Siisti koira, parempi mieli

Meidän koissumme kävi tänään trimmissä ja vieläkin vaan hyrisen kun sitä katselen.
Sille itsellänsä muutos oli huikea. Pitkä turkki kintereisiin asti, oli tottunut siihen että sitä pitää ravistaa ja että se on myös kuuma sisälläkin, saatikka kun kelit lämpiää.

Vein sen heti pissalle kotiin tultua ja yritin olla nauramatta kun se ravisti ja ravisti. Ei ollut enää mitä ravistaa.

Koira on 1.6 vuotta vanha mutta eräs nisihminen rupesi huudahtelemaan että voi miten nätti pentu. Pennulla hän oikeasti tarkoitti pentua, siis pientä koiran pentua. Korjasin asian ja hän oli enemmän ihastuksissaan kun kuuli oikean iän.

Sitten kysymys mitä maksoi, niin kerroin että pesu, trimmaus ja kynnet 70,-. Oliko mielestäni kallis. Ei ollut, kyseessä on paikka josta meidän ajomatkamme kestää 15 minuuttia ruuhkasta riippuen. Helsingissä kun ollaan. Viime vuonna ajoimme Tikkurilaan, pesin itse ja se maksoi 58,-.
Eli kun laskee bensat ja muunkin ajankäytön niin jos emme voittanut niin ainakin tasan meni.
Trimmaaja oli erittäin miellyttävä mieshenkilö, nyt näki koissummekin ettei kaikia miehiä kannata kammota. Se oli myös oppireissu koirallemme.

0

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        137
        1323
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1071
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        67
        845
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        51
        648
      5. 60
        641
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        541
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        30
        533
      8. Jännitän sua!

        En tiedä miksi! 🤭
        Ikävä
        39
        507
      9. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        503
      10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        16
        487
      Aihe