Heippa kaikki!
Haluaisin kuulla adoptoitavaksi annetuilta lapsilta ja jo aikuisilta kokemuksia ja ajatuksia adoptiosta.
Harkitsen oman lapseni antamista adoptoitavaksi. En halua sen enempää kertoa syitä että miksi, koska hävinneet selittää. Sanon vain että harkitsen adoptiota.
Lapseni on nyt neljän päivän ikäinen, joten minulla on noin kaksi kuukautta aikaa harkita asiaa.
Olen saanut adoptioneuvontaa ja tiedän että antaessani lapsen adoptoitavaksi menetäm kaikki oikeudet häneen. Hänen vanhempiaan ovat ottovanhemmat. Saan toki tietää miten lapsi voi ja kuulla kuulumisia Pelastakaa lapset- järjestön kautta mikäli niin haluan.
Kysyisin onko adoptoidulle lapselle tärkeää tietää ne syyt, joiden vuoksi hänet on annettu adoptoitavaksi? Onko yleisin kysymys että miksi?
Nämä ottovanhemmat ovat odottaneet kauan kaivattua lasta ja uskon että adoptiolapsia rakastetaan aivan yhtä paljon kuin omiakin lapsia. En usko että ottolapsen ottaminenkaan on niin helppoa. Hyväksyä aivan vieraiden ihmisten lapsi omakseen.
Ottakaa kantaa, asia nimittäin vaatii keskustelua.
Haluaisin kuulla adoptoitavaksi annetuilta lapsilta ja jo aikuisilta kokemuksia ja ajatuksia adoptiosta.
Harkitsen oman lapseni antamista adoptoitavaksi. En halua sen enempää kertoa syitä että miksi, koska hävinneet selittää. Sanon vain että harkitsen adoptiota.
Lapseni on nyt neljän päivän ikäinen, joten minulla on noin kaksi kuukautta aikaa harkita asiaa.
Olen saanut adoptioneuvontaa ja tiedän että antaessani lapsen adoptoitavaksi menetäm kaikki oikeudet häneen. Hänen vanhempiaan ovat ottovanhemmat. Saan toki tietää miten lapsi voi ja kuulla kuulumisia Pelastakaa lapset- järjestön kautta mikäli niin haluan.
Kysyisin onko adoptoidulle lapselle tärkeää tietää ne syyt, joiden vuoksi hänet on annettu adoptoitavaksi? Onko yleisin kysymys että miksi?
Nämä ottovanhemmat ovat odottaneet kauan kaivattua lasta ja uskon että adoptiolapsia rakastetaan aivan yhtä paljon kuin omiakin lapsia. En usko että ottolapsen ottaminenkaan on niin helppoa. Hyväksyä aivan vieraiden ihmisten lapsi omakseen.
Ottakaa kantaa, asia nimittäin vaatii keskustelua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei!
Omalta kohdaltani voin kertoa, että yleisin kysymys taitaa olla juuri miksi. Minulle kerrottiin jo ollessani suht pieni olevani adoptoitu. En siitä sen kummemmin välittänyt sillä hetkellä, mutta myöhemmin rupesin harrastamaan tällaista testausta vanhemmilleni, esim. "jos minut kidnapattaisiin niin maksaisitteko ihan kuinka paljon vain, että saisitte minut takaisin?". Olin selvästi epävarma, koska aloin ymmärtämään, että minut oli jo kerran annettu jostakin syystä pois, niin miksei sitten nämäkin vanhemmat antaisi. Vanhempani suhtautuivat onneksi ymmärtäväisesti ja vakuutuin heidän aikeistaan pitää minut lopullisesti:)
Olen kyllä huomannut, että adoptio on jollakin tavalla vaikuttanut minuun, sillä vaikeuksia ihmissuhteissa on ollut juuri toiseen takertumisessa jne. Hylkäämisen pelko on ollut suuri ja on vieläkin. Onneksi mieheni ymmärtää. Uskon, että tämä johtuu juuri tästä adoptiosta, koska muuten en sitä osaa selittää. Vanhemmilta olen rakkautta ja huomiota saanut aina. Pääni sisällä on vain tämä kysymys miksi ja tieto siitä, että jos joku asia on tapahtunut kerran, se voi tapahtua uudestaankin. Juuri tämän takia olenkin nyt alkanut pohtimaan mahdollista biovanhempieni etsimistä saadakseni kysymykseeni vastauksen. Vanhempani ovat kertoneet biojeni olleen liian nuoria, eivätkä kokeneet kykenevänsä lasta kasvattamaan. Olen onnellinen, että he tämän päätöksen tekivät, koska vanhempani ovat kasvattaneet minut rakkaudella ja antaneet mahdollisuudet onnelliseen ja hyvään elämään. Toisaalta tuntuu, että jos nyt kysyisin heiltä tietoja biovanhemmistani ja kertoisin haluavani heidät etsiä, he saattaisivat kokea sen tietynlaisena "epäluottamuslauseena" ja loukkaavana.
