan työkyvytön pysyvästi. Lääkärinlausunto siinäkin on ratkaisevassa osassa,myönnetäänkö eläke.
        Että näin. Mikä saa ihmiset sekoittamaan kuntoutuksen ja työtoiminnan? Kuntoutuksen ohessahan on työkokeilu,jos siihen on ihmisellä rahkeita,ja työkokeilulla selvitetään sitä,millä tavoin kuntoutuja selviää töistä. Joko entisestä tai mihin on työkokeiluåsikka löydetty,ja minkä pitäisi vastata osaamista.

      • Anonyymi

        "Eli kysytte suoraan, kuka, milloin ja millä perusteilla on teidät määrittänyt esim. työ- tai toimintakyvyttömäksi, ja vastaukseksi ei missään tapauksessa kannata hyväksyä sitä mitä laissa lukee, koska lakihan ei teitä työ- tai toimintakyvyttömäksi määritä."

        Jos tolla ajatuksenjuoksulla ei myönnetä työkyvyttömyyseläkettä, niin semmosta nuppivikaa olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        korj. "Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan olotila"

        Lukemattomille aivan tavallisille suomalaisille ihmisille on aivan normaali olotila

        Lukeminen kannattaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kommentoitu!! Se on juuri näin!

        Olipa napakasti kommentoitu! Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa käytetään valkoista orjatyövoimaa, malli haettu Amerikasta? Amerikassa käytettiin mustia orjatyövoimana. Väri on vain muuttunut mustasta valkoiseen.

        Afrikasta vietiin geneettisesti hyvää työvoimaa fyysiseen orjatyöhön. Mihin työhön suomalaisesta pitkäaikaistyöttömästä olisi? Pupuleikkeihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä lisää: Perussuomalaiset haluaa tiukentaa sekä humanitäärisen että työperäisen maahanmuuton ehtoja. Rkp taas haluaa lisätä maahanmuuttoa.

        Rkp linjasi hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa useita tavoitteita, joilla edistettäisiin sekä työperäistä että humanitääristä maahanmuuttoa. Puolue haluaisi esimerkiksi poistaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan ja nostaa pakolaiskiintiötä.
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009526300.html

        PS sikahalpaa työvoimaa

        Entä maastamuuton ehdot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän pointtisi, että akateemisille riittää töitä, sortaakseen köyhiä! Köyhät työllistävät akateemisia. Mm. Sosiaaliviranomaisten kautta. Akateemisilla pitää olla omat alustalaisensa, jotta heidän statuksen säilyisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta on jakautunut kahtia. Köyhät ja rikkaat! Tehtaillaan omat alustalaiset-, yhteiskunnan pudokkaat. Se nähdään jo syntyessään yhteiskunnallinen asema, koulutus ja koulupudokkaat. Peruskoulussa jo muotuu jo mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut parempiosaisempaan vai huono- osaisempaan kansalaiseen. Tehtaillaan tahallisesti sosiaaliholhokkeja, joilla ei ole ihmisarvoa tässä maassa. Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä. Sillä sosiaaliholhokit työllistävät monia viranomaisia. T. PML

        "Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä."

        Kuulostaa pyyteettömältä huolenpidolta ja rehelliseltä välittämiseltä. Arvostan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on hyvinvointi valtio rikkaille, ei köyhille! Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, keskiluokka putoaa pois! On vain rikkaat ja köyhät. Sitä se Euroopanunioniin liittyminen tiesi. Väyrynen sanoi aikoinaan, että Suomen oma markka olisi pitänyt jättää kellumaan euron rinnalle, niin olisi ostovoima säilynyt kansalla. Kruunumaat Norja, Ruotsi ja Britania eivät luopuneet kruunustaan. Britania erosi e- unionista, eivät halua, elättää kolmansien maiden kansalaisia. Eivätkä halua olla Brysselin holhouksenalaisia ,kuten me suomalaiset!

        Paavo Väyrynen Suomen presidentiksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Luodaan työttömiä ihmisiä, jotta joutuvat hakeutumaan Kelan /sosiaalitoimen piiriin, että määrätyille eliiteille riittää töitä."

        Kuulostaa pyyteettömältä huolenpidolta ja rehelliseltä välittämiseltä. Arvostan

        Tämä kieroutunut Suomen virkakoneisto eivät tee mitään laupeuden työtä. He ajavat omaa etuansa itsekkäästi. Heti tässä minulle ja kaikki edut voiton maksimoinnit välittämättä toisten ihmisten ahdingosta. Ovat valmiita tuhoamaan toisen ihmisen elämän. Muistakaa hyvävelijärjestelmälliset, että pääkin jää vetävän käteen. Tästä on nyt hyvä esimerkki rakennusteollisuus konkurssialtoinensa. Tulee kalliiksi veronmaksajille, kun tulee lisää työttömiä. Kelalle uusia asiakkaita työttömyyden kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita koska Suomessa ei ole työvoimapulaa.

        Olen samaa mieltä. Työttömiä tulee lisää ensivuonna konkurssien myötä . Miksi kroudata maahanmuuttajia rapakon takaa tänne, jotka eivät työllisty tai jäävät työttömiksi? Ensi pitäisi työllistää omat työttömät nuoret ihmiset. Miksi hössötetään, että eläkeläiset voisivat paikata työvoimapulaa, eiköhän he ole jo ansainneet eläkepäivänsä? Suomessa ei ole työvoimapulaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyajan työttömyysongelma on 90- luvun laman seurauksena aiheutuneen massatyöttömyyden jatkumo, josta ei ole edes haluttu eroon. Työttömyys sementoitiin 90- luvun laman jälkeen pysyväksi osaksi yhteiskunnan toimintaa, koska silloin keksittiin että työttömistä voi valjastaa toisten elinkeinon.

        Rakennusalan työttömyyteen Suomen hallitus voisi hakea Eu- tukipakettia. Suomi on ollut kokoajan vain nettomaksaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennusalan työttömyyteen Suomen hallitus voisi hakea Eu- tukipakettia. Suomi on ollut kokoajan vain nettomaksaja.

        HOX PÄÄTTÄJÄT !! RAKENNUSALAN TYÖTTÖMYYTEEN VOISI HAKEA EU- TUKIPAKETTIA! NIIN NE MUUTKIN MAAT HAKEVAT EU - TUKIA AHDINKOONSA.MM. ITALIA JA ESPANIA TÄSSÄ TAANNOIN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavo Väyrynen Suomen presidentiksi

        Jussi Halla- Aho mieluummin presidentiksi. Hänessä on jämäkkyyttä ja ryhdikkyyttä. Seisoo sanojensa takana ja rohkea mies. On vielä nuori ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kuntouttavan työtoiminnan pitäisi kuntouttaa? Mikä on se elementti ilmaiseksi teetetyssä työssä jonka pitäisi kuntouttaa ihmistä ja mistä ongelmasta?

        Kuntouttava työtoiminta on ihmisen kunniaa loukkaavaa pelleilyä jota väitetään kuntoutukseksi. Perustuslain vastaisten lakien puitteissa kaikista köyhimmät sosiaaliturvariippuvaiset voidaan jopa 40% toimeentulotuen perusoan leikkauksen uhalla velvoittaa tällaiseen "kuntoutukseen".

        Kun jalkasi on poikki ja lääkäri ehdottaa hoidoksi fysioterapeutin kanssa toteutettavaa oikeaa kuntoutusta, sinulla on oikeus kieltäytyä. Edes OIKEAAN kuntoutukseen ei ketään voida velvoittaa.

        Suomi on maa, jossa ihminen voidaan aivan oikeasti pakottaa osallitumaan ilmaistyöhön ja aivottomaan pelleilyyn vain siksi koska hän on KÖYHÄ, ja riippuvainen sosiaaliturvasta.

        Saati sitten sellainen "pikku" epäkohta,että näillä työllisyysnatsien kuntoutuksella voidaan tukirankavaivaiset kuntouttaa pyörätuoliin ja kas vain,mikään taho ei korvaa...omillasi olet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra ajaa puolueensa kanssa maahanmuutto-, työperäistämaahan muuttoa ja hallitsematonta maahanmuuttoa oikeasuuntaisesti. Purra pitää asiaa nyt aktiivisesti agendalla. Tällä hetkellä on 400 000 työtöntä ja heidät pitäisi jotenkin työllistää ja luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Ensin pitää hoitaa oman maan sisäiset rakenteet kuntoon palveluiden ja työllisyyden kautta. Erännäisiin sosiaalitukiin menee 7.8 milj euroa per v. Suomi on kohta pohjolan Kongo, joka köyhtyy poukkoilevalla maahanmuuttopolitiikallaan. Tänne ei tarvita halpatyövoimaa jatkossakaan! Verotus on epäoikedenmukaista mm. Pienituloisia eläkeläisiä rangaistaan ja heidän ostovoimaansa hekennetään markinaaliverotuksen kautta. Liian korkealla verotuksella ja samalla leikataan terveyspalveluita ikäihmisten kohdalla. Suomesta tulee kehitysmaa joka kohta itse tarvitsee ulkomaan apua. Nato ja jenkit, jotka miehittävät Suomen tulevaisuudessa.

        Suomen hallinnon toimet tulisi viedä tarkisteltaviksi EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvoimapulaa on matalapalkkaisilla aloilla esim. Siivousalalla, hoitoalalla, ravintola-alalla ja raskaissa ammateissa, joihin ei ole halukkaita työnhakijoita, koska työnantajat haluavat halpatyövoimaa. Matapalkkaisuus ajaa Kelan toimeentuloasiakkaaksi, koska ansaittu palkka ei riitä päivittäiseen elämiseen. Orjatyövoimaa!!! Nyt yritetään maahanmuuton kautta saada halpatyövoimaa Suomeen.

        Hallituksen työelämäuudistuksilla saadaan irtisanomisen helpotuttua halpatyövoimaa kantaväestöstä. Nerokas suunnitelma todella, kuinka kaikki palkolliset saadaan ahdistettua orjatyörinkiin kokeilemaan,harjoittelemaan ja kuntoutumaan....hyvä Suomi (lue:haistakaa paska koko valtiovalta!)

    • Anonyymi

      Kun Suomi liittyy virallisesti Natojäseneksi, niin leikataanko sosiaalietuisuuksia ja nostetaanko kansalaisten verotaakka? Verot nousevat ja sosiaalietuisuuksia leikataan aivan varmasti. Köyhät jää hoitamatta ja rikkaat saavat vakuutuksien kautta tervedenhuollonpalveluita. Suomi on maksava osapuoli ja puskurivaltio koko Nato -operaatiossa. Tulee kalliiksi Suomelle koko Natojäsenyys tulevaisuudessa. Suomi ikääntyy ja Suomi joutuu lisäämään työikäistä maahan muuttoa, jotta veron kantokyky säilyisi samantasoisena nykyään.

      • Anonyymi

        Miksi ei operustettu sotilaallista pohjoismaiden yhteistä liittoumaa ennen Euroopan unioniin liittymistä? Nyt ruotsalaiset hakevat kumppaniutta sekasortoisessa tilassa yhdessä norjalaisten kanssa! Venäjä ja amerikkalaiset ottavat vielä yhteen, Virosta ja Suomesta tulevat puskurivaltioita, kun venäläiset ja amerikkalaiset ottavat mittaa toisistaan.

        Miksi ei ole perustettu sotilaallista pohjoismaiden yhteistä liittoutumaa ennen Euroopan unioniin liittymistä? Nyt ruotsalaiset hakevat kumppaniutta sekasortoisessa tilassa yhdessä norjalaisten kanssa! Venäjä ja Amerikka ottavat vielä yhteen. Virosta ja Suomesta tulevat puskurivaltioita, kun venäläiset ja amerikkalaiset ottavat mittaa toisistaan. Venäläiset hakevat liittoumakumppaneita Aasian maiden yhteisestä liittoumasta ja amerikkalaiset Euroopan unionionliittoutumasta. Pakolaisvirrat lisääntyvät maapallollamme, jotka vaeltavat paikasta toiseen ilman päämäärää. Suuri ahdistus kohtaa meitä kaikkia!

