Profiloikaa, millainen nainen haluaa ihan oikeasti harrastaa seksiä useamman miehen kanssa yhtäaikaa. Noita on varmaan monensorttisia. Mutta hyvin yleistä tuo kuitenkin on, vaikka siitä ei julkisesti kerrotakkaan. Siis, mitä, kuinka ja miksi ?
Seksiä useamman miehen kanssa.
1N2M
5713611
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 143 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Olen aina halunnut. En ole vielä toteuttanut, en ole pystynyt järjestämään.
Profiili: Korkeasti koulutettu, pitkä ura, kaksi lasta, pitkä avioliitto,eläkkeen kynnyksellä, uskollinen pitkässä liitossani ( mies ei osallistuisi),tavallisen näköinen ja kokoinen, harrastan kuntoilua ja kulttuuria. Var så god :):)
kokeile ees kerran
Minä haluan ja olen useammassa kimpassa ollut mukana. Erittäin nautinnollnen kokemus, useat kädet hyväilemässä, monta suuta, monta kullia tarjolla, usein myös myös toisia naisia mukana. En erottele seksikumppaneitani sukupuolen mukaan. Olen seurustelusuhteessa ihanan miehen kanssa ja yhdessä toteutamme seksuaalisuuttamme monin eri tavoin, kimpat ovat yksi osa sitä ihanuutta.
Olen yksin asuva, keski-ikäinen, lapset omillaan, työskentelen terveydenhoito alalla, pidän huolta itsestäni, ok näköinen ja kokoinen, siis huolehdin itsestäni ja asioistani. Seksuaalisuuden suhteen erittäin avoin ja kokeilunhaluinen, minulla on kyky ja halu myös totuttaa fantasioitani. Myös ystäväpiiriini kuuluu hyvin paljon saman harrastuksen omaavia henkilöitä.
Sinulla on hieno tilanne.Jos minäkin nyt alkaisin uuden seurustelusuhteen, haluaisin siihen noita mahdollisuuksia.
Mutta 30-vuotinen puskutraktori- kumppani ei varmaan voisi kuvitellakaan tuota.
Joten pidän kimppahaaveen vaan hengissä vilkuilemalla välillä näille palstoille:)
Kuulehan, eikö kannattaisi asia ottaa puheeksi kumppanin kanssa, kysele ensin hänen fantasioitaan ym, kaikillahan niitä on jossain määrin. Jos vain aloittaisit keskustelun, niin mitä mennettäisit sillä. Kysele toisen mielipidettä ja ajatuksia esim kolmannen osapuolen mukana olosta, olkoonkin se sitt mies tai nainen. Tai pariskunta... Osaisin kyllä antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä, miten pääsisitte helposti alkuun, en vaan täällä viitsi mainostaa tms, koska paskaa tulee niskaan,luultavasti.
Olen jo eläkkeellä ja aina haaveillut kahdesta miehestä tai kaksi miestä ja kaksi naista. Seksi avioliitossa on jo laimentunut, miltei kadonnut. Haluja kyllä olisi. Olenko hetero vai bi ? En tiedä,naisen kanssa en ole koskaan ollut, mutta kiinnostaa. Uskoton olen kyllä ollut.
Ansku, lyödäänkö hynttyyt yhteen ja etsitään pari lainamiestä :):):) hetkeksi, kokeillaan " eka kerran", kaksin se ois turvallisempaa :)
Pipsa-piparille kerron, että olen yksityisissä ja yleisissä asioissa hyvin neuvottelutaitoinen, mutta mun vanhanliiton jäärän päätä ei mikään käännä, kun hän ei nai niin ei nai. Viagrat ei kelpaa ymsyms, eikä munkaan kuulema tarvii.
No, kyllä mä kohta painelen menemään:)
Ja normi-tyypille ja ehkä hieman paremmalla itsetunnolla varustetulle nuo Pipsan neuvot olisivat ok.