Eniten kaipaisin vastauksen kysymykseen miksi, toiseksi haluaisin nähdä kuinka paljon biojani muistutan, ulkonäöllisesti ja luonteelta. Usein kadulla kävellessäni mietin minua muistuttavista naisista, että voisiko siinä olla bioäitini? Hassua kyllä, bioisääni en ole sen kummemmin miettinyt. Sisaruksiakin mietin, varsinkin koska olen ainut lapsi.
Tulipas paljon tekstiä...ja sekavassa järjestyksessä, mutta toivottavasti saat jotakin tolkkua.
Varmasti päädyt sinulle ja lapsellesi oikeaan ratkaisuun, oli se sitten kumpi vain. Hyvää jatkoa!!
-adoptiolapsi79
Mitä odotat bio-vanhemmiltasi? Kannattaa myös miettiä tarkkaan haluaako bio-vanhempia vain kerran nähdä vai haluaako yhteyttä ottaa nimenomaan sen takia että tavoite olisi tutustua heihin ja ystävystyä niin että yhteydenpito olisi jatkuvaa. Kannattaa miettiä tosiaankin tarkkaan, jos haluaa vaan kerran nähdä niin silloin en suosittele että koko prosessia laitetaan käyntiin ja pahoitetaan bio-vanhempien mieli.Valokuva riittää varmaankin siinä tapauksessa.Uskoisin että bio-vanhemmat eivät kaipaa yhteydenottoja syyllistämis mielessä vaan niin että tapaamiset lähtee nimenomaan niin että "on positiivisesti kiinnostunut"
Kuten sanoit, adoptiovanhempasi rakastavat sinua. Parhaassa tapauksessa he tukevat sinua ja auttavat sinua etsimään biovanhempasi. Näin toimisin itse, olen adoptioäiti. Toki ymmärrän, että vanhempasi voivat tuntea haikeutta ja jonkinasteista mustasukkaisuutta sinusta, mutta ne tunteet kuuluu tähän elämään ja he ovat tienneet mihin ovat ryhtyneet kun ovat adoptoineet. Kyllä he varmasti ovat miettineet, että sinä mahdollisesti haluat etsiä biovanhempasi joskus. Ole avoin ja kerro tunteitasi ja siitä miksi haluat löytää biosi.
Mitä sitten tulee biovanhempiin niin minusta sinä olet oikeutettu kysymään kysymyksen "miksi". Toki kannattaa tarkkaan miettiä mitä bioilta toivoo ja varautua siihen, ettei tapaaminen johda toimivaan suhteeseen tai voi olla isokin pettymys.
Silti uskon, että sinulle sillä lopulta on eheyttävä vaikutus.
Onnea matkaan!
