Valtiomiesainesta on Halla-ahossa, he has got a brain!

Tenttaajatkin__sanoivat

Valtiomiesainesta on Halla-ahossa, se sanottiin analyysissäkin.

Hänestä tulisi hyvä presidentti Suomeen.

He has got a brain!

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luihu.tyyppi

      Hitleri hänestä tulisi

      • 882sde

        Ei mitään mahista, kun ei ole sosialisti. Hitler-käytökset ovat sosialistien kamaa.


      • hyihyi

        Luihu.tyyppi
        on kirjoittanut luihut vastauksensa.


    • Vertailukohta

      Japanin myöntämien turvapaikkojen määrä kaksinkertaistui viime vuonna – myönteisiä päätöksiä 42

    • rinkuliina

      puhuu ja ajattelee nin kuin suomalaisten oman kansan edustajan pitääkin. omaa kansaa ei pidä vihata niin kuin näyttää nyky hallitus tekevän. voi kunpa olisi ajassa mahdollisuus mennä taaksepäin. 80-90- luvut olivat ihanaa aikaa kaikki yksinkertaisempaa ihmisillä töitä oikeitä töitä . pystyi vielä nuoret suunnittelemaan tulevaisuutta ja perustamaan perheet. ei tarvinut leikkiä millään pätkä töillä. suunnittelepa siinä tulevaisuutta

      • Ongelmia-oli

        silloinkin. Nuoret ostivat asunnon, ja sen hinta romahti alle puoleen heidän velaksi puolta enemmän maksettuaan.
        Itsemurhia tuli paljon,


      • Se-oli-kauheinta

        aikaa, minkä muistan.
        Nokia sitten viimein veti Suomen laman suosta ylös viimein .


    • Höynäytettävät

      Suomessa on ollut monia tosi valtiomiehiä vähemmän naisia, en tarkoita propakandisteja, kiihottajia joita oli 30-luvulla, silloinkin löytyi tosi valtiomiehiä kuten Paasikivi tai Ryti, nyt yrittää helppoheikit puhua kansaa ympäri.

    • FAKTOJA

      Espoolla on velkaa nyt 14 000 euroa asukasta kohden ja kokoomuslainen kaupunginjohtaja
      itkee matujen kalleutta.

      Tässä on vuoden vanha tieto
      https://www.lansivayla.fi/artikkeli/663724-suomen-velkaisin-espoolla-lainaa-yli-12-000-euroa-asukasta-kohden

      Matut vievät tuhkatkin pesäsästä kasvattavat vain velkoja

      https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000006022665.html

      Espoolle koituu maahanmuutosta valtavat kustannukset ja valtion pitäisi maksaa niistä suurempi osa, vaatii kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

      Vieraskieliset ovat yliedustettuina useissa kalliissa palveluissa, kuten lastensuojelussa ja työttömyyden hoidossa.
      ”On selvää, että siitä tulee kustannuksia.”
      Mäkelää harmittaa, että kuntien välisessä verotulojen tasauksessa ja valtionosuuksissa ei huomioida kaupunkien kovaa kasvua eikä vieraskielisen väestön määrää.

    • Hstorialliset..vaalit
      • ilmainen_kelpaa_aina

        Ei mennyt ''tarjoilu'' hukkaan:))) Kyllä Peitsamolle maistuisi enempikin mutta ei sossunkorvauksella suuresti hörpitä.


    • Halla-aho_on_lämmin

      suomalaista kansaa kohtaan.
      Niin pitääkin olla, täällä kylmässä maassa.

      • lämmittää_hetken

        Stroolaa suoraan öögaan;)


    • Vääräkö_uskoisia

      Tässä on toisenlaista tarinaa, ei minusta ole oikein tuollainen!

      "Sari Essayahin mukaan Fatiman ja Sannan tapaukset osoittavat, että he ovat tieten tahtoen lähteneet tukemaan terroristijärjestö Isisin toimintaa.
      Kristillisten puheenjohtaja Sari Essayah aloitti aamulla ISTV:n suorat Vaaligrillit. Lähetyksen jälkeen esitetyissä jatkokysymyksissä Essayah otti varsin suorasanaisesti kantaa IS:n selvityksen mukaan radikaalia islamintulkintaa harjoittavan verkoston johtohahmoihin kuuluvan Fatiman ja suomalaisen ”Isis-vaimon” Sannan toimintaan. Fatimasta tuli IS:n selvityksen mukaan vuonna 2013 myös Sannan miehen vaimo.