      • Anonyymi

        Ketä Suomi kumartaa itää vai länttä? Jää nähtäväksi historian kiertokuluksi markkitalouden hyvinvointivaltiona?

    • Anonyymi

      Jos ette ole työ- ja/tai toimintakyvyttömiä, mutta te-toimisto teitä yrittää väkisin sellaiseksi muuttaa, esim. tarjoamalla sellaisten ongelmien "parantamiseen" jotakin eriskummallisia palveluja joissa on lähes aina palkaton työ mukana, selvittäkää te-toimiston kanssa aina mikä on se PERUSTE miksi he ovat sellaisen arvion tehneet (joiden perusteella ko. palvelut)

      Muistakaa se, että teillä on lakiin perustuva oikeus vapauteen valita työnne, eikä sitä voi te-toimiston viranomainen vaatimuksillaan ohittaa.

      Jos te-toimisto tekee mitään sellaista, jossa teidän oikeuttanne vapaasti valita työ loukataan, silloin lähtökohtaisesti kantelut tehdään aina suoraan ylimmälle lainvalvojalle esim. eduskunnan oikeusasiamies.

      Tämä perustuslain pykälä voi vaikuttaa nopeasti luettuna merkityksettömältä tai vähäiseltä lailta, mutta te-toimiston kanssa asioitaessa se on niitä isoimpia ja tärkeimpiä lakeja jotka on syytä muistaa jokaisessa tilanteessa ja sanankäänteessä mitä te-toimistossa tehdään.

      Jos olet epävarma, tee vaikka niin että sanot te-toimistolle selkeästi että haluat pitää edelleen PL 18 mukaisen oikeuden itselläsi, etkä luovu siitä missään tilanteessa, myöskään suunnitelmilla ei em. pykälää ohiteta.

      Tässä Suomen "palvelu"systeemissä ei ole mistään muusta kyse kuin täysin järjestelmällisestä viranomaiskiusanteosta asiakasta kohtaan, kun on asetettu poliittisilla perusteilla tavoitteet saada työttömiltä työpanos kaikin mahdollisin keinoin, myös selkeästi täysin laittomin keinoin.

      • Anonyymi

        Ketjun otsikkona oleva Kela ei tähän asiaan liity juurikaan mitenkään.

        Kelassa osaavat kyllä toimia ihan oikeinkin, olen varma siitä että Kela on tietoinen siitä miten työvoimapoliittista "palvelua" käytetään käytännössä ihmisten pakottamiseen ja vieläpä täysin väärillä perusteilla.

        Asia on jo lähtenyt ottamaan kierroksia, tällä systeemillä on aiheutettu täysin järjettömät vahingot monien ihmisten työurille, puhutaan sadoista tuhansista euroista ja vähintäänkin kymmenien tuhansien tai satojen tuhansien suomalaisten oikeudesta työhön ja nuo henkilöt tämän systeemin johdossa käyttäytyvät niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

    • Anonyymi

      Työelämä ja mielen kuormittavuus. Suorituspaineet suomalaisessa yhteiskunnassa eri osa- alueilla lisää henkistä kuormittavuutta. Opiskelu paineet ja työelämän vaativuus ja kuormitustekijät lisäävät henkistä kuormitusta. 18 - 29 vuotiaat nuoret aikuiset käyttävät mielialalääkkeitä masennuksen hoitoon, 34%. Miksi näin! Mitä se kertoo tämän suomalaisen yhteiskunnan rakenteista eri osa- alueilla. Henkinen pahoinvointi on lisääntynyt etenkin nuorten aikuisten kohdalla. Kilpailuyhteiskunta parempiosaiset ja huono-osaiset työelämässä. Mielenterveysongelmat kasautuvat huono-osaisille nuorille, joilla ei ole kouluttaumismahdollisuuksia pysyvään työelämään. Suomi ei ole enää hyvinvointi yhteiskunta kaikille. On köyhyyttä. Mm. leipäjonossa ei ole yhtään ulkomaalaisia, koska Kela avustaa heitä erit tukitoimenpitein. Keskiluokkaisuus putoaa pois suomalaisesta yhteiskuunnasta. Jäljelle jää vain köyhät ja rikkaat.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet 4.5.2023

        Sivua päivitetty 4.5.2023
        Lisätty kohdat #23 - #30
        Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
        Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
        https://onnellinen-maa.webnode.fi/keskeneraiset2/
        Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta.

        Eniten ihmetyttää nuo henkilötietojen suojaa koskevat säännökset joiden mukaan on oikeus tallettaa ja käyttää henkilötietoja. Kela ei suostu kertomaan mitä nuo säännökset ovat.
        Googlella en löytänyt muuta kun henkilötietolain 523/1999 joka on kumottu jo "valovuosia" sitten, sen tilalle tuli GDPR eli yleinen tietosuoja-asetus.
        https://europa.eu/youreurope/business/dealing-with-customers/data-protection/data-protection-gdpr/index_fi.htm

        Yleistä tietosuoja-asetusta ei sovelleta, jos tietoja käsittelee henkilö, joka toimii sellaisissa tarkoituksissa, jotka eivät kuulu hänen alaansa, liiketoimintaansa tai ammattiinsa.
        Kuten useaan kertaan olen maininnut ja Kelallekin kertonut ei GDPR koske yksityishenkilöiden tietojen käsittelyä. Kelalla on todella suuria vaikeuksia ymmärtää sellaisia säännöksiä jotka antavat asiakkaalle oikeuksia, tilanne on vielä pahempi sellaisten asioiden ymmärtämättömyydessä kun Kela toimii täysin tahallisesti lain kirjaimen ja tarkoituksen vastaisesti niin virhettä on mahdoton tunnustaa vaikka jokainen lukutaitoinen voi asian todeta. Valehtelu lain sisällöstä ja tarkoituksesta jatkuu siihen saakka kunnes mykkäkoulu alkaa.
        Sanotaan joskus että järki tulee vasta iltajunalla, Kelan "iltajuna" on usein pahasti myöhässä mutta tämän asian suhteen se näyttää olevan kokonaan peruttu.

        Suomi on onnellinen maa rikkaille eliiteille ja heidän suvuilleen, ei köyhille joista on tehty sosiaalikerjäläisiä hamaan tappiin asti. Onko kysytty sosiaalikerjäläisten mielipiteitä, että Suomi on onnellinen kansa? Poliittiset päättäjät ovat jakaneet kansan kahtia köyhät ja rikkaat. Suomi ei ole enää hyvinvointi yhteiskunta, vaan pahoinvointi yhteiskunta! Kela kyykyttää ja nöyryyttää sosiaalikerjäläisiä mm. Tietosuoja-asioissa kytkösläisyydessään virkakoneiston kanssa yhdessä.

    • Anonyymi

      Sähkötuki ei ole oikeudenmukaista, se on tuloihin sidonnainen tukimuoto. Kelasta et saa sähkötukea esim. Brutto on 2.900 e , josta maksat 23.5 % veroa. Käteen jäävä on
      netto 2.300 e. Sähkötuki verottajalta jos sähkönkulutus on tammi- maaliskuulta 3000 e siitä on vähennetty siirto ja perusmaksu, niin vähennys tulee vain 2.300 euron osuudesta. Eli saat 0.5 % vain hyvitystä. Jos sinun bruttotulot ovat kuukaudessa 2.900 e niin veroprosenttisi on 23%. Sähkötuki ei ole oikedenmukainen kaikille. Miksi näin kohdellaan eriarvoisesti kuluttajia ja veronmaksajia. Miten sähköyhtiöt hyvittävät asiakkailleen hyvityksen sähkötuen? Valtio on tukenut sähköyhtiöitä taloudellisesti. Kusetusta koko sähkötuki!!

      • Anonyymi

        MISSÄ ON ELÄKELÄISTEN VEROALET ENSIVUONNA? Haloo Orpo! Verokevennys ei ole tasapuolinen kaikille eläkeläisille mm. 2.900 brutto, josta maksat veroa 700 e. Vertaa suurituloisten eläkeläisten verotus on markinaalisesti kohtuullinen tuloon nähden.

    • Anonyymi

      Minusta Kela on toiminut hyvin, mutta Te-palvelu aiheuttaa ongelmat. Kelan pitäisi itsenäistyä Te-palvelusta ja alkaa tehdä päätökset asiakkaan näkökulmasta. Perustoimeentulo perustulona poistaisi monet riidat, valitukset ja ongelmat sekä helpottaisi Kelan työmäärää. Te-toimistojen työvoimapolittiset lausunnot eivät ole totuudenmukaisia.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, asiaa puhut, että Kelan pitäisi itsenäistyä Te- toimistopalveluista. Te- toimiston työpoliittiset lausunnot eivät ole totuudemukaisia. Pompotellaan edestakaisin asiakasta Te- toimiston ja Kelan välimaastossa, koska annetut lausunnot ovat eriviä toisistaan.

        No tuosta itsenäustymuisestä päättävät poliitikot, ei Kela. Kelan täytyy noudattaa työkkärin lausuntoja mm. karensseja määrättäessä. Työkkäri määrää karenssin, kelan on ase toteutettava työttömyysturvan maksajana eikä voi asialle mitään.

        Näin asia on, Kela ei Suomessa ole kovinkaan suuri ongelma, vaan oikeiden ongelmien lähde on te-toimisto ja sen vahingolliset toimintamallit lausuntojensa kanssa, joiden perusteella Kela tekee päätökset tukien maksamisesta.

        Kun Kela irrotettaisiin kokonaan te-palveluista, silloin tuo typerä leikki päättyisi nopeasti, mutta osaatkin jo arvata, että poliitikot ei tietenkään tällaista halua, vaan he haluavat tehdä systeemistä työttömille entistäkin vaikeamman. Näin on poliitikkojen ulosanteja tulkittava, tosin osa poliitikoistakin on alkanut heräilemään että systeemi on aika paljon pielessä.

        Haukkumatta ketään osapuolta, on asiassa muitakin ulottuvuuksia, nimittäin vakuuttamiseen liittyvät asiat, ja varsinkin se, että sosiaaliturvan saaminen perustuu myös siihen, että oletko työnhakija vai oletko jotakin muuta. Esim. itsensä elättämiseen pyrkivä työntekijä tulkitaan systeemissä yritystoimijaksi, joka muuttaa tilannetta myös vakuutusten kannalta.

        Taustalla on pitkälti kansalaisten vakuuttamiseen liittyviä asioita, nehän on yksi peruste sille, miksi te-toimiston on tehtävä myös lausuntoja työttömien asioista, koska te-toimisto siis selvittää, onko työtön oikeutettu saamaan työttömyysturvaa vakuutuksesta, ja sille on tietenkin ehdot jotka edellyttää että pitää olla nimenomaan työntekijä/työnhakija, eikä esim. yritystoimija tai jokin muu.

        Eli jos muutoksia systeemiin tehdään, pitäisi myös tuo vakuuttamisen systeemi muuttaa sellaiseksi, että systeemi ei estäisi esim. oman työn tekemistä. Systeemi on rikki siksi, että työpaikkaa ei yksinkertaisesti ole saatavissa, ja on kansalle todella vahingollista toimintaa pitää työttömät väkisin työttöminä em. vakuutusehtojen takia, kun aivan yhtä hyvin samat työttömät voisi varmasti tehdä jotain omaakin työtä jolla lisätä omaa ostovoimaa.

        Työttömyyskorvaus pitäisi pikemminkin vain sovitella kaikkien kohdalla, kuin lopettaa sen maksaminen kokonaan. Jotenkin järjetön tämä Suomen nykyinen systeemi, sillä systeemillä maksimoidaan työttömien määrät täysin systemaattisesti.

        1990- luvun tehtailtu lama, tällöin ajettiin hyvin toimivia yrityksiä nurin verottajan toimesta. Sitten huomattiin poliittisten meppien kautta , että mihin hukkuivat työpaikat Suomessa? Hölmöläisten touhua. Ei annettu edes pk - yrittäjille armoa verotuksen kautta keveämmällä verotuksella, jotta voisivat työllistää toisen henkilön yrityksensä työntekijäksi. Tuntuu, että tämä ohjailu ja holhoaminen tulee Brysselistä asti. Siksi nyt on veronkiertoa ja pimeitä markkinoita verottajan vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuosta itsenäustymuisestä päättävät poliitikot, ei Kela. Kelan täytyy noudattaa työkkärin lausuntoja mm. karensseja määrättäessä. Työkkäri määrää karenssin, kelan on ase toteutettava työttömyysturvan maksajana eikä voi asialle mitään.

        Mitäs jos köyhäkansa nousee kapinaan rikkaita vastaan, niinkuin aikoinaan punaiset ja valkoiset? Alkavatko rikkaat lahtaamaan köyhiä jatkossa. Hyvältä ei näytä tämä köyhien asema täällä Suomessa. Hyvät ulkomaalaiset harkitkaa ennen kuin muutatte tänne pönttötunneleiden maahan. Köyhät köyhtyvät entisestään ja rikkaat rikastuvat. KAPINAHAN tästä nousee, kun köyhät ajetaan ahtaalle. Onko se tarkoitus, että köyhä kansa nälkiinnytetään kuoliaaksi. Kyllä on mennyt julmaksi ja arvottomaksi tämä köyhän asema täällä lintukodossamme. Ei ole romaanikerjäläisiä katukuvassa enää, nyt käy köyhäkansa kadulla kerjäämässä etenkin nuoria ihmisiä. Amerikan malli, luokituksinensa. Siellä on räikeät erot rikkaiden ja köyhien välillä. Hautaurakoitsijoille riittää töitä, kun köyhiä kuolee kuin torakoita nälkään.

    • Anonyymi

      Hubista pitäisi ottaa kyllä rahat takaisin.

    • Anonyymi

      Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet

      Sivua päivitetty 19.5.2023

      Kelan perseily jatkuu ja pahenee.
      Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet
      https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/

      Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta.

    • Anonyymi

      Minua kiusataan kaikkialla: Kelassa, sossussa, pankissa, te-toimistossa, ulosottovirastossa, työpaikoilla, naapureiden keskuudessa, keskustelupalstoilla ja sen lisäksi vielä nuoruudessa koulussa, taloyhtiössä, kaduilla, harrastuksissa ja lapsena hiekkalaatikolla.

      • Anonyymi

        Ai niin ja poliisissa ja kaupoissa, kotimaassa ja ulkomailla, kavereiden keskuudessa jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin ja poliisissa ja kaupoissa, kotimaassa ja ulkomailla, kavereiden keskuudessa jne.

        ai niin ja iltapäivälehtien, muun median ja Hesarin välityksellä myöskin.

      • Anonyymi

        Kun on joutunut tähän prokratian viidakkoon se on mahdollista. Suomalaiset ovat kiusaajakansaa saavat tyydytyksen siitä ja oma ego kasvaa, kun saa vainota ja kiusata toisia.

    • Anonyymi

      Kelan päätökseen vaikuttaa se, kuka sen käsittelee.

      Esimerkiksi ansiosidonnaiseta perittävät ay-maksut. Ammattiyhdistyksen ja työttömyyskassan jäsenmaksut::::

      Ammattiyhdistyksen ja työttömyyskassan jäsenmaksu voidaan vähentää
      kokonaisuudessaan ansiotulosta. Tulosta vähentämisen kannalta ei ole merkitystä
      sillä, pidätetäänkö työssäkäynnistä aiheutuva kustannus ansiotulosta tai etuudesta vai suorittaako hakija sen esimerkiksi laskulla.

      >>>>Jos hakija on työtön ja saa ansiopäivärahaa, voidaan ammattiyhdistyksen
      jäsenmaksusta huomioida vain TYÖTTÖMYYSKASSAN maksun osuus.
      Hakija voi saada ammattiyhdistyksen jäsenmaksun osalta vapautuksen tai maksua voidaan alentaa.
      Jos hakijan työttömyys jatkuu ja hän siirtyy ansiopäivärahalta KELAN peruspäivärahalle tai
      työmarkkinatuelle, työttömyyskassan jäsenmaksua ei enää huomioida vähennyksenä. <<<<<<

      Eli selkokielellä:
      ¤¤¤¤¤¤¤¤Työttömyyskassan maksamasta ansiodonnaisesta päivärahasta perittävä jäsenmaksu ON OTETTAVA HUOMIOON TOIMEENTULOTUEN MENONA.

      Jos asiakas saa Kelan työttömyyskorvausta, Ammattiliiton jäsenmaksua ei huomioida toimeentulotukilaskelmassa menona, koska KELAN PÄIVÄRAHAA SAAVA TYÖTÖN SAA VAPAUTUKSEN JÄSENMAKSUSTA ko. ajalta. ¤¤¤¤¤¤

      Tässä moni Kelan virkailija vetoaa että ANSIOSIDONNAISESTA PÄIVÄRAHASTA PERITTÄVÄÄ jäsenmaksua ei huomioida., vaikka ohjeistus sanoo muuta. Olkaa tarkkoina, käskekää käsittelijää kysymään vaikka Kelan lakipuolelta tai tehkää valitus päätöksestä.

    • Anonyymi

      Olen itse ollut pääasiassa tyytyväinen Kelaan, mutta en sitä ohjaavaan Te-palveluun. Kelan pitäisi itsensä vuoksi tarkistaa, ovatko Te-palvelun asiantuntijat edes rehellisiä ja uskoa enemmän asiakasta. Kelassa voisi myös olla asiakaslähtökohtaisempi tiedon välityskulttuuri. Kela piiloutuu lakipykälien taakse välittämättä kuunnella asiakasta. Maksujärjestelmän osalta Kela toimii hyvin.

      Perustulo oikein järjestettynä vähentäisi valtavsti Kelan työtä ja parantaisi asiakkaiden oikeusturvaa. Niin kauan kuin "maanhiilamot" puhuvat kannustinloukuistaan, kehitystä ei Kelassa tapahdu.

      • Anonyymi

        Viimesijaisimman sosiaaliturvan ei pitäisi olla riippuvainen minkään virkailijan lausunnoista. Työttöyysturvan perusteeksi pitää riittää se että on työtön. Viimesijaisimman toimeentulotuen perusteeksi pitää riittää se ettei ole muita tuloja.

        Työllisyyspalveluiden kuuluu olla täysin vapaaehtoisia. Koko touhu perustuu verbaalikikkailuun jossa sanoja käytetään vääristelemään asioita. Ei ketään voi pakottaa väkisin palveltavaksi. Kyse on jostain muusta kuin palvelusta silloin jos se on rangaistuksen uhalla pakollista.

        Loputtomat jorinat "asiakaslähtöisyydestä" ja tehokkaammista palveluista ovat sanahelinää joilla yritetään luoda vaikutelma, että ongelma olisi palvelun taso. Ongelma ei ole huono ja tehoton työllisyyspalvelu, vaan se että työllisyyspalveltavana oleminen on velvoittavaa.

        Kun työmarkkinat ovat terveet korjaantuu työttömyys- ja tukiriippuvuusongelma luonnollisia teitä.

    • Anonyymi

      Kun on joutunut tähän pyrokratian viidakkoon niin se on mahdollista. Suomalaiset ovat kiusaajakansaa saavat tyydytyksen siitä ja oma ego kasvaa, kun saa vainota ja kiusata toisia.

    • Anonyymi

      Suomessa hyvin toimeen tulevat, joilla on työ ja 2 autoa sekä omakotitalo, saavat Kelalta tukea asumistukien kautta. Perustoimeentulotukea kun haet joilla ei ole edes töitä, eikä muutakaan tuloa ei tahdo saada mitään tukia. Kokemusta on. Esim. Asumistuki: köyhät ajetaan kadulle asumaan tai metsiin asumaan. Toivon että kansa herää tähän liemitykseen ja eriarvoistamiseen ja hyväksi käyttäjät saavat ansionsa mukaan. Suomen virkakoneisto on sairas, kyykyttää köyhiä. Hyvävelijärjestelmineen järjestelevät hyväosaisille sulle ja mulleperiaatteella etuisuuksia mm. Kelan/ verottajan kautta. Köyhä maksaa jokaisen lantin. Kela rikkoo yhdenvertaisuusperiaatetta kansalaisiinsä nähden. Kusetuslaitos niin kuin on verottajakin. Rikkaille annetaan ja köyhiltä otetaan. Asumistuet tulee kohdentaa oikeudenmukaisesti. Rikkailta pois myös lapsilisät. Rikkaat lisääntyköön ja täyttäköön maan. Ei köyhillä ole varaa perustaa perhettä. Olen pettynyt tähän akateemiseen mädännäisyyteen ja yhteiskunnan etujen hyväksi käyttäjiin. Rahan ahneus on suuri rikkailla, että pitää se viedä vielä köyhän suustakin.

      • Anonyymi

        Täysin samaa mieltä!

    • Anonyymi

      Ihmettelen tätä suomalaista perhepolitiikkaa? Vuonna 3000 ei ole kuin yksi suomalainen sataa olkomaalaista kohti eli 1/ 100. Viimeinen suomalainen syntyy 2067. Suomenkieli ei ole pääkielenä vaan esim. Englanti, Venäjä ja muut vähemmistö kielet. Olen laskenut tämän jo vuonna 1982. Ja tilastot puhut jo puolestaansa. Eikö näitä kotikutoisia virkamiehiä yhtään huolestuta, kun kotikutoiset suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Itse olen puolihurri, olen kuitenkin suomalaisuuden kannattaja. Meiltä menee täysin itsemääräämisoikeus tulevaisuudessa vähemmistökansana.

      • Anonyymi

        Suomessa asuu tällä hetkellä 1 miljoonaa ulkomaalaista. Kertoo sen, että ?????? Kenelle valta kuuluu tulevaisuudessa?

    • Anonyymi

      On kokemusta. Kyseinen paskalafka nimenomaan antaa toisille todella reilulla kädellä ja toiset ei saa edes minimi määrää. Ennen oli huomattavasti paremmin kun oli sosiaalitoimisto ja kela erikseen. Silloin pääsi jopa keskustelemaan ihmisen kanssa kun nyt hoida kaikki sähköisesti kun se on niin ihanan kätevää. Te-toimisto ja niiden velvoitteet kuuluu samaan jäteläjään. En viitsi sanoa suoraan ajatuksiani koska se olisi varmaan käräjäretki tiedossa. Ja kaikki puolustelijat haistakaa ##### kun ette mitään tiedä!!!!! T.Nimim. Köyhän kosto on kauhea.

    • Anonyymi

      Te toimisto velvotteineen ei missään auta kuitenkaan.

      • Anonyymi

        Leipäjonossa käyviä ihmisiä auttavat ihan tavalliset vapaaehtoiset ihmiset. Suuret kiitokset heille. Leipäjonot sen kun kasvat ja tavallisen kansan ahdistus lisääntyy. Leipäjonossa on jo keskituloisia kansalaisia. Eli hallituksen tarkoitus on jo pudottaa heidätkin sinne köyhyysloukkuun. Ei jää kuin rikkaat ja köyhät jäljelle. Hallitus levittelee vain karvaisiaan käsiään, eikä nää metsää pidemmälle, tavallisen kansan ahdinkoa. Miten tavallinen kansa kestää tämän liemityksen ja eriarvoisuuden. Rikkailla menee hyvin tässä suomineitojen maassa.

    • Anonyymi

      Tämä ketju osuu ja uppoaa! Puette hyvin sanoiksi sen, mikä on todellisuus Suomessa nykyään.

