Pitäjänneuvos on tasavallan presidentin myöntämä arvonimi, joka kuuluu 8.ryhmään.Arvonimestä maksettava veron määrä on joko 6200 tai 1550 euroa.
Pitäjänneuvos
ansaittua
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyseessä on arvonimi henkilölle, jolla ei ole koulutusta eikä kunnon ammattia, mutta joka on maalaisliittolainen ja tittelinkipeä.
Siis se on hyväveli järjestelmään kuuluva palkkionimitys. Onkohan tuo hyvin yleinen meillä Suomessa? En ole todella ennen kuullut. Johtuukohan heikosta yleistiedoistani. No, nyt jonkinverran jyvällä. Pienipalkkaisen kuukausipalkan verran tuo vero. Maksaako järjestö veron, vai meneekö kuntalaisten piikkiin?
Se oli varmaankin Kekkosen aikaan. Urkkihan oli joku liittolainen. Lienee markka-aikainen mies?
Vastustamme kaikkia hankkeita.
Ehdottomasti. Kuntalaisten kannalta erinomaista säästöä. Nyt se tosin näkyy tällaisille, metsässä asujille köyhyyden esikartanon, jatkuvana pula-aikana. Mikä muuten on tuo pro? Jatkuvasti mainostettuna, saattaisi olla yleishyödyllinen ajatusmalli, jollekin uudelle tulevalle, ei diktatuurin esikartanoiden raaistuneille elintavoille.
Protyöväenliike on perustettu entisen kansanliikkeen raunioille.
Kuulin muuta, ei pidä paikkaansa. Piste!
Tuliko tämä arvonimi siitä kun katsottiin erään silloisen valtuutetun menetelleen oikein koska ei tiennyt kotipaikkaansa jossa olisi valtuustokelpoinen?!
Tämä kotipaikka-asia muuttui toiseksi mutta aivan kuin "pyhäkkään"kirjoituksissa toiset olisivat niitä "syntipukkeja", miksi?
Kaikkia samoja stanan savolaisia.
Missä näitä savolaisia luuraa? Ottiko aatamin omenan päälle? Miten ihmeessä, alkaako menneisyyden karikot nakertaa? Niin se yleensä menee. Kummittelee vielä vanhoilla päivillä. Toisille aiheuteut ongelmat ei ole aina vähäpätöinen juttu. Niin toteaa sekin poika, joka sai tietää isänsä natsismista vasta hiljattain, päiväkirjan sivuilta.