      IS kävi läpi kantasuomalaisen radikaalin viestit: Tällaisia ovat ”Fatiman” ankarat opetukset – julistaa moniavioisuuden ja aseellisen jihadin puolesta

      – Fatiman ja Sannan tapaukset osoittavat, että taustalla on ihan kantasuomalainen radikalisoitunut henkilö. Toisaalta on myös niin, ettei ei pidä ajatella, että nämä puolisot olisivat jotenkin viattomia. He ovat tieten tahtoen lähteneet alueelle tukemaan terroristijärjestön siellä harjoittamaa toimintaa.

      Suomi ja muut Pohjoismaat tukevat ajatusta, että Isisin riveihin lähteneiden toimet selvitettäisiin ja myös tuomiot annettaisiin taistelualueelle perustettavassa kansainvälisessä oikeusistuimessa. Essayah kannattaa ajatusta. Hän muistuttaa, että Suomen lainsäädäntö mahdollistaa nyt terrorismirikoksiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta toisen kansalaisuuden viemisen.

      – Mutta se ei esimerkiksi tässä tilanteessa auta, jos henkilöllä on yksi kansalaisuus. Sen takia rikostuomioistuimen aikaansaaminen paikan päälle ja näiden asioiden käsittely siellä, olisi nyt tärkeää. Myös siksi, etteivät nämä henkilöt palaa ja radikalisoi vielä muita ja ovat varmasti myös vaara, kun he palaavat yhteiskuntiin.

      Sanna eli tavallista elämää, kunnes perheeseen tuli mustaan kaapuun pukeutunut toinen vaimo – IS paljastaa kantasuomalaisten naisten avainroolin radikaalissa muslimiverkostossa

      Isis-vaimo Sanna on parhaillaan Al-Holin leirillä Koillis-Syyriassa neljän lapsensa kanssa. Hän vetosi hiljattain National Geographicin haastattelussa äitiinsä. Sanna halusi tämä ottavan yhteyttä Punaiseen Ristiin ja Suomen hallitukseen, jotta hän pääsisi lapsineen pahamaineiselta leiriltä takaisin Suomeen.

      – Nyt kadun, että tulin tänne, koska tämä ei todella ole mukavaa. En halua enää tätä, mutten voi muuttaa historiaa, Sanna sanoi.

      Essayahin mukaan Suomesta Syyriaan joutuneita lapsia on tuettava ja heidän tulevaisuutensa turvattava, esimerkiksi lastensuojelutoimenpiteiden tai tarvittaessa pakkohuostaanottojen keinoin.

      Sannan kohdalla Essayahin kanta on kuitenkin selvä. Hänestä Sannan kaltaisten ihmisten on pitänyt tietää, minne he ovat lähteneet.

      – Näistä (Isis-vaimoista) on ehkä pyritty antamaan vähän viaton kuva. Toki voi olla, että jossakin kulttuuripiirissä vaimolla ei välttämättä ole paljon sanomista siihen, lähdetäänkö miehen mukana jonnekin vai eikö. Mutta näkisin, että, ne jotka ovat sinne matkustaneet ja lähteneet tukemaan tätä toimintaa, niin kyllä heillä on pitänyt olla ymmärrys siitä, että on kyse terroristisesta toiminnasta ja olemalla siellä ja tekemällä siellä erilaisia avustavia tehtäviä he samalla tukevat terrorismia.

      Essayahista tuntuukin hurjalta ja väärältä, että aikuiset ihmiset ovat tieten tahtoen vieneet lapsiaan Isisin alueelle.

      Lue lisää: Sari Essayah paljastaa Vaaligrillissä nuoruuden kuvansa: ”Hups-heijaa, siinä saattoi jo iltapuhdekin tulla .”

      (Hanna Vesala )

    • Järjetöntä

      Woi olla, woi olla. Mutten millään voi äänestää sellaista puoluetta, joka tuhlaisi valtion vähät varat sataan (100) hävittäjään muutaman sotahullun leikkikaluiksi.

    • Ennen-meitä-uhkasi

      vihollinen ensin lännestä, tuli soti ja alisti suomalaiset,

      sitten uhkasi vihollinen idästä ja tappoi 100 000 suomalaista nuorta,

      nyt meitä uhkaa vihollinen maan sisällä, EU:n meille pakottamana.

      • Että.mitä

        Tarkoitat ruotsia ja venäjää mutta uhkaa maan sisällä EU:n pakottamana jäi auki.


      • Suomen-historia-täynnä

        valloittajia ja sotia,
        nyt
        "vääräuskoisten" murhaajia ja joukkoraiskaajia,
        puukkomurhaajia, ja paperittomia piileskelijöitä.


      • mpavr
        Suomen-historia-täynnä kirjoitti:

        valloittajia ja sotia,
        nyt
        "vääräuskoisten" murhaajia ja joukkoraiskaajia,
        puukkomurhaajia, ja paperittomia piileskelijöitä.

        Kyllä ennen oli ihanaa kun väkivaltaa näki vain telkkarissa. Suomessa ei raiskattu ketään, paitsi pari tuhatta akkaa per vuosi, ammuskelua ei juuri ollut, mitä nyt jossain koulussa ja Imatralla kadulla ja vain yksi pommi poksahtanut ostoskeskuksessa. Oi, kuinka oli elo ennen auvoa.


      • opi_edes_tämä

        ''...tappoi 100 000 suomalaista nuorta,''

        Sodassa kuolleita sotilaita kutsutaan kaatuneiksi, ei tapetuiksi.


      • Sotaonihmisoikeusrikos

        Niiih, totta hitossa ne ovat kaatuneet kun joku on ensin tappanut. Tekeekö sota jonkun mielestä tappamisen oikeutetuksi?


    • Hää-on

      Hää on

      kaikkein älykkäin poliitikko Suomessa

      kautta aikojen!

      Hän on myös hyvä ihminen.

      Se ei tarkoita, ettei jotain virhettäkin olisi joskus elämässään tehnyt.

      Se ei tarkoita täydellistä ihmistä,
      vaan ihmistä joka on tunteellinen ja fiksu.

      Nyt aloin pitää hänestä,
      aikaisemmin vain ihailin hänen älykkyyttään.

      • kyynelehdin

        Nuori rakkaus on niin kaunista. Jopa poikien välinen...


      • Olet-siis-poika-
        kyynelehdin kirjoitti:

        Nuori rakkaus on niin kaunista. Jopa poikien välinen...

        joka on löytänyt toisen pojan.


    • flegmaatti_kirjoitti

      H-A on epätavallinen poliitikko koska häneltä puuttuu poliitikoille tyypillinen populismi.
      H-A kertoo johdonmukaisesti miten asiat hänen mielestään ovat ja miten niiden tulisi olla.
      Muut poliitikot kertovat asioita joiden arvelevat miellyttävän äänestäjiä. Populisteja!

      H-A on poliitikoksi turhan hienotunteinen ja sivistynyt joka näkyy mm. siinä, ettei hän pysty puolustautumaan toimittajien päällepuhumis- ja keskeytystilanteissa.
      Toimittajien käytös poliitikkojen haastettelutilanteissa on ollut sikamaisen puolueellista. Ääripäinä Huhtasaari ><Orpo.

      Nykyisen poliittisen johtomme asenne ja menetelmät alkavat lähestyä itäisen naapurimme tilannetta. On vain yksi, yksivärinen totuus ja oppositon äänet yritetään vaientaa.
      Onneksemme olemme vielä kaukana neukkulan tilanteesta jolloin johdon arvostelijat tai edes linjasta poikkeavat olivat kansanvihollisia jotka täytyi teloittaa, leirittää tai kv-julkkikset sulkea mielisairaaloihin. Tuon tien alussa olemme.

      Myös kannustus ilmiantoihin on neukkulan ja stasin jäljittelyä.

      Noista syistä johtuen tulen näissä vaaleissa äänestämään vaalikoneen suosittelemaa persunaista!

      • nspoo

        ''...häneltä puuttuu poliitikoille tyypillinen populismi....''

        Kirjoitettuna iva, iroania, satiiri tms. vinoilu on aika vaikeaa. Jotain em. vinoilua tämän täytyy olla, vai hä ???


      • Voi..sinua..rassua

        Olet niin pihalla, että totuus näyttää sinusta joltain ...!!


      • VaroittavaSormi

        Punikkipuolueet Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto ovat tuomassa kansallissosialismia takaisin.
        Tämänkertaisen jakson kohteena eivät ole juutalaiset vaan kansallismieliset.

        Se, mikä ennen yhdisti kansakuntaa, on nyt mätää pahuutta.


    • mr_burns

      Joo, valtiomiesainesta on. Ainakin johonkin painajaismaiseen dystopia yhteiskuntaan.

      ”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

      "Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla"

      "Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti."

      "Kävin sivarin poliittisena protestina. Syy on niin typerä, etten mielelläni puhu siitä."