    • Anonyymi

      Kelan kanssa asioitaessa kannattaa laittaa jäitä hattuun, ja ainakin aivan ensimmäiseksi ymmärtää ihan itse se asia, että Kela ei välttämättä ole lainkaan syyllinen johonkin päätökseen, jolle perusteena on esim. te-toimiston antama lausunto.

      Kela on ainakin omalla kohdalla toiminut joitakin kömmähdyksiä (jotka korjattu ihan hyvin) lukuunottamatta varsin hyvin, toki aina kun on kuukausittaisissa menoissa ja tuloissa paljon vaihtelua, silloin voi etuuskäsittelijöilläkin mennä joku laskelma pieleen mutta ne asiat hoituu yleensä ihan normaaleina viesteinä.

      Toinen asia mikä kannattaa tukien varassa olevien ihan omankin edun takia huolehtia, on se että ei kannata tiliä ihan nollaan asti käyttäää, koska joskus ajoittain voi tulla joku laskelma väärin, joka tarkoittaa sitä että rahan saa hieman ajateltua myöhemmin, mutta sekin viivästynyt ajanjakso on kuitenkin helpointa hoitaa siten että ei ole pankkitili joka kerta nollilla kun tukia hakee.

      Kun nuo tukien pelisäännöt oppii, niiden hakeminen ja saaminen on suhteellisen helppoa tänä päivänä. Systeemi kehittynyt monin osin myönteisesti, aiemminhan tukia piti hakea kunnan sosiaalitoimistosta ja sinne joutui lähettämään vinon pinon papereita joka kerta, nykyiisin kaikki menee netin kautta.

    • Anonyymi

      Pikkuvinkkinä, jos te-toimisto kohtelee teitä millään tavoin lain näkökulmasta väärin, ja antaa Kelalle lausunnon että ei ole oikeutta työttömyysturvaan, se asia kannattaa ainakin Kelalle mainita että lausunnon perusteet on lainvastaisia.

      Esim. usein väitetään että on kieltäytynyt allekirjoittamasta jotakin suunnitelmaa, vaikka tosiasiallisesti te-toimisto on yrittänyt saada väkisin aikaan sisällöltään sellaisen suunnitelman, joka rikkoo esim. Perustuslain 18 pykälää, oikeutta valita työnsä vapaasti. Kun suunnitelmia yritetään saada aikaan väkisin, se rikkoo lisäksi muitakin lakeja mm. TSS-sopimus, jossa aivan selvästi sanotaan että työttömille tarkoitetut toimet on tehtävä siten että oikeus vapaaseen valintaan toteutuu täydellisesti.

      Lainvastaisissa asioissa ei kannata kuitenkaan koskaan valittaa Kelaan eikä SaMuun koska heille ei kuulu laillisuusvalvonta.

      Lainvastaisen toiminnan kohdalla tehdään tämän sijasta kantelu ylimmälle lainvalvojalle, joita ovat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Myös aluevalvontavirastojen tehtäviin kuuluu viranomaistoiminnan valvonta.

    • Anonyymi

      Se, saatko Kelasta toimeentulotukea, riippuu paljon käsittelijästä. Niissä on niin erilaista toimeentulotukiohjeistuksen tulkitsijaa.

      • Anonyymi

        Tämäkin laittaa ihmiset kivasti täysin eriarvoiseen asemaan. Toimeentulo riippuu siitä millainen henkilö sattuu lotossa omalle kohdalle virkailijaksi.

      • Anonyymi

        Kyllä, juuri näin.

    • Anonyymi

      Kommentteja ei hybäkdytä tänne jostain syystä.

    • Anonyymi

      Oikeistohallitus urpon kanssa leikkaa jälleen pienituloisilta eläkeläisiltä, köyhiltä opiskelijoilta ja työttömiltä. Nyt on kansan taposta kysymys. Laittomuudentekijät ovat agendalla ajamassa omia etuisuuksiaan.

      • Anonyymi

        Pelottavalta nuo julki tulleet hallituksen kaavaillut sosiaaliturvajärjestelmän muutokset vaikuttaa. Mutta kannattanee odotella nyt mitä tämä hallitus saa aikaiseksi. Edellinen hallitus heitteli laastaria tulehtuneen haavan päälle ja jakeli mielistelytukia köyhille vain poliittisen kannatuksen toivossa. Vappuatasilla ei ole mitään todellista vaikutusta köyhän tilanteen parantamiseen.

        Sosiaaliturvajärjestelmä on oikeasti kaivannut perusteellista muutosta jo pitkään. Se on liian monimutkainen ja kaipaa yksinkertaistamista.

        Jos hyvin käy niin sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksilla voidaan jopa parantaa köyhän asemaa. Jos huonosti käy meillä on sitten telttakyliä ja kerjäläisiä manskun pientareet täynnä.

        Miten Te- toimistot, Kela ja hallitus aikovat työllistää vajaakuntoiset työelämään? Vajaakuntoisella tarkoitetaan, ettei ole työmarkkinoilla käytettävissä. On työkyvyntön esim. Terveydellisistä syistä. Räätälöikö Te- toimisto ja Kela heille kuntoutuksen kautta sopivaa työtä. Onko työnantaja valmis palkkaamaan vajaakuntoista työntekijää? Ei pidä rangaista vajaakuntoisten sosiaaliturvaa mm. Leikkaamalla heidän tukiansa. Työttömien syyllistäminen saa nyt loppua valtiovallan toimesta! Onko teillä porkkanoita ja eväitä työllistää vajaakuntoisia työelämään jatkossa? Eihän terveetkään halua työllistyä halpatyövoimaksi. Orjatyövoimaksi!!!!!!

        Ottajia ja antajia, kananpaskan kantajia. Ensin kalastetaan äänet köyhältä kansalta, sitten sen jälkeen kustaan silmään. Eli leikataan saavutettuja tukia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Te- toimistot, Kela ja hallitus aikovat työllistää vajaakuntoiset työelämään? Vajaakuntoisella tarkoitetaan, ettei ole työmarkkinoilla käytettävissä. On työkyvyntön esim. Terveydellisistä syistä. Räätälöikö Te- toimisto ja Kela heille kuntoutuksen kautta sopivaa työtä. Onko työnantaja valmis palkkaamaan vajaakuntoista työntekijää? Ei pidä rangaista vajaakuntoisten sosiaaliturvaa mm. Leikkaamalla heidän tukiansa. Työttömien syyllistäminen saa nyt loppua valtiovallan toimesta! Onko teillä porkkanoita ja eväitä työllistää vajaakuntoisia työelämään jatkossa? Eihän terveetkään halua työllistyä halpatyövoimaksi. Orjatyövoimaksi!!!!!!

        Ei te-toimisto voi ihmisiä ihan noin vain alkaa tuomaroimaan "vajaakuntoisiksi".

        Ei se voi tuomaroida ihmisiä myöskään työkyvyttömiksi.

        Ymmärrät asian, kun tajuat, että taustalla on vain ja ainoastaan poliittisilla perusteilla pyrkimys poistaa ihmiset tilastoissa yhdestä sarakkeesta toiseen sarakkeeseen, joka voi johtaa siihen, että heillä ei ole enää sen jälkeen jotakin oikeutta johonkin asiaan (esim. työvoimapalveluihin) jos heidät tuomaroidaan vaikkapa työkyvyttömiksi.

        Työvoimapalveluiden sisältö on siten oma tarinansa, joka sekin on tehty Suomessa täysin poliittisilla perusteilla päinvastaisiksi kuin lait edellyttää.

        Jos kansaa aletaan tuomaroimaan, sitten tarvitaan jo VALITUSKELPOINEN PÄÄTÖS, ja kun sellainen vaaditaan te-toimistoltakin, alkaa myös heidän tuomarointeihin tulemaan enemmän varovaisuutta, koska valituskelpoisesta päätöksestä saa aikaan kantelun ja tarvittaessa myös korvausvaatimukset.

        Ei silti, saa korvausvaatimukset aikaan myös ilman valituskelpoista päätöstä, mutta sitten tarvitsee löytyä enemmän dokumenttia te-toimiston toiminnasta joka johtanut lainvastaiseen ja vahinkoa aiheuttavaan tilanteeseen. Nauhurit aina mukaan ja kaikesta kirjallisesta asioinnista kopiot talteen.

    • Anonyymi

      Euroopanunioni on yhtäkuin ent. Huomispäivän Neuvostoliitto! Se saatiin ilman sotia. Rikkaat rikastuvat köyhät köyhtyvät. Rikkaat ryöstävät omaisuutta keskiluokkaisilta, jotka sen omalla työllään ovat ansainneet. Keskiluokkaisuus putoaa pois ahneitten takia. Luokkarajat, ei ole enää kuin köyhät ja rikkaat. Köyhät alustalaiset rikkaiden palvelijoina.

    • Anonyymi

      Sauli Niinistö on viisas mies kansamme johtaja kaikesta huolimatta. Katsoo tulevaisuuteen. Rauhan mies. Paras presidentti. Hänen asemansa ei ole helppo idän eikä lännen välillä. Sillä olemme puskurivaltio idän ja lännen välillä. Tämä keskustelu ei kuulu tähän foorumiin, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen meidän ajattelumaailmaamme
      konsensukseemme, miten rauhaa rakenamme yhteisöllisesti ja yksilöllisesti ja kansainvälisesti..

      • Anonyymi

        Niinistöä voisi joistain asioista kritisoidakin, mutta se olisi turhaa, koska kyllä kaikilla kuitenkin jokin mielipide on asioista eikä kaikissa asioissa voida yksinkertaisesti olla yhtä ja samaa mieltä.

        Ulkopolitiikassa Niinistö on toiminut varsin mallikkaasti siitä ei ole juurikaan löytynyt ongelmia.

        Ärsyttää joskus Niinistön sanojen kanssa jahkailu, mutta saattaa olla ehkä ihan hyväkin niin että saa valita julkitulonsa vähän rauhallisempaankin tahtiin aina silloin kun itse katsoo asian tarpeelliseksi esittää niin. Presidentin ei tarvitse kilpailla puheajasta kuten rivipoliitikkojen eduskunnassa, ja niin saa olla jatkossakin.

    • Anonyymi

      Pitäis jakaa persettä jos mielii kelan tukia nostaa. Siitähän on kysymys

      • Anonyymi

        Suomi ei ole Finlandia, vaan Ryslandia!

    • Anonyymi

      Henriksson ja Petteri Orpo vainoavat kansalaisiaan mm. Ikärasismin kautta. Petteri Orpo nakertaa ja leikkaa heikommassa asemassa elävien toimeentuloa leikkaamalla palveluita ja perusturvaa ja viimesijaista toimeentulotukea, sekä korottamalla asiakasmaksuja sosiaali- ja terveyspalveluita. Köyhäkansa ja lapsiperheet ja ikäihmiset laitetaan polvilleen suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Köyhän kansan taposta on nyt kysymys. Nyt hallitsee SS - puolue. Ei ole kyseessä sosiaalidemokraatit, vaan natsismista! Eikö Orpoa yhtään hävetä, kun kyykyttää köyhiä kansalaisiaan? Mitäs jos köyhäkansa lähtee barrikadeille vastustamaan hallituksen aggressiivista sortopolitiikkaa vastaan ? Uhkaileeko Orpo ratsupoliiseilla, kuten teki Iiro Viinanen aikoinaan?

    • Anonyymi

      Hoitovaje kasvaa räjähdysmäisesti. Vanhusten kohtelu muuttuu kaltoinkohteluksi ja passiiviseksi eutanaksiaksi ja samalla leikataan terveyspalveluita. Vanhojen ihmisten kohtelu on monelta kannalta on ihmisoikeuksien vastaista. Perustuslain- nojalla jokaiselle kuuluu hyvä hoito ja turvallinen elämä. Orpon johtama hallitus kävelee yli perutustuslain ja loukkaa vanhusten oikeuksia turvalliseen elämään ja vaientavat täten puolustuskyvyttömiä ikäihmisiä. Vanhusväestö kasvaa vielä 2030 asti, jonka jälkeen tulee luonnollista poistumaa. Hyväosaiset vanhukset, ikäihmiset saavat terveyspalveluita yksityisen sektorin kautta. Julkinen terveydenhuolto on vain vitsi. Amerikkalainen terveyspolitiikka köyhät jäävät ilman hoitoa ja rikkaat saavat hoitoa vakuutuksiensa kautta. Tähänkö tämä meidän hallituksemme pyrkiytyy tulevina vuosina. Eli markkinatalous ja globalisaatio sanelee ehdot myös terveyspoliitikassa?

