Kristus auttaa riman yli

Onpa asetettu rima korkealle – en mitenkään pääse sen yli! Muistan lapsuudestani, kuinka seiväs- tai korkeushyppypaikalla rima asetettiin joskus niin korkealle, että poikajoukon pienimpänä sen yli ei ollut mitään mahdollisuutta hypätä.
Joskus sellaisessa tilanteessa tuli rimakauhu ja oli pakko pujahtaa riman ali. Vertauskuva korkealla olevasta rimasta saattaa tulla mieleen elämän eri tilanteissa, kun kohtaamme uusia, mahdottomalta tuntuvia haasteita.

Paavalin kirje filippiläisille haastaa meidät pohtimaan suhtautumistamme lähimmäisiin ja ensilukemalla asettaa riman kohdallamme korkealle. ”Olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne” (Fil. 2:3).

On niin tavallista, että ylpeinä etsimme ja korostamme toisten ihmisten vikoja ja koemme itse olevamme aina oikeassa. Kristus antoi meille esimerkin nöyryydestä, vaikka hänen kuninkuutensa oli korkeampaa kuin mikään ajallinen kuninkuus.

Adventtivirressä lauletaan: ”Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus.” Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti viimeistä kertaa pääsiäisjuhlille Jerusalemiin aasin selässä. Yksinkertainen ja vaatimaton aasi oli hänen kuninkaallinen ratsunsa. Siinäkin hän osoitti nöyryytensä, ja nöyränä hän myös otti vastaan tuomion – kuolemanrangaistuksen ristillä, jonka ihmiset langettivat hänelle ilman mitään syytä.

Kirje filippiläisille kehottaa: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli” (Fil. 3:5). Jos aikaisempi kehotus jo asetti riman korkealle, niin tämä tuntuu asettavan meidät täysin mahdottoman eteen. Saatamme kysyä, kuinka toimintani tai edes ajatukseni voisivat olla mitenkään verrattavissa Jeesuksen Kristuksen mieleen?

Tunnemme omat ajatuksemme ja tekomme, ja niiden osalta tunnustamme Paavalin tavoin: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7:18–19).

Paavalin toteamus näyttää riman alitukselta hänen ja samalla tavalla meidän jokaisen kohdalla. Vaikka tahtoisimmekin tehdä hyvää, joudumme aina uudelleen pettymään omien tekojemme ja ajatustemme suhteen.

Vaikka filippiläiskirjeen kehotukset tuntuvat mahdottomilta, kun peilaamme niitä omaan elämäämme, meidän ei tarvitse ansaita Jumalan hyväksyntää omien tekojemme avulla. Saamme uskoa yksinkertaisesti Kristuksen sovitustyöhön.

”Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:7–8.)

Tärkeintä on Jumalan armosta meille lahjoitettu usko. ”Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo” (Fil. 3:9). Kun näin uskomme, ei rima jää väpättämään, vaan Kristus kantaa meidät sen yli.