Nuoruus.

Aamulla tiellä jäisellä ajoin.
Nuoria katselin monenlaisia kouluunkulkioita.
Erillaisista aamuista lähteneitä.
Omanikin vastaan väitti.
Kotiin hänet kun koulusta suoraan tahtoisin.
Hyvät koulupäivät toivotin.
Silmät tuon lapseni kun tavoitin.
Katselin selkää tuota itsepäistä eteenpäin menevää.


Mietteitä monenlaista kulki minussa emona.
Kun osaisi edes omiaan aina oikein tukea.
Tuntuu kuin vaikeasta vaikeinpaan kaikki menee.
Mihin tuo nuoruus kaunis oikein katoaa.
Liian kiire on aikuisten maailmaan.


Nykyaika minusta liikaa nuorilta vaatii.
Kokemusta kaiken nopeasti haettava lisää.
Erillaisuus kaikkein pahinta laatua on.
Nuori kaiken keskellä ehkä aseeton.
Useimmilla olo vaikea onneton.


Avuttomaksi itseni tunsin.
Nopeasti meniöitä kun ajaessani katselin.
Jokaisen heistä syliini tahtoisin.
Hitaammasta tahdista heille puhuisin.


Malttia omalleni myös toivoisin.
Helpommaksi polkunsa hänen tahtoisin.
Ei ensirakkaus kai kenellekkään helppoa ole.
Sitä aikuisen tietä kun jo kulkea tahtoisi.
Vahvana kun tunteet omat ja toisen tuntisi.


Paljon olen yrittänyt sinulle mukaan laittaa.
Evästä elämän koetun omani.
Vahvuuta kasvuusi rimpuilevaan.
Jossain onnistunut olenkin.
Ei sinun kulkusi ole alistetun nuoren.
Vaan silmissä loiste useinkin ja ryhdissäsi tuo viesti oikea.Me tulemme avoimin mielin sua vastaan Elämä!
7548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

hyvin oikein, over and out.

Äänestä
  • ja kuittaan.

    Äänestä

minä huokaisen ja syvään. Etpä ole ainoa, joka noin ajattelee, omista tai vieraista lapsista. Mutta hyvin sanasi asettelit!

Äänestä
  • se.Kiitti sinulle taas kerran!

    Äänestä

Prifiilisi arorismin innoittamana:


Nokkela kuollut taivaaseen livahti
Atschhh ... siihen äkäinen piru kivahti

Siellä nyt ilkkuu nokkela pirulle:
"Laittaisit ukko tutkan vaikka piisurulle"

Helppoa ois silloin sieluja vahtia
Ei ihan hajoisi pääsi kahtia.

Mietti asiaa piru vain tovin
ajatus NOkkelan miellytti kovin

Pirulle antaakin nyt uutta mahtia
se että tietsikat vahtivat manalan rahtia.

Pikku-Kaarlo

Äänestä
  • Tuli mielikuva pirusta surffamassa netissä =)
    Kiva!

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    Tuli mielikuva pirusta surffamassa netissä =)
    Kiva!

    Kun toi taivahan portille enkelit vainaan
    niin veti piru viivan kirjaansa mustaan
    Oli saava hän maksun vanhaan lainaan
    Vei omakseen Manalaan naapurin Kustaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


n52 kirjoitti:

Aamulla tiellä jäisellä ajoin.
Nuoria katselin monenlaisia kouluunkulkioita.
Erillaisista aamuista lähteneitä.
Omanikin vastaan väitti.
Kotiin hänet kun koulusta suoraan tahtoisin.
Hyvät koulupäivät toivotin.
Silmät tuon lapseni kun tavoitin.
Katselin selkää tuota itsepäistä eteenpäin menevää.


Mietteitä monenlaista kulki minussa emona.
Kun osaisi edes omiaan aina oikein tukea.
Tuntuu kuin vaikeasta vaikeinpaan kaikki menee.
Mihin tuo nuoruus kaunis oikein katoaa.
Liian kiire on aikuisten maailmaan.


Nykyaika minusta liikaa nuorilta vaatii.
Kokemusta kaiken nopeasti haettava lisää.
Erillaisuus kaikkein pahinta laatua on.
Nuori kaiken keskellä ehkä aseeton.
Useimmilla olo vaikea onneton.


Avuttomaksi itseni tunsin.
Nopeasti meniöitä kun ajaessani katselin.
Jokaisen heistä syliini tahtoisin.
Hitaammasta tahdista heille puhuisin.


Malttia omalleni myös toivoisin.
Helpommaksi polkunsa hänen tahtoisin.
Ei ensirakkaus kai kenellekkään helppoa ole.
Sitä aikuisen tietä kun jo kulkea tahtoisi.
Vahvana kun tunteet omat ja toisen tuntisi.


Paljon olen yrittänyt sinulle mukaan laittaa.
Evästä elämän koetun omani.
Vahvuuta kasvuusi rimpuilevaan.
Jossain onnistunut olenkin.
Ei sinun kulkusi ole alistetun nuoren.
Vaan silmissä loiste useinkin ja ryhdissäsi tuo viesti oikea.Me tulemme avoimin mielin sua vastaan Elämä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu