Mitähän kuuluu hyvään elämään?
Tai milloin eletään itselle?
Luettuani vastauksia aiempiin kirjoituksiin, annettiin ohjeeksi aloittaa jo eläminen. Eikö tämä olekkaan omaa elämääni, jos en kulje kylällä tai joukse baareissa? Onko eläminen elämistä vain jos sen pyhittää vain omiin tarpeisiinsa. Eikö juoksut voi mukauttaa kulloisenkin elämänvaiheen mukaan, vai olenko jo pudonnut elämän kyydistä?
Tai milloin eletään itselle?
Luettuani vastauksia aiempiin kirjoituksiin, annettiin ohjeeksi aloittaa jo eläminen. Eikö tämä olekkaan omaa elämääni, jos en kulje kylällä tai joukse baareissa? Onko eläminen elämistä vain jos sen pyhittää vain omiin tarpeisiinsa. Eikö juoksut voi mukauttaa kulloisenkin elämänvaiheen mukaan, vai olenko jo pudonnut elämän kyydistä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kai kuuden lapsen äidillä ole aikaakaan juosta baareissa?
Siehän viisaita haastat. Jos elämää ei voi olla ilman viikonloppukännejä ja sunnuntaikohmeloita, ihmisen täytyy olla henkisesti tosiköyhä.
Elä sie vain itseäsi miellyttävällä tavalla ja nauti elämästä. Sinä olet jo elämäsi löytänyt, jätä muut hakemaan omaansa.
on sitä miten sen itse kokee.Toinen ei voi määritellä toisen "hyvää elämää",koska kokemusmaailmamme ovat omiamme,näkemykset asioista yksilöllisiä.Elämä tuo tullessaa erilaisia rooleja ja ne vaihtelevat.Tuovat tullessaan lisää kokemuksia.Aina ei mukavia,mutta kuitenkin elämään kuuluvia.Voi olla,että tilnteisiin mukautuvainen ihminen on tyytyväisempi/onnellisempi,kuin ihminen joka kritisoi eikä hyväksy heti kaikkea omakseen.Epäilen kuitenkin:o)))))
on sitä, että toteuttaa itseään, tuntee elävänsä, olevansa onnellinen..oli se sitten, mitä tahansa..Jos nainen hoitaa, ja kasvattaa lapsia kotona, kokee hän monesti vasta lasten kotoa lähdettyä, että voi antaa aikaa itselleen. Nuoret elävät omaa aikaansa, ja se heille suotakoon..sekin kuuluu elämänkaareen. En kulje minäkään baarista toiseen enkä kylällä, mutta olen onnellinen. Onnea ei mitata rahassa..sen tuntee:)
Kasitykseni tosi hyvasta elamasta oma sisainen rauha, tyytyvaisyys siihen etta koko ajan yrittaa parantaa itseaan seka henkisesti etta ruumiillisesti kuten:
- Auttamalla apua tarvitsevaa vain siihen pisteeseen jolloin huomaa omien voimien riittamattomyyden ja osaa olla ylittamatta sita rajaa, ohjaten avun tarvitsijaa eteenpain.
- Olemalla kohtelias ja huomaavainen lahimmaista kohtaan, kuitenkaan tyrkyttamatta neuvojaan.
- Osata valita seuransa oikein.
- Tekematta tahallaan jo miljoonaan kertaan (muiden)tehtyja virheita ja tekoja jotka aikojen saatossa on tsiljoonaan kertaan huomattu vaariksi, epaoikeudenmukaisiksi ja surua aiheuttaviksi.
-Tietysti olemalla ahkera joka tavallisesti edesauttaa taloudellisesti.
Siina muutamia ajatuksi, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkalle.
voi luoja, kunpa joskus olis "sepäivä" jolloin ihminen on tyytyväinen edes pitemmän aikaa kuin hetkisen ....
Ihmisen luonteeseen kuuluu tietty uteliaisuus ja tyytymättömyys (hanki-elämä), jos ei ole pyrkimyksiä, unelmia, tavoitteita,,,, ei ole Hanki-elämää !!!
Joten hyvä elämä on mielestäni
1. Anteeksiantoa
2. Omien tunteiden sallimista
3. Suvaitsevaisuutta
4. Huomiseen luottamista
5. Olemassaolevan hyväksymistä
Aina silloin tällöin katselee elämää sivusta ja yrittää sovittaa omaa palasta siihen vilinään, jossa kiireiset sielut esimerkillään ja pakkotrendeillään yrittävät asettaa raamit mihin leimautua.
Tulos on jokseenkin aina sama. Ei miellytä ollenkaan. Jos kuitenkaan ei pidä itseään IN-ihmisenä tai jees-miehenä saattaa saada vastareaktiona "kehotuksen elämiseen", selän takana kuiskuttelemisen uhallakin.
Ainakin toistaiseksi olen viihtynyt omana itsenäni, myös muut minulle hyvät ihmiset huomioon ottaen. En tunne erityistä vetoa savuisiin ryhmäkotkotuksiin, joissa illan vanhetessa kuvan rikkonaisuus korostuu väärinä valintoina ja uhoina. En sylje lasiin, mutta teen sen niin, että aamulla voin puhtain mielin, no miksei vahingoniloisenakin, todeta jättäneeni tekemättä sellaista, mitä muut kenties nolona vieroitusoireineen häpeävät.
Hyvien ihmisten keskellä voi rennosti viihtyä, kun vain osaa kunnioittaa toisia niin, etteivät tunne itseään sivuutetuiksi.
Oma rauha on kullan arvoinen asia, vaikka toisaalta yhdessä toisen kanssa saavutettu harmonia voisi sitä mieluusti rikastaa.
Osalleni ei ole siunaantunut perillisiä - tästä saan syyttää vain itseäni - mutta lapset ovat kuitenkin lähellä sydäntäni ja heidän kanssaan viihdynkin, välillä pistos sielussani.
Olen elänyt ja jakanut ja karikoitakin kokenut, mutta rikottua sielua en ole jälkeeni jättänyt.
Jaettua elämänriemua en kuitenkaan väkisin etsi. Siinä voi taas tulla säröjä.
Minussa on vikoja, mutta yritän olla rasittamatta muita niillä. Kuljen, siis, mahdollisimman jouheasti, hyvään omatuntoon pyrkien.
Eikö se ole hyvää elämää? Ei täydellistä, mutta mielenrauhaisaa
kirjoitit, ja siitä aisti "harmonisuutta".., mitä tuntee ja kokee vain silloin, kun on elämäänsä tyytyväinen:))
Harmonisesta tulee silloin tällöin harmooninen riitasointuoineen, kun arki muistuttaa postilaatikosta tippuvine velvoitteineen. Samoin työ valtaa joskus unet ja viikonlopun koittaessa toivoisi hetken olevan lapsuuden viattomuudessa, mikä usein tulee mieleen nousevan ja laskevan auringon kultaamassa väriloistossa.
Usein lukee naisten iloitsevan pienistä asioista, mikä on konkretisoitunut minulle vasta viime vuosina.
Luonto on paras, mutta myös kirpeä muistuttaja menneestä.
Joskus kun käyn lenkillä, tuoksut muistuttavat mukavista asioista. Voisipa tuoksuja syödä, näin muistan lapsena ajatelleeni. Ja niin soisin lapsilla olevan edelleenkin.