Samassa tilanteessa oleva mies täällä. Kun vaimo ei edes halua puhua kyseisestä aiheesta!
Minä voisin tulla toiseksi mieheksi olen 56v. ota yhteyttä.
elämää on elettävä eikä antaa kulkea ohitse nauti nauti
laita ensin mies kokeilemaan toista miestä voi vaikka innostua sitten on sun vuoro saat tehdä mitä ikinä haluat
jos mieli tekee anna mennä
Kovettuuko vielä? Joillain ikäisrlläsi on tosi huonot erektiot.
Olet ihana
Meillä+on+pari+kokemusta+tullut+siitä+et+on+muita+miehiä+mukana.+Tykättiin+molemmat+ja+on+mietitty+et+vois+ihan+hyvin+hakee+taas++seuraa+meille+mut+on+aika+vaikee+parin+löytää+yhtä+tai+kahta+100%+tervettä+miestä+mukaan..
Haluaisin+olla+toisena+miehenä+parille+leikeissä+mukana.+Olen+100%+terve,+olisi+mukavaa+olla+parin+tyydyttäjänä!
Tässä n.40v kuuma salapari. Tulemne mielellämme kylään taikka hotellin kivan pari tai naisen kanssa.
Ja arvatkaa onko naisen vaikea löytää kahta miestä...täältä aina joku on tyrkyllä, mutta tarkemmassa keskustelussa hän nyt haluiskin itse kokeillsa ensin ja etsis sit kaverin:)
Meitä on 2 miestä ja haluttaisiin kimppanainen mukaan.
Millainen kaksikko olisi kyseessä?
Olen 25-vuotias ja mies 28 oltaisiin kimpassa
1N ja 3M.
Kiinnostaisiko?
Vaikeaa oli meilläkin löytää useampaa miestä mukaan.
Miehen kavereista tuli apu miespulaan.
Alussa ei ollut tarvetta muuta kuin vaki kimppa miehelle.
Vakimies oli meillä 2-4 yötä viikossa ja seksiä oli paljon.
Vieläkin seksiä 34 vuoden jälkeen on mukana 1-2 viikkoa kuukaudessa.
Aloimme kimpan ollessani 22v.
Vau
Samat sanat täältä. 60v siisti herrasmies etelästä.
Aisankannattajan, Hottis vaimo... ainakin. Tuossa naapurirapussa on sellainen pariskunta. Viikonloppuisin useampia miehiä kylässä ja arvatenkin asialla. Ja mikäs siinä, ihan mukavia ihmisiä kummatkin. Jos tuollaista haluavat harrastaa, niin siittä vaan...
Sellainen joka haluaa ottaa seksittömän nuoruuden vuoksi seksiä keski-iässä paljon.
Ei se poikittain kyllä mene mutta syvälle kyllä kun on auttajia.
Ihan tavallinen nainen joka on valmis nauttimaan tuplasti enemmän .
Minun suurin unelma olisi saada 2yhtä aikaa ...
Joskus nuorena täysiikäisenä sen koin ja se oli parasta ikin
Ota yhteyttä minä voisin tulla toiseksi mieheksi laita viesti nimimerkki ät suomi24.fi
3 on vielä miehelle parempaa yx pepussa yx suussa ja nainen ottaa suihin taivas varjele
Pariinsa luottava ja rakastava nainen joka on kiinnostunut suunnittelusta kahdesta miehestä.
Normaali seksuaalinen nainen joka on avoin kokeilemaan uusia asioita.
Minä olisin kiinnostunut voisin tulla kolmanneksi laita viesti nimimerkki ät suomi24.fi
Voin olla toinen mies, mutta en ole vieläkään pystynyt tyydyttämään naistani
Ihan ollaan tavallisia perheenäitejä ja aviovaimoja.
Tykätään seksistä ja yleensä oman miehen suosiollisella avustuksella eli houkuttelemana ollaan alettu miesten kimppa naiseksi.
Minulla ainakin tuntuu erittäin hyvältä kun voin saada seksiä myös muiltakin miehiltä kuin aviomieheltäni.
On vaihteleva fiilis kun useampi mies osoittaa huomiota ja kiihoitusta naiseuttani kohtaan.
Ei sitä päältä päin näe onko nainen valmis kimppaseksiin.
Vaimollani on kaksi ystävätärtä aviossa olevia toisella 2 lasta jamies toisella 3 lasta ja mies mutta olen pannut molempia kimpassa ollessamme ja minun kaverit (3 miestä) ovat panneet vaimoni .ystävättäriä ja vaimoani.
Minä voin tulla myös!
Olen nainen ja minun pilluani voi tutkia vapaasti ja saa panna ja puristaa rintoja, olen hoikka ja mielestäni kaunis
Sillä varmaan on kaulassaan kyltti, missä lukee, että haluaa naida kaikken vastaantulevien kanssa.
Minusta on kaikkein parasta useammat kädet silittelemässä pitkin vartaloa.
Loppupelissä porukalla ei riitä kantti. Huonoin sana voi olla kerran elämässä. Se eka kerta kun saattaa olla huono ja porukka ja varsinkin nainen ei pysty nauttimaan tilanteesta kun on täynnä munaa!
olen katsellut vierestä kun vaimo sai 3 miestä peräkkäin myös mun peppu korkattiin kaikilla oli ihanaa
Profiili: Ylioppilas, Nuorisotyöntekijän koulutus, töissä tällä hetkellä kirjastossa ja iltaisin grillikioskilla. Tulot keskiluokan alarajoilla. Silmälasit, tummat pitkät hiukset ja alapään karvat tallella. Rinnat keskikokoiset. Pukeutuu omatekoisiin vaatteisiin. Ei niinkään boheemi, mutta käytännöllinen ja käyttää usein bussia tai polkupyörää. Jonkin verran huolissaan luonnosta, mutta ei mikään vegaani puunhalaaja. Asuu kaupungin keskustan laidalla. Ei lapsia. Ei halua anaaliseksiä eikä oikein suuseksiäkään (ei niele, muuten suuseksi ok). Pitää seksuaaliterveydestä ja turvallisuudesta huolta. Matkustelee yleensä Suomen rajojen sisäpuolella. Lukee paljon, ja pitää historiasta ja on kiinnostunut Suomen esihistoriasta esimerkiksi. Tekee myös käsitöitä ja on jonkin verran aktiivinen järjestöissä. Ikä hieman yli 40, ryhmäseksistä kokemuksia ekan kerran 25 vuotiaana.
Aisurin vaimo. Ei kuitenkaan yhtä aikaa monen miehen kanssa, mutta toki vuorotellen.
Arvoton, tunteeton, halpa ja tyhmä nainen tekee tuollaista. Huonosta itsetunnosta kärsivä. Huono nainen kun antaa käyttää itseänsä.
Puhut ihan omasta kokemuksestasi.Menikö kauankin kun sulle selvisi millanen olet.
Toisaalta tyhmyydestä kärsii oma kroppa ja äijät saa reikiä, kimpassa jyystetään kunnolla ja avataan paikat. Saa katsella ja kokeilla. Tuollaista jakorasiaa ei arvosteta vaan käytetään.
51 vuotias virka rva. 154.62.D90 vaalea, silmälasit, hieman masokistisia taipumuksia. Pukeudun hameisiin, mekkoihin, nyloneihin, korkokenkiin ja monesti jätän rintavakoni hieman näkyville miesten kiusaksi. Yleensä olen kuitenkin suht ujo ja arka jota olen pyrkinyt ikääntyessäni kehittämään rohkeampaan suuntaan.
Haaveenani on ollut joutua usean miehen "raiskattavaksi" tai niin että heidän otteensa olisivat sen luontoisia. Tällainen on pyörinyt päässäni nuoresta saakka mutta vieläkään en tällaista ole arkuuttani saanut järjestetyksi.