minäkin olen miettinyt pitkään menisinkö adoptio jonoon sillä minä en voi saada omaa lasta koska minä sain 16v tietää että minulta puuttuvat kohtu ja munajohtimet.. mietin vain että menetänkö mieheni kun hän ei adoptioon suostu ja olemme kyllä jutellut asioista ja lapsista yhdessä ja olen kertonut hänelle vauvaunistani joita näen öisin
Minut on adoptoitu vauvana. Eniten kysymys miksi on noussut esiin murrosiän tiimellyksessä, silloin se tuntui välillä ihan pahalta että minut on haluttu antaa pois, enkä tiennyt syitä. Mielessään sitä voi kuvitella kaikenlaista. Aikuisena olen ottanut selvää syistä ja tavannut bio-äidin ja sisarukset, äitiin ei syntynyt suhdetta mutta sisaruksiin kyllä lämmin suhde. Paljon asioita loksahti paikoilleen siinä vaiheessa, kun tapasin ensin sisareni-ulkonäkö, luonne, arvot ja asenteet, tavat jne-kaikki kuin "samasta puusta" vaikkakin olimme kasvaneet erillämme aikuiseksi saakka. On hyvä että pohdit Suvituulia asian perinpohjaisesti, ja kun olet päätöksen tehnyt, pysy päätöksessäsi. Adoptoitu lapsi saa hyvän elämän ja lapsuuden, ottovanhemmat valitaan niin tarkkaan, niin minäkin olen saanut. Jos tunnet ettet lapselle pysty varmuudella tarjoamaan hyvää elämää niin anna adoptoitavaksi.Mutta niin kauan kuin et ole varma miten asiat järjestyy tms.. tai muuten olet epävarma, niin ethän tee hätiköityä päätöstä. Yhteiskunta auttaa nykyisin monenlaisilla eri tukitoimilla äitiä hankalassa tilanteessa, kun vain apua hakee ja pyytää ja ottaa vastaan!
Jaa-a vaikea sanoa, mitä lapsesi tulee kyselemään, tai tuleeko ollenkaan. Minä en miksi-kysymyksiä heitellyt, mutta kyllä halusin tavata äitini. Olin kai 15-vuotias silloin. Enkä tiedä oliko sekään oikea ratkaisu, sillä löysin pöhöttyneen alkoholistin, joka eli tupakankellastuttamassa läävässä ja nappaili psyykepillereitä. Äitini oli sukulainen adoptioäidilleni, joten tiesin kyllä koko ajan hänestä, en vaan sattunut tapaamaan muuten kun sitten vartavasten kun menin.
Sen jälkeen en ole tavannut. Bioäitini on joskus yrittänyt soittaa minulle, mutta minulla ei ole mitään sanottavaa. Minulla on jo yksi äiti.
Ehkä miksi kysymyksiä ei tarvittu, koska syy oli niin selvä jo alunperin. Ymmärsihän jo lapsikin sen, ettei pultsari voi hoitaa lasta. mitä sitä kyselemään..
adoptioperheeseenkään en ole oikein koskaan "istunut", ehkä sukulaisadoptio ei ole hyvä ratkaisu. Kun olin "tuhma" tai menestyin huonosti koulussa, sain aina kuulla olevani "äitini" tytär, mutta sitten kun meni hyvin, minua näyteltiin sukulaisille ja kehuttiin, kuinka hyvin oltiin onnistuttu kasvattamaan tämäkin raasku, jolla niitä elämän eväitä ei oikein ollut.
minulla on adoption kautta kaksi vanhempaa siskoa, joihin minulla on selkeä ero. adptioäitini jakoi heille mummomme kuolinpesästä jäämistön, koska olivat lapsenlapsia. entä minä. mikä minä olin? ai niin, se raasku! En tarkoita, että olisin kaivannut mummon tavaroita tai perintökoruja, mutta kyllä tämä tapa toimia kertoo tosi paljon, eikö teistäkin? Nyt kun Adoptioäitinikin alkaa jo olla vanha, hän on teettänyt kotinsa avaimet siskoilleni,jotta nämä pääsisivät asuntoon jos jotain tapahtuu, mutta ei minulle, miksiköhän. Yritin kysyä ja hän väitti unohtaneensa.
Hoo, nyt minä höpötän ihan turhia... Sulatelkaa nyt tuota vähän aikaa.
Älkää huolestuko, minulla on ihana aviomies ja oma suloinen poika, minun elämäni on ihan hyvin.
Aika hurjaa tekstiä. :/ Mutta onneksi elämässäsi on nyt asiat kohdillaan. Tsemppiä tulevaan!
kamalaa!!!! Minulla on sisko, joka oli sijoitettu perheeseeni enne kuin minä synnyin. Aina olemme olleet samaa perhettä. Nyt kun vanhemat ovat jo eläkkeellä pohditaan, että miten aikanaan tehdään perinnön jaossa, kun siskoni ei ole lain edessä sisko vaan vieras, ja perintöverot menevät sen mukaan. Joskus kun olimme lapsia, oli juttua että pitäis sisko adoptoida, muttta hän oli itse sitä mieltä, että mitä turhia, meneehän hän kuitenkin joskus naimisiin ja taas vaihtuisi nimi. mutta olis kai sittenkin pitänyt.