    • Anonyymi

      Vuosia sitten toisen vanhempani kuoltua sain yllätyksekseni Kelalta erään asian yhteydessä titää, että "asun vanhempani omistamassa" asunnossa. Suru oli muutoinkin jo, ja sitten laitoin kelalle sähköpostina ihmettelyni, koska nyt jo kumpikin edesmennyt vanhempani asuivat ihan eri paikkakunnalla, ja olen normaalisti vuokralla en suinkaan vanhempieni tai toisen vanhempani asunnossa täällä missä olen.
      Ei tullut edes kunnollista pahoittelua kelalta.
      Eli tällä hatusta vedetyllä perusteella minulta oltiin epäämässä asumistuki. Asia kyllä korjattiin- mutta jäi maku, että oli ihan silkkaa kiusantekoa.

      • Anonyymi

        Mites nämä vanhempiensa sijoitusasunnoissa asuvat perilliset ( lapset) saavat asumistukia ? Mainostavat vielä osta sijoitusasunto lapsillesi ja vuokraa se omalle lapsellesi, niin saat asumistukea Kelalta. Näin sitä pitää antaa avokätisesti rikkaille! Eriarvoinen paska maa tää Suomi!

    • Anonyymi

      Vanhustenhoito on huolestuttavaa nykypäivän Suomessa, koska ei saa kantasuomalaisia kiinnostumaan vanhushoitotyöstä nyt tätä yritetään paikata maahanmuuttajista. Heidän kielitaitonsa ei riitä kommunikoimaan ikäihmisen kanssa. Maahanmuuttajilla on huono Suomenkielen taito tai ei osaa kieltä ollenkaan. Kysymys päättäjille, miten toimia jos työvuorossa ei ole yhtään Suomenkielen taitoista hoitajaa? Kuka vastaa hoidokeista päävastuullisesti niinsanottu vuorovastaava ja lääkeluvalliset? Kuka on vastuussa lääkkeiden antamisesta, jos ei ole yhtään lääkeluvallista hoitajaa? Se on vastuussa viimekädessä joka sen antaa, vaikka ei osaisi kieltä. Siksi on tärkeää, että maahanmuuttajilla olisi välttävä Suomenkielentaito. Potilas turvallisuus ennenkaikkea! Onko päättäjille ihan sama Kuka ikäihmisiä hoitaa, vaikka kouluttamattomat? Tämmöiseksi on mennyt tämä suomalainen terveydenhuolto. Ulkomaalaisissa on ihan hyviä hoitajia, mutta Suomekielen taito on hyvä hallita, kun hoitaa ikäihmisiä. Että tämmöiset terveiset päättäjille.

      • Anonyymi

        Ei Suomenkielentaito, vaan suomen kielen taito. Juu, hyvä olisi hallita, mutta voisi itse näyttää esimerkkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomenkielentaito, vaan suomen kielen taito. Juu, hyvä olisi hallita, mutta voisi itse näyttää esimerkkiä.

        Syö ikenes. Älä takerru, jos jäi välilyönnit väliin. Suomenkielen taito.

    • Anonyymi

      Maahanmuuttovirasto voisi perustaa kielitaitojauston, missä testattaisiin maahanmuuttajien kielitaito, suomenkielentaito ja opettaminen. Ne maahanmuuttajat jotka haluavat integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan ja opiskella suomenkieltä voisi maksaa kielirahaa. Se on vain motivaatio kysymys maahanmuuttajilta haluavatko integroitua Suomalaiseen yhteiskuntaan tulevina veronmaksajina.

      • Anonyymi

        Ruotsissa ja Tanskassa toimii maahanmuuttajien palautuskeskus jatkossa. Pitäisikö Suomeen perustaa myös palautuskeskus Suomeen laittomasti pyrkiville maahanmuuttajille?

    • Anonyymi

      Me tarvitsemme viisaita päättäjäjiä tähän suomalaiseen yhteiskuntaan, joilla on vielä terve järki tallella. Tyhmät päät kolisevat. Kansalaisilla on demokraattinen valta ja oma päätös, että ketä äänestävät valtaan.

    • Anonyymi

      lukemalla sinua saa kuvan, että kaikki on hyvin

      mitä tässä vielä parantaa elämässä?

    • Anonyymi

      Minä olen kuseessa. Tipahdin kokonaan tttuen varaan n kk sitten. Tulikin aika pommi. En saa mitään tässä enkä edes kuussa! En senttiäkään.

      No minulla on peliongelma, ja kesäkuussa oli repsahdus :( oli sitten muutamalla tonnilla kotiutuksia. ....eli ees taas nostin voittoja ja pelasin takaisin. Eli en voittanut mitään, niin kuin ei niistä koskaan lopulta voita. Vuokran ja laskut aina maksanut asiallisesti, mutta nyt sitten ei saa mitään. Keskustelin työkkärin edustajan kanssa asiasta, ja teki jonkin huoli-ilmoituksen ja pitää mennä pummimaan rahaa kunnalta? Ei jumalauta mitä touhua.
      Kunnon apua peliongelmaani en tunnu mistään saavan.
      T. Keski-ikäinen mies holhottavana näköjään

    • Anonyymi

      Oikeustohallitus, ( Petteri Orpon ja Purran siivittämänä tuhoavat, kyykyttävät ja nöyryyttävät köyhää kansaa. Leikkaamalla Kelatukia ja alentamalla kaljan hintaa. Passiivista eutanasiaa, alkoholisteja ei hoideta terveydenhuollossa, jäävät hoidon ulkopuolelle. Kelan lääkekorvattavuutta leikataan jne. Oikeustohallitus tuhoaa hedelmällisessä iässä olevia nuoria ihmisiä ja luokittelee heidät yhteiskunnan ulkopuolelle eli passiivisen eutanasian kautta. Nuorista tehdään täten alkoholisteja tietoisesti eli köyhistä, joista päästään eroon, kun terveydenhuoltokin jättää heidät heitteille! Saatanan natsivaltio. Vihaksi pistää tämä suomalainen kieroutunut virkakoneisto. Missä ovat raittiusliitot, mitkä valistivat aikoinaan raittiiseen elämäntapaan? Eikös hallituksen pitäisi myös tukea ihmisten raittutta, eikä lisätä sitä alentamalla kaljan hintaa? Nuorethan sitä ostavat, kun sitä halvalla saa! Eikös tässä suomalaisessa yhteiskunnassa ole jo vallitseva ongelma. Alkoholi -, päihderiippuvuus nuorten aikuisten keskuudessa. Eli taas köyhät pois silmien alta ja rikkaat saavat nostaa omaa egoaan.

      • Anonyymi

        Korjaan oikeistohallitus kyykyttävät köyhiä Petteri Orpon ja Riitta Purran siivittämänä.

    • Anonyymi

      Kun vielä on se työpaikka kannattaa hävaraksi ottaa tilille seisomaan pikavippi. Sitä kun ei koskaan tiedä ...

    • Anonyymi

      Julkinen terveydenhuolto on vitsi! Terveyskeskuspalvelut on ajettu alas. Lääkärin vastaanotolle et pääse. Sairaanhoitaja on lääkärin sihteeri, hän infoaa lääkäriä. Lääkäri määrää laboratoriokokeet potilasta näkemättä ja lääkityksen. Joko soitat kokeiden tuloksista sairaanhoitajalle tai asioit Maisan kautta. Jos et käytä verkkopankkitunnuksia, niin olet jälleen yhteydessä sairaanhoitajaan. Tälläiseksi on mennyt tämä Julkinen terveydenhuolto. Ajetaan ihminen ottamaan vakuutukset ja hakeutumaan yksityiselle puolelle saamaan hoitoa. Jenkkityyli! Köyhät jäävät ilman hoitoa. Eikös tämä ole sitä eriarvoisuutta? Hoitovirhe on kyseessä, kun ei saa asianmukaista hoitoa tässä maassa.

    • Anonyymi

      Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä pitää laittaa uusiksi! Sairaanhoitaja ei voi toimia lääkärin asemasta! Hoitovirheet lisääntyvät. Mitä sanoo Tehy vastuukysymys?

      • Anonyymi

        Perusterveydenhuollon toimimattomuus kuormittaa erikoisterveydenhuoltoa. Hoito viivästyy ja ongelmat lisääntyvät toimimattoman perusterveydenhuollon vuoksi. Täysi remontti tarvitaan alas ajettuun perusterveydenhuoltoon. Tulee kalliiksi veronmaksajille toimimaton perusterveydenhuolto, koska ongelmat siirtyvät erikoissairaanhoidon kannettavaksi. Perusterveydenhuollon tarkoitushan oli aikoinaan ennalta ehkäistä kuormitusta erikoissairaanhoidon puolelle. Järki käteen nyt hyvät päättäjät ja kehittämään Perusterveydenhuoltoa uusiksi.

    • Anonyymi

      Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä pitää laittaa uusiksi! Sairaanhoitaja ei voi toimia lääkärin asemassa. Hoitovireet isääntyvät takuuvarmasti, jos vastuu jätetään sairaanhoitajalle päätettäväksi. Lääkärin tulee vastata potilaan kokonaisvaltaisesta hoidosta. Mitä sanoo Tehy vastuu kysymys ja vastuullisuudesta potilasturvallisuus näkökulmasta?

    • Anonyymi

      Nyt pitäisi järjestää uudelleen vaalit ja hajoittaa hallitus! Demarit saivat enemmän edustuspaikkoja kansanedustajina, Sanna Marinia käytettiin marjonettinukkena! Demarit käyttivät Marinia ääniharavanaan. Marini sanoutui irti kansanedustaja pestistään vai oliko se demareiden yhteinen päätös? Pitäisi järjestää kansalaisäänestys ja uudet vaalit tilalle.

      • Anonyymi

        Nykyisten kalluppinen perusteella SDP on suurin puolue mutta ei ainakaan vielä ole lain mukaisia perusteita hallituksen hajottamiselle saati uusille vaaleille. Hallituksen hajoaminen ei välttämättä tarkoita uusia vaaleja vaan ne järjestetään vasta sitten kun uutta hallitusta ei saada muuten muodostettua, eli viimeinen keino.
        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L3P26
        "Ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen
        Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi. Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä."

    • Anonyymi

      Lait ei hyödytä mitään ellei niitä noudateta, Kela pitäisi saada kuriin vaikka hajottamalla koko laitos ja perustamalla uusi jonne tulisi kokoaan uusi johto koska nykyinen on laittomat toimet hyväksyessään osa tuota ongelmaa.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä. Johto pitäisi vaihtaa rehellisiin virkamiehiin. Laki näyttää olevan heille vain kävelevä mainos. Korruptoitunut rikollinen virkakoneisto, jotka kohtelevat asiakkaita lainvastaisesti törkeällä tavalla. Mm. Toimeentuloasoissa, työttömyysturva, asumistuissa, sairauspäivärahan jne. Ovat kytköksissä työnantajien kanssa korvausasioissa. Kela on vakuutuslaitos siksi kusettavat asiakkaitaan. Jos on omaisuutta ja joudut työttömäksi omaisuutesi voidaan realisoida hallinta- oikeuden päätöksellä eli ulosmitata, näin sanoi eräs Kelan virkanainen. Syyllistetään ihmiset, jos joutuvat työttömiksi. Eiköhän se ole valtiovallan ongelma, kun ovat ammattitaidottomia hoitamaan valtiovallan asioita. Suomi on mielivaltainen maa kansalaisiaan kohtaan. Sairas virkakoneisto hyvävelijärjestelmineensä. Ensitalvena on konkurssiaalto ja lisää tulee työttömiä. Eiköhän tämä ole sitä tehtailua ja varallisuuden siirtoa suurkapitalistien taskuun, jotka rikastuvat entisestään. Tämä räjähtää vielä käsiin. Kapina tästä vielä nousee. Valta näyttää olevan määrätyillä eliteillä tässä maassa, jotka eivät keinoja kaihda. Muulla Euroopassa pruttokansan tulot nousevat ja vienti,- palvelut vetää ja toimii. Täällä köyhtynyt kansa joutuu kohta hernerokkakuurille. Suomen valtio voisi tarjota ilmaiset herneet. Suomi ottaa lisää velkaa, mut ei kehitä uusia työpaikkoja. Takapajula koko maa.

