Vinkkejä miten moiseen saisi myönteisen päätöksen? Omaan jo kaksi ei työllistävää ammattia, joista ensimmäiseen valmistuin 2008 ja toiseen 2015. Ensimmäisestä alasta pari kuukautta työkokemusta, toisesta ei sitäkään. 7 vuotta olen tehnyt pätkähommia (3-6kk vuodesta) parilla toisella alalla, mutta mitään pitempää hommaa ei ole näkyvissä.
Tarkoitus oli mennä AMK:hon sotealalle, joiden tekijöistä paikkakunnallani on pulaa. Hyvät perustelut laitoin paperille ja lähetin työkkäriin. Seuraavana päivänä hakemuksen jättämisestä oli jo kielteinen päätös, koska olen työllistynyt niin hyvin ja omaan kelpoiset ammatit.
Laitoin valituksen aiheesta työkkäriin, sekä liitteeksi tuplamäärän perusteluja, mutta tästäkin tuli kielteinen päätös. Nyt ymmärsivät etten ole työllistymässä vanhoihin ammatteihini, mutta heidän mielestään kuitenkin omaan hyvät työllistymisnäkymät. Tosin nykyisellä firmallakin YT:t menossa, enkä todennäköisesti tule enää vuosiin tänne työllistymään. Ja tehtävä mitä teen, on niin yksinkertaista ettei sillä ole mihinkään muualle hyötyä.
Tympii niin paljon kun pari tuttua on saanut myönteisen päätöksen paljon huonommillakin perusteilla...
Onko mitään enää tehtävissä, vai onko vaan parempi jäädä pitemmäksi aikaa työttömäksi odottelemaan jotta myönteinen päätös viimein tulisi? Tosin taloudellisesti paljon järkevämpääkin olla työttömänä, kuin opiskella. Tyhmältähän tuo tuntuu, mutta jos sitä työkkäri vaatii...
Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella
8
865
Vastaukset
- Niilone
Mitäs jos muuttaisit työn luokse kun työ ei tule sinun luoksesi!
Molemmat tutkintosi ovat suht tuoreita, ei kymmenien vuosien takaa. Kuinka monta tutkintoa yhteiskunnan mielestäsi pitäisi sinulle ja kaikille suomalaisille kustantaa? Kuinka monta vuotta elämästään ihmisen on järkevää käyttää tutkintojen keräilyyn? Jokaiselle kolme tutkintoa esim 15 vuoden aikana? Kuka kaiken maksaa? No, tämä ei sinua kiinnosta vaan se, miten saisit opiskella työttömyysetuudella. Olet saanut kaksi kielteistä päätöstä, neuvoja on tähän vaikea keksiä.
Opintotukikuukaudet on ilmeisesti käytetty aikaisempiin tutkintoihin opiskeluun. Onko mahdotonta opiskella omin varoin? Useimmille on. - Teviadolorosa
Sanoppa tuo työnantajille että tutkinnot tuoreita, niin nauravat sinut pihalle. Niin ovat myös minut kun yrittänyt töitä hakea. En kuitenkaan osaa mitään nuista aloistani, koska unohtanut vähäisetkin opit. Ja koska työkokemusta ei juuri lainkaan niin...
Ei kiinnostakaan, minua kiinnostaa vain työllistyminen vakituisesti. Nykypäivänä vain tilanteet muuttuvat, eikä tänään työllistävä ammatti saata enää vuoden päästä olla minkään arvoinen. Ei olla enää niillä ajoilla, jolloin mentiin 16 vuotiaana töihin ja oltiin eläkkeelle asti samassa työpaikassa.
On opintotukikuukausia jäljellä, mutta asumislisän kanssa 500€/kk ei paljon lohduta. Töitäkään koulun ohella ei ole tarjolla.
Säästöjä ei ole, koska suurimman osan vuodesta olen työttömänä.
Saisin minä jonkun tutkinnon käydä työvoimakoulutuksena, mutta omaehtoisesti ammattikorkeassa en. Ei vain ole tarjolla mitään työllistävää alaa työvoimakoulutustarjonnassa.- IFeelYou
Onko te-toimisto ehdottanut sinulle ammatinvalintaohjaajalle aikaa? Jos ei niin ota omatoimisesti yhteyttä, jotta saisit jonkun tukea tähän ja ehkä varmuuttakin uravalintaan.
Voisit myös pohtia olisiko sinulla kumminkin jotain ihan terveydellistä syytä vaihtaa alaa. Allergia, paniikkihäiriö, tuki- ja liikuntaelin sairaus (vaikka jännitysniska on yleinen monissa töissä). Jos sinua masentaa se ettei työssäsi ole merkitystä niin voisit jutella siitä lääkärin kanssa ja lähteä hakemaan jonkinlaista todistusta siitä että sinulla olisi henkisesti tarve vaihtaa alaa.
Todennäköisesti sinulta vaaditaan työttömyyttä tai muuttoa muualle. Mutta älä menetä toivoa. Itsekkin odotin pari vuotta, tosin siksi koska olin liian nuori saamaan tukea te-toimiston kautta omaehtoiseen opiskeluun avoimen AMK:n tarjontaan. - Teviadolorosa
Olen käynyt pari kertaa ammatinvalintaohjaajalla, ja ollaan hänen kanssa päädytty tuohon alaan mihin hain. Ja työkkärin mielestäkin omaan koulutustarpeen, mutta kuitenkaan eivät ala sitä omaehtoisesti kustantamaan
Terveydelliset syytkin ovat, koska kroppa ei kestä nykyistä työtä, ja leikkauksessakin olen käynyt pari vuotta takaperin enkä vieläkään ole kuntoutunut... Lekureille tätä valitellut, mutta aina vaan toteavat että " siinä kuntoutumisessa voi kestää vuosia".
- maanne
Pahalta näyttää. Kaksi tutkintoa eivät ole auttaneet töihin, katkonainen työhistoria muilta aloilta. Kuka työnantaja ottaisi tällaisen henkilön töihin, kun vielä terveyskin horjuu?
Kolmas tutkinto ei enää tilannetta paranna, vaan pikemminkin sinetöi haahuilun sinne tänne.
Toisaalta tunnen lähipiiristäni henkilön, jolla on yksi tutkinto ja sekin 40 vuoden takaa. Ehkä jo vanhentunut. Hän on ollut koko 40 vuotta töissä, vähän eri aloilla. Jäi äskettäin työttömäksi, mutta jo parin kuukauden kuluttua oli tyypillä uusi vakityö. Eläkepäivät koittavat parin vuoden kuluttua. Miten toisia onnistaakin?
Jos opiskeluhalusi on kova ja opintotukikuukausia jäljellä, ota sen 500:n lisäksi lainaa. Niin muutkin pärjäävät. Ja sinähän uskot kolmannen tutkinnon auttavan sinut töihin, joten mikä on sitten opintolainoja maksellessa. Onnea valinnallesi!- Teviadolorosa
"Pahalta näyttää. Kaksi tutkintoa eivät ole auttaneet töihin, katkonainen työhistoria muilta aloilta. Kuka työnantaja ottaisi tällaisen henkilön töihin, kun vielä terveyskin horjuu?"
Työkkärin mielestä olen kuumaa valuuttaa työmarkkinoilla, siksi eivät puolla tuota koulutustakaan. aloille mihin on koulutus, on todella vaikea nykyään päästä ilman työkokemusta. Monta samanlaista tapausta tunnen. Ja lekurien mielestä olen terve, joten minkäs teet.
"Jos opiskeluhalusi on kova ja opintotukikuukausia jäljellä, ota sen 500:n lisäksi lainaa"
Entisistä kouluista vielä niin paljon lainaa maksamatta, että tämä ei ole vaihtoehto. En kait muuten kyselisikään vinkkejä, miten saada myönteinen päätös omaehtoiseen. Muutaman vuoden jos olisin vielä työttömänä, niin saisin lainat maksettua - Eiolla80luvulla
Ei ammatinvaihto nykypäivänä ole mitään "haahuilua". Jos alalla ei työllisty, niin silloin vaihdetaan ammattia. Ajat muuttuvat
- Anonyymi
Olen ikuinen opiskelija, teen osa-aikaa omassa firmassa, elän nuukasti ja opiskelen.
Metsänhoito, talous,historia,teologia,maantieto ym.
En siis koskaan "valmistu".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522973Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969