Vallantunne

Olen ajatellut, että Jumala on antanut Pyhän Hengen kautta valtuuden ilman omaa ansiotani. En tosin itse sitä tunne ansaitsevani, mutta Jeesuksen sovintoveren ja uskon kautta mahdottomasta tulee mahdollinen, eli saan saarnata evankeliumia.

Jos joku alkaa pitää itseään toisia parempana, ymmärtävämpänä, on ylpeyttä. Sehän käy ennen lankeemusta. Raamattu on elämän ylin ohje, jolla kaikki opetukset tulee arvostella.

Miksihän tällaisia ihmisiä on lähtenyt joukoin pois vl-yhteisöistä?

Uskonto ja valta on moniulotteinen kysymys.

Käsitykseni on että ylipäätään mikä hyvänsä uskonto on yksi inhimillinen keino saada todellisuuteen järjestystä. Joku voisi nimittää sitä myös kontrollin saamiseksi todellisuuden ja ympäristönsä suhteen, mielekkyyden ja jäsennyksen luomiseksi. Kaaokseen piti saada järjestystä, valtaa luonnon yli.

Varhaiskulttuureissa uskonnolliset ja maagiset selitykset asioille olivat yleisiä. Tiede ei nykymielessä ollut vielä kehittynyt. Mikseipä siihen voi sisältyä myös keino toisen ihmisen saaminen kontrollin alaiseksi. Ihmmisoikeudet, demokratia ja tasa-arvo ovat melko uusia ilmiöitä.

Ylipäätään yksi syy miksi uskonnon katsotaan syntyneen lienee eettinen, joskin sitä voi pitää myös lajinsäilymisen kannalta loogisena. Kun ihmisyhteisöt kasvoivat (puhun nyt kymmenien vuosituhansien perspektiivistä) ja siirryttiin perheryhmistä ja heimoista laajempiin yhteisöihin, joissa kaikki eivät tunteneet toisiaan enää nimeltä eivätkä tienneet mihin sukuun tämä kuului, piti luoda järjestely, jolla estettiin etteivät ainakaan saman yhteisön ihmiset kohdatessaan tappaneet heti toisiaan. Etiikka on kaikkien nykyistenkin uskontojen keskeinen viesti. Yksi kristinuskonkin käskyistä kuuluu: Älä tapa.

Oma lukunsa johon en tässä enempää puutu, on järjestäytyneen uskonnon synnyn kytkeytyminen valtioiden kehittymisprosessiin ihmiskunnan historiassa. Ihmisyhteisöt alkoivat elää asettuneena paikoilleen, maata viljellen ja kaupunkikulttuureita rakentaen. Uskontoa tarvittiin ylimmän hallitsijan hallintovallan sekä työn ja varallisuuden jakamisprinsiipin legitimoijiksi. Tästä muuten kertoo kiinnostavasti maailmankuulu ja palkittu amerikkalaistutkija Jared Diamond kirjassaan Tykit, taudit ja teräs (Terra Cognita 2004).

Uskonnoilla on myös toisenlainen, yksilön psyykkisen tason funktio, eikä uskontojen merkitys näytä vähenevän vaikka tiede edistyy. Vaikka tieteellinen ymmärrys asioiden luonteesta jatkuvasti laajenee ja syvenee, yksityinen ihminen kohtaa lyhyen elämänsä aikana ne samat vanhat ja ikuiset kysymykset. Miksi elän, miksi kuolema on olemassa. Miten on elettävä suhteessa toisiin ihmisiin, tuohon Toiseen joka on erilainen kuin itse. Miksi on kärsimystä. Miksi kohtasin elämässäni nämä ja nämä menetykset ja surut, ja ennen kaikkea, onko olemassa lohdutuksen näkymää. Miksi me olemme täällä? Kai tällä jokin muukin merkitys on kuin edistää kovalla tohinalla amerikkalaisten eläkevakuutussäätiöiden osakesalkkujen kasvua...

Näihin kysymyksiin tiede ei suoranaisesti toistaiseksi kykene jokaisen yksilön tarpeiden kannalta tyhjentävästi vastaamaan, koska ei kerta kaikkiaan ole sopivia tieteellisiä menetelmiä. Joillekin meistä riittävät tieteen "toistaiseksi parhaat selitykset" ja rajatut selvitykset, keskeneräiset ja uudistuvan tietämyksen mukaan jatkuvasti muuttuvat vastaukset. Ihminen on kuitenkin halunnut aina tietää ja ymmärtää juuria myöten. Tiede edistyy hitaasti, mutta ihminen ei voi odottaa, sanoi varhaisuskontoja tutkinut Emile Durkheim. Tieteen rajoitukset eivät ole rajoittaneet ihmisen luovuutta ja tiedonhalua. Hän haluaa ymmärtää ja saada selville asioiden perimmäisen luonteen ja saada otetta myös kaikkein vaikeimmista kysymyksistä.

Tästä kertoo upealla tavalla Raamatun kertomus hyvän ja pahan tiedon puusta. Sen voi lukea symbolisena tarinana siitä miten ihminen tuli ajattelevaksi, tietoiseksi ja kulttuuria luovaksi olennoksi. Samoin se on kertomus siitä, miten syvällä meissä on väistämätön halu tietää ja ymmärtää sellaistakin mikä ei näyttäisi mahdolliselta tietää ja on jopa uhkaavaa, vaarallista ja kiellettyä. Ihminen haluaa ymmärtää kaiken, hyvästä pahaan, ja kaiken siltä väliltä myös. Se on tuottanut myös vaarallista hybristä.

Ihminen voi taiteesta tai uskonnollisesta kokemuksesta saada kokonaiselämyksen joka jäsentää hänen maailmankuvaansa, tarjoaa uuden oivalluksen ja tukee hänen jaksamistaan. Onhan sekä taiteessa että uskonnossa myös oma viihteellinen ja turruttavakin puolensa, populaarikulttuuri ja hartausviihde tyydyttävät samantapaisia tarpeita.

Monien tutkijoiden jakama idea on, että tämä halu ymmärtää ja löytää selityksiä asioille on alkuaan luonut uskonnot, magian, myytit ja taiteen eri muodoissaan. Ihminen on luonut intellektuaalisia työkaluja kohdatakseen tuntematonta, tulkitakseen kohtaloaan ja saadakseen vastauksia.

Evoluutiopsykologit ja sosiobiologit taas korostavat että nämäkin asiat ihminen kehitti menestyäkseen kilpailussa vastakkaisen sukupuolen huomiosta. :-) Niin voimakas on seksuaalisen valinnan ja lajinsäilymisen laki.

Nykyaikainen moniulotteinen filosofinen ihmiskäsitys (ks. esim. Lauri Rauhalan teokset) sisältää myös ajatuksen, että jokaisessa ihmisessä on hengellisyys, sprituaalinen taso, jokaisella on oma pyhyyden kokemisensa alue. Se ilmenee eri tavoin. Sillä ei ole sinänsä tekemistä sen kanssa onko ihminen jonkin tai minkään organisoituneen uskonnollisen ryhmittymän jäsen. Pyhyyden kokemus on uniikki ihmisen ominaisuus ja luovuttamaton oikeus. Se on myös intiimin henkilökohtainen alue, joskin asuinpaikka, kulttuuri ja kasvatus kanavoivat ja ohjailevat sen ulkonaisia muotoja. Yksi viettää päivittäin rukoushetkiä Mekkaan päin kääntyen, toinen vetäytyy retriittiin, kolmas menee suviseuroihin, jollekin muulle "metsä mun kirkkoni on".

Paula E.