Isoin kysymys aikuisena on juur se MIKSI. Sitä myös funtsii millaisia on biologiset vanhemmat,muistuuttaako niitä ja johtuuks jotku jutut perimästä.
ihmiset voi loputtomiin kysyä elämässään MIKSI jokin asia tapahtui, Miksi se tapahtu mulle, MIKSI, MIKSI ja MIKSI.
Adoptiossa on aina hyvä etsiä se syyllinen perimästä ja bio-vanhemmista.
Jos ei elämässä kaikki mene putkeen, niin ainahan syytä voidaan etsiä bio-vanhemmista.....väsyttävää....
Älä ota noi negatiivista asennetta. Adoptio on monesti hyvä juttu ja yleensä oikein hyvä päätös, Mutta alkup. kysymykseesi vastaten, itse ollen adoptiolapsi ja paljon adoptiolasten kans tekemisissä, niin toi miksi -kysymys nousee enemmin tai myöhemmin, ei sen tarvi tarkottaa biologisten vanhempien syyllistämistä vaa se helpottaa omaa pohtimista kun kuitenki miettii et miksi. Mä ainakin olen hiton onnellinen et mun biologinen äiti anto mut pois. Mut ihminen on utelias ja se tahtoo tietää mistä joku johtuu tai juontaa juurensa, mä en koskaan ole etsiny syytä tai syitä mut alkuun saattaneista ihmisistä, oon ollu vaan utelias miksi mulla on tän väriset silmät,onko jokin sairaus perimää,onko positiivinen luonne kenties mut synnyttäneeltä naiselta vai siltä mieheltä, jne.
Sulla on tosi negatiivinen lataus adoptiota kohtaan,sun pitäs hakee keskusteluapua itselles että teet oikeen ratkaisun. Adoptio on monesti tosi hyvä, biologisille vanhemmille että lapselle.
Mukavasti on tullut vastauksia. Lapseni pääsee ensi viikolla pois sairaalasta ja siirtyy suoraan sijaisperheeseen. Siellä hän on sen seitsemän viikkoa, jona aikana voin vielä miettiä ratkaisuani. Olen kuitenkin päätökseni jo tehnyt ja päätynyt adoptioon parhaimpana vaihtoehtona. Toivon ettei lapseni vihaa minua tämän takia, koska ajattelen tässä vain hänen parastaan.
Pakko vielä lisätä tähän asiaa, sillä tuntuu siltä kuin adoptio olisi huono asia. En halunnut tehdä aborttia, yhden olen tehnyt ja se saa riittää. Lapsi ei ollut todellakaan suunniteltu eikä toivottu. En voinut nauttia raskausajasta lainkaan, yritin pitää asian salassa ja onnistuinkin siinä aika hyvin, kun en ollut paljon muualla kuin kotona.
Synnytys käynnistettiin ennen laskettua aikaa, koska minulla epäiltiin raskausmyrkytystä. Isoa vatsaa ei siis kerinnyt tulla.
Tapasin nykyisen avomieheni raskausaikana ja hän oli mukana synnytyksessä ja sanoi hyväsyvänsä lapsen omakseen.
Hänellä on kaksi lasta ja minulla on itselläni ennestään yksi. Eli meillä on kolme lasta jo olemassa. En siis koe tätä syntynyttä lasta omakseni, koska hän ei asu kanssamme ja en ole hoitanut häntä.
Adoptio on tunteita herättävä juttu. Jokaisella on oma mielipiteensä asiasta ja kysymys on kumminkin ihmiselämästä. Mieluummin annan elämän kuin annan lapsen kärsiä siitä että hän on saanut alkunsa yhden illan jutusta eikä ole suunniteltu.
Aika kumma juttu muuten että kenenkään pitäisi ajatella lapsettomia sillä että antaa suuren lahjan. Kuka haluaa antaa lahjoja vieraille?