Voinhan hakea ihan normaalisti perustutkinto-opiskelijaksi toiseen yliopistoon, vaikka minulla on jo yksi ylempi korkeakoulututkinto?
Pätevyys toiselle alalle olisi mielessä, enkä tarvitsisi siihen kuin muutaman hassun opintoviikon. Hakemuksessa ei ole mahdollisuutta ilmoittaa taustaksi valmista korkeakoulututkintoa, josta heräsi epäilys. Olen kyllä aina ollut siinä uskossa, että asialla ei ole vaikutusta!
Pätevyys toiselle alalle olisi mielessä, enkä tarvitsisi siihen kuin muutaman hassun opintoviikon. Hakemuksessa ei ole mahdollisuutta ilmoittaa taustaksi valmista korkeakoulututkintoa, josta heräsi epäilys. Olen kyllä aina ollut siinä uskossa, että asialla ei ole vaikutusta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta tarkista, että onko haluamassasi yliopiston tiedenkunnassa ko. alalla ns. erillishakua jo valmistuneille. Jos on, niin kannattaa kokeilla.
Ylempi korkeakoulututkinto ei ole pohjakoulutus, vaan joko ylioppilas tai amis on se pohjakoulutus.
Jos ei ole erillishakua haet esim. yotodistuksellasi ja pääsykokeella. Toisesta korkeakoulututkinnosta et saa mitään lisäpisteitä (muuten kuiten ehkä tuo jos haet tuollaisessa erillishaussa jos sellainen on mahdollista).
Mutta jos kerran kyseessä on muutama hassu opintoviikko niin miksi et suorittaisi niitä täydennyskoulutuksessa? Taatusti on paljon yksinkertaisempaa ja pääsee varmasti haluamiinsa juttuihin?
Kyse on sellaisesta tilanteesta, että olen opiskellut Turussa pääaineena suomen kieltä, mutten halua opettajaksi, joten töitä on tietysti todella nihkeästi. Tein Tampereen avoimeen yliopistoon etäopintoina informaatiotutkimusta, jotta saisin informaatikon/kirjastonhoitajan pätevyyden, mutta aineopintoja vaaditaan pätevyyteen 4-25 opintoviikkoa. Aineopintoja ei kuitenkaan ole missään enää mahdollista suorittaa etäopintoina (oli vielä kun po:t aloitin), joten samalla vaivalla ja ilmaiseksi teen mahdollisuuksien mukaan opintoja Tampereella tentteinä ja esseinä.
Ja pohjakoulutuksen toki ymmärrän olevan yo-tutkinto, mutta kun kaavakkeessa kysytään erikseen mahdollisia meneillään olevaa yliopisto-opintoja, niin iski epävarmuus. Siis kun valmiille tutkinnolle ei ole tässä kohtaa vaihtoehtoa.
Erillisopintojen suhteen tilanne on ikävä kyllä mahdoton: avoimen yo:n opettajamme mukaan mahdollisuus on käytännössä nollassa, kun kyse on humanisteista, joita on pilvin pimein muutenkin.
Sisään tiedän pääseväni, koska yo-papereista tulee melkein täydet pisteet ja osaan lähes ulkoa pääsykoekirjan, jota luettiin moneen otteeseen perusopintojen aikana. =)
Haluat siis informaatikon pätevyyden? Yksi vaihtoehto on hakea ylimääräiseksi opiskelijaksi laitokselle - ottavat varmasti, koska sinun tapauksessasi kyse on ilmiselvästi täydennyskoulutuksesta. Joudut maksamaan opinnoista jonkin verran, mutta eipä tarvitse pääsykokeessa kärvistellä - tosin mikäs siinä sitten jos kirjat on hallussa.
Luulisi että ihmisellä jolla on ylempi korkeakoulututkinto olisi edes sen verran käytännönkin järkeä, että ymmärtäisi kysyä asiaa suoraan yliopistolta. Jos ujostuttaa voi esim laitta s-postia. Säälittävää miten ihmiset kyselevät täällä todella tärkeitäkin, jopa koko loppuelämään vaikuttavia asioita, ja kun kukaan ei täällä takaa vastausten oikellisuutta (kukaan täällä tuskin on esim. yliopiston opintotoimistossa, Kelassa jne töissä). Itse olen kyllä aina kysynyt asiat suoraan asiantuntijoilta, eli ko. instanssilta.
Ei tässä nyt niin vakavasta asiasta ole kyse, että siihen koko elämäni kaatuisi. Kunhan vasta mietin eri jatkovaihtoehtoja. Eikä ylempi korkeakoulututkinto takaa käytännön järkeä. ;)