Saako tehdä abortin?
Abortti on Suomessa dekriminalisoitu 1970. Tämä tarkoittaa, että abortin tekijää ja teettäjää koskevat rangaistukset poistettiin. Lain mukaan äiti voi anoa aborttia, jos lapsi olisi ”rasitus”. Mitään oikeutta aborttiin ei lainsäädännössä ole. Käytännössä abortti on viranomaisohjein tehty ilmoitusasiaksi. Näin olemme laittomassa tilassa. Omatunto ja järki varoittavat normaalia ihmistä ryhtymästä väkivaltaan lasta vastaan.
Miksi ei saisi?
YK;n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jo lapsi äitinsä kohdussa nauttii lain suojaa sekä lapsen oikeuksia eli vahvistettuja ihmisoikeuksia. Lapsen vahingoittaminen on ihmisoikeusrikos. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa suojelemaan ja auttamaan lasta. Kaikkinainen lapsen vahingoittaminen ja hyväksikäyttö on ehdottomasti kielletty.
Jokainen ymmärtää ensinäkemältä eli omalla järjellään ja sydämellään, ettei suojatonta lasta saa vahingoittaa. Vain harvat ihmiset ryhtyvät toimiin lapsen abortoimiseksi. Valtaosa ihmisistä ymmärtää lapsen täysivaltaiseksi ja persoonalliseksi ihmiseksi.
Mikä on oikein tehdä kun on vahinkoraskaus?
Meistä suurin osa on alun perin ”vahinkoraskauksia”. Lapsi ja elämä lapsen kanssa tuo suurimman onnen. Elämä kantaa, kun elämään luottaa. Tappaminen ja kuoleman tuottaminen on pahuutta ja vääryyttä, joka johtaa onnettomuuteen. Elämä lapsen kanssa nostaa uudelle ja paremmalle tasolle. Elämän ketjun ymmärtäminen ja arvostaminen on viisautta.
Miksi saisi, miksi ei ?
2
57
Vastaukset
Aborttilaissa sanotaan suoraan lainattuna näin:
"Raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää (...) "
www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700239
(24.3.1970/239)
Tuolta jokainen voi tarkistaa, mitkä rajoitukset aborttioikeudessa on ja milloin se oikeus on. Käytännössä syystä kuin syystä saa abortin, se on käytännössä vapaa, kunhan hakee ajoissa. Ihan laki tämän oikeuden antaa, joko sosiaalisista tai lääketieteellisistä, tai rikosoikeudellisista syistä. Ilman mitään syiden keksimistä sen saa alle 17v ja yli 40 tai jos on jo 4 lasta, tai kyky huolehtia lapsesta on alentunut. Muiden pitää sitten kertoa, miksei halua tai voi olla raskaana ja synnyttää.
Onpa taas älytöntä epäjohdonmukaisuutta:
1. Mitään oikeutta aborttiin ei lainsäädännössä ole.
2. Käytännössä abortti on viranomaisohjein tehty ilmoitusasiaksi.
Nämä kaksi ei millään voi olla voimassa yhtä aikaa. Lisäksi aloittaja väittää, että raskauden keskeytys on Suomessa dekriminalisoitu vuonna 1970. Tämäkään ei pidä paikkkansa, sillä vuonna 1950 aborttilaki salli naisille abortin tietyin ehdoin.
yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/31/vuoden-1970-aborttilaki-huomioi-myos-elamanolot
potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/historiasarja-abortti-oli-laakarikunnan-eettinen-kipupiste/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4561146- 1701053
- 58831
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132827Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681