Hilkka 55
Minun mielipiteeni on, että naisten pitäisi olla vapaita, ja mielestäni naiset ovat seksuaalisesti vahvempia kuin miehet, joten naiset voivat harrastaa seksiä kolmelle tai useammalle miehelle ja he ovat tyytyväisiä, mutta mies ei voi harrastaa seksiä kahden naisen kanssa ja tehdä niistä tyytyväisiä.
Yleenaä heillä on pillureikä ja persereikä. Joillain yksilöillä on kaksi melkeimpä samankokoista tissiä. Toisilla isommat ja toisilla pienemmät.
Hierojani karvainen Matti otti minut 50v hoikka vaalea nainen.
Oli ihanaa kulli suussa ja pimpissä.
Ja välillä anaalissa. Kiva oli kokeilla saanti varmaa. 💞💞
Olin 22v kun suostuin mieheni pyynnöstä olemaan kahden miehen kimppanainen ja nautin siitä.
Miehestä tuli minun vakkari seksi kumppani.
Vakkari käy luonani myös silloin kun mieheni on poissa.
Naimme kimpassa ja kaksistaan oli mieheni paikalla tai ei.
Näin ollaan toimittu jo 7v ja olen täysin kahden miehen kimppanainen ja välillä on muitakin.
Tämä sopii miehelleni niin miksi en haluaisi nauttia minäkin?
Nautin olla miesten kimppanaisena.
Tämä oli aluksi mieheni ehdotus.
Niin miksi kieltäytyisin nauttimasta?
Voin taata että miehetkin nauttii.
Ihana nainen 😍
Naisella, joka haluaa nussia usean miehen kanssa yhtä aikaa on yleensä kaksi tissiä, peppureikä ja karvainen tai karvaton pillu joka sykkii märkänä.
Minua vähän nolottaa,Panin kahden miehen kanssa yhtäaikaa,humalassa. Vaki seksikumppani ehdotti että kaverinsa haluisi tulla ja soitti hänet paikalle...
Meillä rouva on 162/54 ja 58v tyylikäs ja ei ole mikään seksihullu, ei peppupanoja, eikä ota suihin, mutta tykkää olla nuolettavana ja naitavana kerran viikossa tai harvemmin, ei enää vuosiin useimmin. Ollaan naitu häntä kahden eri kaverin kanssa useita kertoja, on tarkka kenet päästää pillulleen. Nauttii kahden miehen panemisesta saadakseen riittävästi.
Olen 28 -vuotias taiteellinen virkanainen, ihan mukavissa mitoissa ja saan miehiltä huomiota ilman erityistä yrittämistäkin. Seksin suhteen olen avoin ja energinen. Ajatus kahdesta miehestä eli toisestakin miehestä omani lisäksi on houkutteleva, mutta samalla myös etäinen. Haluaisin miehen olevan sillä tavalla tuttu ja turvallinen, että seksi hänen kanssaan tuntuisi luontevalta eikä jännitys pilaisi nautintoa. Jollain tavalla ajatus tahollaan varatusta miehestä vierailemassa makuuhuoneessamme olisi ideaali ratkaisu, vaikka ehkä jonkun mielessä paheksuntaa herättääkin. Ihannemiehen näinkin täsmälliseen profilointiin vaikuttaa se, että kuvausta vastaava mies on työpaikallani jonkinlaisena moikkailututtuna ja silloin tällöin härnään itseäni jututtamalla miestä. Rohkeus ei taida riittää viemään asiaa pidemmälle.
Kyllä niitä on ja paljon. Myös minun vaimoni. Ja on mielestäni aivan tavallinen rakastettava nainen.
Meiilä rouva on vähän ujo, tykkää panemisesta ja nuolemisesta, ei erikoisista tempuista. Ollaan kolmen eri kaverin kanssa pantu häntä kolmen kimpassa muutamia kertoja, tykkää! M58