Polttoaineveron korotus, venevero ja lopulta kielto- TAI ÄÄNESTÄ OIKEIN

venemooritkieltoon

Nyt eletään ratkaisevaa aikaa, ketkä saavat päättää harrastuksen ja yleensäkin liikkumisen vapaudesta. Kovat tavoitteet on tietyillä puolueilla kieltää polttomoottoriautot, varmasti myös veneet, sitä ennen bensan ja dieselin veron korotukset ja venevero.
Vihervasemmisto on tässä täysillä mukana, myös kokoomus on veneverolle myötämielinen. Petteri Orpo sitä jo kerran painotti, että venevero tulee. Onneksi hanke saatiin silloin torpattua, mutta jos SDP ja vihervasemmisto on hallituksessa, se tulee taas pöydälle ja menee läpi.
Perussuomalaiset on ainut puolue, mikä on tämän ilmastokouhotuksen ulkopuolella. Ilmastouskonnolla kiihotetaan YLE:n, MTV:n ja lehdistön avulla kansaa hurmokseen, jotta saadaan poliittiset tavoitteet lyötyä läpi.

8

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuka_muistaa

      Mihin puolueeseen se huvikuunareista puhunut mies aikanaan kuulukaan?

      • niinsininenontulevaisuus

        Onneksi PS on puhdistunut soinilaisista ja heidän aatteistaan, johon tuo ihailemasi "mies" kuuluu.


      • Memorless

        Juurikin, lyhyt on poliittinen muisti :)
        Kaikki tietävät tämän että viime hallituskaudella ”huvikuunarit ja juppiskootterit verolle” lauseen kotipesäpuolueen. .


      • veneetön
        Memorless kirjoitti:

        Juurikin, lyhyt on poliittinen muisti :)
        Kaikki tietävät tämän että viime hallituskaudella ”huvikuunarit ja juppiskootterit verolle” lauseen kotipesäpuolueen. .

        Minä nauran teille, kun venevero tulee ja polttomoottorit kielletään, sittenhän virittele paristoilla toimivia moottoreita veneisiinne.
        Nyt tilanne on täysin toinen, kuin edellisellä kerralla, silloin haluttiin vain rahaa valtion kassaan, nyt on takana myös ideologia ja suuret ihmismassat. Kaikki eivät tätä vielä ymmärrä.
        Yle ja muu media on käyttänyt paljon rahaa kiihottaakseen kansaa ilmastonmuutosuskon taakse, joka ainut päivä, nyt on otollinen maaperä lähteä toteuttamaan kiristyksiä ja kokoomus on tässä täysin mukana.


    • hiijoo

      Olisi se vero veneillekin mennyt muuten läpi mutta kun pääministerin uskonveljillä on isot matkailuautonsa. Siinähän olisi noussut iso älämölö että verot sinnekin...

    • Kaleva 2017

      Hallituspuolueista kiihkeintä veron vastustus on kokoomuksessa, josta molempia veroja ilmoitti vastustavansa 13 edustajaa. Perussuomalaisista veneveroa vastustaa viisi ja moottoripyöräveroa seitsemän edustajaa. Keskustan väki ei juuri halunnut kertoa kantaansa. Ylipäänsä mitään vastaamaan suostuneista keskustalaisista neljä vastustaa veroja, kolme ei halunnut ottaa kantaa.

      Että ei aina mene niin että kokomus on syyllinen, Orpon kantaa en tiedä eikä kiinnosta.
      Nyt en kuukkelista löytänyt nopeasti sitä listaa missä näki suoraan kannattajat ja vastustajat

      • tämäontilanne

        Sinä elät menneessä, nyt on kevät 2019! Miksi saivarrella, elää menneessä ja vääristellä, niin kohta venevero, polttoaineenkorotukset ja lopulta polttomoottorikielto on konkreettisesti käsillä.
        Perussuomalaiset ovat nyt eri puolue, petturit ovat pysyvästi poissa kuvioista.

        Kokoomus on nyt yhdessä vihervasemmiston ja SDP:n kanssa lähtenyt mukaan rankaisemaan polttomoottorikäyttöisten autojen omistajia, uhkaamalla veronkorotuksilla ja rajoituksilla. Keskustan kanta on epäselvä, perussuomalaiset ovat vastaan.
        On aivan varmaa, kun vaalit on ohi, niin esille nousevat ensin helpommat kohteet, veneet, moottoripyörät, moottorikelkat yms. ne on niin helppo leimata turhakkeiksi ja vastustus vähäisintä.

        Jälkikäteen on turha valittaa, jos äänestää väärin, on pidettävä suu kiinni myöhemmin.


    • Tupla-ostos

      Onneksi polttoaineveroa ei voi enää nostaa , se kun nostettiin jo 1980 - luvulla tappiin , eli maailman korkeimmaksi. Jos sitä vielä nostetaan , voidaan sanoa , että käydään tankkaamassa veroa tankkiin. Voi siinä tulla mukana vähän bensaakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      70
      3831
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3199
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      103
      2473
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1679
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      71
      1445
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      97
      1333
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1286
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1083
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1050
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe