Avaan hiukan taustoja niin sen olisi helpompi ymmärtää. Vanhempani erosivat, kun synnyin. Äiti tapasi pikapuolin uuden miehen eli nykyisen isäpuoleni. Heidän suhteensa oli huono. Paljon juomista ja tappeluita. Näin kerran 5 vuotiaana, kun isäpuoleni löi äitiä kunnolla.
Veljeni synnyttyä hän rakensi pihalle oman kämppänsä missä nykyäänkin vielä asuu. Minä asuin veljeni ja äiti kanssa siis päätalossa kolmestaan. Isäpuoleni oli kokoajan töissä ja hyvin etäinen meitä kohtaan. Isä materiaalia ei siis ollut. Huutanut myös minulle päin naamaa, että en ole hänen tyttärensä.
10 vuotiaana tapasin ensimmäisen kerran biologisen isäni. Hän oli ihan mukava. Elämässäni ei kuitenkaan ollut mitenkään mukana myöhemminkään. Hän saattoi joskus jouluisin soittaa, mutta ei mitään muuta. En kutsu häntä isäksi. Nykyään hän on pahasti alkoholisoitunut ja tapaamme vain pari kertaa vuodessa.
16 vuotiaana lähdin pois kotoa ensimmäistä kertaa sellaiselle valmentavalle linjalle missä miettisin mitä lähtisin opiskelemaan. Siellä tapasin erään pojsn, johon rakastuin kovasti. Valitettavasti hän oli narsisti eikä syönyt lääkkeitään. Tietysti alku oli kuin jostain sadusta ja hiljalleen väkivalta niin fyysinen kuin henkinen hiipii suhteeseen. En ollut aikaisemmin seurustellut ja ystäviä minulla ei ollut.
Suhteemme kesti 4 vuotta. Menimme myös samaan kouluun opiskelemaan, koska hän kiristi. Hän oli hyvin manipuloinut minut uskomaan, että vika oli yksin minussa. Olin kuulemma lihava, käytin kaikki rahat muka vaatteisiin, olin ruma, minun piti kuulemma olla onnellinen, että hän edes huoli minut. Olin huora ja pettäjä. Joka kerta se oli minun syytäni, että sain turpiini.
Lopulta olin niin rikki ja hajalla että sen alkoivat nähdä ulkopuoliset. Hän alkoi kylmästi seurustella toisen kanssa eikä suhdetta koskaan edes lopetettu. Minä lopetin sen, kun päätin etten mene takaisin. Hänet erotettiin koulusta ja sain viimeisen vuoden keskittyä itseeni.
Masennuin pahasti. Kuitenkin oli eräs mies ohjaaja, joka vain tuli juttelemaan ja kysymään kuulumisia. Minulle se oli uutta. En ollut tottunut, että joku olisi oikeasti kiinnostunut asioistani ja tukemassa oikeasti. Puolivuotta meni hyvin, mutta sitten minut yritettiin raiskata. Onneksi pääsin tilanteesta pois eikä sattunut mitään.
Tottakai se oli hyvin ahdistavaa. Joulun alla romahdin ja meinasin kokeilla huumeita. Halusin vain saada sen kaiken pahan olon pois. Kuitenkin aloin itkeä ja päätin, että en sorru huumeisiin. Kuukauden päästä sain masennus lääkkeet joita syön vielä nykyäänkin.
Keväällä tapasin nykyisen poikaystäväni. Olemme olleet kohta vuoden yhdessä. Kuitenkin on alkanut tuntua, että onko tämä se oikea suhde. Seksiä meillä ei ole, koska hän ei pysty siihen.
Kaiken kokemani jälkeen mietin pystynkö edes enään rakastua ja tiedänkö edes mitä aito rakkaus on.
Kiitos kovasti kaikille ketkä jaksoivat lukea:)
Veljeni synnyttyä hän rakensi pihalle oman kämppänsä missä nykyäänkin vielä asuu. Minä asuin veljeni ja äiti kanssa siis päätalossa kolmestaan. Isäpuoleni oli kokoajan töissä ja hyvin etäinen meitä kohtaan. Isä materiaalia ei siis ollut. Huutanut myös minulle päin naamaa, että en ole hänen tyttärensä.
10 vuotiaana tapasin ensimmäisen kerran biologisen isäni. Hän oli ihan mukava. Elämässäni ei kuitenkaan ollut mitenkään mukana myöhemminkään. Hän saattoi joskus jouluisin soittaa, mutta ei mitään muuta. En kutsu häntä isäksi. Nykyään hän on pahasti alkoholisoitunut ja tapaamme vain pari kertaa vuodessa.
16 vuotiaana lähdin pois kotoa ensimmäistä kertaa sellaiselle valmentavalle linjalle missä miettisin mitä lähtisin opiskelemaan. Siellä tapasin erään pojsn, johon rakastuin kovasti. Valitettavasti hän oli narsisti eikä syönyt lääkkeitään. Tietysti alku oli kuin jostain sadusta ja hiljalleen väkivalta niin fyysinen kuin henkinen hiipii suhteeseen. En ollut aikaisemmin seurustellut ja ystäviä minulla ei ollut.
Suhteemme kesti 4 vuotta. Menimme myös samaan kouluun opiskelemaan, koska hän kiristi. Hän oli hyvin manipuloinut minut uskomaan, että vika oli yksin minussa. Olin kuulemma lihava, käytin kaikki rahat muka vaatteisiin, olin ruma, minun piti kuulemma olla onnellinen, että hän edes huoli minut. Olin huora ja pettäjä. Joka kerta se oli minun syytäni, että sain turpiini.
Lopulta olin niin rikki ja hajalla että sen alkoivat nähdä ulkopuoliset. Hän alkoi kylmästi seurustella toisen kanssa eikä suhdetta koskaan edes lopetettu. Minä lopetin sen, kun päätin etten mene takaisin. Hänet erotettiin koulusta ja sain viimeisen vuoden keskittyä itseeni.
Masennuin pahasti. Kuitenkin oli eräs mies ohjaaja, joka vain tuli juttelemaan ja kysymään kuulumisia. Minulle se oli uutta. En ollut tottunut, että joku olisi oikeasti kiinnostunut asioistani ja tukemassa oikeasti. Puolivuotta meni hyvin, mutta sitten minut yritettiin raiskata. Onneksi pääsin tilanteesta pois eikä sattunut mitään.
Tottakai se oli hyvin ahdistavaa. Joulun alla romahdin ja meinasin kokeilla huumeita. Halusin vain saada sen kaiken pahan olon pois. Kuitenkin aloin itkeä ja päätin, että en sorru huumeisiin. Kuukauden päästä sain masennus lääkkeet joita syön vielä nykyäänkin.
Keväällä tapasin nykyisen poikaystäväni. Olemme olleet kohta vuoden yhdessä. Kuitenkin on alkanut tuntua, että onko tämä se oikea suhde. Seksiä meillä ei ole, koska hän ei pysty siihen.
Kaiken kokemani jälkeen mietin pystynkö edes enään rakastua ja tiedänkö edes mitä aito rakkaus on.
Kiitos kovasti kaikille ketkä jaksoivat lukea:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.