      • Anonyymi

        Kelakorvaukset menevät taas rikkaille yksityisten lääkäripalveluiden kautta. Köyhät jäävät ilman hoitoa. Eriarvoisuus kukoistaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelakorvaukset menevät taas rikkaille yksityisten lääkäripalveluiden kautta. Köyhät jäävät ilman hoitoa. Eriarvoisuus kukoistaa!

        Köyhä voi mennä töihin ja maksaa lääkärilaskunsa itse sen sijaan että märehtii palstalla kateellisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhä voi mennä töihin ja maksaa lääkärilaskunsa itse sen sijaan että märehtii palstalla kateellisena.

        Ole huoleti kyllä Orpo sinutkin huomioi ja tyydyttää

    • Anonyymi

      Köyhäkansa jättäkää seuraavat eduskuntavaalit väliin, samaa sontaa mutta eripaketissa. Suomalainen virkakoneisto on moraalisesti rappiolla. Milloin tämä räjähtää käsiin? Suomi on kohta kehitysmaa joka tarvitsee itse kehitysapua. Jenkkien alusmaa ja eriarvoisuus kasvaa köyhien ja rikkaiden välillä.

      • Anonyymi

        Köyhä kansa jättää äänestämättä pyytämättäkin ja sitten seuraavat neljä vuotta ihmettelee, miksi eduskunnassa on se porukka, joka siellä on.

      • Anonyymi

        Ei vaan köyhän kansan pitää äänestää entistäkin ahkerammin.

        Jos köyhät eivät äänestäisi, meillä olisi vain pari kolme hyvin tyytyväistä puoluetta, joiden ei tarvitse omasta valta-asemasta olla millään tavoin huolissaan, ja kansan taskut pidetään tyhjinä 100% varmuudella.

        Kun kansa huolehtii äänestysaktiivisuuden kuntoon, silloin puolueissakin alkaa tapahtua muutoksia, huonoimmat poliitikot ja puolueet saa lähtöpassit eduskunnan valtapaikoilta, kun uusia, parempaa politiikkaa ajavia puolueita tulee tilalle.

    • Anonyymi

      Orpon siivittämä hallitus nostaa kiinteistöveroja pk - seudulla. Nyt ajetaan eläkeläiset ja pientuloiset ahtaalle, taivasalle asumaan. Kuka enää äänestää nykyistä hallitusta jatkoon? Köyhää kyykytetään ja liemitetään maan rakoon. Suomi ei ole demokraattinen maa, vaikka valta pitäisi olla kansalla. Reikan tiellä ollaan. Suomi taitaa olla tällä ,hetkellä Euroopan velkaisin maa. Pohjolan Kongo.

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus toimii samalla tavalla: kun hölmöläiset taloa rakensivat kansasatu. Luulevat, että kun oikein leikataan, niin valoa tulee tupahan. Huonostihan siinä käy! Koko talous romahtaa ja lama jatkuu. Eikä saada työllisyyttä nousemaan.

      • Anonyymi

        Leikkaamiset tulee johtamaan myös lainvastaiseen toimintaan. Siitäkin huolimatta että monissa lakipykälissä kyse on mm. sanasta "kohtuullisuus", ei edes Petteri Orponkaan hallitus voi väistää sitä tosiasiaa, että jos heidän leikkauksensa johtavat kohtuuttomiin tilanteisiin kansalle, siitä asiasta voi tehdä kantelun oikeuslaitokselle, jonka tehtävä on alkaa selvittämään sitä, miksi Petteri Orpon hallitus ei tee kohtuullisia ratkaisuja.

        Kohtuullisuus on myös asia, joka ei ole yksinoikeudella hallituksen päätettävissä, vaan nimenomaan kansa voi myös helposti ottaa asiaan kantansa ja sanoa mikä on kohtuutonta ja mikä ei.

        Orpon hallituksen leikkaukset kohdistunee kuitenkin varsin suurelta osin sellaisiin tukiin ja etuuksiin jotka ovat lain näkökulmasta jonkin verran lain vaatimaa tasoa parempaa tulotasoa, ja tuollaisen "ylimääräisen" leikkaaminen ei varmasti vielä kovin isoja laillisia ongelmia tuota.

        Tästäkin huolimatta, Orpon hallituksen toiminta on kovin yksisilmäistä, jos se ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että nuokin eurot on sitä rahaa, jotka kiertää Suomen rajojen sisäpuolisessa taloudessa, jolla siis rahoitetaan monenlaista taloudellista toimintaa. Asiaa on varsin helppo nähdä eräänlaisena subventiona, eli valtion johdolla kierrätetään rahaa esim. tukien ja etuuksien kautta, sekin raha päätyy lopulta monin eri tavoin rahoittamaan myös hyödyllistä toimintaa.

        Orpon hallituksen tulisi kuitenkin hyväksyä tosiasiat, ei köyhiä köyhdyttämällä entistäkin köyhemmiksi tule syntymään yhtäkään työpaikkaa, koska työpaikan syntymisen ydinsyyt löytyy niistä syistä, miksi niitä rahoitetaan, ja ennenkaikkea, miten ja kauinka paljon niitä rahoitetaan. Työpaikkojen rahoitukset laiminlyömällä varmistetaan se että töitä ei ole ja työttömyys vain kasvaa. Tuloeroja kasvattamalla poistetaan rahoitus lukuisista työpaikoista, joidenkin harvojen hyväosaisten eduksi - jotka eivät olisi tarvinneet muutenkaan mitään lisää.

      • Anonyymi

        Devalvaatio on kuin hyppy tontemattomuuteen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Devalvaatio on kuin hyppy tontemattomuuteen,

        Devalvaatio on kuin hyppy tuntemattomuuteen. Kaikki sen järjelliset ihmiset tietävät, sillä se on viimeinen keino selvityä tästä elämästä.

        Kyllä valtio rahat käyttää, vaikkei niitä tukien kautta pyöritettäisikään, eli argumentti ei oikein toimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä valtio rahat käyttää, vaikkei niitä tukien kautta pyöritettäisikään, eli argumentti ei oikein toimi.

        Niin, olennaistahan onkin se, että mihin rahat käytetään, toimitaanko lainmukaisesti, ja toteutuuko myös laissa vaadittu kohtuullisuus.

        Kansalle on laissa taattu oikeuksia Suomessa, ja niiden oikeuksien toteutuminenkin vaatii rahoituksen, jos sitä rahoitusta aletaan leikkaamaan, päädytään helposti toimimaan lainvastaisesti.

        Hyvin argumoitu. Se on juuri näin. Viisaasti sanottu selkokielellä mitä se on. Kansalle on laissa taattu oikeuksien toteuttaminenkin vaatii rahoituksen, jos sitä rahoitusta aletaan leikkaamaan, niin päädytään helposti toimimaan lainvastaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Devalvaatio on kuin hyppy tuntemattomuuteen. Kaikki sen järjelliset ihmiset tietävät, sillä se on viimeinen keino selvityä tästä elämästä.

        Kaikki järjelliset ihmiset tietävät myöskin sen, että euroa ei devalvoida.

        Kun valuutta arvotetaan markkinoilla, ei valtiolla mitään kikkakolmosta ole muuttaakseen sen valuutan arvoa itselleen mieluisaksi. Valuutan ostajat ja myyjät päättää sen arvon.

    • Anonyymi

      Vihreäpuolue mikä maa? Liisat ihmemaailmasta, illuusioneisodensa kanssa, roska puolue, joilla ei ole itseisarvoa yli poliittisinpuoluerajojen, nukkuvapuolue, joka ei ole konsensuksen kykyinen puolue !!! Yrittää pysyä vaalihuudeillansa jatkoon! Tekohengitystä!

      • Anonyymi

        Eläkeläiset eivät ainakaan äänestä vihreitä jatkoon, kun harrasvat ikärasismia. Vihreät leikkaisivat eläkkeitä ja nostaisivat eläkeläisten verotusta. Hävetköön!!! !!!

    • Anonyymi

      Vihreät voisivat ajaa ilmastomuutosasioita mm. Ilotulitusraketit uutena - vuotena ja muinakin aikoina. Tulitteet saastuttavat ilmastoa ja edistävät maapallon lämpenemistä. Eläimet kärsivät myös tulitteista. Pitäisi lailla kieltää koko tulitteet. Vihreät voisivat tehdä lakialoitteen eduskuntaan tulitteista jatkossa.

    • Anonyymi

      Kela tekee tasan tarkkaan, kun halitus sitä ohjeistaa. Marinin hallituksen aikaan toimeentulotukea ei leikattu periaatteessa ollenkaan. Nyt leikataan kaikilta 40 pinnaa. Miettikää ketä äänestätte ja jos ette äänestäneet, niin miettikää kannattaisko.

    • Anonyymi

      Vihreät jakaisivat rahaa kaikille elintasopummeille jotka maahan tulevat saman verran kuin veronsa maksaneillekkin ja ottaisivat rahaa pien eläkeläisiltä , hävetköön , ovat vaaraksi tälle maalle ja kansalle .

      • Anonyymi

        Rajat kiinni taloudellisen hyödyn hakijoilta. Elintasopakolaisilta. Vihreät voisi elättää heitä ja ottaa luoksensa asumaan. Suomi ei voi kaikkia tänne pyrkiviä elättää. Joku roti tässä maahanmuuttopolitiikassa. Suomi ei ole mikään onnela ja lintukoto kaikille tänne pyrkiöille. Nyt järki käteen hyvät poliittiset päättäjät.

    • Anonyymi

      Pah mulla kesti 4kk

    • Anonyymi

      Ota tunnuslukulaite koodi ei vissiin lopu

    • Anonyymi

      anssi kela on pahin

    • Anonyymi

      Suomessa köyhien osuus on yli 16 prosenttia kotitalousväestöstä, eli 894 000 henkilöä on köyhyys tai syrjäytymisriskissä. Lähivuosina köyhien asema kasvaa 20 prosentiin. Viimeisin tieto on hallituksen leikkaukset, jotka kohdentuvat pienipalkkaisiin, eläkeläisiin , köyhiin p lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Eniten köyhiä on Helsingissä. Pk- seudulla on myös maahanmuuttaja taustaisia kaikkein eniten, joka ei näy tilastoissa. Työttömyys on lisääntynyt tällä hetkellä Helsingissä myös maahanmuuttajienkin keskuudessa. Eli Suomessa ei ole työvoimapulaa. Rikollisuus kasvaa köyhyyden myötä mm. Huumerikollisuus jne.

    • Anonyymi

      Suomi syöksyy tätä vauhtia kehitysmaaksi pohjolan konggoksi. Rikkaat rikastuvat ja köyhtyvät omineen luokituksineensa. Patoutunut viha kasvaa viranomaisia kohtaan, koska oma kansa kokee epäoikeudenmukaisuutta omassa maassaan ( Suomessa). Viranomaiset pitävät maahanmuuttajat tyytyväisinä erinäköisin tukitoimenpitein, jotta eivät lähtisi parrigaadeille ja saada myös mukaansa kantasuomalaiset osoittamaan mieltänsä.. Täten yhteiskunnan rauha järkkyisi viranomaisia kohtaan. Kantasuomalaiset ovat kilttejä, eivät osaa pitää puoliansa, siksi heitä kohdellaan ihmisarvoa loukkaavalla tavalla. Heiltä riistetään ihmisarvo. Vainotaan, heidän ihmisyyttään poljetaan. Verrattavissa ihmisoikeusrikokseen ihmisyyden puolesta. Tämä räjähtää vielä käsiin epäoikeudenmukaisuutena tässä maassa.