      "Rauhan paras tae siis on se, että kaikilla osapuolilla on a) paljon aseita, b) tarkkoja ja tuhovoimaisia aseita, c) suunnilleen yhtä paljon aseita. Kolmannen maailman jatkuva sodankäynti ei suinkaan johdu siitä, että siellä on enemmän syitä sotia tai liikaa aseita, vaan siitä, että siellä on liian vähän ja liian huonoja aseita."

      • Ironian_ymmärtäminen

        vaatii älykkyyttä myös lukijalta.

        Jos sitä ei ole riittävästi, voi käsittää asian väärin päin.


    • Anonyymi

      Halla-ahosta ei ole valtiomieheksi kaikella tuolla vihan määrällä, mitä hän sisällään kantaa.

      • Anonyymi

        > Itsessäsi vihhaa on!


    • Anonyymi

      Blogin luettuaan osa häntä äänestänyt miettii mitä tuli tehtyä mutta mapulisointi tapahtui.

      • Anonyymi

        ää ovat kaikkei sivistymättömimpiä tääll nää PerusS-n vastustajat!
        Heill ei ole äiti opettant mittää kunno tapoja ikinä,
        ovat iha kui SIAT.
        Kommentoi
        Uusi

        Anonyymi

        23.4.2019 19:22

        Anonyymi kirjoitti:
        nää ovat kaikkei sivistymättömimpiä tääll nää PerusS-n vastustajat!
        Heill ei ole äiti opettant mittää kunno tapoja ikinä,
        ovat iha kui SIAT.
        Näytä lisää

        Likane ja haiseva suu heill on.

        sielt niitä rumii sanoi sitte tulloo.


      • Anonyymi

        Syyllisiä ovat eurooppalainen siitomaapolitiikka, kolonialismi ,
        JOHON SUOMI EI OLE OSALLISTUNUT,
        Suomella ei ole ollut ikinä siirtomaata.

        Kolonialismi on syypää kaukaa historiasta ......... jopa pakolaisaallon syntyyn vuoteen ......2015 saakka.

        Myös amerikkalaiset ovat syyllisiä siirtomaiden riistoon, jopa ihmisorjia veivät.

        Sieltä nyt tulevat perustamaan kalifaattia Suomeen, kun entiset siirtomaa-isännät ohjaavat heidät tänne, ....... satumaahan, hölmölään.


    • Anonyymi

      Eikö ihmisillä ole enää mitään turvaa!

      Jollei presidenttikisaan saada sivistyneitä ja avarakatseisia ehdokkaita, on paras lähteä etsimään turvapaikkaa muualta.

    • Anonyymi

      EU --- Todella hullu äkkisuunnitelma ja heti toimeen!

      Suomi ensimmäisellä junalla täyttä vauhtia vei Euroopan presidentiksi pyrkivää sinne--->

      Tuli myöhemmin nolattuna yksin takasi

    • Anonyymi

      Suomalaisten pitäisi kannustaa toinen toistaan, olla yhdessä nostamassa maata paremmalle tasolle.

      Nyt on aivan liikaa toisen puolueen demonisoimista ja hyljeksimistä.

      Se on väärin.

      Kansalaisena surettaa tämä ikävä tyyli.

      Sitten jopa hauskaksi tarkoitetuissa ohjelmissa on politikointia, kehutaan itseään, kun kuukuu suomenruotsalisiin, kun me ruotsinkieliset ollaan niin komeita ja hyviä kaikin puolin. Kyllä alkoi inhottaa tuollainen RASISTINEN suhtautuminen oman maansa kansalaisiin.

      Oma kehu haisee....

      • Anonyymi

        Joo huomasin että sekä Peter Nyman että se Pekka Strang
        vetivät samat itsekehut läpi.
        Outoa politikointia ihan muunlaisissa ohjelmissakin
        ...aika ikävä tunne jäi molemmista
        En aio enää katsoa ko 'herrojen' itsekehuja.


    • Anonyymi

      Yle ja muut sosialistitoimittajien miehittämät mediat eivät kerro mitä Euroopassa tapahtuu, Ruotsissa varmaan palaa tänäkin vuonna metsät aika railakkaasti, jos mitään voi päätellä siitä ketkä siellä ovat polttaneet satoja autoja viime vuosina niin pakolaiset, heistä se on vain mukavaa "pöhinää" ja jonkunlainen keino kapinoida ruotsalaista kulttuuria vastaan.

      Viime metsäpalojen aikaan löydettiin köyhänmiehen ajastimia jotka eivät syttyneetkään, tulitikkunippuun sidottu kumiklemmareilla sytytetty savuke.
      Ruotsissa räjähtää suunnilleen joka toinen päivä jonkin tasoinen pommi, eikä puhuta mistään poikien soramontulla tekemistä kepposteluista vaan niitä räjäytellään asutusalueilla, rappukäytävissä yms. paikoissa, yhdessä vaiheessa ne olivat Jugoslavian sotien jäämistöä esim. vanhoja käsikranaatteja, nykyään ne varastot on paukuteltu loppuun ja on siirrytty ammattilaistason ilotulitteisiin joita laitetaan monta yhteen tai höystetään kanisterisella bensaa.

      Joka puolella Eurooppaa raiskataan ja tapetaan, on toki raiskattu ja tapettu ennenkin mutta nyt mennään ihan uusissa lukemissa ja se kohdistuu täysin tuntemattomiin.

    • Anonyymi

      EU on katolinen latino-Välimeren liitto Liga Catolica Mediterranea LCM,
      joka aikanaan jakoi massiivisesti rakennusrahaa Espanjalle ja Portugalille

      Yhteismarkkiina EEC muuttui aivan muuksi LCM. Demarit luulivat että siitä tulee sosdem mutta siitä tuli LCM. Suurin Suomen virhe oli mennä euroon. Olisi pitänyt muodostaa pohjoismaiden EU eli PEU johon olisi ehkä otettu Hollanti ja Liechtenstein ja Sveitsi mukaan ja joskus tulevaisuudessa Saksa

      Kun nyt EU on muuttunut tulonjakounioniksi LCM, joka pyrkii laajentumaan ja hankkii matuja ja pyrkii Ranskan johdolla lopullisesti liittämään
      pohjois-Afrikan muslimivaltiot osaksi EU:ta ja maksamaan niiden sosiaalihuollon, silloin Espanja ja Portugalikin heräsivät vastustamaan EU-eliittiä

      Vox-puolueen puheenjohtaja Santiago Abascal esiintyi äsken Valenciassa lähellä Kataloniaa
      https://www.youtube.com/watch?v=G81QoqERlAI

      https://www.suomenuutiset.fi/espanjan-vaalit-taynna-kysymysmerkkeja-mutta-yksi-asia-nayttaa-varmalta-aiemmin-lilliputin-kokoinen-vox-noussee-parlamenttiin/#comment-509985

    • Anonyymi

      Halla-Aho on selvästi hyvin älykäs ja analyyttinen ihminen.

      Hän osaa myös tuoda mielipiteensä hyvin julki - niin että yksinkertaisempikin ihminen ne ymmärtää.

      Iltalehden jutusta:

      """Koulukaverit haukkuivat, tönivät ja löivät. Halla-aho suljettiin ulos, eikä hänellä ollut juuri normaaleja ihmissuhteita. "Tunsin olevani sadistisen kiusaamisen kohteena. Opin vetäytymään sellaisen kuplaan sisään, missä mikään ei hetkauta millään tavalla", Halla-aho kertoi Savon Sanomille.

      Hän myönsi haastattelussa, että ne vuodet muovasivat hänen maailmankuvaansa.

      "Kun joutuu tietoisesti tappamaan tiettyjä kytkentöjä itsessään, se vaikeuttaa toisen ihmisen asemaan asettumista: ei pysty ottamaan kaikenlaista turhaa ruikutusta kovin vakavasti. Tämä on johtanut kyyniseen suhtautumiseen pienistä asioista uhriutujia, marttyyrejä ja kauhistujia kohtaan. Heitä nykymaailmassa on riittämiin."""

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201706092200198784

      Älykkäänä ja analyyttisenä ihmisenä Halla-Aho on tunnistanut itsessään empatian puutteen. Asiantilan tunnistaminen on hyvä asia.

      Toivon, että suomalaiset eivät päästä Halla-Ahoa vallan kahvaan. Mitä enemmän ihmisellä on valtaa, sitä tärkeämpi johtajan ominaisuus on empatia. Vain siten vältytään vallan väärinkäytöltä, ihmisoikeusloukkauksilta, korruptiolta yms.

      • Anonyymi

        Huomioitava aihe on kuitenkin se, että hän on tunnistanut ko. ongelman itsessään, se kertoo jotain ja aiheuttaa jotain tuleviin toimintatapoihinsa. Toivottavasti. Kommenttisi viimeisen kappaleen lailla toimivat ne johtajat ja päättäjät, jotka eivät ole Halla-ahon lailla tunnistaneet omia sisäsyntyisiä maailmoitaan, syitä ja seurauksia. - Nm. En ole hänen kannattajansa


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6043
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3821
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      245
      2151
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1850
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1299
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      303
      1065
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      939
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe