https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kansanedustaja-tavio-oulun-moskeijan-sulkemista-on-harkittava/817507/
#Perussuomalaisten kansanedustaja Tavio perustelee mm.
– Rikolliselle toiminnalle ei anneta Suomessa erikoissuojaa vain siksi, että se tapahtuu uskonnollisen yhteisön puitteissa, Tavio sanoo. #
Aika monessa uskonnollisessa yhteisössä on tapahtunut vastaavanlaista.
Taitaa olla vaalien alus kalastelua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Taitaa olla vaalien alus"
Onpa sitten alus tai ajoneuvo, on hyvä ehdotus. Loppuisipa sitten koulupoikien parjantainen pakkokuljetus Kemiin päin pyllistelyyn ja saisivat olla koulussa oppimassa senkin ajan.