    • Anonyymi

      Suomalainen virkamiesmafia siihen kuuluvat kaikki hyvävelijärjestelmälliset valkokaulusrikolliset.

    • Anonyymi

      Päällekkäisissä töissä kukkii kaksinaimoraali. Sotealueet ei pelasta ketään jatkossakaan.

    • Anonyymi

      Rikolliset valkokaulusrikolliset vainoavat yksityisomaisuutta valtion taskuun kartoittaen kansalaisten yksityisomaisuutta rintaperillisineen, jotta pystyisivät elättämään matuja valtiovallan toimesta mm. Vanhoille ikäihmisille on karttunut omaisuutta ja nyt kartoittajat yrittävät kenkätä ikäihmisen omaisuutta valtion pussiin. Älkää antako rintaperillinen tai perilliset kusettaa itsenne valtiovallan toimesta. Kela on yksi heistä kusettajista. Sillä nämä kusettajat eivät keinoja kaihda ovat valtiovallan bulvaaneja.

    • Anonyymi

      Ainakin läheltä seuranneena havainnu kuinka epäreilusti tk-eläkkeiden myöntäminen on , toisilla tavan duunarilla vaikea sairaus mutta sitten joku esim. sairaanhoitaja kun stressaantuu ja masentuu menee hakemukset nopeasti läpi , taitaa olla oma ammattialakin myötävaikuttamassa taustalla , ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti joka tapauksessa .

      • Anonyymi

        Hulluksi tekeminen on yleistä tässä maassa kun tiedät, että olet oikeassa tai sinulla on omaisuutta, jota valtiovalta haluaa nyhvätä omaan köyhyyteensä. Kukkaro pitää täyttyä vaikka yksityisen omaisuuden kautta ja loput hyvävelijärjestelyin heille itsellensä. Valveutunut terveellä järjellä ajatteleva ihminen ei anna kusettaa itseään ja pitää puolensa kusetusta vastaan.

    • Anonyymi

      Kantasuomalaisia on noin 4, 6 miljoonaa. Ulkomaalaisia 1,5 miljoonaa. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon. Vuonna 3000 ei ole kuin yksi suomalainen sataa ulkomaalaista kohti. Vuonna 2067 syntyy viimeinen kantasuomalainen. Ryysyranta tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Koskeeko asumistuenleikkaukset maahanmuuttajia pk- seudulla?

      • Anonyymi

        Kela kehoittaa hakemaan halvempaa asuntoa 2024 huhtikuuhun mennessä, koskeeko myös maahanmuuttajia pk - seudulla? Maahanmuuttajia asuu enemmistönä pk - seudulla. Onko laki kaikille sama kantiksille ja maahamuuttajillekin? Pk- seudulla ei halpoja vuokra- asuntoja, kantikset joutuvat hakemaan yksityisiltä vuokra- asunnon ja maahanmuuttajat asutetaan kaupungin vuokra - asuntoihin. Pienipalkkaiset joutuvat muuttamaan pois pääkaupunki seudulta ja työmatkat täten pidentyvät. Pitkäaikaistyöttömät ajetaan susirajalle asumaan. Päättäjien kengän numero on 43, joka kertoo heidän maalaisljärjestään ja älykkyysosamäärästään kantiksia , omaa kansaa kohtaan. Sortavat omaa kansaansa.

        .

        Kela voi jaella kehoituksiaan ihan niin paljon kuin tahtoo, mutta tosiasiat tulevat vastaan, eli se, että mitä enemmän hallitus tekee sellaisia päätöksiä että tuen saajilta leikataan asumiseen tarvittavaa tukea kohtuullisuusvaatimuksilla kun samaan aikaan hallituksen haluamia kohtuuhintaisia asuntoja ei ole saatavissa, tulee vastaan tilanne että osa kansasta alkaa joutumaan asunnottomaksi hallituksen päätösten takia.

        Kyllä hallitus ja Kela tulee heräämään em. tilanteeseen jo hyvissä ajoin ennenkuin se alkaa realisoitumaan, koska jos eivät herää, lopputuloksena tulee olemaan aika paha määrä rikosilmoituksia viranomaistoiminnasta, siinä saa ministerikin sitten vastata syytteisiin koska ministerivastuu tarkoittaa sitä että vastaa johtamansa ministeriön virkamiesten toiminnasta aivan lakien mukaisesti eikä siitä paeta poliittisella selittelyllä.

        Aika hämmentävää, että hallitus yleensä ottaen yrittää tällaista, ilman että on edes mitään aikomusta alentaa asumisen hintaa samassa yhteydessä. Kyllähän tehtävien toimien pitäisi olla aina tasapainoiset, eli jos kansalta vaaditaan halvempia asumiskuluja, kyllä hallituksen tehtävä on silloin varmistaa se että asuminen alkaa muuttumaan halvemmaksi. Ei se muuttamalla halpene, samat kalliit hinnat ne on sivummallakin asuen, jopa kalliimpiakin etäisyyksistä johtuen.

        Rikkailta sijoitusasunnon omistajilta asumistuet pois. Asuntosijoittajat hyötyvät mm.
        vuokranantajina ylisuurien vuokrien kautta. Pienituloinen hakee asumistuet Kelasta. Yks. Pointti on, että pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat pilvissä ja Kela leikkaa asumistukia. Pienituloiset joutuvat hakeutumaan pois pk- seudulta maakuntiin asumaan mm. Köyhiin kuntiin joissa on huono työllisyystilanne. Hyvätuloisilla on varaa maksaa ylisuuria vuokria, jotka eivät halua omistaa omistusasuntoa. Helsingissä on tyhjillään sijoitusasuntoja, koska heillä on vaikeuksia saada hyvätuloisia vuokralaisia maksajiksi. Voi olla, että joutuvat alentamaan vuokria jatkossa.

        Eiväthän ne sijoitusasuntojen omistajat mitään asumistukia saa itse. Mutta kun vuokraavat asunnot sukulaisilleen ja tuttavilleen, alkavat rahat kilahdella tilille. Tähän toivon muutosta. Myös pankit ja vakuutusyhtiöt ovat näitä vuokratuloilla rikastuvia, osinkoja maksavia. Kelan toimeentulotulotuessa hyväksyttävät vuokrarajat pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) vuonna 2024 ovat naurettavan pienet. Valtion tukemien aravuokra-asuntojenkin vuokrat menevät 10 prosentilla yli tuon rajan. Tosi on.

    • Anonyymi

      Onhan tuo paljon tuurista kiinni, kun joudut leikatu ttt:n piirin et pääse sieltä koskaan pois. Nyt ilmeisesti sinne toki ilmeisesti joutuvat kaikki. Ainakin, jos hallitusohjelmaa on uskominen.

      • Anonyymi

        Kaikki jotka joutuvat työttömyysreikkiin, perustoimeentulopudokkaisiin pitkäaikaistyöttömineen. Hyvää Uutta- Vuotta ja Onnellista Joulua Pohjolan pölhölä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki jotka joutuvat työttömyysreikkiin, perustoimeentulopudokkaisiin pitkäaikaistyöttömineen. Hyvää Uutta- Vuotta ja Onnellista Joulua Pohjolan pölhölä!

        Joo, muutan mahdollisimman nopeasti pois täältä. Suomessa on hyvä olla vain etuoikeutettujen mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, muutan mahdollisimman nopeasti pois täältä. Suomessa on hyvä olla vain etuoikeutettujen mielestä.

        Vastakkainasettelun vuodet ovat edessä. Ei ole hyvinvoivaa yhtenäistä yhteiskuntaa vaan on rikkaat, köyhät ja väliinputoajat. Ja tällä hetkellä keskiluokasta köyhyyteen tippuvat. Edelliset hallitukset ovat jo 20 vuotta kusseet tulevien sukupolvien nilkoille. Nykyhallitus joutuu korjaamaan muiden virheitä ja saamme siis kärsiä ihan siitä mitä mitä olemme äänestäneet

    • Anonyymi

      Itseltä on jäänyt monet kerrat hakematta tässä elämässä. Kauhean vaikeaa! Ja kun oikeasti sitten kerrankin sitä apua tarvitsee, kielteinen päätös tulee. Yleensä toki en hirveästi heidän apujaan missään tarvitse, koska osaan etsiä tietoa netistä itse ja kouluttautua myös itse. Hakea kouluun, työpaikkoihin, tehdä cv:n. Oksettaa ajatuskin pakko koulutuksesta te-palveluiden lautta. Joskus vain on pakko hakea. Nyt oli pakkorako. Kielteistä päätöstä odotellessa. No siinä ajassa, kun ovat päättäneet, olen kerennyt todennäköisesti löytää jo työtä 🤣

      • Anonyymi

        Itse olen toki myös hieman ylpeä ja koen että on häpeä hakea apua. Ja olen sellainen "hähhähhää kelanpas*a ja te-toimistoripuli, jos saan töitä" Näin meidät on suurin osa kasvatettu. 😄 Sitten ihmetellään kun on huonosti voivia ihmisiä. Tämä on henkilökohtainen mielipide että Suomessa kyllä moni asia toimii ja moni asia on hyvin, mutta ei täällä huvita asua. Kadun, kun en lähtenyt aiemmin ammattikorkeakouluun ja ulkomaille.

      • Anonyymi

        Sori kirjoitusvirheet. Tämä ennakoiva tekee mitä tykkää. Mutta palsta nyt on tasoltaan vain suoltamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori kirjoitusvirheet. Tämä ennakoiva tekee mitä tykkää. Mutta palsta nyt on tasoltaan vain suoltamiseen.

        "Kirjoitat. " Mutta palsta nyt on tasoltaan vain suoltamiseen." 24 h- sivustolla on mainoksia myös, joista jotkut asiakkaat hyötyvät. Jos ei olisi suoltamisia, kenties ei olisi mainoksiakaan. Suoltajat pitävät sivustoja tavallaan yllä.

    • Anonyymi

      Onhan nuo naurettavia leikkauksia. Sitten työelämä on pirstaloitu ja samalla työntekijöiden oikeudet pilattu vuokratyön yleisyydellä. Olevinaan helppoa. Vain harvalla alalla on järkeä tehdä vuokratyötä.

      Muistakaa että asuntojen hinnat tulevat tippumaan ja asiat tulevat vielä muuttumaan... Nyt on vain vaihe. Asuntojen tuottaminen ja myynti ovat suhdanneherkkää aluetta. Kannattaa ottaa asioista selvää. Tähän vaikuttaa maailman kriisit ja sota myös vahvasti.

    • Anonyymi

      Nyt on ripulit housuissa päättäjillä , kun kotikutoisia ihmisiä ei riitä työelämään, joita pitää perään kuuluttaa maahanmuuton kautta. Ristiriitaista, kun tällähetkellä on noin 300 000 työtöntä vailla työtä. Nyt pitäisi leikata eläkkeitä. Hölmöläisten touhua päättäjiltä. Vanha kansansatu, kun hölmöläiset mökkiä rakensivat. Hölmöläiset päättivät, että leikataan kaikki seinät pois, jotta saadaan valoa tupaan. Luuleeko päättäjät, kun oikein säästetään ja leikataan kansalaisten perusturvaa niin valtion velka pieneen? Kysyn kenenkä laarin varat ja säästöt menevät? Suurituloistenko? Köyhiltähän se ensisijaisesti leikataan. Nämä vellihousut päättäjät eivät ajatelleet lapsiperheitä aikoinaan. Lapsiperheitä ei tuettu, eikä myös nykyäänkään. Nyt ihmetellään, kun syntyvyys on niin alhainen. Pääkin jää vetävän käteen on vanha sanonta. Eduskunnassa pitäisi olla viisaita päättäjiä, joilla olisi talouspoliittista tuntemusta hoitaa kansalaisten perusoikeuksia, eikä kurjistaa köyhien kansalaisten oikeusturvaa. Mainostan vielä, että vuonna 3000 on yksi suomalainen sataa ulkomaalaista kohti ja viimeinen kotikutoinen syntyy 2067. PML

    • Anonyymi

      No sano muuta:
      "jotkut saavat kaikki tuet tuosta noin vaan mihin asti tai mihin vaan ja toisia sen sijaan jatkuvasti kiusataan ja syynätään ja jätetään rahatta"

      Muut menivät yli, Muhammed Ali.
      Muut löivät swingin, Vladimir Putin.
      Muut ottivat taksin, John Lennon.
      Muut ostivat verhoja, Tapio Liinoja.
      Muut valitsivat kaidan tien, Lea laveen.
      Muut olivat kasvot kameraan päin, Markus Selin.
      Muut saivat töitä, Teuvo Loman.
      Muut olivat outoja, Eppu Normaali.
      Muut olivat ankkoja, Riki Sorsa.
      Muut halusivat Eevan, Kofi Annan.
      Muut olivat harakoita, Kaisa Varis.
      Muut pitivät näpit kurissa, Pekka Kouri.
      Muut kestivät, Jerry Lewis.
      Muut olivat leppäkerttuja, Wilson Kirwa.
      Muut ostivat hehkulampun, Thomas Ledin.

      • Anonyymi

        Jotkut saavat kaikki mihin asti vain, mihin vaan, hyvin argumoitu! Hyvä piriste ja huumorilla kirjoitettu mielen ilmaisu.

    • Anonyymi

      Osaako kukaan sanoa, että mikä on omaehtoinen kuntoutus, johon Kela ja Keva velvoittaa mm. Työkyvyttömän ihmisen? Tarkoittaako se sitä, että työkyvytön tekee itseohjaavasti oman kuntousohjelman kuntotumiseensa? Eli kuntouttaa itsenäisesti itsensä takaisin työelämään ilman Kelaa. Kelahan ei kuntouta ketään. Keva joiltakin osin voi tukea kuntoutujaa.

    • Anonyymi

      Kantasuomalaisena veroja maksaneena, työhistoriaa pitkälti omaavana ottaa aivoon miten kohdellaan sitten kun työttömäksi jää. Pitää noeta naamansa ja tekeytyä matuksi...

      • Anonyymi

        Vedä nyt jo vittu päähäsi. Saatanan sikaporsas.

        Kukaan ei jaksa katsella tuota LOPUTONTA "matu"- ulinaa. Eikä varsinkaan säälittävää itsetunto- ongelmaista narsistista itsekorostustasi kun on niin "pitkälti työhistoriaa" ja "verojakin maksettu". Luuletko olevasi jotenkin esimerkillinen yhteiskuntaa pystyssä pitävä voima? Voin kertoa: et ole. Olet yököttävä ihmisen kuvatus ja saat jokaisen normaalin ihmisen sisuskalut vääntelemään inhosta ja koko yhteiskunnan voimaan pahoin. Yök.

        Mikä sinä olet arvioimaan toista ihmistä? Olet tyhmä mies ja raaka kielen käytökseltäsi. Metsäläinen jonnenjoutava tossun kuluttaja. Yhteiskunnan elätti. Luemme sinua kuin avointa kirjaa. Hyvää päivää sullekin. Ei naiset kirjoittele noin rivoja. Taitaa viina maistua sinulle?

      • Anonyymi

        Työmarkkinatuki hylätty, toimeentulotuki hylätty, sairaspäiväraha hylätty, työkyvyttömyyseläke hylätty. Ilman sosiaaliturvaa oleva kantasuomalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työmarkkinatuki hylätty, toimeentulotuki hylätty, sairaspäiväraha hylätty, työkyvyttömyyseläke hylätty. Ilman sosiaaliturvaa oleva kantasuomalainen.

        Et siis ole työmarkkinoille käytettävissä (työmarkkinatuki)

        Sinulla on siis varallisuutta itsesi elättämiseen (toimeentulotuki)

        Et ole sairaskaan (sairaspäiväraha)

        Et ole työkyvytönkään (työkyvyttömyyseläke)

        Kyllä sinullakin on sosiaaliturva, mutta se tulee vasta sitten kun olet oman varallisuutesi jo käyttänyt.

        Työmarkkinatuen saisit yksinkertaisesti ilmoittautumalla työttömäksi työnhakijaksi, toki kannattaa varmistaa se että siinä prosessissa huolehdit aikaansaatavat suunnitelmat siten että mitään sopimatonta et työttömyysturvan takia tee. Muista aina lakiin perustuva oikeutesi vapaaseen valintaan, se on ensimmäinen asia jota te-toimistossa yrittävät sinulta poistaa.

        Monilla miljonääreilläkin on em. kaltainen tilanne, eikä heidän tarvitse edes työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautua.

        Sosiaaliturvaa ei ole tehty miljonäärejä varten, koska on ajateltu että miljonäärit pärjää omillaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ole työmarkkinoille käytettävissä (työmarkkinatuki)

        Sinulla on siis varallisuutta itsesi elättämiseen (toimeentulotuki)

        Et ole sairaskaan (sairaspäiväraha)

        Et ole työkyvytönkään (työkyvyttömyyseläke)

        Kyllä sinullakin on sosiaaliturva, mutta se tulee vasta sitten kun olet oman varallisuutesi jo käyttänyt.

        Työmarkkinatuen saisit yksinkertaisesti ilmoittautumalla työttömäksi työnhakijaksi, toki kannattaa varmistaa se että siinä prosessissa huolehdit aikaansaatavat suunnitelmat siten että mitään sopimatonta et työttömyysturvan takia tee. Muista aina lakiin perustuva oikeutesi vapaaseen valintaan, se on ensimmäinen asia jota te-toimistossa yrittävät sinulta poistaa.

        Höpsistä pussiin. todellisuus on jotain ihan muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä pussiin. todellisuus on jotain ihan muuta.

        Usko kuitenkin suosiolla, että samanlaisissa - tai samankaltaisissa - tilanteissa painiskelee myös moni muukin suomalainen, ja jokaisen on vain suosiolla ensin sisäistettävä se ajatus että hallitus kohtelee lainvastaisella tavalla, ja siihen lainvastaiseen toimintaan on meidän jokaikisen työttömän kyettävä vastaamaan jollakin tavalla joka oikeasti tehoaa.

        Itse olen katsonut parhaaksi tavaksi tähän mennessä sen, että luen itse ne lait, muutaman lainvalvojalta tulleeen lausunnon ja kansainvälisistä sopimuksista asiaan liittyvät kohdat.

        Menee hetken aikaa ymmärtäessä, mutta kun asia aukeaa, se tulee helpottamaan ei vain sinun asiasi käsittelyä, mutta kun hoidat kantelusi oikein, se tulee auttamaan ehkä tuhansia muitakin samanlaisissa ongelmissa olevia.

        Ikäviä juttujahan nämä on, joutua oman maansa kaltoinkohtelemaksi, mutta ei asiaa voida hiljaisesti hyväksyä.

        Millä tavalla "kantelu hoidetaan oikein"?

        Mikä on "väärä" tapa hoitaa kantelu?

        Oikeusvaltio ei voi toimia noin.

        Oikeusvaltio ei voi toimia niin, että kansalaisen on kouluttauduttava juristiksi ja osattava nokkelasti joka mutkassa käyttää "oikeaa" kieltä ja vedota "oikeisiin" lakipykäliin niitä "oikealla" tavalla soveltaen ja tulkiten, kyetäkseen pitämään puolensa julkisen vallan mielivaltaa vastaa.

        Oikeusvaltion periaate takaa nimenomaan sen kaikista osaamattomimman tietämättömimmän ja kykenemättömimmän oikeusturvan toteutumisen. Velvoitteet osata lait ja pykälät ja soveltaa niitä oikein koskee vallan käyttäjää ei sitä johon käytetään valtaa.

        Julkinen valta on kansalaisia varten olemassa, eikä päinvastoin. Se ei ole auktoriteetti vaan palvelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko kuitenkin suosiolla, että samanlaisissa - tai samankaltaisissa - tilanteissa painiskelee myös moni muukin suomalainen, ja jokaisen on vain suosiolla ensin sisäistettävä se ajatus että hallitus kohtelee lainvastaisella tavalla, ja siihen lainvastaiseen toimintaan on meidän jokaikisen työttömän kyettävä vastaamaan jollakin tavalla joka oikeasti tehoaa.

        Itse olen katsonut parhaaksi tavaksi tähän mennessä sen, että luen itse ne lait, muutaman lainvalvojalta tulleeen lausunnon ja kansainvälisistä sopimuksista asiaan liittyvät kohdat.

        Menee hetken aikaa ymmärtäessä, mutta kun asia aukeaa, se tulee helpottamaan ei vain sinun asiasi käsittelyä, mutta kun hoidat kantelusi oikein, se tulee auttamaan ehkä tuhansia muitakin samanlaisissa ongelmissa olevia.

        Ikäviä juttujahan nämä on, joutua oman maansa kaltoinkohtelemaksi, mutta ei asiaa voida hiljaisesti hyväksyä.

        "...jokaisen on vain suosiolla ensin sisäistettävä se ajatus että hallitus kohtelee lainvastaisella tavalla, ja siihen lainvastaiseen toimintaan on meidän jokaikisen työttömän kyettävä vastaamaan jollakin tavalla joka oikeasti tehoaa.

        Itse olen katsonut parhaaksi tavaksi tähän mennessä sen, että luen itse ne lait, muutaman lainvalvojalta tulleeen lausunnon ja kansainvälisistä sopimuksista asiaan liittyvät kohdat.

        Menee hetken aikaa ymmärtäessä, mutta kun asia aukeaa, se tulee helpottamaan ei vain sinun asiasi käsittelyä, mutta kun hoidat kantelusi oikein, se tulee auttamaan ehkä tuhansia muitakin samanlaisissa ongelmissa olevia."

        Loistavaa! 👍

        Eli montako kantelua olet nyt tehnyt? Paljonko nämä oikein tekemäsi kantelut ovat tuottaneet tulosta että tuhannet muutkin samassa tilanteessa olevat ovat hyötyneet näistä oikein ja valistuneesti tekemistäsi kanteluista?

    • Anonyymi

      Asunnottomuus lisääntyy Kelan/ valtiovallan toimesta. Nyt vain moottorisaha soimaan ja ryöstämään yksityisiä metsiä. Ryöstetyillä puilla asunnottomat voisi rakentaa itselleen hökkeleitä kaupunginlaitamille ja valtion maille Robin Hoodin itsevaltiudella. Köyhät ja rikkaat.

      • Anonyymi

        Mihin tämä Suomi on menossa? Ei ole enää lottovoitto syntyä Suomeen. Amerikan malli köyhät asuvat kaduilla,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tämä Suomi on menossa? Ei ole enää lottovoitto syntyä Suomeen. Amerikan malli köyhät asuvat kaduilla,

        Pohjolan pölhölä joutui EU : n tarkkailuluokalle tarkasteltavaksi. Marinin hallituksen aikana otettiin hulvattomasti valtion velkaa. Velkaa otettiin mm. Kehitysapuun ja maahanmuuttoon. Kohta Suomi joutuu tarvitsemaan kehitysapua Eu- paketista. Kreikan tiellä ollaan. 50 000 korkeasti koulutettua henkilöä muuttavat maastamme pois, huonojen palkkojen ja korkean verotuksen vuoksi. Hyvin ei mene nyt pohjolan pölhölässä. Omaa kansaa kyykytetään.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2057
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1450
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1384
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1321
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1298
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1241
    Aihe