Ympäristöministeri Tiilikainen iloitsi

Faktatietoja

Jokin aika sitten keskustan ministeri Tiilikainen iloitsi yhdessä ministeri Kai Mykkäsen kanssa siitä että Suomen kivihiilivoimalat lopetetaan kymmenen vuoden päästä. Mainitakoon, että Suomen kivihiilivoimalat ovat teknisesti maailman puhtaimpia.

Samaan aikaan Kiina ilmoitti, että se avaa 200 uutta kivihiilivoimalaa, lisäksi 600 uutta voimalaa on suunnitteilla. Tiilikaisella oli siis syytä riemuita, koska Suomen päätöksellä maailma pelastuu. Saksassakin reilusti yli puolet energiasta tuotetaan kivihiilellä.

Ei ihme, että perussuomalaiset lisäävät järkevällä , elämänläheisellä ohjelmallaan yhä enemmän kannattajia. Keskusta on sitonut itsensä vihervasemmiston kavalaan lekaan eikä pääse siitä irti. Vaaleissa tämä viimeistään on koko kansan nähtävillä.

6

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi Kepun/MTK:n edustaja Tiilikainen on niin innokas luopumaan kivihiilen käytöstä?
      Kivihiilen käyttö ei tuota yhtään mitään Kepulle eikä MTK:lle…

      Noh, joka tapauksessa on ihan hyvä että siirrytään vähemmän saastuttaviin systeemeihin, mikäli se on taloudellisesti järkevää, vaikka se tapahtuisikin vain lähialueilla…

    • Tyhjät-lupaukset

      Kiina avaa 200 uutta kivihiilivoimalaa.
      Sipilä ja muut kertovat, että ilmasto pelastetaan viemällä Kiinaan ym uutta suomalaista tekniikkaa.
      Niinpä Suomi alkaa nyt korjata Kiinan 200 uutta kivihiilivoimalaa ja samalla pyytää pöydälle 600 uuden voimalan piirustukset.
      Näinhän se menee Sipilän ajatusten mukaan
      Mutta miten arvelet käyvän? Näinkö se menee?

    • Ben_Bella

      Niinpä ajattelit, että lähdemme kilpailuun Kiinaa vastaan. Jos ei muussa niin kisataan edes ympäristön tuhoamisessa? Tottakai lähtökohtana lärvikohtainen kisa. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän puheessaan presidentti voisi sitten ylpeänä kertoa, että Suomi on saastuttamisen suurvalta ja että naamaa kohti johdamme saatutuspörssiäö lähes 15% kaulalla.

      Maamme lauluksi voisimme muuttaa Lievestuoreen Liisan.
      "Me katsoimme likaojan juoksuun
      Sen kuohuissa rakkaus soi
      Sun hurmaavan hajuvetes tuoksu
      Se varmuuden leivästä toi

      • Odotelessa

        Ymmärsit väärin, lähdemme auttamaan Kiinaa. Työsarkaa tuntuu riittävän. Sitähän Sipiläkin lupasi vaalitentissä.. mutta riittävätkö pelkästään tyhjät sanat?


      • JyrkkäEiValehtelijalle
        Odotelessa kirjoitti:

        Ymmärsit väärin, lähdemme auttamaan Kiinaa. Työsarkaa tuntuu riittävän. Sitähän Sipiläkin lupasi vaalitentissä.. mutta riittävätkö pelkästään tyhjät sanat?

        Sipilän lupaukset on todettu valheiksi. Lupasi ja vakuutti ettei kenenkään sosiaalitukeen kosketa, mutta kun pääsi valtaan niin leikkasi ihan helvetisti kaikkea leikattavaksi kelpaavaa. Lupasi panna Suomen kuntoon, mutta järkkäsikin veronmaksajille lisää ulkomaalaisia elätettäviä ja jotkut saivat kokea invaasion erittäin kipeästi (RIP).


    • Helppoa

      Nyt reippaasti kohti Kiinaa ja korjaamaan kiinalaisten uusia voimaloita suomalaisella uudella tekniikalla. Ei huolta mitään, kun matka vie itään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5056
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3596
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2983
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2975
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      9
      2876
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2343
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1828
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1760
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      134
      1612
    Aihe